Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä tästä perhetilanteesta:
29.06.2008 |
Avioliitto rakoillut jo muutaman vuoden ajan, koska mielestäni on vaikea kestää tilannetta. Mies on käytännössä lopettanut opinnot alkuunsa. Joka syksy ja kevät lupaa aloittaa ja yrittääkin, mutta noin kuukaudessa jää pois luennoilta. On saanut oman alansa keikkatöitä, mutta pysyvää työtä ei ole eikä odotettavissakaan, ainakaan minkäänlaisella varmuudella. Miehellä bruttotulot kuukaudesta riippuen noin 1500-2000 e.
Asumme vuokralla kaupungin keskustassa kerrostalokolmiossa, toinen lapsi tulossa. Mies on kieltäytynyt ostamasta autoa, koska "se olisi turha menoerä, ja kyllähän busseilla pääsee". Mies on kova keräilemään harrastuksensa kohteita ja pienen asuntomme joka sopukka on täynnä hänen keräilykohteitaan niin, että lapsen huonekin on puolillan miehen tavaroita. Viime aikoina olen pakottanut miehen lähettämään sukulaisten mukana keräilyesineitään anopin luo, koska anoppi hyväksyy miehen keräilyvimman. Olen miettinyt, että säilököön anoppi sitten nurkissaan esineet, jos kerran sellaiseen on heillä tilaa. Meillä ei kerta kaikkiaan ole tilaa miehen ympäri asuntoa ylläpitämille jopa 2-metrisille tavaravuorille.
Nyt olen saanut työtarjouksen toiselta paikkakunnalta, mutta mies ei ole kiinnostunut sinne muuttamaan. Jos mies ei muuttoon suostu, joudun tilanteeseen, jossa joko joudun kieltäytymään tarjotusta hyväpalkkaisesta vakituisesta työpaikasta tai sitten lähtemään toiselle paikkakunnalle lasten kanssa.
Tuntuu pahalta, että mies ikäänkuin tuhoaa perhe-elämäämme mielestäni typerillä säännöillään (ei autoa, ei omistusasuntoa, ei muuttoa isompaan, ei muuttoa vakituisen työn perässä) ja sillä, ettei ole hoitanut opintojaan eikä itse asiassa omien keikkatöidensä eläkemaksujakaan. En haluaisi ottaa eroa, ja välillä on alkanut jo tuntua, vaadinko liikaa? Toisaalta on tunne, että koko perheen elämä menee ihan mahdottomaksi miehen käytöksen takia.
Kommentit (69)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elättää miestään keikkatöillä, vaikka olisi saanut vakityön itselleen toisesta kaupungista mutta mies ei halua muuttaa, ei opiskella, jatkaa vaan lapsellisia harrastuksiaan ja haluaa asua lähellä vanhempiaan. toivoin kovasti että ystäväni olisi muuttanut työn perässä ja vakiinnuttanut omansa ja lastensa elämän, ehkä mies olisi seurannut lopulta, ehkä ei.... mutta ei tehnyt sitä. molemmat ovat katkeria ja pettäneet toisiaan useamman kerran.
sinä jämpti ja mies boheemi. Ei teidän kannata jatkaa yhdessä. Jätä miehesi. Tuskin hänkään jaksaa sinunlaistasi jämptiä kun vaikuttaa ettei raha hänelle merkkaa paljoakaan tai ulkoinen status.
muuttaa, mutta hän on tehnyt sen samalla tyylillä kuin mitä on jo noin kymmenen vuotta puhunut opintojensa jatkamisesta, joten en uskalla enää luottaa hänen puheisiinsa, ainakaan kun mies ei ole tehnyt mitään käytännössä selvitelläkseen tilannetta mahdollisella uudella työpaikkakunnalla.
Olinkin jo töissä em. paikkakunnalla, mutta mies ei edes käynyt siellä lapsen kanssa kuin muutaman kerran, vaikka etukäteen lupasi käydä ja olla joka viikko pari päivää. Sen vuoksi jouduin kulkemaan päivittäin yhteensä noin neljän tunnin työmatkan (vaikka olin raskaana), jotta olisin tavannut lastani.
Pelkään, että jos hän tulevaisuudessa asettaa minut ielä moisen stressin alaiseksi kuin mitä työmatkat olivat, terveyteni ei kestä. Myös lapsilla tulee olemaan suuria ongelmia perusturvallisuuden saamisen kanssa, kun isän puheisiin ei voi luottaa.
