" Värää" sukupuolta?

Olin aina kuvitellut itselleni tyttöä/tyttöjä. Sinun sanomasi " Enkä ole poikalasta nähnytkään" -lause kuulosti kovin tutulta. No esikoinen paljastui jo ultrassa selväksi pojaksi. Pyysin varmistamaan joka ultrassa, useaan kertaan, kun en osannut kuvitella itseäni rasavillin pojan äidiksi. Mietin itsekseni kuinka " naisellina naisena" osaisin leikkiä pojan kanssa ja hoitaa oikein, kun ei ole kokemusta niistä? Outo ja pelottavakin ajatus, että minulla olisi poika. Mulla oli aikaa useita kuukausia sulatella asiaa. Ja yrittää asennoitua uutiseen.



Kun vauva syntyi niin ekan vuorokauden aikana " pelivehkeitä" ei juuri nähnyt, joten lapsi oli vaan vauva, ja eipä mulle pikkuvauvan hoito ollut entuudestaan tuttua muutenkaan, joten alapäänpesut yms meni niinkuin kätilö opetti.



Minun huojennuksekseni: ei siihen itse synnytettyyn nyyttiin voinut olla rakastumatta, joten siinä vaiheessa ei olisi ollut mitään merkitystä vaikka se nyytti olisi ollut puolikuollut sukupuoleton rotan poikanen. Niin kovasti siihen ikiomaan pieneen vauvaan kiintyy että tuollaiset tyttö/poika asiat unohtuu. Aloin pitää autoleluista ja palloista ja sinisistä vaatteistakin enemmän, kun niihin tottui. En ole koskaan yrittänyt pukea unisex-vaateita (tai punaista), vaan poika on reilusti pojan näköinen ja hänellä on poikien leluja (mutta myös muita). Vasta nyt, kun poika on 2v alkaa erottua nämä poikamaiset leikit hiukan. Ja poika on silti kaikkea mitä ikinä olen toivonut. Maailman suloisin, ihanin ja rakkain! Eli ekat 2v et varmasti erota hoidatko tyttö vai poika vauvaa, muulloin kuin vaippaa vaihtaessasi.



Välillä mietin tulevaisuutta, ja hiukan harmittaa, jos pojasta ei ole yhtään äidille kaveriksi tekemään tyttöjen juttuja (shoppailu, leivonta,ruuanlaitto, käsityöt, ihanat vaatteet, meikit yms) vaan hän on kiinnostunut vain autonkorjaamisesta ja jääkiekonpelaamisesta. Mutta oikein poikamaisessa pojassakin on varmaan omat hyvät puolensa (viimeistään sitten kun hänestä on vanhan ja raihnaisen äidin " remonttireiskaksi" ). Aika näyttää... Ainakaan nyt ei tarvii aamuisin tapella esim siitä minkä värinen paita laitetaan päälle:) Nämä psykologiset jutut menee jokaisella varmasti aivan erilailla. Mutta tässä mun kokemus asiasta.



Vermeli milloin vauvasi syntyy? Eli kauanko sinulla on vielä aikaa sulatella uutista. Minusta asia oli helpompi hyväksyä, kun sain tietää siitä jo hyvissä ajoin, enkä vasta vauvan synnyttyä. Eli opin luomaan asiasta mielikuvia, jotka varmaan auttoivat hyväksymisessä. Olisi voinut olla shokki, jos mulle ei olisi etukäteen sanottu siitä. En tiedä millainen synnytyksen jälkeinen masennus olisi iskenyt...

Joo, tämä on sellainen " arka" aihe, että osa äideistä sanoo että ei ole mitään väliä ja tuomitsee heti jonkin sukupuolen toivomisen. Ehkä joillekin ei ole oikeasti väliä ja jos on niin eivät sitä ääneen sano. Mutta tämä on vapaa maa joten jokainen taplaa tyylillään ja jokaiselle suotakoon omat ajatuksensa...

Minäkin olen aina ajatellut, että sitten kun minulla on lapsia minulla on suloinen pieni tyttö. Tytön nimiäkin on pitkät listat valmiina. En jotenkin ole ikinä osannut kuvitella itseäni pojan äitinä. Kun aloin yrittämään raskaaksi tulemista, ajattelin tietoisesti koko ajan poikavauvaa, että tottuisin asiaan. No, raskaaksi tulinkin ja nyt olen noin puolessa välissä ja yhdessäkään ultrassa vauvaa ei ole epäilty tytöksi. Eli ilmeisesti poikahan sieltä tulossa on. Halusin tietää sukupuolen etukäteen, että ehdin totutella asiaan. Poika on ihan yhtä toivottu kuin tyttökin, mutta huolestuttaa, että osaanko tehdä sellaisia poikajuttuja - varsinkin kun saan lapsen yksin eli isä ei ole kuvioissa. Nyt olen sitten koittanut tietoisesti viettää aikaa enemmän ystävieni poikalasten kanssa. Jutellut vaatteista, leluista, leikeistä ja kavereista. Ongelmahan on se, että en tiedä millaista pienten poikien elämä on. Muistaisin, että kirjastosta löytyy myös sellainen kirja kuin Pojat on poikia, joka meidän kummankin kannattaa varmaan lukea. Nyt vaan ajattelet koko ajan lasta poikana, totuttelet asiaan ja keräät tietoa. Ihan yhtä kovasti sinä (ja minä) tulet rakastamaan sitä kuin tyttöäkin... :)



