G: Mitä sinä+vauva haluaisit lahjaksi kun vauvasi syntyy? Ja mitä et ainakaan toivoisi?
Kommentit (18)
Osaan ja miehenikin osaa ja ehtii tehdä ruokaa itsekin. Olen myös joka kerta tehnyt ennen vauvan syntymää ruokaa pakastimeen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin esimerkiksi appiukon itse värkkäämät sörsselit, joissa on ties mitä vanhentuneita aineksia! Ei kiitos. Myönnän että olen muutenkin nirso syömisissäni eikä kaikilla välttämättä ole käsitystä siitä mikä minulle kelpaa :)
Isommille sisaruksille jotain tuomisia, se olisi paikallaan. Tai vauvalle jotain arkisia käyttövaatteita, mieluiten koosta 60 ylöspäin.
mutta kiitos ei mitään mikä viittaa mun vatsani toimintaan...
Ainakaan en toivoisi mehua ja luumuja:D Ja kyllä, sain niitä synnärille.
vauvalle ja itselle vaikka salmiakkia (sitä en saa nyt syödä).
Missään nimessä en haluaisi tälle vauvalle pehmoleluja, niitä toivat joka ikinen esikoisen syntyessä ja yksi laatikollinen on nyt sitten pehmoja joilla kukaan ei leiki.
Esikoisen voisi huomioida jollain muulla tavalla kuin lahjan avulla tai sitten korkeintaan joku tarra-arkki.
tyyliin pitkähihainen yksivärinen body tai potkuhousut tai peitto tms. Ei kauheaa läjää niitä tosi epämukavia "söpöstelypukuja" jossa on kaikenmaailman neppiluukkuja pepussa ja selässä. Eikä meille myöskään ruokaa, harmittin pakastaa kilotolkulla piiraita yms. joissa yhdessäkään ei ollut huomioitu mun ruoka-aineallergiaa, vaikka luulisi sukulaisten ne tietävän.
pussillisen irtskareita ja vauvalle mitä vaan mikä ei ois vaaleenpun/-sin...
Haluaisin niin jonkun korun... Kutlaisen sormuksen esimerkiksi :D
Jotain kastamista kahvin kanssa, tai sitten ihan herkkuja pelkästään minulle tai sitten ruokaa.
Vauvanvaatteita (kaikki käy, mutta mieluiten ei kalliita eikä kovin epäkäytännöllisiä)
Lukemista tai joku ihana hömppä dvd (ei mitään kovin mullistavaa, huomioi että tuore äiti käy aika herkillä...)
Tärkeimpänä pidän sitä, että vieraat toisivat ja huomioisivat niitä isompia sisaruksia!!! Vauva ei vielä mistään mitään tajua ja synnyttäneen äidinkin kohdalla on vähän niin ja näin, mutta ne isommat muistavat verisesti jos pikkukäärö tulee ja samalla ohittaa isoveljet ja -siskot. Eli siis karkkia/leluja/kortti ja onnittelut niille tuoreille ylpeille tai pettyneille isoillesisaruksille, se on se paras lahja!
Ainut mitä toivon on se, että ihmiset jotka tulevat, tulisivat sitten kunnolla. En tiedä miten muut kokevat mutta minä tykkään vieraista ja kehtaan kyllä sanoa jos joskus ei sovi ja osaan istua sekaisessa talossa ilman tarjoiluja, jos joku tulee yllättäen. ;)
Ainut mikä vierailuissa rasittaa, on sellaiset ihmiset jotka tulevat, ovat hermostuneina pienen hetken ja sitten taas menevät kiireesti, etteivät muka rasita. Meille saa tulla istuskelemaan ihan rauhassa!
Vauvalle pieni lelu ja sisarukselle kirja tai lelu tai jos isompi niin vie vaikka mäkkäriin syömään ihan vain kahdestaan.
Juu tiedän, että tätä et kysynyt mutta usein sisarukset jää niin ulkopuolelle vauvan synnyttyä.
Esimerkiksi pullo omatekoista mehua tai sitten ihan vain limpparia. Jo on läheinen ihminen kyseessä, esimerkiksi lahjakortti jalkahoitoon on huippu. Tähän voi toki osallistua isompi porukka.
