Antakaa mulle rohkeutta alatiesynnytykseen!!!!

ja onko hänen vauvansa jo syntynyt?

Jos Amadelia olet täällä, tulethan kertomaan!

Tämä ketju on varmasti auttanut monia muitakin jotka ovat miettineet sektiota ja pelänneet synnytystä etukäteen.



Doris

Esikoiseni leikattiin käynnistymättömän perätilan takia, joten olin ensikertalainen alatiesynnytyksessä toisen lapsemme synnytyksen koitettua 2 viikkoa sitten.



Pari päivää supisteli säännöllisestikin. Päätettiin sitten lähteä näytille haikaranpesään. Mies oli autossa ihan epäuskoisena sen suhteen, että tässä nyt oltaisiin synnyttämään menossa, kun tunnelma oli samanlainen, kuin kauppaan mennessä. Juteltiin niitä näitä :)



Haikaranpesässä tekivät tutkimuksen ja olin 4 cm auki. Päästiin sisään. Vedet meni tutkimussängylle. Käveltiin pitkin poikin ja pyrittiin näin luonnollisesti stimuloimaan supistuksia voimakkaammiksi. Viisi tuntia siitä, kun olimme tulleet sairaalaan tilanne havaittiin samanlaiseksi, kuin tullessamme.



Tässä vaiheessa kivut olivat täysin hallittavissa. Kätilö teki päätöksen puhkaista kalvot, koska huomasi ylös jääneen vesitaskun. Heti puhkaisun jälkeen supistukset voimistuivat todella voimakkaiksi, eikä niissä ollut lainkaan väliä. Silti en puhuisi mistään helvetillisestä kivusta, vaikka kipu voimakasta olikin. Kipu oli positiivista, koska tiesin sen avulla lapseni syntyvän maailmaan. Missään vaiheessa en luullut kuolevani.



Olin auennut 10 minuutissa 1 cm lisää ja vauva oli täysin laskeutunut. Tässä vaiheessa sain epiduraalin ja koska se vei kivun vain toiselta puolelta (silti taivaallinen helpotus) vetelin myös ilokaasua. Naureskelin itsekseni ja yritin muodostaa lauseita sanojen mennessä koko ajan väärään järjestykseen. Sitten taas kikatin itsekseni :)



1½ tuntia epiduraalin laiton jälkeen kätilö tuli tsekkaamaan vointiani. Kurkkasi peiton alle ja sanoi " herranen aika, eikö sinua ponnistuta ollenkaan" ! " Täällä näkyy tummaa tukkaa. Olin auennut 6 cm lisää 1½ tunnissa ja sain alkaa ponnistamaan. Ponnistaminen sujui hyvissä fiiliksissä ja 25 minuuttia myöhemmin poikamme syntyi.



Odotin synnytyksen olevan " traumaattisempaa" ja olin todella iloinen siitä, että kokemus olikin positiivinen. Mitään kauhutarinoita minulla ei ole kerrottavana, päinvastoin. Tikkejä tuli 10, niiden ompelemista kuitenkaan edes kunnolla huomannut. Paraneminen on ollut todella nopeaa verrattuna sektiosta toipumiseen. Nyt synnytyksestä on 2 viikkoa ja olo on jo normaali. Oli myös mahtavaa nousta itse synnytyssängystä ja mennä suihkuun.



Tsemppiä siis kaikille jännittäjille, uskon, että suurinosa synnytyskokemuksista on positiivisia ja kauhutarinat jäävät todellisuudessa vähemmistöön.