T: Toukomaa

Esikoinen on mitä ihanin ja suloisin 2.5 v äidin pikku tyttö. Nyt odotan poikaa syntyväksi kuukauden päästä ja voin kans sanoa että onneksi sain ajoissa tietää odottavani poikaa. Olin suoraan sanottuna pettynyt kun kuulin odottavani poikaa, mutta ajatukseen olen jo joten kuten tottunut. Itse olen mietiskellyt, että onko sitä kuitenkin enemmän sen äidin pikku tytön kans ja isä saa tehdä tuon pojan kanssa poikien juttuja. Osaako sitä ottaa lapsia mukaan juttuihin vai tuleeko sitä vähemmän touhuttua sen pojan kanssa :/. On tosi inhottavaa kun ajattelee näin. Mutta sitä olisi epärehellinen itselleen jos ei myöntäisi miten ajattelee tästä poika-jutusta. No kohtahan se selviää osaako sitä olla pojan äiti.

että meillä on sitten molempia sukupuolia ja poika on miehelle tärkeä. Lisäksi ajattelin että opin varmasti olemaan pojankin kanssa vaikka en pieniin poikiin olekaan tottunut. Yritin etsiä mahdollisimman paljon hyviä puolia siitä että meille tulee poika.



Kun poika sitten syntyi oli hän heti kovin rakas eikä siihen kohtaan enää osannut edes tyttöä kuvitella. Ja kuten joku alkuun mainitsi ei poika vauvan hoitaminen eroa siitä tyttövauvan hoitamisesta mitenkään. Erot tulevat esille vasta hiukan isompana ja nekin riippuvat paljon pojan luonteesta.



Meillä on nyt tytön lisäksi kolme poikaa (En olisi ikinä osannut ajatella itseäni kolmen pojan äitinä) ja olen todella ollut yllättynyt miten mukavaa poikien kanssa on puuhastella. Vanhimmainen meillä on eniten poikamainen sellainen pieni tarmonpesä joka uhmaa ja vilistää menemään koko ajan ja joka tykkää poikien jutuista. Keskimmäinen taasen on pehmopoika joka tykkää auttaa kotitöissä, leikkii tyttömäisiä leikkejä kuten kotia ja, koiraa ja nukketalolla jne. Ja yllättäen meidän molemmat pojat ovat kovin kiinnostuneita vaatteista ja shoppailusta. Jos lapsilta kysyy kuka tahtoo lähteä äidin kanssa kauppaan ovat pojat aina innolla tulossa mukaan kun taas tyttöä ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään kauppa reissut saati vaatteiden sovitukset. Tyttö ei meillä muutenkaan ole kovin tyttömäinen ja häntä ei paljon kiinnosta mitäkään naisten jutut. Olen huomannut että minulla on melkeinpä enemmän yhteistä puuhasteltavaa poikien kanssa kuin tyttön kanssa. Toki heille ei voi tehdä kampauksia tai pukea mekkoja mutta eipä noihin suostu tyttömmekään. Eli paljon on kiinni pojan luonteesta ja siitä mitä pojan kanssa puuhataan.



Muuten myös siskoni oli " kauhuissaan" aikanaan kun tytön jälkeen sai kuulla odottavansa poikaa. Sanoi jopa että antaa pojan pois kun ei sellaista halua. Nyt on poika reilu 2v. ja äitinsä maailman napa. Välillä ihan pakko sanoa siskolle että huomioisi myös tyttöä kun jää ihan veljensä varjoon. Että niin ne ajatukset muuttuu kun sen oman nyytin saa kainaloon oli sitten sukupuoli mikä tahansa.

Olin aina kuvitellut tai mielessä oli voimakkaasti, että jos joskus lapsen saan, se on ilman muuta poika( mulla ei ole veljiä). Jopa unta näin, että poikani nimi on manu ja hän jutteli mulle unissa. Kuinkas kävi, puhdas tyttö syntyi. Nyt niitä tyttöjä on nyt kolme. Mistä ihmeestä nämä odotukset ja mielikuvat syntyvät ja miksi ne ovat niin voimakkaita??? vieläkin kummastelen.

Lapsi on oikea! Äidin mielikuva väärä!



Jokaiselle vauvalle on ollut valmiina poika ja tyttönimi ennen syntymää. Aina on tyttö syntynyt ja seuraavalle vauvalle poikanimi on ollut eri. Sekin jännä että hyvä pojan nimi vaihtunut seuraavalle vaikka edellinen jäänyt käyttämättä. Jostain vauvakirjasta luin tutkimuksesta, jossa todettiin, että raskasta työtä tekevät miehet siittävät enemmän tyttövauvoja.Kuten lentäjät ja astronautit. Myös viinurit ja alkoholin valmistuksessa töitä tekevät saavat tyttöjä. Mielenkiintoinen tutkimus.

