LOKAkuisten torstai
Kommentit (26)
Selällään nukkuminen ei ole hyväksi sen vuoksi, että iso kohtu painaa kohtuvaltimoita ja näin ollen kohtuun ei virtaa riittävästi verta ja koko kohtu voi kuoleutua.
Tiedän tästä siksi, että minulla seurataan näitä kohtuvaltimon virtauksia koko ajan, koska minulla on se munuaissairaus, joka aiheuttaa korkean verenpaineen ja se voi myös vaikeuttaa niitä virtauksia...
tikru ja Agentti 16+5
Täällä herättiin jo ennen kuutta! Ihme sinänsä, yleensä kuopus herää vähän yli seitsemän, joskus vasta kahdeksalta. Mikä lie tänään sitten aikaistanut herätystä. Noo, itse olen aamuvirkku niin eipä tuo haittaa.
Näin viimeyönä ihan kauheaa painajaista, jossa meidän nuorimmainen putosi kolmannesta kerroksesta kerrostalon rappukäytävässä. Heräsin siinä vaiheessa, kun tyttö kannettiin tajuttomana ambulanssiin :(
(.) Nyt ei ole kahteen päivään tuntunut liikkeitä. Tai ehkä eilen jotain kutittelua, en oo varma. Eli vauveli on tainnut kääntää itsensä tuonne selkään päin. Minulla on myös aika varmasti istukka etuseinässä ja th sanoikin, että saattaa mennä jopa vkolle 25 saakka niin, että liikkeet tuntuu välillä ja välillä taas ei. Aika tuntuu menevän kyllä nopsaan, siis ihan vasta oli jotain 10 vkoa ja nyt jo kohta 18! Mutta kokemuksesta tiedän, että ne viimeset 2 vkoa on ne pisimmät :)
Muutapa täällä ei ookaan.. leipoa pitäs jotain, kun illalla tulee vieraita.
Mianni 17+5
Meillä kävi taas eilen tekninen isännöitsijä kattomassa viemärin hajuongelmaa ja oli muka niin varma, että sai sen korjattua. Mutta ei, taas aamulla lemusi niin ällösti! Hermo palaa, kun sitä ei saada korjattua... Tänään pitäisi taas käydä yhden huoltomiehen vaihtamassa joku tiiviste ja mä toivon niin kovasti että se auttaa. Hermo menee kun asutaan kumminkin uudessa talossa (v.2000 rakennettu), joten kyllä pitäisi asumisen olla helppoa, mutta kun ei... Pitäkää peukkuja, että nyt saadaan haju pois!
Onko jollain muistikuvaa, että paljonko saa syödä salmiakkia kerrallaan? Mä nimittäin ostin äsken supersalmiakkiaskin 40g, ja mietin, että voinko syödä sen itse kokonaan. Maistuu niin hyvältä! Täytyy jostain saada virtaa, että jaksaa tehdä kouluhommia.
Mulla on tosi harvoin mitään varsinaista raskauteen liittyvää, muuta kuin, että maha kasvaa ja kovaa Lumikukka potkii. Kaikki menee hyvin, paitsi eilen taas supisteli monta kertaa, mutta ei ne kivuliaita ole. Mitäköhän muuta... palaan tänne varmaan vielä tänään... sen verran kypsänä olen esseen tekemiseen!
Voikaa hyvin ja paksusti!
S-I ja Lumikukka 20+2
huomenna rakenneultra:) saatiin pojallekkin hoitaja niin pääsee mieskin mukaan eikä tarvitse odottaa aulassa lapsen kanssa, on kyllä mulle ainakin tosi tärkeää että on mukana ja tukena!
mianni: kauhea painajainen! ..onneksi vaan unta! ..kyllä sitä äiti saa lapsensa takia pelätä vaikka mitä, ja meillä poika on vasta 11kk, mitä kaikkea sitten tuleekin kun kasvaa vähän ja on semmoinen viikari ja vintiö..huih,en uskalla ees aatella!
s-I, toivottavasti saatte selvyyden tuohon haju ongelmaan eikä ole mikään koko talon remppa edessä!
tänään olisi tarkoitus mennä siskon pikku poikavauvaa katsomaan, voi että se tuntuu pieneltä ja avuttomalta kun oma lapsi on jo niin " iso" ..kyllä sen on huomannut tässä ensimmäisen vuoden aikana että nuo lapset kasvaa ja kehittyy aivan hirmuista vauhtia!
