Surusta selviääkö koskaa ja kuinka jaksaa uskoa tulevaan

Oletko jutellut jaksamisestasi esim. neuvolassa? Siellä varmaan osaavat auttaa eteenpäin ja voivat ehkä järjestää kodinhoitoapua. Onko sulla tukiverkkoa? Sukulaisia tai ystäviä?



Nyt varmasti tuntuu pahalta ja ylivoimaisen raskaalta, mutta varmasti aikaa myöten helpottaa. Sanoit, että mikä oikeus miehelläsi on vain liihotella ympäriinsä ottamatta vastuuta lastenhoidosta. Ajattelepa asiaa toiselta kannalta: lapset ovat pieniä vain hetken, ja sinulla on mahdollisuus olla heidän kanssaan, nähdä heidän kasvavan, nauravan ja leikkivän. Mieti mistä miehesi jää paitsi!



Vaikka nyt on raskasta, yritä iloita arjen pienistä iloista ja hetkistä ja muista, että elämä kantaa.

Olet kohdannut tosi rankkoja asioita. En voi muuta sanoa kuin että myötätuntoni on sun ja lastesi puolella.



Perheemme kävi läpi tietynlaisen romahduksen myös (en nyt tässä kerro mistä oli kyse). Tuntui että enenää jaksa yhtään päivää. Olin lasten kanssa kotona ja aloin oireilla psyykkisesti.



Sain apua neuvolasta sillä tavalla että pääsin puhumaan mielenterveystoimiston sairaanhoitajan kanssa säännöllisesti. Neuvolan perhetyöntekijä olisi tullut katsomaan lapsia sillä aikaa, jos olisi tarvinnut. Sain purkaa tuskaani jonkun kanssa, jolla oli varmasti aikaa ja voimia ottaa se vastaan. Lapsille sain hoitopaikan päiväkodista. Kävivät meillä ihan kotonakin juttelemassa, mitä apua tarvitsisin.



Voisitkohan kysyä, onko paikkakunnallanne tukiperheitä, jotka voivat ottaa lapset joskus kotiinsa vaikka viikonlopuksi, että pääsisit joskus lepäämään? Minun tuttavaperheeni on tällainen perhe, heistä on kivaa kun saavat omille lapsilleen seuraa ja että voivat auttaa jotain uupunutta perhettä.





Kyllä suututtaa miehesi käytös, todella törkeätä ja itsekästä. Toivottavasti tulee pian järkiinsä ja tajuaa edes lapsistaan pitää vähän huolta.



Voi että, kunpa voisin paremmin lohduttaa. Ethän jää missään tapauksessa yksin kantamaan tuota kaikkea vaan puhu jos sulla on joku johon luotat. Ja ammattiapu voi hyvin olla tarpeen, älä arastele sitäkään pyytää.

Kuulostaa rankalle sinun osasi tällä hetkellä: sureminen vie voimia ja samalla pitäisi jaksaa pyörittää lapsiperheen arkea.



Millaista apua kaipaiset eniten: käytännön apua vai henkistä tukea? Kokoontuuko alueellasi yksinhuoltajien ryhmää, löytyisikö sieltä vertaistukea?



Kauanko erosta on aikaa? Oletko käynyt eroseminaaria, jossa saisit purkaa eroon liittyvää surua ja mielipahaa?



Oletko käynyt seurakuntasi diakoniatyöntekijän luona? Voisiko sieltä saada apua akuutimpaan hätään?

Ja tässä syy miksi en koskaan itse voisi ryhtyä toiseksi naiseksi.



Ap:lle voimia, perheneuvolasta löytyy varmasti sinulle tukea!

kans kolme pientä ja mies lähti keväällä toisen naisen matkaan. ottaa joka toinen viikonloppu melkeistä lapsia ja joskus muutenki

mutta raskasta tämä on mutta luultavasti tulee läheiseksi lasten kanssa

mulla vielä noita masennusta ym pohjalla ja sillon on pahinta kun ei ole lapsia vieressä.

ite käyn välillä jutteleen perheneuvolan kautta psykoterapeutin kanssa ja on tässä jo mielialalääkitystäkin harkittu

kai tämä pikku hiljaa tästä kun osaa pitää oman asenteensa oikeana lapsia kohtaan ja olla niitten kans