Ei kannata etukäteen murehtia ja miettiä synnytystä...Koskaan ei voi tietää miten se tulee menemään ja niistä on monet selvinny todella helpollakin. Kuten minä... Synnytys käynnistyi supistuksilla, jotka tulivat alusta asti tiheään. Kivut oli sen verran siedettävät että kävelin reippaasti parkkipaikalta sairaalaan ja mietin matkalla että varmasti tulisi käsky takaisin kotiin. Kohdunsuu olikin jo 6 senttiä auki eli sinne jäätiin... Hetken päästä mentiinkin jo synnytyssaliin ja koska epiduralia ei ehditty enää antaa, sain kohdunkaulan puudutuksen. Lämmin pussi auttoi supistuksiin ennen kuin puudutus alkoi vaikuttaa. Siellä sitten kävelin synnytyssalissa ilman kipuja ja odottelin että kohdunsuu aukeaisi ja saisi alkaa ponnistamaan:) Kun ponnistusvaihe koitti mies ihmetteli vieressä kun naureskelin ponnistusten välissä, ei ne kivut olleet pahoja! 29minuuttia myöhemmin pikku tyttö makasi rinnallani<3 Muutaman leivän ja kahvin jälkeen lähdinkin jo soittamaan ilouutisista! Selvisin siis esikoisen syntymästä todella helpolla ja voisin lähteä jo uudestaankin:) Tsemppiä ja yritä unohtaa pelko, koska voit selvitä vielä helpommallakin kuin minä!

Synnytys käynnistyi vesien menolla ja pääasiassa pärjäilin supistusten kanssa ihan vain rauhallisesti hengitellen. Pari tuntia hengitin ilokaasua, mikä auttoi minulla hyvin. Ponnistusvaiheessa rohkeutta toi se, kun kätilö sanoi, että pää näkyy. Se ponnistaminen ei niinkään sattunut, en vain itse tiennyt, että tapahtuuko mitään ennen kuin kätilö kertoi... Pään syntyminen toki sattui, mutta se kipu oli vain hetkellistä ja tiessään heti vauvan synnyttyä.

Olisin itsekin ottanut epiduraalin, jos olisin kokenut sitä tarvitsevani, mutta ainkaan tällä kertaa ei tuntunut siltä. Epiduraalin saaneet ystäväni ovat kertoneet, että se vie kaikki kivut täysin.

Varmaankin useimpien naisten synnytyskokemukset ovat positiivisia. Jos se olisi ihan kamalaa, ei varmaan niin moni hankkisi toista tai kolmatta tai neljättä lasta...

amadelia:

Kertokaa minulle POSITIIVISIA asioita synnytyksestä.. (onko niitä)??

Haluan kuulla kannustusta, siitä että teillä on epiduraali todella auttanut ja että pärjää supistuksien kanssa..vai pärjääökö...???

Se ponnistusvaihe kauhistuttaa myös...?

Olisi ihana kuulla hyviä ja rohkaisevia synnytyskokemuksia ja vinkkejä. KIITOS kaikille jo etukäteen :)

oli nopea tapahtuma nuorimmalla, tosin niin esikoisellakin.



ensimmäinen synnytys kesti alta 5 tuntia ja mentiin ilman kivunlievitystä. synnytin espanjassa. supistukset veteli monitoorin asteikon mukaan sadassa ja supistuksia tuli 30s välein. kovia oli mutta niiden kanssa pärjäsi..



toinen synnytys täällä suomessa kesti 5tuntia 50min, sairaalassa ehditiin olemaan reilu tunti. supistukset olivat todella lieviä ensimmäiseen verrattuna, ja apuna oli vain lämmin geelipussi alavatsalla.

tietenkään en mielellään ollut pystyasennossa ja supistuksen aikana tuli puhistua ja valitettua.

mutta jos synnytys olisikin kestänyt enemmän kuin kesti varmasti olisin väsynyt ja tarvinnut apua kivunlievityksestä.



koskaan ei tiedä miten synnytys kelläkin menee..

Jokainen synnytys ja synnyttaja on erilainen. Olet saanut laakareilta suunnitelman kivunlievitykseen, joten lahde vaan rohkeasti kokeilemaan! :) Katilo on siella tukemassa sinua ja toivottavasti myos partnerisi tai joku muu tukihenkilo.



Saatat tosiaan yllattaa itsesi ja synnytyksen paatteeksi todeta, etta ei se ollutkaan niin kauheaa kuin ajattelit!



Katilot ottavat varmasti hyvin huomioon pelkosi.



Kovasti tsemppia!! :)

En tiedä, että vieläkö tämä ehtii sinulle, mutta toivon, että tästä on mahdollisesti apua jollekin muulle.