eilen illalla kun makailin sohvalla vauva oli jotenkin hassussa asennossa, ja vähän niinkuin olisi peppu tuntunut tuossa edessä:) voisko näin aikaisin jo tuntua ihan nuo jäsenet tuohon päälle? muistan kyllä pojasta kun loppuaikana oli hauska seurailla massun päältä että katos, tuossa on vasen jalka ja tuossa oikea ja nyt on peppu tuossa sivulla;)
..joo, mutta ei auta, täytyy lähteä touhuihin jos meinaa johonkin päästä vielä tänään..
hyvät päivät kaikille!
fiikuna ja mytty rv19+1
Huomenta vaan kaikille minunkin puolestani. En ole pitkään aikaan mitään kirjotellut, mutta juttujanne olen kuitenkin käynyt lueskelemassa.
Eilen oli meillä sitten rakenneultra. Jännitti ihan tosi kovasti kun sillon siinä ekass ultrassa näkyi jotain häikkää toisessa aivopuoliskossa. Nyt kaikki oli kuitenkin hyvin!!! Sanoivat että siinä alku-ultrassa oleva häikkä on ollut kysta, jotka kuulema tulee itsestään ja häviää itsestään. Nyt näkyi kaikki olevan oikein kunnossa ja " ötökkä" taisi nauttia valokuvauksesta sillä se pyöri niin kovasti ja esitteli kyllä joka ikisen paikan =) Sukupuolikin saatiin sitten tietää ja meille on tulossa lokakuussa sitten pieni prinsessa=) Vähän jännittää kyllä, kun noi meidän suvun tytöt osaa kyllä tuon kiukuttelemisen taidon...
Osaisiko joku kertoa jotain noista rattaista ja vaunuista ja yhdistelmistä kun minulla ei ole kyllä minkäänlaista tietoa mikä on hyvä ja mitkä pyörät olisi kannattavat jne. Eli kaikki tieto siis olisi tervetullutta!
Heikunkeikun & ötökkä rv 20+3
Mä söin sen koko salmiakkiaskin. Huono äiti, hyi minua! Toivottavasti ei nyt mennyt ihan överiksi, mutta ei kai 40g salmiakkia nyt kovin haitallista ole, eihän... Tähän voisikin liittää gallupin, eli oletteko pystyneet olemaan syömättä kiellettyjä herkkuja? Lähinnä kyselen siis niitä herkkuja, mitä teidän oikeasti tekee mieli. Mä olen kerran syönyt puolivahingossa sinihomejuustoa, sitä oli yhdessä dipissä ja söin sitten sen loppuun kun huomasi vasta parin suupalan jälkeen, että mitä siinä olikaan. Muuten olen pysytelly " kuivilla" eli en ole maistanutkaan graavilohta tai briejuustoa, joita molempia pitää olla kiloittain jääkaapissa kun tulen synnäriltä. Eli kiltisti olen pääasiassa ollut, salmiakkia kyllä syön välillä, mutta se ei kai ole kokonaan kielletty.
Heikunkeikulle onnittelut tytöstä ja mukavista ultranäkymistä! Ja fiikunalle onnea huomiseen ultraan!
S-I (Essee on ihan oikeasti edennyt tässä välissä pari sivua, hyvä minä!)
Saikulla kun olen, niin oon täällä jatkuvasti:)
Hei, salmiakkia sai syödä muistaakseni 50 g kerralla. mäkin olen tosi salmiakin ystävä, joten ton muistan hyvin:) Ainakin näin luki meidän neuvolan papereissa. Ja verenpainetta se sitten hetkellisesti nostaa, et ei kai se mitään ihan dramaattista aiheuta, vaikka söis 51 g :) Mulla on niin matala verenpaine, että ei pieni nousu haittaa.
Mua ihmetyttää se, että en yleensä oikeen nuku selälläni, niin nykyään herään aina selälläni kuitenkin! Hassua. Tykkään nukkua kyljelläni. Miten senkin estät, sen selällään nukkumisen, jos unissaan kääntyy.. tennispallo pyjamanselkään vai:)
Eilen kun katselin telkkaria sängyllä käsi masun päällä, tunsin yhtäkkiä potkun käteen:) Innoissani huusin miehellä, että tuu kokeileen! No, oli sitten telkkarissa joku peli meneillään, ei kerennyt:) No, ehkä kerkee vielä! Itte niitä paria potkua sitten ihastelin innostuksissani!
Käyn varmaan tuhat kertaa päivässä kurkkiin näitä sivuja, onkohan enää ihan tervettä:) ???
