Antakaa mulle rohkeutta alatiesynnytykseen!!!!

ensimmäisessä ja kolmannessa synnytyksessä ponnistusvaihe oli TÄYSIN kivuton. Nukuin sitä edeltävät tunnit muun muassa tässä viimeisessä synnytyksessä.

Olen itse hoitoalalla ja pelkäsin synnytystä kovasti. Olen toimenpide- ym. kammoinen ja tiedän ihan liikaa kaikesta mikä voi mennä pieleen ja minulla on alhainen kipukynnys; itken aina jos vähänkin itseäni kolhin tms. Lisäksi raskausaika oli aika ikävää kaikkine vaivoineen ja viimeiset viikot olin lähes liikuntakyvytön. Kuntokin oli todella huono. Joten jännitti tosi paljon!

Mutta. Kun synnytys sitten ihan luonnollisella tavalla lähti käyntiin yritin vaan luottaa ammattilaisiin ja minulle sattuikin aivan ihanat kätilöt ja lääkäri. Olikin melko juhlavaa ottaa vastaan supistuksia! Laitokselle lähdin epävarmana, että onko tämä nyt sitä ja olihan se. Supistukset eivät olleet niin kamalia kuin kuvittelin ja niiden välissä oli kiva jutella miehen ja kätilön kanssa kaikesta ihan muusta kuin synnytyksestä. Sain epiduraalin heti kun sitä tarvitsin, joskin pärjäsin hämmästyksekseni tosi pitkään ilokaasulla. Ihan täysin epiduraali ei auttanut, kun pääsinkin sitten jo ponnistamaan, mutta se ei haitannut kun olin niin onnellinen siitä, että synnytkseni oli edistynyt niin hienosti! Ponnistusvaihe oli tosi helppo vaikka jouduinkin ponnistamaan jalat telineissä (vauva piti saada kiireellä ulos) enkä tahtonut uskoa kun minulle sanottiin, että pää on nyt syntynyt! Repeämä tuli ja sen tikkaus kesti aika kauan. Ikävintä siinä oli se että jalat puutui niissä telineissä :) Huonosta peruskunnostani huolimatta olisin voinut synnyttää heti uudelleen. Repeämä vaivasi jonkin aikaa, mutta siihen sai kipulääkettä tarpeen mukaan enkä kokenut sitä mitenkään pahaksi; pystyin liikkumaan ja hoitamaan vauvaa ihan normaalisti joskin ehkä hieman vaappuen... Itse pelkäsin eniten sitä, että joudun leikkaukseen sillä tiedän liikaa kaikista leikkauskomplikaatioista, mutta kun vauvan sydänäänet laskivat, olisin lähtenyt leikkuriin mielihyvin. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan! :)



Tsemppiä tulevaan, mitä ikinä päätätkin tehdä! Omasta puolestani voin sanoa, että omalla kohdallani pelko ei ollut turha, mutta pelkoni eivät käyneet toteen. Synnytys on niin hurja ja jännä ja ihmeellinen asia, että siinä ei ikinä voi ihan varman päälle mennä mutta yleensä kaikki menee hyvin, niin alatiesynnytyksessä kuin sectiossakin.



nummuli ja tyttö 3kk

Minulla myös alhainen kipukynnys. Minulla oli niin hyvä kokemus sektiosta, että en osaa ajatella tai pelätä sitä. Ajattelen jotenkin,että leikkaus henkilökunta on niin ammattimaista ja osaa hallita tilanteen tuli eteen mitä tuli. Toisin kun alatiesynnytyksessä tuntuu, että siinä menee sitten kaikki pieleen kun ite joudun tavallaan hallita tilannetta.



Olen keskustellut tästä lääkärin kanssa ja sektiossa tosiaan on riskit, tiedän kyllä...



Yritän tosiaan tsempata itseäni ja katotaan miten tässä lopulta käy. Joudun vielä synnytystapa-arvioon, että mahtuuko vauva tulemaan alakautta. Ilmeisesti mahtuu mutta haluan vielä senkin varmistaa..



Kiitos sinun kokemuksestasi ja muiden!



Lisää saapi kirjoitella.