Nyt odotellaan neljättä . Mies sanoo ettei muuta vaihtoehtoa kuin tyttövauva. Ainakin raskausoireet ja sikiön sykkeet kaikki kuten ennenkin. Ei mitään eroa. Miehen isovanhemmat tekivät ensin 7 poikaa ja perään 5 tyttöä. Mun mies sanoi ettei hän niin montaa jaksa ennenkuin poikia alkaa tulla. Ainakin täytyy synnyttäjää vaihtaa välissä nuorempaan minun mielestä =)

Jo odotusaikana minulla oli voimakas poikaolo, enkä yllättynyt lainkaan kun poika syntyi. Mieheni taas oli toivonut tyttöä ja oli suorastaan hämillään pojan syntyessä. Itsekin olin miettinyt etukäteen samantyyppisiä juttuja kuin muut keskustelijat; mitä pojan kanssa tekee, voiko hänestä tulla yhtä läheinen kuin tytöstä jne. No, oma vauva oli alusta saakka ihana (eikä ensimmäisinä kuukausina sukupuolta edes ajattele juuri lainkaan). Nyt kun poika on pian 2, voin rehellisesti sanoa, että pikkupojat ovat mielestäni ihania ja valloittavia ja kiehtovat minua paljon enemmän kuin pienet tytöt :D Katson kaupungillakin kiinnostuksella pienten poikien touhuja, enkä juuri kiinnostu tytöistä. Niin sitä vain kasvaa " pojan äidiksi" :)



Nyt odotamme pikkukakkosta ja alkuraskaudessa toivoin kovasti tyttöä. Nyt keskiraskaudessa minulla on kuitenkin taas " poikaolo" ja odotankin enemmän poikaa kuin tyttöä. Oma pieni poika on niin ihana, enkä voi kuvitella mitään hienompaa kuin, että saisimme vielä yhden pojan. (Tyttökin on tietysti tervetullut ja varmasti yhtä ihana.)



Tällä kerralla selvitämme tod.näk. sukupuolen jo raskauden aikana jos mahdollista. Mieheni saa totutella ajatukseen jo ennen syntymää ja kypsytellä suhdettaan uuteen lapseen. Mieheni on melko hitaasti etenevää mallia (ei siis älyllisesti...) ja luulen hänen tarvitsevan hiukan lisäaikaa totutella ajatukseen itsestään joko kahden pojan tai pojan ja tytön isänä.



Tulipa selitettyä pitkästi ja polveilevasti. Pointtini kuitenkin se, että poikien maailmaan pääsee helposti sisälle oman lapsen myötä. Eikä pojan saaminen kuitenkaan tarkoita, etteikö pojan kanssa voisi tehdä muutakin kuin " poikien juttuja" . Monet pojat pitävät todella paljon leipomisesta, kotitöistä jne. (ja mielestäni heitä tuleekin kannustaa yhtä paljon kuin tyttöjä tällaisten puuhien pariin, varsinkin jos he niistä pitävät).



Jos on sellainen olo, että pojan saaminen olisi todella pettymys, niin kannattaa yrittää selvittää sukupuoli jo raskausaikana. Saa kypsytellä ajatusta rauhassa. Olen kuullut " väärän" sukupuolen laukaisseen jopa pahan synnytyksen jälkeisen masennuksen (tietysti muitakin tekijöitä vaikuttamassa).

Kiitokset Vermelille tästä aiheen aloituksesta!



Ja suuret kiitokset Maarialle kauniista vastauksesta, huojensi mieltä!





Mä voin myös hyvin yhtyä tuohon, että en tiedä mitä ihmettä poikalapsen kanssa tekisi. Kauheen vaikea on todellakin pukea ajatuksia sanoiksi. Oon ihan varma, että molemmat on yhtä rakkaita sitten loppujen lopuks, mutta omalla kohdalla mulla on nyt vähän sellanen olo kuin oisin joutunu " pikkasen petetyksi" ..



Mä oon aina toivonu tyttötrioa. Mulla oli pienenä vain isoveli ja serkkuni olivat kolme tyttöä. Miten kadehdin heitä.. siitä asti oon itse haaveillu kolmesta tytöstä.. Joo, silkkaa ahneutta..



No kaksi neitosta sain vanhoilla päivilläni ja ihmeitä he ovat.

Vajaa kaksi vuotta yritettiin kolmatta ja päätettiin jo luovuttaa. Sitten yllätys yllätys " viimeisellä" kierroksella tärppäsi. Silloin olin ihan varma, että mun toive toteutuukin vaikka mielessä oli tietty miljoona muuta pelkoa niin kolmannesta tytöstä olin " ihan" varma.

Nt-ultrassa sitten gyne arvasi sukupuolta pyynnöstäni ja hän arvasi poikaa. Esikoistyttöä arvattiin nt-ultrassa tytöksi joten kyllä mä uskon, että nää jotka paljon on ultranneet jostakin sen ehkä osaavat jo päätellä niinkin aikaisin.

Eli nyt mä oon tietenkin onneni kukkuloilla, kun sittenkin saan vielä sen kauan kaivatun kolmosen, mutta ihan pikkanen pettymys kaihertaa, jos gyne olikin oikeassa..