Minulla on todellinen kammo kaikkia toimenpiteitä kohtaan, mikä johtuu lapsuuden kokemuksesta. Kyynärtaipeesta verikokeen ottaminen on pahinta mitä tiedän, eikä sitä ole minulle tehty kertaakaan ilman puuduttavaa rasvaa. Nämä pelot meinasivat estää lasten hankkimisen, mutta nyt olen kahden pienen (9kk ja 2v7kk) lapsen onnellinen äiti.



Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla, vaikka suunnitelmissa oli alatiesynnytys. Sektio oli minulle tosi huono kokemus, joten oli selvää, että jos toinen synnytys tulee eteen, haluan yrittää normaalia tapaa. Synnytystapa-arviossa ei löytynyt mitään estettä alatiesynnytykselle.



Synnytys alkoi illalla yhdeksän maissa supistuksilla, eikä niistä ollut epäselvyyttä että olisivatko ne oikeita. Hyvin pärjäilin kotona lämmitetyn kaurapussin sekä liikkumisen ja suihkussa lutraamisen avulla. Tästä kolmen tunnin päästä olimme sairaalassa ja siellä pärjäilin vielä hetken kahdella kaurapussilla. Tämän jälkeen halusin mennä ammeeseen ja siellä viivyimme parisen tuntia. Tykkään uimisesta, joten oli luonnollista kokeilla ammetta. Lämpöisessä vedessä köllöttely auttoi hyvin supistuksiin. Olin ammeessa sen sallitun ajan ja sen jälkeen siirryimme synnytyssaliin, missä sain käyttööni ilokaasun. Se auttoi, jos vain muisti missä vaiheessa sitä pitää ottaa. Salissa istuskelin keinutuolissa välillä ilokaasusta nautiskellen.

Kun ilokaasu ei tuntunut enää auttavan, pyydettiin paikalle nukutuslääkäri, joka laittoi minulle epiduraalin. Lääkäriä saimme hetken odotella, mutta supistukset eivät ehtineet tulla liian koviksi. Epiduraalin laiton jälkeen ei tuntunut enää kipua, vaan supistukset tuntuivat paineena alapäässä. Jonkun ajan päästä epiduraalista aloin ottaa myös ilokaasua uudestaan, ja suuri kun ajattelin, että kohta tarvitsi lisää epiduraalia, annettiin lupa alkaa harjoitella ponnistamista. Kauhukseni ilokaasu piti laittaa pois, mutta ei sitä olisi tarvittukaan. Ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan, joten puudutus auttoi kyllä minulla täydellisesti.

Eihän sitä synnytystä täysin kivuttomaksi voi sanoa, mutta saamillani lievityksillä saatiin supistusten suurin teho laannutettua, joten ihan hyvin sitä pärjäili. Mielestäni parhaat kivunlievittäjät noiden jo edellä mainittujen lisäksi ovat syvään hengittäminen, mikä samalla auttaa myös rentoutumaan. Ja itselleni kaikkein tärkein oli oma mies, hänestä oli uskomattomasti apua. Meille molemmille jäi synnytyksestä ihan hyvä maku ja voisin sen kokea uudestaankin, mutta meidän lapsiluku taitaa olla nyt täynnä. Miehelläni on kylläkin orastavaa vauvakuumetta ;)



Hi-5

Minä itse ja molemmat veljeni olemme syntyneet sektiolla. Olemme olleet aina TODELLA terveitä. Ei korvatulehduksen korvatulehdusta, ei mitään! Esim. kuopus ei ollut edes kertaakaan koulusta poissa koko peruskoulun aikana - eikä me muutkaan juurikaan (mitä nyt vesirokon takia, mutta sehän kannattaakin sairastaa lapsena...). Ja esim. minä en ole syönyt tähän päivään mennessä yhtäkään antibioottikuuria - tuskin veljenikään (ei ole ollut puhetta asiasta, mutta en ole ainakaan kuullut, että olisivat syöneet...).

kun niitä löytyy varmasti sekä sektioista että alatiesynnytyksistä! Ja nyt nimenomaan aloittaja pyysi ROHKAISUA alatiesynnytykseen!