Mä kyllä ymmärrän sua, vaikkei itselleni ole sektiota tehtykään. Tietty jos on hyvin mennyt sektio takana, alatiesynnytys pelottaa. Sektiossa tietää mitä tulee tapahtumaan, alatiesynnytyksessä ei. Itse otin jo raskaus-aikana sen asenteen että synnytys menee niinkuin menee, kyllä mä henkiin jään. Luotin ammattilaisiin ja siihen että ne puudutukset toimii. Minulla käynnistettiin synnytys ja se oli alkoi todella kivuliaasti! Supistukset tulivat minuutin välein ja kestivät minuutin. Olin todella loppu ja minulle ehdotettiin epiduraalia heti käynnistysosastolta siirryttyäni synnytyssaliin. Se auttoikin sitten todella hyvin ja makailin ja kävelin vain. Lisäannos annettiin heti sitä pyydettyäni ja siitä menikin vajaa kaksi tuntia ja aloin ponnistamaan. Ihmetys oli melkoinen kun ponnistusvaihe ei sattunut, tuntui vain tukalalta kun oli se " hädän" tunne. Ponnistin yli tunnin ja sitten vauva alkoi tulemaan, siinä kohdassa kun korvat olivat ulkona, sattui TODELLA paljon, mutta vain minuutin. Kyllä sen kestää. Oli upea tunne ponnistaa lapsi ITSE ulos ja saada hänet heti syliin sen jälkeen. Aivan uskomaton tunne.



Osastolla mietin ja kiitin Luojaa ettei minulle tehty sektiota, oli sen verran vaikeaa tuo sektioäitien vauvojen hoito ja kävely. Itse olin käynyt vessassa ym. jo kaksi tuntia synnytyksestä, hoidin myöskin vauvaani toimeliaasti ja söin ja pystyin istumaan ihan ok. Sektiossa on niin paljon riskejä, vaikka on niitä kyllä alatiesynnytyksessäkin. Kautta aikain naiset ovat synnyttäneet alateitse joten mikset sinäkin? Kun ei sulla ole mitään " oikeaa" syytä synnyttää sektiolla. Btw, olen myöskin pistäny merkille että ne (sukulaisten ja tuttujen) vauvat jotka on syntyny sektiolla, on sairastanu enemmän kuin esim. meidän vauva. Sattumaa ehkä, en tiedä.



Puhu kätilön, lääkärin kanssa niin paljon että sua ei pelota ja suhtaudu positiivisesti ja avoimesti. Otat puudutetta jos tarve sitä vaatii. Voin sanoa että synnytyksestä saadaan ihan ok kokemus, jos on laitettu puudutteita, ponnistusvaiheeseen voit pyytää välilihan puudutusta ja ennen ponnistusvaihetta epiduraalia, voin vannoa että se todellakin auttaa. Ja epiduraali auttaa rentoutumaan jotta kohdunsuu aukeaa paremmin ja nopeammin. Uskoisin että sinulle tulee ihan onnistunut synnytys, luota ammattilaisiin!

minulla noin kymmenessä minuutissa, ja sen jälkeen kysyin mieheltä " onkohan minulla nyt supistus?" ja hän katsoo käyrää ihmeissään " Etkö sä muka tunne mitään, kun käyrä huitelee pilvissä!!" . No tunsin mä vähän painetta. Siinä ne väliajat juttelin miehen kanssa mukavia, ja että kohta meillä on vauva ja kaikenlaista ja lepäilin. Ponnistusvaiheessa tunsin kipua, mutta ei se näin jälkikäteen ainakaan enää muistu mieleen mitenkään järkyttävänä. Toki se sattui, en sitä kiellä, mutta ei siitä mitään traumoja jäänyt. Jälkikäteen muistelen synnytystä onnellisena ja jopa hieman kaihoisasti. Todella postitiivinen kokemus ja oli ihanaa saattaa oma lapsi näin maailmaan.



Onnea sinulle synnytykseen, tapahtui lapsen syntymä sitten miten vain! :)

amadelia:

Olen täällä tilittänyt synnytyspeloistani aikaisemmin. Nyt olen käynyt siellä valmennus(pelko) polilla muutaman kerran ja päätöksen hetki lähestyy. Vauveli on nyt kääntynyt raivotarjontaankin lopulta.

Synnytänkö alakautta vai sektiolla?

Sektio oli viimeksi tosi hyvä kokemus ja haluan sen nytkin...mutta mutta silti olen alkanut miettiä, että josko sittenkin alakautta.