Noloa edes myöntää, tiedän sen.



Mutta tuo Maarian kirjoitus helpotti kyllä paljon!



piipaa

Tännehän olikin tullut jo monta muutakin vastausta.

Ihanaa lukea näitä kertomuksia, kiitos!

Ei noita ajatuksia voi tuomita, kun on itse ollut ihan samassa tilanteessa. En ollut osannut ikinä edes kuvitella itseäni pojan äidiksi, ihan niin kuin moni kirjoitti tuossa edellä. Mies taas ei ollut ajatellut itseään tytön isäksi :)



Minulle teki hyvää tietää sukupuoli etukäteen, että ehdin sopeutua ajatukseen. Ja isoäitikin oppi ostamaan pienen pojan vaatteita, kun kaikki muut suvun lapset ovat olleet tyttöjä.



Pienen pojan kanssa voi tehdä tosi paljon " tyttöjen" juttuja. Meidän poika (nyt 2,5 v.) leipoo innokkaasti sämpylöitä ja kakkutaikinaakin on kerran päässyt innolla sekoittamaan. Siivous on kova sana, varsinkin imurointi, tiskaus ja moppaus.



Siinä vaiheessa kun hän opetteli kävelemään, nuken vaunut olivat kova sana, vähän myöhemmin nuken rattaat - mikä vain, missä on pyörät alla ja voi työntää. Tosin aluksi nukke lensi kaaressa pois vaunuista. Nyt se peitellään ja tuuditetaan uneen :)



Tähän pojan äitinä olemiseen kasvaa ja nyt - uskomatonta! - minusta tuntuu oudolta ajatus tytöstä :) Yllättävän hyvin luonto hoitaa asian ja vauvaan rakastuu sukupuolesta huolimatta. Onneksi.



Hyvää jatkoa sinulle!



Mupsi

Aikoinaan (13v sitten) odotin esikoistani, " siihen" aikaan tuntu siltä että kaikki äitit toivoivat esikoisekseen tyttöä, niin ku itekkin...juuri noitten tyttöjen juttujen takia ja siksi että ois sitte mulle " apuna" joskus...Mutta kuitenkin sillä ei ollu mitään merkitystä kumpi sieltä syntyisi...



Meille syntyi sitten (miehen toiveen mukaan) poika, ihana poika syntyikin! Neljän vuoden päästä meille saatiin toinen poika, jota oikein toivoinkin! Nyt kolmannen pojan syntymän jälkeen en osaa enää ajatella itseäni tytön/tyttöjen äitinä...olenkin sanonut että meille tulee ne seitsemän veljestä :) no joo, vaikeuksien kautta tämän kolmannenkin saimme, joten olen äärettömän kiitollinen näistä kolmesta!! Eli meidän perheeseen kuuluu mun ja mieheni lisäksi 12v,8v ja 4vkoa vanhat ihanat pojat!



Poikien saamisessa ei ole muuta " huonoa" ku se että vaikka kuinka yrität päästä niiden maailmaan ei se multa ainakaan ole oikein onnistunut. Siihen asti menee hyvin ennen ku pojat lähtee kouluun, sen jälkeen heidän maailmansa muuttuu (äidin näkökulmasta) niin paljon ettei äitin jutut (kaupassa käynti, ruuanlaitto, leipominen tai siivoaminen) voisi vähempää kiinnostaa, heihin on jostain iskostunut jo pojan " rooli" ettei noi jutut enää kuulu meille...ne on " tyttöjen" juttuja...

Niin ja kieltämättä (näin pintapuolinen juttu) kyllä nuo tyttöjen vaatteet ovat hurjan paljon ihanampia ku nuo poikien :)



Raskausaikana olin onneni kukkuloilla vauvasta (niin ku nytkin!!!), mutta välillä tuli niitä masennushetkiä, jolloin mietin että kauankohan tämä pikkumies äitin mukana tekee ja kulkee. Isot pojat pelaa tietsikalla, harjoitukset on " poikien" lajeja...siis on niin paljon sellaisia juttuja joista en ymmärrä yhtään mitään vaikka tosissani olen yrittänyt. Kesällä tunsin jääväni ihan ulkopuoliseksi meidän perheen elämässä ku isä oli lomalla ja touhusivat vaan koko ajan näitä " poikien" juttuja...karting-ajoa, xbox/tietsikka-pelejä autolla ajaen tai pyssyllä paukuttaen jne. Onnellisena tietenki kuitenkin kattoin vieressä heidän touhujaan, vaikka en suoranaisesti mukana tekemässä ollukkaan, niin koitin kuitenki koko ajan olla mukana vierestä seuraamassa...



Enää ei kiinnosta legot taikka autot, joita äitinki kans pysty leikkimään...saati sitten jotku askartelut taikka kotiaskareet..ehei..lievällä pakottamisella heidät saa mukaan " mun" juttuihin tai jollain porkkanoilla, mutta muuten äitinä oleminen heille on " vain" olla olemassa mitä tietenkään väheksymättä eli koen tärkeimmäksi tällä hetkellä olla heille lähellä/läsnä, rakastaa heitä, " pukea" heidät puhtaisiin vaatteisiin, pitää koti suht siistinä, laittaa heille ravitsevaa ruokaa...