Olen itse edelliseltä ammatiltani leikkaus-anestesia sairaanhoitaja ja sekä ekassa että tässä raskaudessa pelkään eniten juuri sitä, että joudunkin jostain syystä sektioon :) Olen työssäni nähnyt, ettei ne leikkaukset aina onnistu eikä niistä toivu hetkessä...



Esikoisen syntymä lähti käyntiin ihan perinteisesti supistuksilla. Sairaalassa olin ensin lämpimässä suihkussa ja sen jälkeen otin ilokaasua, joka auttoi hyvin ja oli kaikenlisäksi hauskaa (mies toppuutteli vieressä, että ei kai sitä ihan noin paljon tarvitse ottaa ;) )



Aamuyötä vasten sitten laitettiin epiduraali ja nukuin vähän aikaa. Epiduraali auttoi tosi hyvin! Ja huomaamattani kohdunsuu aukesi siihen 10 cm ja alkoi ponnistuttaa. Epiduraali ei siis tosiaankaan vienyt ponnistamisen tarvetta mihinkään, mutta mitään kipua en tuntenut. Supistukset tulivat vain kramppeina, jotka työnsivät vauvaa ulos, mutta kipeältä ei tuntunut.



Ponnistusvaihe kesti 45min, vauva olisi tullut paljon nopeammin jos olisi ollut vähänkään pienempi. Mutta 4670g ja 54cm otti oman aikansa ennen kuin tuli ulos :) Eppari mulle tehtiin ja se parani tosi nopeasti. Pystyin heti synnytyksen jälkeen istumaan, eikä mitään vaivaa jäänyt vaikka esikoinen oli noin iso.



Nyt odotan toista (la kuukauden päästä) ja hyvillä mielin taas menen synnyttämään. Sanoin viimeksi jo synnytyssalissa, että eihän tämä nyt niin kamalaa ollut, voin tulla uudestaankin :) Edelleen toivon, etten joudu sektioon, koska siitä toipumiseen menee niin paljon kauemmin aikaa ja on siinä muutakin, mutta olen niistä asioista nyt hiljaa.



Joten ihan vilpittömästi toivon, että uskaltaudut alatiesynnytykseen. Synnytyksistä aina liikkuu ne hurjimmat jutut maailmalla, harvoin puhutaan siitä kun kaikki menee hienosti.

Minä kannustan myös sinua alakautta synnytykseen =)



Itselläni on 3 lasta, kaikki alakautta tulleita, kaksi ilman puudutteita, ja yksi pudendiaali/parakervikaali -puudutteella.



Kaikki synnytykset positiivisia kokemuksia, otin jokaisen supistuksen " ilolla" vastaan, sillä se toi aina vauvaa lähemmäksi syntymää, oikea, rauhallinen hengitys, sekä leuan rentoutus auttoivat tosi hyvin =)



Keneltäkään en ole revennyt, eikä ole tarvinnut tehdä episotomiaa, rauhallinen ulostulo, antaa vauvan itsekseen" liukua" hiljalleen ulos, ilman suurempia ponnisteluja, niin ellimistö kerkeää myödätä vauvan edestä, eikä repeämiä tule =)



Tämä ainakin oma kokemukseni =) ja vauvani olleet isoimmillaan 4,4 kg syntyessään .



Aivan ihana tunne saada juuri syntynyt pikkuinen suoraan paidan alle rinnalle, suihkuun olen mennyt kävellen jo salissa, ja juonut makoisat kahvit / syömiset salissa .



Tosi kauniita, ja positiivisia muistoja jokainen =)



JOTEN ZEMPPIÄ SINULLE , IHANAA, RENTOA SYNNYTYSTÄ !

itselläni ensisynnytys meni ihan mainiosti. 5 viikkoa tuosta on aikaa.

en revennyt, ei leikattu mitään ja kipukaan ei ollut sietämätöntä. toipuminen oli nopeaa. siinä ne parhaat puolet.



sanoisin, että mielestäni synnytystarinat tyyliin " ei koskaan enää" on jotenkin liioiteltuja. siis vaikka synnytys etenisi hitaanlaisesti, se on niin lyhyt aika verrattuna esim 9kk raskauteesi, jonka aikana et välttämättä ollut kovin hehkeä.