Iloista torstaita!
t.Alisa
Täällä taas nokka vuotaa ja silmät tippuu poskille. Oikeesti!!! Ei paljon naurata kun kattoo peiliin. Petolinnun persus jää toiseksi ja helposti!! Voi kun tuo koivu lakkaisi heittelemästä sitä ällöä keltaista siitepölyä!!!!
Muuten kaikki ok! MAsussa käy kova jyske ja mieskin jo tuntee mukavasti muksaisut. Pelkästään katsomalla näkee kun varsinkin oikealla puolella pomppii. Se on aina niin ihanaa!!! Nauratti tuo salmiakin 40 g. Ei muuten mutta mä oon ihan salmiakkihirmu ja niin edellisen kuin tämänkin raskauden aikana täysin surutta pistellyt menemään aika paljon enemmän kuin 40 g kerralla!! Mulla ei kyllä korkeata verenpainetta vaan päinvastoin ja viimeksi taidettiin neuvolassa jopa sanoa että pistelehän vähän salmiakkia. No kohtuus kaikessa tietty.
Kävin vähän eilistä pinoa kurkkimassa ja tuota esikoisen sijoittelua synnytyksen aikana mekin ollaan mietitty. Ei kuitenkaan tunnu kovin mieluisalta että esikoinen kokoaikaa olisi mukana vaikka perhehuone olisikin. IHan vaan että saa itse ne ekat hetket tutustua uuteen tulokkaaseen ihan rauhassa. Sitten sitä kerkiää koko perheenkin voimalla. Jos perhehuone saahaan niin toki päivät voi pikkuinen olla meidän kanssa. Ihan jaksamisen mukaan. Muutoin mummo hoitaa kotona. Kamala ikävä varmaan on kokoajan.
Vielä pakko kirjoittaa kun Jeni taisi eilen kirjoittaa ikävästä syntymättömään vauvaan. Mulla oli esikon kohdalla ihan valtava ikävä vauvaa. Se oli ihan hullua. Siinä 30 vkojen tienoilla tuli päivittäin sellainen kaihoisa kaipuu että oikein pahaa teki. Tunnistan tuon tunteen oikein hyvin!
Nyt esikoinen hermostuu tuossa vieressä. LÄhdetään ulos!
-Namaste 20+5
MInäkin pitkästä aikaa linjoilla.. :) Ei ole ollut oikein mitään ihmeempää omaan napaan ja en ole ehtiny muillekaan kommentoida mitään. Nyt tovi aikaa, joten aattelinpa jonkun rivin kirjoittaa.
Signorina Iris, ei tuosta salmiakista mitään haittaa varmaan ole, itsekin olen niitä ja lakuja vedellyt välillä enemmänkin! Kai se on se verenpaine, jota ne voi nostaa, eli jos sen kanssa on ongelmia, niin sitten voi olla hyvä vällttää!? Ainakin äitini, jolla on alhainen verenpaine, syö lakuja " lääkkeeksi" , jos tuntuu että on heikko olo.. ;D
Omassa mahassa möyrytään päivittäin niin että tuntuu jo hyvin. Välillä hiljaisempaa, välillä kovempaa ja pitempiä aikoja. Mahakin on kasvanut taas. Hurjaa ajatella, että ihan muutaman viikon päästä jo puoliväli (ja osahan on senkin rajapyykin lokakuisista jo ylittänyt!!), ihan just äskenhän plussa tuli... ja kohta on vauva sylissä! Liiankin pian se lokakuu tällä menolla tulee!! ;D No ei vais, kyllä vauvaa jo kovasti ootellaan...
Ihmeempiä " vaivoja" ei tässä vielä ole onneksi, ja aika vähällä olen aiemmissakin raskauksissa päässyt. Paino ei ole vieläkään lähtöpainossa, mutta suurin syy lienee se, että suurin paheeni SUKLAA on jäänyt todella vähälle nyt! Ehkä kerran viikossa pieni patukka tms. Kun ennnen meni useampi.... ja muutenkin. Tätä kun jaksaisi sitten raskauden jälkeenkin, niin saisi painon pysymään hyvissä lukemissa. ;) Ja tuossa puolen välin maissa ennenkin mulla vasta paino alkanut nousta (ja sitten se nouseekin.....), joten sikäli en ole huolissani. Kyllä niitä kiloja kerkeää ihan tarpeeksi kertyä. Seuraavaan neuvolaan on vielä 3 viikkoa, samalla viikolla on myös sitten se rakenneultra. Kesäkuuta odotellessa! ;)
Esikoinenkin täytti jo 4v, viikonloppuna sitten olisi tarkoitus juhlia. joten tässä täytyy vähitellen alkaa siivoilla ja leipoa. Tekemistä riittää.