Mutta ite tunnun kaipaavani enemmän, en halua olla vain läsnä yms. haluan osallistua ja olla mukana heidän monessaki jutussaan jos en kaikissa, ja mua surettaa ku joudun tekemään kaiken yksin ja ku saan heidät johonki juttuun mukaan niin tunnen niin että olen heidät siihen vain puoliksi pakottanut...Kotitöihin haluaisin heidät mukaan myös siksi, että he oppisivat sen miten kotia hoidetaan, miten ruokaa laitetaan, pyykit pestään jne..ettei heistä kasvais mitään uusavuttomia..



Rakastan lapsiani äärettömän paljon, he ovat parasta mitä koskaan osasin toivoakaan! Toivon vaan että saisin heidät kasvatettua " hyviksi" kansalaisiksi, rehellisiksi, itsenäisiksi ja poissa paheista (=huumeet yms.), toivon heille vain onnellista lapsuutta ja elämää... ;)



En tiedä saiko tästä jutusta mitään tolkkua...ja kuinka väärin ymmärrettävää teksti on...voih, vaikea asia pukea sanoiksi...yritän siis sanoa sen, että vaikka itellä ei ole omakohtaista kokemusta tyttölapsista, on poikavauva/lapsi vähintäänki yhtä ihana ja rakastettava, lapsen synnyttyä se sukupuoli jää todellakin varjoon!!



Onnellista odotusta!



Nani76 ja hyökkäysketju 12v,8v ja 4vkoa

Hänellä on useampi pikkuveli, siitä huolimatta, että aina toivoi siskoa. Tästä johtuen äitiini on ilmeisesti iskostunut käsitys siitä, että kaikki vauvat ovat poikia. No, kuinkas sitten kävikään, hän sai itse pelkkiä tyttöjä ja toistaiseksi kaikki lapsenlapsetkin ovat tyttöjä. Tästä huolimatta hän edelleen olettaa, että kaikki odotettavat vauvat ovat poikia ja saattaapa vielä syntymän jälkeenkin puhua niistä poikina, vaikka tyttöjä olisivatkin. Minutkin puettiin lapsena usein poikien vaatteisiin. Tästä huolimatta en koe enkä ole koskaan kokenut, että olisin ollut jotenkin ei-toivottua sukupuolta, mutta siis ajatus vauvojen sukupuolesta ei välttämättä koskaan muutu.



Sikäli ajatuksesi ovat ihan tuttuja, että esikoistani odottaessani minulla oli myös " entäs jos se on poika" -ajatuksia (ehkä juuri siksi, että itselläni oli kokemuksia vain tyttövauvoista). Ultrassa ei koskaan kerrottu sukupuolta. No, tyttö meille syntyi, mutta uskon kyllä, että ajatus pojasta olisi kypsynyt sitten, kun se sukupuoli olisi oikeasti selvillä ja lapsi syntynyt. Miehellä kesti kyllä jonkin aikaa sulatella ajatusta tyttövauvasta. Hän oli ilmeisesti pitänyt poikaa yhtä ilmiselvänä asiana kuin minä tyttöä. No, kyllä hän siitä sopeutui, vaikka epäilemättä toivoo nyt tästä tulevasta toisesta lapsesta poikaa. No minun on edelleen vaikea ajatella tätäkään muuna kuin tyttönä, vaikka olisihan se varmasti tietyllä tavalla rikkaus, kun olisi kumpaakin sukupuolta.



Nämä sukupuolta koskevat kysymykset ovat sikäli hankalia, kun ei ole " polittisesti korrektia" toivoa kumpaakaan sukupuolta, vaikka monella on ajatuksia ja toiveita asiaa koskien. Sen takia asiasta ei juuri puhuta ja asia voi jäädä käsittelemättömänä vaivaamaan ja saattaa tosiaan purkautua voimakkaana pettymyksenä sukupuoleen, kun synnytyksen jälkeen hormonit ovat herkässä. Eli omat tunteensa asiaa kohtaan on hyvä tiedostaa jo etukäteen ja niitä työstää. Sikäli rohkea aloitus ja minusta on hyvä, että näistäkin asioista puhutaan.

Ihanaa tietää etten ole ainut jolla on tämä " ongelma" . Raskaus on puolessa välissä eli aikaa on vielä valmentautua. Olen miettinyt pitäisikö mennä 4d-ultraan (vaikka mielestäni sukupuolta ei saa selvittää etukäteen...) että saisi asiaan varmistuksen. Sillä eihän ulrtaaja sanonut että poika on tulossa vaan mielestäni hän mutisi asian sivulauseessa eikä mies kuullut sitä laisinkaan. Ja omat ultrakuvan tulkitsemis-taidot on aika heikolla pohjalla joten eipä " omiin silmiinkään" voi luottaa. Niin, ehkä yritän viimeiseen saakka uskotella että voi se olla tyttökin kun tuollaisia päässäni pyöritän.