Sain niin hyvät sopimukset lääkärin kanssa kivunlievityksistä ja muusta kirjallisesti, että luotan heihin. Ongelma on vain oma itseni.

Miten saan tsempattua omat pelkoni pois, niin että edes yrittäisin...sektio mahdollisuus on minulla koko synnytyksen ajan jos siltä sitten kuitenkin tuntuu jossain vaiheessa.

Kertokaa minulle POSITIIVISIA asioita synnytyksestä.. (onko niitä)??

Haluan kuulla kannustusta, siitä että teillä on epiduraali todella auttanut ja että pärjää supistuksien kanssa..vai pärjääökö...???

Se ponnistusvaihe kauhistuttaa myös...?

Olisi ihana kuulla hyviä ja rohkaisevia synnytyskokemuksia ja vinkkejä. KIITOS kaikille jo etukäteen :)

Voin kertoa oman synnytykseni ja aivan täysin totuudenmukainen...

eräänä syyskuisena aamuyönä n.04.00-04.30 heräsin siihen kun selkää ikäänkuin jomotti,oli vaikea jatkaa unia.Ajattelin sen olevan aivan normaalia selkäsärkyä,kunnes äitini heräsi ja totesi mulle että " synnytykses on aivan varmasti nyt käynnistynyt" no siinä se aamu meni selkäsäkyjen kanssa ja siihen tuli mukaan sitten supistukset...jossain vaiheessa limatulppakin irtosi...

n.10.30-11.30 soittelin sairaalaan ja kyselin että milloin sinne pitäisi lähteä kun supistuksetkin olivat säännöllisiä ja kestivät sen mitä pitääkin ,kysyivät että tarvitsenko kivunlievitystä? vastasin että en...

siihen ne sitten sanoivat että " tuu tänne sitten kun tarviit kivunlievitystä"

12.00-12.30 lähettiin miehen kanssa kuitenkin sairaalaan

sairaalaan saavuttuamme kohdunsuu oli 3-4cm auki ...menin tunniksi suihkuun ja sen jälkeen saliin kysyivät useasti ottaisinko epiduraalin,en halunnut sitä koska pelkäsin piikkiä...no lopulta otin sen eikä se tuntunut miltään(siis sen laittaminen)sen jälkeen tuli niin ihana olo että pystyin nukkumaankin ...kivut hävisivät täysin! : D

Lopulta syntyi 23.34 4040kg 52cm tyttö : )

kipuja ei ollut edes ponnistusvaiheessa!

kätilö kertoi milloin pitää ponnistaa

tuon kokemuksen jälkeen ei pelota synnytys alakautta : )))

kesämamma83:

Btw, olen myöskin pistäny merkille että ne (sukulaisten ja tuttujen) vauvat jotka on syntyny sektiolla, on sairastanu enemmän kuin esim. meidän vauva. Sattumaa ehkä, en tiedä.

Vauvamme syntyi sektiolla ( yllätysperätila ja ahtaumaa lantiossa ) ja on sairastellut tähän ikään ( hän on kohta 1 v 3 kk ) tosi vähän. :)

En tiedä sitten, että onko rintamaito suojannut häntä niin hyvin, vai lieneekö vaan sattumaa?! ;D Imetän vieläkin.

Meidän tyttö ei ole sairastellut yhtään, mitä nyt normaali nuha ehkä pari kertaa vuodessa. Korvatulehduksia ei ole ollut eikä muita sairauksia. Rintamaitoakin sai vain vajaa 5 viikkoa kunnes se loppui. Joten uskon myös,että sektiolla ei ole tekemistä lapsen sairastelun kanssa.



Mutta mielipiteitähän saa olla :)

Vauva on nyt tasan 7-viikkoinen ja synnytys sattui mielestäni vähemmän kuin pelkäsin. Sain kohdunkaulan ja pundendaali puudutukset ja itse ponnistaminen ei ollut juurikaan kivulias. Supistukset toki olivat kivuliaita, mutta kyllä mielummin kärvistelin kuin sektiohaavan kanssa sitten pitkään. Tsemppiä.

ja ristiselän lämmittämisellä olisin pärjännyt oikein hyvin.



Ekassa synnytyksessä ehdittiin antaa epiduraali, mikä oli ihan kiva kun oli yösynnytys, niin ehti nukkua vähän.