Olen yrittänyt saada miestäni suostumaan psykologilla tai psykiatrilla käynteihin, mutta hän ei näe itsellään olevan mitään ongelmaa. Hän on pariin otteeseen vuosien aikana aloittanut käynnit, mutta jättänyt kesken parin käynnin jälkeen, kun miehen mielestä hänen ongelmansa johtuvat täysin minusta tai elämäntilanteestamme.
t. ap
Miehellä ei ole koskaan ollut oikein kunnollista isän mallia, ja edelleen hänen äitinsä on antanut miehelle kuukausittain noin 100-150 e rahallista avustusta, eli anoppi osaltaan mahdollistaa miehen lapsellisia kuvioita. Lisäksi anoppi on julkisesti arvostellut ja syyllistänyt minua siitä, kun olen "kehdannut" olla huolissani miehen tilanteesta. Anopin mukaan olen liian vaativa ja hän on sanonut, että kyllä hän (anoppi siis) ainakin naimisiin mennessään ajatteli, että voi yhden miehen vaikka elättääkin, jos tämä ei siihen itse pysty. Toki itsekin ihan hyvin ja mielelläni elättäisin mieheni, jos hän ei itse pystyisi elättämään itseään ja meitä ja jos hän vain antaisi minulle mahdollisuuden vakauttaa työtilanteeni ja antaisi mahdollisuuden minulle hankkia perheelle tuloja vakituisella työllä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuta lastesi kanssa uudelle paikkakunnalle, ota ne työt vastaan. hanki lapsille hyvä päivähoito ja selvitä teille jotain tukiverkostoa, esim neuvolassa kun kerrot että olen yksinhuoltaja saat varmaan ohjeita mistä voit löytää ystäviä ja esim hätätilanteessa lastenhoitoapua. järjestä SINULLE ja LAPSILLE hyvä ja toimiva elämäntilanne. sano miehellesi, että jää mihin haluaa ja tekee mitä haluaa, selvittää asiat itsensä kanssa, kasvaa vähän ja käy katsomassa lapsia. myöhemmin jos miehesi suostuu menette esim perheterapiaan ja katsotte siltä pohjalta mihin jatkatte. eroa ei ole pakko ottaa heti, voitte ottaa aikalisän ja katsoa mihin tilanne kehittyy. sinulle ja lapsillesi on kuitenkin tärkeää luoda hyvä elämä.
kologille?
muuta lastesi kanssa uudelle paikkakunnalle, ota ne työt vastaan. hanki lapsille hyvä päivähoito ja selvitä teille jotain tukiverkostoa, esim neuvolassa kun kerrot että olen yksinhuoltaja saat varmaan ohjeita mistä voit löytää ystäviä ja esim hätätilanteessa lastenhoitoapua. järjestä SINULLE ja LAPSILLE hyvä ja toimiva elämäntilanne. sano miehellesi, että jää mihin haluaa ja tekee mitä haluaa, selvittää asiat itsensä kanssa, kasvaa vähän ja käy katsomassa lapsia. myöhemmin jos miehesi suostuu menette esim perheterapiaan ja katsotte siltä pohjalta mihin jatkatte. eroa ei ole pakko ottaa heti, voitte ottaa aikalisän ja katsoa mihin tilanne kehittyy. sinulle ja lapsillesi on kuitenkin tärkeää luoda hyvä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska seksi tosiaan on aika hyvin toiminut, vaikka mies ei olekaan ollut kovin innokas kokeilemaan mitään uusia juttuja. Lisäksi meidän välinen hellyys on ollut aika tyydyttävää. Tosin viime aikoina, kun miehen käyttäytyminen on alkanut toden teolla tuhota omaa elämääni ja perheen toimeentulomahdollisuuksia, en ole oikein pystynyt olemaan mieheni lähellä kun on tuntunut, että hän tekee liian raakaa henkistä väkivaltaa asettamalla minut hankaliin ja itseäni vahingoittaviin valintatilanteisiin.
t. ap
Siis joko te eroatte tai sitten mies vaan lähtee sun kanssa sinne toiselle paikkakunnalle.Oikeasti.