Varmasti poika on yhtä rakas kuin tyttökin, sitä en epäile laisikaan. Ja eiköhän luontokin ole sen verran ovela että asian hoitaa. Ennemmin oikeastaan mietin että miten poika sopetuu tällaiseen akkalaumaan (esim.serkut tyttöjä) kuin miten akkalauma poikaan... No,Isi, papat ja sedät varmasti kyllä pitävät huolen että myös miestenmaailma tulee myös tutuksi (kuten tytötkin siihen tutustutetaan)!

*Hih, esikoistyttö leikkii juuri kuoma-autolla vieressäni*

Meilla ykkonen oli tytto joten en joutunut omia " poikaennakkoluulojani" kohtaamaan viela silloin, ajatukseni olivat siis vahan samantapaisia kuin ap:lla, mutta kakkonen olikin sitten poika. Kyllahan se uutinen ultrassa hiukan hammensi, etta tulokas onkin poika, miten osaan sita hoitaa jne. Meilla raskausaika oli niin vaikea etta lopulta olin vain aidosti kiitollinen etta lapsi syntyi taysiaikaisena ilman suurempia ongelmia, oli sukupuoli mita tahansa. Ja heti syntyman jalkeen tajusin etta tamahan on se meidan vauva eika siina ole mitaan sen kummempaa. :-) Pojat OVAT jossain mielessa erilaisia, mm. ainakin meidan on tosi kiinnostunut autoista, junista, koneista yleensakin " ihan luonnostaan" ja on motoorisesti paljon taitavampi kuin siskonsa aikoinaan. Mutta ihan samanlaista, ja ihanaa, se vanhemmuus on pojalle ollut kuin tytollekin. Kylla se siita lutviutuu, alahan huoli!

Olin aina kuvitellut olevani joku päivä tytön äiti. En koskaan kuvitellut olevani " vain" äiti tai pojan äiti, vaan aina tytön äiti.



No poika syntyi, rakastuin :D silti vaikka ei ollutkaan tyttö.



Nyt poika on 3.5v ja poikien leikit on täysin tuttuja :)



Nyt huomasin olevani raskaana, vasta kylläkin rv 5 ja risat..

Mietin kauhulla, jos tämä onkin tyttö!!



Nyt oikeasti kauhistuttaa jos meille tuleekin tyttö! Siis toki, ihan oikeasti, on rakas ja tervetullut :D mutta melkein kaikki vaatteet menisi uusiksi.



Itkin ihan valtavasti kun tuli esikoiselle äitiyspakkaus ja kaikki oli NIIN tyttömäistä mielestäni. Ja nyt pääsi myös itku kun katsoin nykyistä äitiyspakkausta ( kelan sivuilta) ja totesin että ei meille voi tulla tyttöä! Se pakkaus on NIIN pojalle tehty :D



Mutta pääasia nyt tällä hetkellä olisi, että raskaus jatkuisi loppuun asti hyvin. Keskenmeno koettiin meillä alkuvuodesta enkä toista taida kestää!

Olen aina ajatellut, että haluan kaksi lasta, joista ensimmäinen on tietysti tyttö, että sitten ainakin saa tyttölapsen. Toinen voisi sitten olla poikakin... No esikoinen sai alkunsa ja vahvasti oli poikaolo ja poikahan sieltä tulikin. Huomasin, että itse asiassa pienet pojat ovat maailman ihanimpia. Ja tänään rakenneultrassa aavistukseni vahvistettiin, eli toinenkin poika on tulossa. Haikein mielin heitin tyttöhaaveille hyvästit, sillä tämän jälkeen lapsiluku on täynnä. Olin ajatellut, että olisi se tyttö enemmän äidille seuraksi " naisten juttuihin" . Mutta oma äitini lohdutti ja sanoi, että äidillä ja pojalla on usein paljon läheisempi suhde kuin äidillä ja tytöllä. Ja tytöt itsenäistyvät aiemmin, eli todennäköisesti poika suostuu pidempään olemaan " vauvasi" kuin tyttö... Pojat ovat varmasti usein myös " helpompia" sillä tytöt oppivat jo pieninä " draamakuningattariksi" kun taas pojilla ei tuollaisia oireiluja yleensä näe.



Eli lämpimästi onnea poika-arkeen. Se on palkitsevaa ja ihanaa kaikin puolin.



T:Kohta kahden pojan onnellinen äiti

Minullakin on 1,5v. poika. Minulla ei ollut toiveita sukupuolen suhteen häntä odottaessani, eikä ole nyt toisessakaan raskaudessa. Kun on takana lapsettomuutta, olen vain valtavan kiitollinen, että pystyn ylipäätään saamaan lapsia.