Toinen synnytys kesti vain 2 tuntia, joten epiduraalia ei ehditty antaa. Ilman epiduraalia synnyttäminen ei hirvittänyt, sillä jo ekan kerran jälkeen olin todennut että ilmankin olisin pärjännyt.



Etukäteen olin ajatellut että synnyttäminen on kauheaa, mutta että kyllä siitä hengissä selviää. Olin luullut että synnytyksessä hosutaan ja huudetaan ihan kauheasti, mutta siellä olikin tosi rauhallista ja osaavaa porukkaa, niin että otin rauhallisesti sitten minäkin.



Ennen toista synnytystä pahin pelko oli sektioon joutuminen, sillä siinä 1v8kk esikoisen hoitaminen olisi vaikeutunut huomattavasti.

synnytystä etukäteen kamalasti. Asiaa ei auttanut se, että tiesin asiasta paljon, takana oli 3 keskenmenoa eli olin perehtynyt odotus ja synnytys asioihin lääketieteen kirjoja myöten, valitettavasti/onneksi. Meuhkasin (lähinnä oman pääni sisällä) alatiesynnytyksen brutaaliudesta, kivunlievityksen alkeellisuudesta ja lapsen sekä synnyttäjän vammautumisesta ja toivoin jossakin vaiheessa lapsen pysyvän perätilassa loppuun asti, jotta voin " hyvällä syyllä" vaatia sektion. Jotenkin pelko alkoi raskauden lopussa hellittämään, en käynyt pelkopolilla, sillä en uskonut siellä selviävän mitään kriittistä. Lähipiirin hyvin menneet synnytykset ja oma asenteeni aktiivinenkin muuttaminen antoivat minunkin lopulta uskoa, että suurin osa synnytyksistä menee hyvin, että sekä lapsi että äiti selviävät jos nyt ei aivan ehjin nahoin, niin kuitenkin " terveinä" . Lopulta jo toivoin synnytyksen alkavan, sillä mentiin rv 41+ ja käynnistystä en todellakaan halunnut. No, lopputulos oli, että synnytys käynnistyi 41+6 illalla kun seuraavana aamuna olisi ollut yliaikakontrolli. KAIKKI meni todella hyvin, kotona olimme siihen asti, kun todella alkoi tuntua, että jos ei lähde niin kohta ei pääse enää " omin avuin" lähtemään. Kello 4 olimme synnytysvastaanotossa, josta jotenkin hyvällä onnella pistivät meidän samantien saliin, en ehtinyt kun käydä vessassa ja istuin odottamaan ja kärvistelin supistusta, niin kätilö lähetti niine hyvineen meidät omissa vaatteissamme ilman tutkimista saliin. Onneksi, sillä siellä oli tietenkin mukavampi olla kuin vastaanotossa. Kohdunsuu oli 4 cm auki ja 4 tuntia ehdimme olla sairaalassa/salissa kun tyttö parkaisi. Missään vaiheessa ei tuntunut kamalalta, sattui tietty, mutta synnytys eteni " oppikirjamaisesti" , kuten osastolla hoitaja sanoi kun kävi synnytyksen mun kanssa läpi. Sain kokeilla ilokaasua, mistä en tykännyt, paras apu oli oma kaurapussi, jota mies kävi mikrossa lämmittelemässä, ja miehen läsnäolo, kädestä pito, kävin myös suihkussa, mistä oli myös apua. Jossakin vaiheessa soitin kelloa ja sanoin haluavani epiduraalin, kun arvelin, että sattui tarpeeksi, etten ehkä jaksaisi samanlaisia kipuja kauaa. Kätilö ehdotti (tajusi varmaan, ettei menisi enää kauaa) parakervikaalia, mutta kieltäydyin ja sanoin haluavani nimenomaan epiduraalin. Sen sain ja auttoi VÄLITTÖMÄSTI, kipu hävisi tyystin, mies ajatteli että oltaisiin voitu kumpikin levätä, mutta olin kuulemma ruvennut puhua pulputtamaan, kun kerran ei enää sattunut :) Tunnin kuluttua soitin kelloa ja sanoin " jotain tuntuvan" , no vauvahan se oli tulossa ja kun saivat vuoronvaihdon hoidettua niin ruvettiin ponnistamaan, vauva syntyi 15 minuutissa. Episiotomia ommeltiin, imetin, kävin suihkussa ja käveltiin osastolle. Muistan kun sanoin jo salissa, että voisin toistaa homman vaikka samantien, ihmettelin kuinka ihanaa ja jännää koko synnytys oli! Vauva voi erittäin hyvin, oma olo oli ok, episiotomian takia en istunut viikkoon, mutta sitten sekin parani nopeasti, mulle ei ainaan jäänyt mitään " jälkiä/ongelmia" alatiesynnytyksestä. Kannustan ainakin omien kokemuksieni perusteella alatiesynnytykseen jos mitään syytä ei ole uskoa etteikö kaikki menisi hyvin, vauvan koko ja asento, lantion mitat jne. Onnea loppuodotukseen ja vauvasta, synnytitpä miten vaan!