Ruoka ehkä on kaikkein käytännöllisin. Vuoallinen lasagnea, omatkoisia piirakoita tms. Jotain tujua ruokaa, jota äiti tarvitsee kun imetys käynnistyy.
Vauvalle en toivoisi vaatteita, koska minulla on tarkka maku. Rumat vaatteet saattavat jäädä käyttämättä. Torkkupeitto, vaippoja (kesto tai taviksia), jos esikoinen kyseessä, niin harsoja, koska niitä ei voi olla liikaa... Tulevaisuutta ajatellen joku pehmeä vauvanlusikka on kiva, tai lautanen ja muki...
Valtaosa ihmisistä haluaa pesiä rauhassa ekat viikot, joten siksi vieraat ajattelevat häiritsevänsä. Kaipa ihmiset tuntevat perheen ja osaavat toimia sen mukaan.
Satu- tai lorukirjoja vauvalle ja miksei niille vanhemmillekin lapsille. Äidille ruokaa, herkkuja tms.
Mä olen samaa mieltä, että kyllä meille ainakin saa tulla. Osaan sanoa jos väsyttää ja haluan vieraiden lähtevän.
Olisin ollut otettu, jos joku olisi tuonut vauvalle jotain sellaista, joka on laadukasta ja kestävää, mitä ei itse ehkä raatsi hankkia, esim. Ruskovillan silkkimyssy, saman valmistajan silkki- ja villavaatteet (vaikka body) tai lampaantalja (se on kyllä kamalan kallis, tiedän). Itselle en osannut mitään kaivata, mutta kyllähän se suklaa maistui ja maistuu edelleen, vaikka vauva on pian vuoden ikäinen :-)
Olen samaa mieltä kuin mitä jotkut jo kirjoitti, että olisi myös kiva juttu, jos huomioitaisiin isommat sisarukset. Siis kun tullaan katsomaan vauvaa, niin ensin otettaisiin huomioon se isosisko/isoveli, muutenkin kuin kysymällä "onko sinusta nyt tullut isosisko/isoveli? onko kivaa kun tuli vauva?". Ja jos jotakin haluaan tuoreelle isosisarukselle viedä, niin ihan tarra-arkki, tmv. riittää tai jos on enemmän rahaa laittaa siihen lahjaan, vaikka joku hoivattava pehmolelu tai nukke.
esim. Body Shopista jotain, parempaa suklaata, ruusuja. Vauvalle joku suloinen vaate, mielellään merkkivaate...
Meillä ihmiset toi vaippoja pieniä vaatteita ja liivi suojuksia niistä kaikista oli todella paljon apua :)
mitäs hemmetin iloo niistä on??kuihtunu jo ennen ku synnäriltä kotona!!
Oikeesti..kaikkein tärkeintä mulle oli, että tultiin kylään ja oltiin yhdessä...ja tietty toi että muistivat isommat sisarukset.
Meillä mukulat "jo" 14, 10 ja 8...
(iltatähtee haaveilen ja todellakin toivon, ettei kukaan erehdy niitä samperin ruusuja kantamaan...menee rahat ihan hukkaanki)
Tosin esim. pehmoleluihinhan vastasyntynyt on liian pieni, joten sitten sitä lelua pitäisi piilotella kuukausikaupalla kaapissa ettei esikoinen veisi sitä omiin leikkeihinsä. Ei siis välttämättä ihanteellista.
Mä myös saan niin isoja vauvoja, että vauvanvaatteet kokoa 50-56 ovat turhia tuomisia meille. Siitä isommat ovat tietysti aina kivoja.
Synnärille jos haluaa jotain tuoda niin ihan vaikka karkkia tai jotain luettavaa. Kukat ovat tervetulleita erityisesti sitten sairaalasta kotiutumisen jälkeen, sairaalasta niiden raahaaminen kotiin voi olla vähän hankalaa.
Ainakaan en toivoisi mehua ja luumuja:D Ja kyllä, sain niitä synnärille.
kun niihin jo "hukutaan" esikoisen jäljiltä. Kaksivuotiaalle esikoiselle tuominen olisi paras lahja - kuten joku sanoikin, ei se vauva vielä mitään tavaroista tai muustakaan ymmärrä. Äidille kivointa on - jos vierailu on suunniteltu - että tuodaan mukana ruoka vaikka koko porukalle.