Mutta hieman voin puhua omasta kokemuksesta... Olen itse kahden veljeni jälkeen kuopukseksi syntynyt äitini toivoma tyttö. Minua puettiin lapsena rimpsuvaatteisiin, kuljetettiin baletti- ja viulutunneille jne jne. Inhosin sitä! Olin tosi poikamainen tyttö ja tykkäsin kiipeillä puissa naapurin poikien kanssa. Myöhemmin halusin ratsastaa ja harrastaa karatea, eivätkä vanhempani tajunneet sitä lainkaan (olivat kuulemma liian " vaarallisia" harrastuksia). Minusta tuntuu yhä, että äidilläni on enemmän yhteistä veljieni kanssa. Äitini on tosi naisellinen, minä en, enkä voinut sietää sitä tuputusta. Minusta lapsen kanssa toimeentulemisessa vaikuttaa enemmän henkilökemiat kuin sukupuoli. Äiti voi tulla poikansa kanssa paremmin juttuun kuin tyttönsä. Tytöllä voi olla paha murrosikä, jolloin äiti on tosi out (näin meillä oli). Toisaalta, eikö se ole kivakin, kun esimurkkuikäiset pojat puuhailevat paljon isänsä kanssa (siis jos isä on maisemissa). Jääpä äidille enemmän omaa aikaa, viimeinkin... :-)



Sukupuoliroolitkin ovat nykyään niin häilyvä käsite! Minä ainakin vien poikani ratsastamaan heti pienenä. Jospa hän vaikka innostuisi ennen kuin tajuaa, että se on " tyttöjen harrastus" . :-) Leivontaessukin on jo ostettu. Isoveljenikin leipoi muuten aina kaikki perheen synttärikakut jo kuusivuotiaana. :-) Eipä nuo kotitöiden sukupuoliroolit ole enää kiveen kirjoitettuja. Malli opitaan kotoa. Kyllä meillä mies kokkaa ja siivoaa yhtälailla kuin minäkin, ja pieni poikamme katsoo mallia ja heiluu jo mielellään mopin varressa. :-D



Lene (rv 11+0)

Esikoinen oli poika, minä toivoin vähän salaa tyttöä juuri näistä edellä mainituista syistä, mutta aivan ihana oli saada vauva syliin eikä sen jälkeen ollut merkitystä millään muulla. Toista lasta yritettiin pidempään ja suureksi surukseni toinen poikamme oli vakavasti sairas, menetimme hänet syntymän jälkeen. Syli jäi tyhjäksi, joten kolmatta odottaessani oli aivan sama mitä tulee, kunhan saan hänet vain pitää ja ultrassa paljastui poika, voi sitä onnea! Neljäs lapsi ilmoitti tulostaan ja hiukan jo toivoinkin vaihtelua, meinasin sekoa täysin kuullessani ultrassa vauvan olevan tyttö ! Mutta millainen tyttö... Sain unohtaa ihanat rimpsut ja römpsyt sekä prinsessa unelmat ja nukke leikit...Ensimmäisenä kolmena vuotena tyttö ei välittänyt vähääkään tyttöjen jutuiosta, hämähäkit ja muut ötökät oli hänen juttunsa, vilkaskin, kun kolme poikaa yhdessä hän oli. Hiljakseen annoin tyttöjen lelut käyttämättöminä eteenpäin... Kolme vuotiaana tyttäreni alkoi piirtämään ja siitä lähtien (nyt 8v) hän on piirtänyt ja taiteillut kaiken aikaa, ideoita hänellä on lukemattomasti ja todella luova tyttö, muttei vieläkään ole " prinsessa" vaan aivan ihastuttava omana itsenään. Viides lapsi sai alkunsa todella yllättäen ja olin aika shokissa, en ollut ajatellut niitä lisää.. No jotenkin ajattelin, että tyttö olisi tulossa toisen kaveriksi ja olin hetken aikaa pettynyt kun ultrassa selvisi vauvan olevan poika, nopeasti kyllä selvisin siitä ja vauvasta on kehkeytynyt aivan ihana ja fiksu eskarilainen.

Elämä yllättää, luulin että lapseni olisi tehtynä; komea katras kolme poikaa ja tyttö, vaan kuinkas sitten kävikään.. Erosin ja uusi mieheni oli lapseton, nyt odotan hänelle toista tytärtä, ensimmäinen yhteinen tyttäremme on 1v4kk ja hän onkin oikea neiti ;-) Mieheni saattoi ehkä hiukan olla " pettynyt" kun ultrassa toinenkin lapsensa paljastui tytöksi, itse olen asiasta tyytyväinen, ovat sitten nämä tytöt saman arvoisia, kun miehen sukuunkin odotettu poikaa jonkin aikaa..

Jokainen lapsi on yksilö ja aivan ihana sellaisenaan, itse olen kyllä aina toivonut ja onneksi saanutkin molempaa sorttia, elämä on todella rikasta näiden pienten ihmisten äitinä.

Meillä on 2 ½ -vuotias poika, ja vaikka emme tienneet ennen kuin synnytyksen jälkeen, kumpi tuli, niin koko odotusajan toivoin salaa (mies ihan salailematta...) poikaa, enkä osannut kuvitella että sieltä tulisi tyttö. En ole koskaan tykännyt itse lapsena tai myöhemminkään " tyttömäisistä" jutuista, prinsessaleikeistä, nukeista yleensä, koristautumisesta, vaaleanpunaisesta... Raskausaikana ostin vauvalle vain vähän vaatteita ja tarvikkeita ja yritin aina etsiä ns. neutraaleja värejä, mutta aina niitä ei ollut tarjolla, ja ostin vauvalle automaattisesti sitten sen poikamaisemman vaihtoehdon, siis vaaleansinisen tai vastaavaa. Puhuimme masuvauvasta sillä nimellä, jonka olimme päättäneet antaa, jos se olisi poika. Ja sen nimen sitten myös sai, ja oli helpotus (vaikka tuntuu ettei näin saisi ajatella!) että se sitten oli poika.