sattuuhan se, mutta ainakin mulla oli pelko suurempi kuin kipu. kun kivuliaita supistuksia alkoi tulla, aloin itkeä kun pelkäsin, milloin alkaa se vaihe mikä on TODELLA paha. sitä vaihetta ei tullut lainkaan, jos ei sitä lasketa että olin valmis kuristamaan kätilön kun se laukoi jotain asiattomia kommentteja. mutta siis itse synnytys ei ollut ollenkaan mikään kuolemanvakava juttu.



no se on ehkä liioiteltua sanoa että kivut unohtuisi. ei niitä unohda, mutta niillä kivuliailla kokemuksilla ei enää ole merkitystä sen jälkeen kun olet parantunut. ja jos kaikki menee hyvin, siitä toipuu tosi nopeasti! suurin osa synnytyksistä kumminkin menee normaalisti.



ja ensisynnyttäjäkään ei välttämättä repeä pahasti. itselleni ei tehty viiltoa välilihaan ja siltikään ei tullut juurikaan repeämistä. kuulema pari tikkiä, mutta ei haitannut mitenkään jälkeen päin istumista, yskimistä tai mitään muutakaan.



alatiesynnytyksen jälkeen saat vauvasi heti ihokontaktiin ja vierihoitoon. paitsi että se on mukavaa sekä sulle että vauvalle, tämä nopeuttaa maidon nousua ja imetys taas nopeuttaa kohdun supistumista ja palautumista entisiin mittoihin. mullekin meni vanhat vaatteeni päälle jo sairaalasta lähtiessä.



jos toisen lapsen joskus saamme, haluan synnyttää alakautta ellei mitään kummempia ole. nyt kun tiedän, ettei se kipu tajua vie, en usko että pelkään toista synnytystä etukäteen, kuten ekaa odottaessani.



ja epiduraali oikeasti vie kivun. ainoastaan ponnistusvaihe sattui kovemmin, kun epiduraali ei enää vaikuttanu. mutta siinäkin mulla oli suurempi ehkä pelko repeämisestä kuin se mitä se kipu itsessään oli. aina kun tunsin vauvan tulevan ulospäin, pelkäsin että repesin, vaikka niin ei käynytkään.



eli sattuihan se, mutta ei niin paljon ettei sitä kestäisi. ja siitä parani niin äkkiä että pääsi nopeasti nauttimaan vauvan kanssa olosta:)

Itselläni on takana kaksi suunnittelematonta sectiota (lapsen sydänäänten laskujen takia), ja seuraavat lapset syntynevät näillä näkymin myös leikaten. Asiaan on hiukan vaikea tottua, sillä haluaisin kovasti lähteä kokeilemaan alatiesynnytystä - ihan siksi etten ole sitä ikinä kokenut! Haluaisin nähdä miten siitä selviäisin, nähdä miten oma keho hoitaisi niin luonnollisen asian, miten korkea kipukynnys minulla on.



Ensimmäisen (hätä-)section jälkeen halusin kokeilla alatiesynnytystä juuri tästä syystä, vaikka viime kerran pahat kokemukset kummittelivatkin. En halunnut että alatiesynnytyksestä jäisi ikuisesti päähäni ajatus että se on jotain pelottavaa josta en pysty suoriutumaan. Vaikka lopulta päädyttiin sectioon, jäi alusta hyvä tunne: pärjäsin supistusten kanssa kunnes sain kokea onnistuneen epiduraalipuudutuksen, tunnelma oli rauhallinen myös kun sectiopäätös lopulta tehtiin.



Tämä oli hieman off topic kun minulla ei ole hyviä kokemuksia alatiesynnytyksestä, tiedän!, mutta haluaisin kannustaa sinua alkuperäinen kokeilemaan alatiesynnytystä samasta syystä kuin minä aikanaan: " kokemuksen vuoksi" . Ettei siitä tule mörköä, asiaa josta ajattelet loppuelämäsi pelottavana asiana. Jos lähdet kokeilemaan, niin ainakin tiedät enemmän: joko huomaat olleesi oikeassa (se oli juuri sellaista kuin pelkäsit) tai sitten olit väärässä (se ei ollutkaan niin kauheaa).



