Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää äidin mielenterveysongelmia. Olenko ihan kamala ihminen?
27.06.2008 |
Nyt olisi mukava pitää paljon yhteyttä kun olen saanut vauvan. Mutta kun koskaan ei tiedä millä tuulella äiti on. Joskus on vaan niin sekava ja jutut on pelkkää itsesäälissä rypemistä...Olen toki pahoillani hänen puolestaan, mutta minulla on omakin elämä ja pieni vauva ja ne omatkin murheet...Minulla ei ole koskaan ollut oikein muita sukulaisia, kun äiti on höyrypäissään katkaissut välit kaikkiin. Olenko ihan kamala, kun en halua häntä pilaamaan uutta elämääni?
Nyt meillä on kaken lisäksi kesällä tulossa iso perhejuhla, eikä mieheni suku tiedä mitään äidin ongelmista. Äiti valittaa nyt jo jatkuvasti siitä, miten kauheata on, kun hänen täytyy tulla paikalle, ja kuinka hän varmasti pilaa kaiken.
Haluaisin vain elää normaalia elämää ilman jatkuvaa ahdistusta äidin takia...
Kommentit (52)
en mukamas ota häntä riittävästi huomioon. Hetken kuluttua on jo aivan toinen ääni kellossa. Onko kellään kokemuksia läheisten mielenterveyshäiriöistä? Mistä löytyisi vertaistukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta älä katkase välejä kuitenkaan, se voisi romahduttaa äitisi lopullisesti.
Voisko sitten ajatella että äidillesi pidettäisiin "oma juhla" erikseen, jos kert ei itsekään halua osallistua ja sinäkin jännität tulevaa.
ja mä laitoin välit poikki äitiini, en enää jaksanut ja aika kaian jaksoinkin, melkein 43v. Aonoa asia joka harmittaa että yleensä yritin näinkin kauan.
Älä pode yhtään huonoa omatuntoa, äitisi on tiensä valinnut ja olen ihan varma että olet tukenut äitiäsi jo ihan tarpeeksi!
halit sulle, et ole yhtään kamala ihminen, päinvastoin!
Ja miten niin tiensä valinnut.. Varmasti se sairas ihminen ei ihan heti ole sairauttaan valinnut..
Oma äitini on hyvin vaikea ihminen. Rypee itsesäälissä, kun kaikki ovat hänet hylänneet yms. En tohdi edes soittaa hänelle, kun en enää tiedä, mikä ryöppy sieltä tulee niskaan. Olen lopettanu yhteydenpidon, ihan itsesuojelun vuoksi. Psyykeni ei kestä. Tilanne on ahdistava, sillä toki haluaisin olla tekemisissä äitini kanssa, mutta en vain jaksa henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti saat syövän, kärsit ja henkisessä hädässäsi käännyt läheistesi puoleen, huomataksesi että he kaikkoavat ympäriltä pahimpana hetkenä elämässäsi. Heillähän on katsos omakin perheensä ja omat puuhansa jne.
Lapsena ja pitkälle nuoruuteenkin ihailin äitiä ja uskoin kaiken mitä hän sanoi...Jossain vaiheessa alkoi ihmetyttämään, miten vika tuntui aina olevan kaikissa muissa. Ei kai nyt JOKAINEN äidin puolen sukulainen voi olla kohdellut häntä niin huonosti, että välit pitää katkaista? Lisäksi aloin ihmetellä eristäytymistämme, ei koskaan tai todella harvoin kyläilyä mihinkään, vanhempani eivät käyneet missään. Äidin mukaan tämä johtui isästä (eli taas oli vika jossain muussa...)
Kaikesta, mitä olen saanut aikaan, äiti alkaa aina puheen siitä, miten olisi itsekin tehnyt samoin, jos olisi saanut mahdollisuuden. Esim. hänkin olisi päässyt minun opiskelualalleni, jos x, hänkin olisi valmistunut, jos Y, hänkin olisi saanut kirkkohäät jne. Ihme selittelyä!
Nykyään tuntuu, että äiti vihaa minua, koska olen onnistunut asioissa, joissa hän ei ole. Hän ei kuitenkaan tunnu tajuavan, kuinka valtavan paljon olen jatkuvasti valmis tekemään töitä onnellisuuteni eteen!
En kuitenkaan usko, että äiti olisi paha. Uskon vain, ettei hän ole henkisesti terve (ja tiedän myös, että käy terapiassa ja syö lääkkeitä, en tosin tiedä mitä, koska ei kerro). Tämän vuoksi ajatus välien katkaisusta on minusta mahdoton. Jotain vertaistukea kaipaan kuitenkin. Mistähän sellaista löytyisi?
ja mä laitoin välit poikki äitiini, en enää jaksanut ja aika kaian jaksoinkin, melkein 43v. Aonoa asia joka harmittaa että yleensä yritin näinkin kauan.
Älä pode yhtään huonoa omatuntoa, äitisi on tiensä valinnut ja olen ihan varma että olet tukenut äitiäsi jo ihan tarpeeksi!
halit sulle, et ole yhtään kamala ihminen, päinvastoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitan sinua, ap! Et todellakaan kuulosta onnelliselta etkä välitä äidistäsi tipan vertaa. Hylkäisitkö hänet nyt kun hänellä on vaikeaa ?
