ostetaanko teidän perheessä kouluvaatteita?
mä aattelin tuolle tulevalle ekaluokkalaiselle ostaa parit farkut ja jotain muuta. muistan omasta lapsuudesta miten ihana oli se eka päivä koulussa uusissa vaatteissa!
Kommentit (17)
ostan koska lapsi on ehtinyt kasvaa taas pituutta ja mukavampi että vaatteet sopivia kuin vähän pieniä. Samalla tulee käytyä vaatekaappi läpi mitä voi siirtää nuoremmille sisaruksille.
eskarin lopussa tartti uuden repun ja sovittiin et sillä repulla menee sit kouluunkin. lupasin toki ostaa jonkin maskotin reppuun. ja peneeli, kynät, kumit ja muu tilpehööri toki ostetaan myös!
Ainoastaan katsotaan että sopivia vaatteita on tarpeeksi ja ne ovat ehjiä.
Eli verkkareita, shortseja, farkkuja, tuulihousuja, collegeja..... Ja kaikenlaisia puseroita. En oo ikinä ymmärtäny, miksi kouluun pitäis olla jotenki paremmat vaatteet kuin kotona????
ja samoja vaatteita pidetään muulloinkin, mutta silti syksyisin ostetaan koululaisille uusia kouluvaatteita. Ihan koska ovat yleensä kasvaneetkin sen verran että entiset on jo pieniä.
kun kaapit pursuaa uusia jo nyt sen verran että varmasti löytyy päälle laitettavaa :)
Kasvavat sen verran hitaasti nuo lapset ettei oo pelkoa jotta pieneksi ois jääny !
Reput ostetaan sekä penaalit ja tarvikkeita, muutoin selvitään kaapin varusteilla =)
varmaan 8-10 houst, karseesti pitkähihaisia ja lyhythihaisia t-paitoja ja sukkia yms. Kaikki entiset alkoikin olla jo pieniä. Lapsi menossa tokalle
Eli verkkareita, shortseja, farkkuja, tuulihousuja, collegeja..... Ja kaikenlaisia puseroita. En oo ikinä ymmärtäny, miksi kouluun pitäis olla jotenki paremmat vaatteet kuin kotona????
just niin kuin ap sano - kuinka mukava olikaan mennä ekana päivänä kouluun uusissa vaatteissa, syksyä varten hankituissa uuden kauden vaatteissa. Eikä niissä samoissa, joissa könynnyt ojan pohjia koko kesän. Ja pieniä perhosia vatsan pohjassa.
kouluun verkkareissa tai tuulipuvussa - ellei ole urheilupäivä. Kyllä meillä ainakin pukeudutaan hyvin ja vaatteissa on varaa valita, tosin kotonakin lapset pukeutuvat hyvin.
kesäalesta kaikenlaista. Siis sellaista, jota voi käyttää kylmemmillä keleilläkin.
Toki ostan vaatteita pitkin vuotta, mutta isommat hankintamäärät kannattaa ilman muuta ajoittaa ale-aikaan, niin saa halvalla perusjutut.
Ja kyllä ne villikset ja farkut (joita meillä ei ainakaan kesällä juuri käytetä) tuppaa kesätauon aikana jäädä pieniksi...
kun ovat pakollisia täällä englannissa ;)
Tummat suorat housut, kauluspaita, kravatti, v-aukkoneule, bleiseri, urheiluvaatteet, tummat kengtät jne ja kaikki tietysti koulun omilla väreillä ja logolla varustettuna.
Tosin helppo on joka aamu valita mitä laittaisi päälle, minkä valitsisi niistä viidestä kauluspaidasta, ja kukaan ei pääse erikoisilla vaatteillaan ainakaan pröystäilemään. Luo yhtenäisyyttä nuo "unofromut" ja oppilaiden on helpompi samaistua kunnon kululaisen rooliin aina kun nuo vedetään päälle ja lähdetään ovesta ulos.
Helppoa oikeastaan :)
Kyllä minun mielestä jo tuon ikäiselle pitää opettaa että kotoa lähtiessä pitää olla siistin ja edustavan näköinen. Siksi meillä on koti- ja kouluvaatteet erikseen. Pojalla kauluspaitoja, villa- ja puuvillaneuleita, sammareita ja farkkuja, tytöllä lisäksi muutama hame ja mekko. urheiluvaateet ja kengät sitten erikseen.
Kouluun laitetaan siistit vaatteet kuten töihinkin, kotona voi olla rönttäverkkareissa. Jos koulussa on tiedossa ulkoliikuntaa, silloin tietysti siisti tuuli- tai verryttelyasu on paikallaan, mutta muuten siistit kouluvaatteet, joilla ei tosiaan ole ojanpohjia koluttu.
Ihan normaaleissa vaatteissa lapset menevät kouluun. Pojilla muutenkin nuo vaatteet kärsivät jo pelkällä koulumatkalla.
Reput ostetaan, jos on tarveta. Jos toisen eskari ja osien ekaluokan reppu on kunnossa ei uusia osteta.
joka viikko eli meillä tuntuisi hassulta ajatus lähteä ostamaan kouluvaatteita. Kaapit siis pursuavat vaatteita.
Sen sijaan uudet reput, penaalit ja koulutarvikkeet kuuluvat koulunalkuun.