ja riippuu ihan henkilöstä, en ota kantaa kumpi sinun pitäisi valita, sektio vai alatie.



Mutta siihen haluan kommentoida että aina alatiesynnytyksestä ei toivu nopeasti, eikä se todellakaan ole riskitön!



itsellä takana hätäsektio ja alatiesynnytys, joista sektio oli helppo. toivuin muutamassa viikossa entiselleni, eikä haava vaivannut mitenkään.



alatiesynnytyksestä en ole vieläkään toipunut täysin, siitä jo aikaa 1,4v.

repesin niin pahasti että arvet kinnaavat vieläkin, ja tuntuvat, sulkijalihasten kanssakin on ongelmia, edelleen. ristiäisissäkin kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen söin vielä kipulääkettä että pystyin seisomaan toimituksen ajan.



odotan kolmatta ja olen vannonut että ikinä en enää alakautta synnytä, ja olenkin menossa pelkopolille asiaa puimaan.



ainahan ei repeä, eikä välilihaa tarvi leikata, ja sektiossakin on toki riskinsä, mutta me ollaan kaikki erilaisia, jotku lähtee jo seuraavana päivänä synnytyksestä kotiin vauvan kanssa, toiset taas makaa viikkoja sairaalassa.

Tiedäthän, että sektioon ei vain noin vain mennä sitten kesken alatiesynnytyksen jos äitiä alkaa jänistyttää? Itselleäni ekassa oli tuo takaporttina, mut karvas totuus valkeni vasta synnyttäessä. Että eivät ne enää leikkaa vain äidin toiveesta, vain jos on oikeasti tarve vauvan hädän (tai muun todellisen hädän) takia.



Mutta noin periaatteessa ottaisin mieluiten sektion, mutta omakohtaisesti joutuisin kolmannen yrittämään varmaan oman turvallisuuden takia alakautta, ja sitten vasta toissijaisesti sektiolla. Sellaiset komplikaatiot täällä takana. Ja kolmattahan ei toivottavasti edes tule. Mut onpa ajateltu valmiiksi sekin, että jos joku vahinko kävisi. Kyllä siihen alakautta synnyttämisen suosimiseen on ihan oikeat syynsä, muutenhan kaikki synnyttäisi aina sektiolla. Ja normaalitapauksessa sektio onkin näppärä, ja alakautta vielä näppärämpi juttu.

Mulla vähän samanlainen tarina kun lapasella... Imukupilla jouduttiin ottamaan väärän tarjonnan vuoksi ja istumaan pystyin 2kk päästä aika vaivalloisesti... Sairaalassa oltiin perhehuoneessa ja mies hoiti vauvaa, käänsi mun kylkeäni kun imetin, suunnilleen raahasi vessaan jossa siesaallaan itkin enkä tiennyt tuleeko kummasta päästä mitään ym. Mä olin varma etten ikinä enää kävele kunnolla saati sitten istu. Nyt synnytyksestä on kohta vuosi ja arvet vieläkin joskus tuntuvat. Lisäksi haava tulehtui ja sain 2 antibioottia + vahvaa särkylääkettä.



Raskausaika oli muutenkin vaikea ja mulla oli tuolla takaraivossa ajatus, että haluan sektion. Ääneen en sitä ikinä sanonut ja sitä olen karvaasti katunut. Makasin vkosta 23 asti vuodelevossa, ettei vauva synny liian aikasin ja sitten lopulta käynnistettiin, mikä sattui sekin ja lujaa.