HYi häpeä, sinä ja muut kaltaisesi.
tuollainen tilanne voi olla sietämätön, mutta hyvähän täällä nimettömänä huudella, kun ei ole itsellä vastaavia kokemuksia. Välittämistä on myös se, että välittää itsestään ja omasta jaksamisestaan.
Erilliset juhlat on hyvä idea.
T: skitsofreenikon tytär
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkaisisitko välit jos äidilläsi olisi rintasyöpä, tai aivohalvaus tai reuma?
Vastaus on varmasti, että et.
Mikä siitä mielenterveydellisestä sairaudesta tekee niin erilaisen, että voit kieltää äidiltäsi sukujuhlaan osallistumisen tai osan vauvan elämästä.
Mä tiedän kyllä mitä on olla mielenterveyspotilaan lapsi, koska oma äitini on ielenterveydellisistä syistä ihan saiarseläkkeelläkin, kun ei pysty töitäkään tekemään.
Selvityy tällä hetkellä omasta elämästään, kun on lääkitys. Välillä on ollut sairaalassakin, kun on ollut psykoosissa.
Se on vaan sairaus, jota omaisten täytyy kestää. Tiedän, että se nolottaa miehen sukulaisten edessä, mutta sehän on äitisi käytöstä ei sinun. Ja jos on sairas niin on.
Selvästikin äitiäsi jännittää osallistua juhlaan, mutta tuskin toivoo, että sinä sanot, että älä tule.
Teillä on varmaan joku syy niihin juhliin, häät, kastajaiset tms. Kyllä ne vieraat keskittyvät nenmmän siihen juhlan sankariin, kun sun äitisi kyttäämiseen.
Hommaa itsetunto. Nauti vauvastasi ja sukujuhlista ja anna äitisi olla osa elämääsi.
Mun terapeutti on usein pyytänyt ottamaan tooodella reippaasti etäisyyttä äitiini ja oman terveyden kannalta se on järkevääkin. Jos ihminen ei ota lääkkeitään tai hanki lääkitystä ja häiriköi ja terrorisoi muita niin saakin olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan olen yrittänyt tulla toimeen. Nyt sitten lopputulos on se, että jouduin hakemaan lähestymiskieltoa perheelleni, koska mt-ongelmainen omainen uhkailee meitä.
Eli minä kyllä neuvon pitämään kaukana kaikki vähänkin häilyvät!
En kohdistanut viestiäni sinulle vaan ap:lle. -12-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä ole kieltämässä sukujuhlaan osallistumista, sitä on vain täällä jotkut ehdotelleet.
Ja toistan edelleen - oikeasti - jos omaisella on mt-ongelmia, kannattaa miettiä kaksi kertaa, miten ison osan hänelle varsinkin lastensa elämästä antaa.
Tämä myös ap:lle. Jos itse vaikka jaksaisikin, niin onko oikein vaatia lapselta samaa? Minä toimisin nyt ihan toisin, enkä ottaisi ko. omaisia mihinkään rooliin enää lasten elämässä. Turha leikkiä mummoa, jos ei kerran mummoksi kykene.
14
2) Mietin, mistä saisi vertaistukea.
En ole 1) hylkäämässä äitiäni enkä 2) kieltämässä häntä osallistumasta mihinkään.
Tämä vain selvennöksenä, kun jotkut eivät näköjään osaa lukea
T: Ap
härdelliähän tämä elämä on. Vertaistukea saat mielenterveyspotilaiden omaisyhdistykseltä, esimerkiksi. Netistä löytyy myös keskustelupalstoja, jos aikasi riittää. Googleta.
T: skitsofreenikon tytär
Oletko kuullut tästä?
http://www.omaisten.org/etusivu.php (omaiset mielenterveystyön tukena)
Toki sinun on huolehdittava myös omasta jaksamisestasi. Nyt kun sinulle on syntynyt vauvakin niin on selvä, että tukemismahdollisuutesi ovat rajalliset. Etpä sinä oikein äidillesi muuta voi kuin pitää hänestä sellaisena kuin on. Ja sekin on jo paljon se! Äitisi hoitoon voit vaikuttaa lääkärin kautta. Onko mielestäsi äitisi saama hoito riittävää ja lääkeet kohdallaan? Hienoa, että olet miettimässä eri vaihtoehtoja ja hienoa, että et ole "hylkäämässä" äitiäsi!
Mikä siitä mielenterveydellisestä sairaudesta tekee niin erilaisen,
Minulla on pieniä lapsia, joihin äitini käytöksellä on tuhoisa vaikutus. Jos minun on valittava lasteni ja äitini väliltä niin kummalle minun pitäisi olla lojaali?
Äitini on jo vahingoittanut minun elämääni lapsuudestani asti. Hän on myös karkottanut kaikki sukulaiset, isäni ja isän puolen suvun elämästäni jo lapsena. Hän ei tule paranemaan, eihän hänessä omasta mielestään ole mitään viallakaan. Lapseni voin vielä pelastaa.
ja mä laitoin välit poikki äitiini, en enää jaksanut ja aika kaian jaksoinkin, melkein 43v. Aonoa asia joka harmittaa että yleensä yritin näinkin kauan.
Älä pode yhtään huonoa omatuntoa, äitisi on tiensä valinnut ja olen ihan varma että olet tukenut äitiäsi jo ihan tarpeeksi!
halit sulle, et ole yhtään kamala ihminen, päinvastoin!