Takaporttinasi voit aina pitää lupausta sectiosta jos haluat sen kesken synnytyksen. Olisiko hassua sopia kätilön kanssa vaikka turvasanasta jonka sanot kun olet täysin vakuuttunut haluavasi leikkaukseen?

Minulla on kaksi hyvin mennyttä alatiesynnytystä takana ja ne ovat olleet niin hienoja kokemuksia, että ehdottomasti haluaisin jatkossakin synnyttää vain alateitse.



Tässäkin ketjussa näkyy se, että usein lietsotaan turhia pelkoja alatiesynnytystä kohtaan. Kirjoittaja pyysi rohkeutta alatiesynnytykseen ja sai heti useita pelotteluvastauksia! Olen huomannut, että usein hyvin menenistä alatiesynnytyksistä ei puhuta, koska se tuntuu ärsyttävän niitä, joilla ei ole kokemuksia kuin poikkeuksellisen vaikeista synnytyksistä tai sektioista. Ikään kuin ei saisi sanoa ääneen, että alatiesynnytys voi olla helppo ja mukava kokemus, koska ihan kaikilla se ei mene näin. Isolla enemmistöllä ei kuitenkaan ole kuin pääasiassa hyviä kokemuksia synnytyksistään.



Täällä on jo niin monta positiivista synnytyskokemusta, että en taida kirjoittaa enää omistani. Tsemppaisin sinua mieluummin sillä miten hyvässä kunnossa synnyttäjä voi hyvin menneen alatiesynnytyksen jälkeen olla. Esim. itse olen molempien synnytysten jälkeen nauttinut pitkästä, rauhallisesta tutustumisesta vauvaan ja ensi-imetyksestä, sitten hypännyt itse alas sängyltä, käynyt samantien yksin vessassa ja suihkussa ja pukenut puhtaat vaatteet. Sitten olemme miehen kanssa istuneet juomaan teetä ja syömään voileipiä ja ihmettelemään pikkuista. Sitten olen itse työntänyt vauvan siinä muovikärryssä osastolle, asettunut taloksi, hakenut vielä vähän iltapalaa jääkaapista ja alkanut nukkumaan. Parin päivän päästä kotiuduttuani muistan miten heti samana päivänä juoksin esikoisen kanssa pihalla ja työnsin häntä vauhdilla leikkitraktorissa nauttien siitä miten hyvävoimaiseksi ja kevyeksi itseni tunsin päästyäni eroon valtavasta vauvamahasta.



Eli minusta tässä on riittävästi syytä valita alatiesynnytys sektion asemasta. Tiedän, että tällä kirjoituksella ärsytän monia, joilla on ollut huonompia kokemuksia, mutta tämä ei olekaan suunattu heille, vaan ketjun aloittajalle. Yleensä pidän kyllä kohteliaasti suuni kiinni omista hyvistä kokemuksistani, etten ärsyttäisi ketään. Niin tekevät monet muutkin ja siksi noita kauhukertomuksia kuuleekin paljon enemmän kuin hyviä kokemuksia.



Vielä haluaisin sanoa, että myös synnytyssalissa henkilökunta on pätevää ja ajan tasalla, eikä synnytys tosiaankaan ole välttämättä sen enempää synnyttäjän vastuulla, kuin sektiokaan. Synnytys etenee omalla painollaan, eikä synnyttäjän tarvitse tehdä muuta kuin heittäytyä mukaan ja luottaa henkilökunnan ammattitaitoon.

Mulla takana kaksi synnytystä ja molemmat menneet todella hyvin. Ilokaasua lukuunottamatta luomuna, ja en kokenut kipuja mitenkään maata kaataviksi. No kakkosesta kivut voimistuivat todella koviksi kun kalvot meni puhki, mutta siis aivan siedettävää silti vaikkei puudutusta ollutkaan. Mä nimittäin pelkäsin epiduraalia ja muita puudutuspiikkejä niin paljon etukäteen että halusin viimeiseen asti välttää niitä :) Heh, lisäksi pahin pelkoni toisen synnytyksen lähestyessä oli että joutuisin sektioon. On se hassua että näitä pelkoja voi olla aivan päinvastaisia ja vaikka minkälaisia!



