Lue keskustelun säännöt.
"Superäidit" eivät väsy....
06.08.2008 |
Minulla on jostain syystä tietynlainen superäidin maine sukulaisten ja ystävien piirissä. Itse en oikein ymmärrä mistä tämä lähtee. Ehkä siitä, että en ole paljon elämäni "rankkuudesta" valittanut ja hoidamme lapset miehen kanssa pääosin itse ilman apuja. Tokihan minulta myös kolmen lapsen äitinä löytyy kikka jos toinenkin imetyksestä lapsen nukuttamiseen ja ihan mielelläni autankin jos vain voin. Koskaan en tyrkytä neuvojani, mutta useat kaverini soittelevat ja kyselevät. Tässä on vain se kääntöpuoli, että minulla ei ole ketään joka kuuntelisi minun huoliani, ellei miestä lasketa, saati auttaisi arjessa. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että tuo pärjää itsekin eikä sillä mitään hätää ole. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (4)
Luulin otsikon perusteella muuta, mutta tästä juohtui kysymäni että oireiletteko fyysisesti?
Minä en pidä itsenäni super-ihmisenä vaan laiskuuden huippuna, mutta koska lasten kanssa on oltava reipas ja ripeä niin saatan sivullisten silmissä näyttää hiukan "superilta".
Mutta siis itselläni sitten ihan selvästi sydän reistaa ja nukahtaminen häiriintyy kun on ollut liian pitkään liian reipas. Ja kun jostain ihmeen kaupalla saa lepohetken jonka hyödyntää niin tulee ihan fyysisesti rikkinäinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolla terve ja rauhallinen ja paljon nukkuva 4kk vauva. Kaikki aina ihmettelevät kuinka rauhallinen ja ihana vauva on. En sitten tiedä mistä johtuu että äiti yli stressaantunut ja kipeä, rinnasta ottaa ja tuntuu ettei saa hengitettyä. Sterssistä puhkesi vyöruusu. Mulla sama tilanne että aina neuvon kaikkia ja olen avuksi ja nyt kun mietin kenelle soittaisin kun olen kipeä niin enpä oikein edes tiedä...
Kukaan ei koskaan kysy miten jaksan. Parempi ehkä niin, jos kysyisi ei varmaan tulisi itkustani loppua kun kunnolla avautuisin... :(
Meillä se vaan mieskin kuvittelee, että olen oikea superihminen. Hoidan päivisin lapset (4kpl), sekä kodin. Yleensä aamu kuudesta ilta kahdeksaan. Illalla hoidan koirat, ja muut askareet. Aikaa ei jää valittaa, enkä olekkaan valittaja tyyppiä. Kaikki sukulaiset oikeasti kuvittelevat, että mulla on jokin ihmeellinen lahja, jaksaa ja jaksaa. Vaikka tottapuhuen olen väsynyt usean vuoden unettomien öiden jälkeen. Kaikki tuntuu vaan menevän eteenpäin rutiiilla.
Meillä koko lähipiiri ajattelee, että olen ihminen joka osaa neuvoa, kykenee mihin vaan. Olen toki sanonut, että en ole todellakaan mikään superihminen, mutta se on muiden mielestä itseni vähättelyä. Kukaan ei koskaan ota todesta jos mainitsen väymyksen, ei edes oma aviomies. Kaikilla on se käsitys, että jaksan painaa ja painaa. Aina saan kuulla, kuinka hienosti pärjään itsekkin:(
Eli ei ole huolien kuuntelijoita, päinvastoin kaikki itekvät minulle murheitaan.
Ehkäpä tämä on omata itsestä kiinni, etten sitten valita, tai itke väsymystä. En näe siihen tarvetta, mutta superäitikään en millään tavalla koe olevani. Luulee muut mitä ikinä haluaa.