Useat synnytyksen menevät varmasti hyvin ja mäkään en edes tajunnut että noin voi käydä. Kaikki tutut ja kaverit on ihan tolpillaan heti seuraavina päivinä, kun on mennyt katsomaan. Mä en ole tutustunut sektion riskeihin, enkä kanssa ota kantaa sun päätökseen. Mutta aina alatiesynnytys ei ole helppo.

Amadelia pyysi antamaan rohkeutta alatiesynnytykseen, ei juttuja traumaattisista kokemuksista;-). Mun mielestä noita kauhujuttuja saa lukea täältä paljon siksi, että niitä tietysti halutaan jakaa ja vaihtaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Mutta pääosin synnytykset sujuvat hyvin. Itse olen kaksi synnyttänyt helposti alakautta, ekan jälkeen tietty vähän kauemmin kesti toipuminen, tokasta en oikein edes huomannut synnyttäneeni hetken päästä. Ystäväni synnytti ensimmäisen kiireellisellä sektiolla ja kakkosen alakautta. Vaikka toisesta tuli kohtalaiset repeämät, hän ainakin koki toipuneensa alatiesynnytyksestä nopeammin ja touhuavansa paljon helpommin esikoisen kanssa heti.



En tiedä mitä pelkäät synnytyksessä, kipua, hallinnan menetystä, henkilökunnan töykeyttä/ammattitaidon puutetta, turhia toimenpiteitä, vauvan kuolemaa/vammautumista tms., mutta muista että pystyt myös itse vaikuttamaan asioihin. Hätätilanteissa on hyvä turva henkilökunnassa, mutta kannattaa miettiä pääkopassa asiat " järjestykseen" etukäteen. Niin ettet ole sitten ihan paniikissa heti kun pääset tositoimiin. Tiedät varmasti itsekin että pelot ovat yleensä turhia, mutta eihän se helpota sinun oloasi ollenkaan, siltikin voi pelottaa ja jännittää!



Mielikuvaharjoittelu voi auttaa. Jokainen supistus esimerkiksi tuo vauvaasi maailmaan. Sinä osaat sen itse tehdä ja kroppasi on viisas, luota siihen ja kuulostele sitä. Jos supistuskivuista et ajattelisikaan että " kamalaa, apua, muhun koskee" , vaan ajattelisit että " jee, lisää tätä, kohta vauva syntyy" . Tämä oli nyt äärimmäinen esimerkki, mutta ymmärsit varmaan. Auttaa kun ajatteleekin supistuksista myönteisesti, siis niillähän on hyvä tarkoitus!



Kun henkilökuntakin tietää toiveesi synnytyksesi suhteen, saat heiltä apua ja tukea tarpeen mukaan. Synnytys on hieno kokemus, toivon että rohkaistut alatiesynnytykseen, tsemppiä!

Hei pyydän anteeksi, en tosiaankaan halunnut tarkoituksella luoda enempää kauhukuvia. Jotenkin tuo synnytyksen helppous vielkäkin kirpaisee korvaan...



Itse sain spinaalin, joka vei lopulta kivut mennessään. Sitä ennen kokeiltiin niitä rakkuloita, mutta niillä ei ollut tehoa. Ponnistusvaihe tuntui sellaiselta " ilkeältä" , mutta se ei sattunut.



En siis missään nimessä halua kehoittaa sinua luopumaan vaihtoehdosta synnyttää alateitse, koska onhan se luonnollisin tapa. Kyllä varmasti löydät voimia ja uskoa itseesi tarpeeksi. Kaikka hyvää sinulle!

Olen synnyttänyt 3 lasta alateitse ja HUOM! ennen kolmatta kävin myös pelkopolilla. MUTTA sektio ei ole tullut mieleenikään! Sain 2 epiduraalin ja se TODELLA auttoi. Itseasiassa minulla se voi kivun kokonaan pois. Yhdessä en ehtinyt saada mitään puudutteita tms. mutta -usko tai älä- ponnistaminen oli IHANAA! JA mä TODELLA pelkäsin ja " inhosin" synnyttämistä kaikilla 3 kerralla. Eli se oli sellainen kiristävä/kuumottava tunne, mutta ei edes tuskainen tms. Ei yhtään!!! Ja mikä helpotus, kun viimein sai ponnistaa lapsen maailmaan. Ja siihen loppui kaikki kipu! Toipuminen supernopeaa, kerrasta ei mitään tikkejä, 2 kerrasta noin 2 tikkiä. Istuin heti synn. jälkeen ja olin täysin kunnossa noin 2 viikon kuluttua. Kolmannesta tosin jokin " kiristi" vielä puolen vuoden jälkeen, kun meni kyykkyyn, muttei se mitään haitannut. Olin vain tarkka ja rehellinen tässä sinulle. =)



