Onko Lohjalla synnyttäneitä?
Asuin ennen Vihdissä, ja silloin sieltä lähdettiin synnyttämään Lohjalle. Onkohan asia vielä niin ja millainen paikka Lohjan aluesairaala on?
Kommentit (2)
Enkä suostu mihinkään muuhun sairaalaan päin edes vilkuilemaan. Itse olen siis synnyttänyt Lohjalla -02, -04 ja -08, neljäs kerta olisi edessä joskus toukokuun lopussa.
Osastolla on melko vähän synnyttäjiä, ja kätilöllä on useimmiten aikaa olla äidin kanssa salissa jos äiti niin haluaa. Samoin lapsivuodeosaston puolella saa apua ja ohjausta aina pyytäessä. Yhdessä synnytyssalissa on amor-amme. Kaikki mahdolliset kivunlievitysvaihtoehdot on käytössä, jopa akupunktiota saa käytännössä aina (yleensä aina on vuorossa joku, joka hallitsee kys. hoidon). Synnytyslääkäri päivystää aina paikalla ja anestesialääkäri samoin.
Ilmapiiri on äitejä kunnioittava, eikä siellä tehdä toimenpiteitä vain varmuuden vuoksi (juuri siksi että kätilöllä on aikaa seurata äitiä henkilökohtaisesti).
Ainoa miinuspuoli on tosiaan se, että Lohjalla ei ole lastenosastoa joten jos jotain sen laatuista ongelmaa tulee, lapsi siirretään joko lastenklinikalle tai Jorviin. Alkuhoito ja tutkimukset toki hoituvat Lohjalla. Ja toinen juttu mikä ei ehkä sairaalan valintaan vaikuta, mutta miinukseksi voi laskea, on ruoka. Ruoka ei ole erityisen maukasta, joskin ihan syötävää kyllä. Mutta talossa on kyllä hyvä kanttiini.
Itse olen erittäin tyytyväinen Lohjan sairaalassa saamaani hoitoon, ja vaikka kolmennen synnytyksen jälkeen jouduin käymään pelkopolilla (kemiat ei sopineet kätilön kanssa...), olen silti menossa sinne uudelleen neljännenkin kerran.
..että Vihdistä tullaan Lohjalle synnyttämään.
Lohjan sairaalasta en voi sanoa mitään muuta kuin kaikkea positiivista! Kaksi kertaa olen siellä synnyttänyt, -05 ja -07 ja taas muutaman viikon kuluttua menossa. Ihana pieni sairaala, jossa lämmin ilmapiiri, mukavat ja ammattitaitoiset kätilöt. Äitejä kuunnellaan ja homma on kaukana isojen sairaaloiden laitosmaisesta meiningistä. Vauvateho sieltä puuttuu, joten jos on jotain ongelmia niin vauva lähetetään Lastenklinikalle.
Huonoja kokemuksia olen kuullut lähinnä ihmisiltä, jotka itse eivät sairaalassa ole koskaan käyneetkään vaan kuulopuheita innokkaasti levittävät.
Tänään itselläni täyttyi juuri nuo Lohjalle vaadittavat viikot 36+0 ja en kyllä haluaisi missään muualla synnyttää tätä kolmostakaan.
Kaksplussan sivuilta löytyy pitkä viestiketju kokemuksista Lohjan sairaalasta, jos googletat Lohjan sairaalan synnytysosasto niin sieltä löytyy lisää:)
Aaku rv 36+0