Miehellä ei ole koskaan ollut oikein kunnollista isän mallia, ja edelleen hänen äitinsä on antanut miehelle kuukausittain noin 100-150 e rahallista avustusta, eli anoppi osaltaan mahdollistaa miehen lapsellisia kuvioita. Lisäksi anoppi on julkisesti arvostellut ja syyllistänyt minua siitä, kun olen "kehdannut" olla huolissani miehen tilanteesta. Anopin mukaan olen liian vaativa ja hän on sanonut, että kyllä hän (anoppi siis) ainakin naimisiin mennessään ajatteli, että voi yhden miehen vaikka elättääkin, jos tämä ei siihen itse pysty. Toki itsekin ihan hyvin ja mielelläni elättäisin mieheni, jos hän ei itse pystyisi elättämään itseään ja meitä ja jos hän vain antaisi minulle mahdollisuuden vakauttaa työtilanteeni ja antaisi mahdollisuuden minulle hankkia perheelle tuloja vakituisella työllä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai vieläkö mietit? siis haetko täältä vahvistusta vai ohjeita?
Kysyn ihan mielenkiinnosta en arvostellakseni! Minulle vaan jää tekstistäni sellainen ole että et voi henkisesti elää enää tuossa tilanteessa ja olet ratkaisusi jo tehnyt?
Itse erosin puoli vuotta sitten enkä päivääkään ole katunut.
vuoden seurustelun jälkeen kymmenisen vuotta sitten. Silloin en tilannetta tajunnut. Hän opiskeli aiemmin eri alaa, ja ne opinnot jäivät, kun mies siirtyi opiskelemaan alaa, joka on lähempänä hänen intohimoista harrastustaan. Silloin ajattelin vain, että mies on ottanut välivuoden opinnoista ja toisaalta tehnyt keikkahommia omalla alallaan.
Yhden tai kahden avioliittovuoden jälkeen aloin ihmetellä, kun hän keräsi harrastustavaroitaan niin, että asunnossamme oli kaksimetrisiä kasoja miehen keräilytavaroita. Tuolloin sain ajoittain pakotettua häntä järjestämään pinoja ja heittämään turhat pois ja arkistoimaan tärkeät, mutta se ei onnistunut muuten kuin että uhkasin heittää koko kasat roskikseen ellei hän järjestäisi tilaa asuntoomme.
Noin puoli vuotta erään muuton jälkeen saimme ensimmäisen lapsen. Vauva-aika oli raskasta, koska jouduin käytännön pakosta tekemään samalla opintoja, jotta olisin saanut tutkinnon valmiiksi ja jotta olisimme selvinneet taloudellisesti. Asunnossa oli miehelle työhuone, jonka hän keräsi aivan tupaten täyteen keräilytavaroitaan niin, että kasat olivat minua kaulaan asti ja vain toisella puolella huonetta oli kapea käytävä, jota pitkin pääsi toiselle puolelle. Tuolloin huolestuin tosissani ja taisin ensimmäistä kertaa pyytää, että mies lähtisi psykologille.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi ja mies ovat mielestäni aika tehokkaita syyllistämään, vaikkakaan eivät tee sitä avoimesti, vaan varsinkin anoppi aina hymyssä suin ja sanansa ystävällisyyteen verhoten.
Monta vuotta ihmettelin, että anopin puolen sukulaiset haukkuivat järjestelmällisesti selän takana kaikkia sukuun tulleita puolisoita, mutta tyhmänä vasta pari vuotta tajusin, että tekevät sitä samaa minullekin.
Ehkä olen liian tottunut ja sopeutunut tilanteeseen... Jotenkin alkanut pelottaa, että jos meidän avioliitto kaatuu, pärjäänkö yksinäni vai pitäisikö tosiaan olla niin vahva, että kestää kaiken tämän?
t. ap
Onko tämä totta? Anoppi sanoo että sun pitäisi mies elättää. Hei nyt!Siis joko te eroatte tai sitten mies vaan lähtee sun kanssa sinne toiselle paikkakunnalle.Oikeasti.
Miehellä ei ole koskaan ollut oikein kunnollista isän mallia, ja edelleen hänen äitinsä on antanut miehelle kuukausittain noin 100-150 e rahallista avustusta, eli anoppi osaltaan mahdollistaa miehen lapsellisia kuvioita. Lisäksi anoppi on julkisesti arvostellut ja syyllistänyt minua siitä, kun olen "kehdannut" olla huolissani miehen tilanteesta. Anopin mukaan olen liian vaativa ja hän on sanonut, että kyllä hän (anoppi siis) ainakin naimisiin mennessään ajatteli, että voi yhden miehen vaikka elättääkin, jos tämä ei siihen itse pysty. Toki itsekin ihan hyvin ja mielelläni elättäisin mieheni, jos hän ei itse pystyisi elättämään itseään ja meitä ja jos hän vain antaisi minulle mahdollisuuden vakauttaa työtilanteeni ja antaisi mahdollisuuden minulle hankkia perheelle tuloja vakituisella työllä.
t. ap
Toisaalta haen neuvoja, jos jotenkin tämän meidän tilanteen jollain keinolla pystyisi vielä pelastamaan ja parantamaan. Toisaalta olen yhä vahvemmin siinä ajatuksessa, että parasta olisi ottaa ero ja pelastaa lapset ja itseni. Olen alkanut ajatella, etten ehkä pysty miestäni auttamaan tai varsinkaan muuttamaan.