Jossain vaiheessa suurin este lapsen yrittämiselle oli, että pelkäsin synnytystä. Mutta sitten kun olin pahimmasta pelosta päässyt yli ja olin raskaana, niin tsemppasin itseäni ajattelemalla että niin ne on naiset synnyttäneet lapsia saunoissa iät ja ajat ja yleensä nekin on menneet hyvin, saati sitten nykyään kun on kaikki härvelit turvana ja leikkaussali valmiina jos jotain tulisikin. Ajattelin etten mä ole yhtään sen heikompi että jos ovat ennen pystyneet niin kyllä mäkin.

Kiitos kaikille ihanista positiivisista tsemppaus viesteistä. En ole millään ehtinyt vain koneelle aikaisemmin kirjoittelemaan kuulumisia. Vähän mennyt tämä aika nopeasti tuosta syntymästä.



Pitkän harkinnan tuloksena sovein,että lähden kokeileen alakautta ja sektio mahdollisuus on koko ajan. Viikko ennen laskettua-aikaa alkoi sitten aamuyöstä tapahtua. Supisteli ja lähdettiin laitokselle. Siellä kätilö totesi,että 4cm on auki. Supistuksia tuli 10 min välein. Sitten ne kipeyty supparit ja aloin siinä sukkia ottaan pois ja jotain muuta omaa vaatetta ja mua alkoi oksettamaan. Selkää jomotti ja oksensin siis. Jostain syystä musta alkoi tuntua että vauva on jotenkin hassusti mahassa. Kätilö sitten sanoi että voidaan ultrata ja tarkistaa niin voidaan jatkaa turvallisin mielin tätä synnytyksen kulkua. Ultrasi sitten ja huomasi,että jaahas täällä ollaan perätilassa!!!



En tiedä milloin on kääntynyt. Siinä vaiheessa kun oksensin vai sitä ennen. Koska edellisviikolla oli ollut raivotarjonnassa. Lääkäri sitten paikalle ja hän sanoi että sektioon. Tuli aluksi pettynyt olo koska olin niin henkisesti valmis synnyttään alakautta mutta vähän kieltämättä helpottunutkin olo. Lääkäri ei lähtenyt kääntämään vauvaa koska pelkäsin sitä käännöstä, ja toiseksi istukka oli aika tuossa edessa ja matalalla osittain, joten hän ei halunnut sen takia itsekään yrittää.



Kiireellisellä sektiolla sitten syntyi poika. Mies oli mukana ja spinaalissa tekivät sen. Kaikki meni ihan hyvin ,mitä nyt leikkauksen aikana oksensin kerran. Antoi sitten jotain lääkettä se anestasialääkäri niin olo helpottui.



Poika oli 2830g, ja lapsivettä kuulema todella paljon oli kohdussa ollut. Siksi ehkä pääsi vielä viime metreillä kääntymään. Pituutta 46cm.



Toivuin leikkauksesta hyvin, eikä harmita vaikka sektioon se sitten meni. Täytyy sanoa että supparit oli kovia, mietein jälkeen päin että olisinki jaksanut ja kestänyt. Luulen että olisin selvinnyt hengissä synnytyksestä alakauttakin. Kätilö alkoi heti nimittäin katsoa papereitani kun tulin sairaalaan ja sanoi että tämän mukaan synnytetään. Eli epiduraalit ym olisin saanut varmasti.



Tästä teidän avusta (vaikka tosi toimiin en päässyt) oli apua. Olin tosi " rauhallinen" loppu ajan ennen kun pääsin synnärille. Jotenkin aloin luottamaan ja uskomaan itseeni sekä synnärin lupauksiin. Joten iso kiitos teille!!! Puhukaa rohkeasti te muutkin peloistanne se auttaa!!



Tsemppiä kaikille tuli vauva sektiolla tai alakautta.



Minä nautin täällä kasvavasta pojasta :)