Nyt olen toista kertaa raskaana, ihan alussa vasta, enkä tiedä, saammeko tälläkään kertaa tietää vauvan sukupuolta etukäteen. Ja taas huomaan salaa toivovani toista poikaa! Mitä ihmettä minä teen, jos se onkin tyttö? Mitä niiden kanssa tehdään? Onko se pakko pukea päästä varpaisiin vaaleanpunaisiin rimpsuihin, joita inhoan, vaika olen itsekin tyttö? Jotenkin tuntuu, että on nykyään vielä enemmän tabu toivoa poikaa kuin tyttöä, koska pojan toivominen liitty vanhaan, tyttöjä syrjivään perinteeseen ja ajatusmaailmaan, että vain pojista on mihinkään...



Ihaninta on huomata teidän kirjoituksistanne, että toivoi sitä kumpaa vain, vauvaan rakastuu joka tapauksessa ja että vauva kasvaa sukupuleensa vasta sitten, kun siihen on jo kiintynyt tavallaan sukupuolisesti neutraalina olentona.



Tulipas sepustus minultakin. Huojentavaa huomata, että muillakin on toiveita sukupuolesta, kun tuntuu että ainoa sallittu vastaus kysymykseen " kumpaa toivotte?" on että " ihan sama, kunhan on terve" ... Ja vielä huojentavampaa on, ettei sillä toiveella ole mitään merkivytstä enää sitten, kun vauva on syntynyt.

Olen huomannut että " tällä kierroksella" toivoin tyttöä eri syistä kuin esikoisen kohdalla. Silloin halusin itselleni ystävän, kun lapseni kasvaa aikuiseksi. Itse olen todella paljon tekemisissä äitini ja siskoni kanssa ja teemme kaikkea mahdollista yhdessä. Tuntui kamalalta ajatella etten itse voisi tulevaisuudessa tehdä samoin. Esikoisen oltua tyttö luulin ettei enää olisi mitään väliä mitä seuraavaksi tulee mutta tässä sitä ollaan! Itse en ole ollut mikään prinsessa pienenä, vaan aika riiviö autoilla ja rakennuspaikoilla leikkijä! Oikeastaan odotan kauhulla koska tyttö haluaa kaikki prinsessa-hörhelöt! Hänet on kyllä melkein helpompi kuvitella tonkimaan kastematoja ja kiipeämään puissa.



Hassua on se että oikeasti haluaisin molempia, tyttöjä ja poikia! Mutta miksen tunne vielä olevani valmis pojan äidiksi? Kummallista. Ehkä haluan esikoiselle siskon, koska itselle on omani niin tärkeä. Tosin onneksi olen miehen sisaruskatraasta huomannut että tytöt ja pojat voivat olla hyvin läheisiä keskenään, vaikka nuorimman ja vanhimman välillä on ikäeroakin 17 vuotta!

Eli turha kai tässä päätään sukupuolella vaivata (muuta kun nimeä koittaa keksiä), kyllä se taitaa sitten luonnistua kun poika on maailmassa!

osui ja upposi! Ihana ketju, samanlaisia ajatuksia itsellänikin kuin ap:lla, mutta ei siitä kehtaisi avautua muuten kuin näin nettipalstalla.



Vertailukohdaksi omien lasten kasvatukseenhan tästä esimerkistä ei ole, mutta olen (hiukkasen nuorempana) ollut paljon lasten ja nuorten harrastustoiminnassa mukana ja poikien juttuihin on todella vaikeampi päästä sisälle. Toisaalta ne on ehkä helpommin saanut lopulta tekemään niin kuin ohjaaja haluaa ;-) ehkä poikia on komennettu enemmän, niin ne ottavat ohjeita vastaan helpommin! Tytöt ovat yleensä noudattaneet ohjeita saman tien, mutta jos eivät ole halunneet näin tehdä, niin niitä ei ole saanut suostuteltua sitten millään...



sitten taas mietin sitä, miten suojatonta monen nuoren tytön elämä nykyään on, mutta toisaalta sitä, miten välinpitämättömiltä monet nuoret miehet vaikuttavat ympäristöstään ja toisista ihmisistä. ja joo, tyttöjä ja poikia koskevat pohdintani koskevat nimenomaan kouluikäisiä, eli vähän aikaista on miettiä. oma mies on rauhallinen älykkö ja oli jo pienenä, itse olin enemmän rasavilli, mutta mitään varsinaisia miesten/poikien jutuiksi laskettavia (tietsikalla pelaamista, motskarilla ajoa, penkkiurheilua ym.) kumpikaan meistä ei harrasta.



Ja Nani76, älä harmittele että joudut pientä pakkoa käyttämään kun komennat herrat kotiaskareisiin, sellaista joutuvat varmasti monen tytönkin äiti ja isä harrastamaan :-)