Toisaalta kuitenkin olen alkanut pelätä, että jos en pärjääkään taloudellisesti ja muutoin kahden pienen lapsen kanssa.
Miten 13 ja te muut jotka olette eronneet, olette selvinneet erosta? Miten olette saaneet arjen järjestymään, varsinkin pienten lasten kanssa?
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä ollut helpottavaa lukea näitä teidän vastauksia. Toivottavasti mahdollisimman moni jotain samaa kokenut tai sivusta seurannut ottaisi kantaa. Tästä aiheesta on ollut aika vaikea puhua tuttujen tai ystävienkään kanssa, kun niin monilla on ollut ilmeisesti käsitys, että elämme jossain ihme idylliliitossa.
t. ap
Nythän sulla on elätettävänä lapset ja mies. Jos eroatte, niin sulla on vain lapset elätettävänä. Etköhän siis siitä selviydy.
Mä tekisin kyllä niin, että otat työn vastaan, hommaat asunnon ja lähdet lasten kanssa. Mies seuraa perässä jos haluaa. Jos ei, niin sitten tiedät missä mennään.
Ainakin tuntemani yksinhuoltajat verkostuvat myös keskenään, koska tukiverkon tarve on ilman muuta suurempi kuin perheellä, joissa on kaksi vanhempaa.
Tuo tavaroiden kerääminen ei ole kyllä terveen ihmisen merkki. Mieti myös sitä, että millaisen miehen mallin lapsesi saavat nyt? On ok jättää kaikki kesken. On ok olla ottamatta vastuuta omasta elämästään.
Samoin arkiasioiden pyörittämiseen tulee rutiini, vaikka
alku voi olla rankkaa.
Onko sinulla sukulaisia tai ystäviä jotka voisivat auttaa, esimerkiksi hoitaa lapsia viikonloppuisin tms.?
Miten 13 ja te muut jotka olette eronneet, olette selvinneet erosta? Miten olette saaneet arjen järjestymään, varsinkin pienten lasten kanssa?t. ap
tullut tosissani ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että ei tosiaan ottaisikaan heti eroa, vaan muuttaisi vain lasten kanssa toiselle paikkakunnalle. Sehän kuulostaa järkevältä ajatukselta. Tosiaan, jos mies oikeasti haluaa olla perheessä mukana ja rakentaa tulevaisuutta, hän varmaan lähtee uudelle työpaikkakunnalle.
Jotenkin rohkaiseva ajatus, että jos työpaikkakunnalla olisi muita yksinhuoltajia, verkostoituminen saattaisi onnistua. Tietysti joka paikkakunnalla eronneita on... :)
Jos asumme eri paikkakunnilla mutta olemme vielä avioliitossa, eikös se ole virallisesti asumusero? Olisiko teillä vielä tietoa, voiko asumuserossa oleva saada jotain apua Kelalta tai kunnalta? Toivottavasti emme tarvitse kovin paljon apuja, mutta varmuuden varalta parasta selvitellä asiaa. Taidan käydä vähän Kelan sivuilla tutkimassa...
t. ap
mutta kun lopullinen päätös oli tehty se helpotti kummasti.
En voi väittää että olis ollu helppoa meillä on 2 ja 4 vuotiaat pojat. Ilman vanhempieni apua en olisi selvinnyt. Lapset reagoi aika vahvasti ja itsekkin olin henkisesti kovilla, töissäkin oli kaamee tilanne.
Mutta nyt kun aikaa on kulunut ja asiat alkaa olla järjestyksessä, tuntuu tosi hyvältä!
T13
tulee läheisempiä. Saa nähdä, voivatko auttaa. Pari nuorta sukulaisperhettä siellä on, ehkä lapsista isompi voisi joskus mennä heille leikkimään muutamaksi tunniksi. Toivotaan!
t. ap
Minusta tuossa tilanteessa pitäisi keskustella eri intresseistä ja pohtia näkökulmia. Mikäli mies ei ole valmis kompromisseihin ja joustamaan en näkisi syytä jatkaa yhteiseloa, jos nuo miehen laatimat reunaehdot ovat sietämättömiä.