Onnea kumpaan tahaansa synnytystapaan! =)

Sanoit että sektioon ei sitten noin vain mennä kesken alatiesynnytyksen jos äitiä alkaa jänistyttään. Ja olit tuon itse henk.koht kokenut.



No minulla on tosiaan se tilanne, että olen käynyt tuolla valmennus/pelkopolilla ja tämä lääkäri on kirjannut sen papereihini, että sektion saan missä vaiheessa vain. Tottakai tajuan, että jos olen jo ponnistamassa lasta ulos ja se pää alkaa jo näkyä, niin tuskin sitä sektioon enää siinä vaiheessa mennään vaan punnataan se ulos. Onhan se niin pienestä sitten kiinni. Mutta muussa tapauksessa sen saan. Lääkäri käy nimittäin kätilöiden kanssa paperit läpi ja he tietävät asian samoin muut synnytysyksikön lääkärit. Joten luotan tähän asiaan, mikäli alakautta päädyn synnyttämään.





Kiitos kaikille joilta olen rohkaisua saanut. Lisää saapi kirjoitella POSITIIVISIA kokemuksianne.

Kaksi lasta olen synnyttänyt alateitse, eka käynnistettiin, sain epiduraalin ja kaikki meni hyvin, toisen synnytin ihan luomuna jakkaralla, ja hienosti meni, kivut olivat todellakin siedettäviä luomusynnytyksessä. Nyt on kolmas tulossa loppusyksystä ja odotan että pääsen taas synnyttämään. Enemmän pelkäisin viisaudenhampaan poistoa kuin synnytystä!



Ja se tunne kun vauva on tullut ulos, kukaan ei pysty ymmärtämään sitä ennen kuin sen on itse kokenut! = " Minä TEIN sen, synnytin oman lapseni ja olisin valmis synnyttämään heti uudelleen!"



Kummastakin synnytyksestä olen parantunut suhteellisen nopeasti ja kyennyt heti itse kävelemään ja istumaan.



Kokemuksina molemmat synnytykset ovat jääneet mieleen ainutkertaisina ja todella hienoina tapahtumina.



Jos päädyt synnyttämään alakautta, tsemppiä sinulle! Et varmasti ole ainoa tai ensimmäinen, joka pelkää synnytystä etukäteen (kyllä minä pelkäsin ja jännitin), mutta muista, että kanssasi on ammattitaitoinen synnytyshenkilökunta joka auttaa sinua koko ajan, ja saat kaikki tarvitsemasi kivunlievitykset.

Ehkä siksi, koska siitä on enemmän vaaraa. Oma synnytykseni meni hyvin, vaikka kipeäähän se tietenkin teki. Otin parakervikaalipuudutuksen ja synnytys eteni aika nopeasti. Pysyin liikkeellä koko ajan. Pahimmat kivut oli, kun kalvot puhkaistiin ja kun vauvan pää oli tulossa ulos, mutta ne kestivät yhteensä vain muutaman minuutin! Synnytys on kuitenkin aika lyhyt aika naisen elämässä ja sen kivun kestää kyllä.



Jos pelkää synnytystä, niin silloin kannattaa valmentautua siihen mahdollisimman hyvin. Käy mielessä läpi koko synnytys vaihe vaiheelta (esim. kirjastosta saatavan synnytysrentoutus-cd:n avulla), niin saat luottamusta itseesi ja ikäänkuin tiedät mitä on edessä ja miten siihen suhtautua ja saada voimaa.



KAIKISTA TÄRKEINTÄ ON LUOTTAA ITSEENSÄ! Meillä naisilla on mahtavat voimavarat ja on uskomaton kokemus synnyttää oma lapsi. Kun oman ihanan tuhisevan vauvan saa omaan syliin, niin kaikki koettu kipu ja punnerrus unohtuu ja vaivannäkö on korvattu.



Voimia sekä iloa synnytykseen!