Aurinkoista torstaipäivää ja hyviä vointeja kaikille!!
-Jedelede (17+3)
Hei vaan, minä taas.. kun olen nyt jo muutamaan otteeseen törmännyt tuohon ilmiöön, että vauvan potkut ja liikkeet eivät tunnu, jos etuseinämässä istukka. Se minua ihmetyttää, että miksi ei tuntuisi niin hyvin?? Ja sitten täytyy kertoa että " ötökkä" on sitten joku erityistapaus, koska minä tunsin ensimmäiset liikkeetkin jo raskausviikolla 16 vaikka olen ensisynnyttäjä. Ja koko ajan tuntuu liikkeet ja potkut ja möyryämiset....ehkä meidän rinsessa on sitten vaan niin vilkas tapaus..?
Heikunkeikun & ötökkä
Istukasta etuseinämässä: ne vauvan liikkeethän tuntuu yleensä parhaiten tuossa edessä, ja jos siinä nahan ja vauvan välissä on istukka, niin kyllähän se vaimentaa niitä hentoja liikkeitä ja potkuja.
Ei kait sitä salmiakki muun takia oo kiellettyä syyä, ku just siks että se nostaa verenpainetta? en oo koskaa kyllä muuta syytä kuullu. Ja vaikka mullaki verenpaine tahtoo olla vähän korkea, silti pari kertaa vkossa syön lakua/ salmaria :)
Masuun ei uutta. Liikkeitä tuntuu vain vähän, mutta eiköhän ne siitä voimistu pikku hiljaa.
Esikoisen hoitoa ei olla vielä mietitty, mietitään sitte lähempänä synnytystä :)
Mutta ei tässä muuta tällä erää...
Jääsydän rv 16+2
Kerroin eilen tytöllemme (2v5kk), että hänelle tulee pikkuveli....no mutta hän olikin kovasti sitä mieltä, että " Ei kun siitä tulee minulle isoveli!" että sellasta meillä, ihania nuo pienten aatokset!
Minulla istukka tuossa edessä ja potkut/liikkeet ovat olleet tosi rauhallisia, kunnes eilen illalla poika alkoikin jytäämään ja potkimaan ihan tosissaan, kyllä alkoi hymyilyttämään!
Mulla on pari päivää tuntunut pikkuisen että olisi " pissatulehdus" . Tämä raskaus on vaan niin hassua, kun sitten ei kuitenkaan ole ihan varma, että josko tämä nyt kuuluukin raskauteen vai olisiko nyt oikeasti joku tulehdus menossa. No varasin lääkäri ajan tälle illalle. Parempi käydä tarkistamassa asia kuin vain itsekseen miettiä miten asianlaita on.
Ihanaa miehellä pari päivää vapaata, sillä iltaduuni, joten tosi harvoin on aikaa olla yhdessä/nähdään toisiamme. Onneksi olen jo siihen aika hyvin tottunut, ja nuo vapaapäivät sitten vietetäänkin tiiviisti yhdessä koko perhe !
Salmiakista vielä; minä myös muistelen, että suosittelevat 50g/kerta salmiakkia ja lakua, mutta täytyy myöntää molempien herkkujen ystävänä, että on kyllä varmaan mennyt kerralla enemmänkin....
nyt takas töiden pariin,
t.Tiitutoo rv 19+2
en muista, onko tuorejuustot kiellettyjen listalla ? oon nimittäin surutta niitä syöny..eikä oo ainakaa toistaseksi listeria iskeny ;) Homejuustoahan saa syödä jos se on paistettu/ keitetty. Ja mun käsittääkseni graavilohtaki saa syödä, jos se on ite suolattu. Eli ne vakuumipakatut ois ennemminki kiellettyjen listalla. Jos jossai juhlissa tms. sattuu olemaan lohileipiä niin enpä tosiaan jätä tuon listeriapelon vuoksi syömättä :)
Mä oon pitäny sääntönä noissa juustoissa että kunhan on pastöroidusta maidosta tehty. Näin ei ole listeriavaaraa. Eli melkein kaikki suomesta saatavat tuorejuustot sekä fetat ja mozzarellat on pastoröidusta maidosta, joten itse olen niitä vedellyt ihan hulluna kun joutuu kuitenkin nosita homeisista kieltäytymään. (nehän on myös useat pastöroidusta, mutta kun on se home) Ja tuoretta graavilohta, jonka alkuperän tiedän, söin edellisessä raskaudessa pariinkin kertaan. Nyt ei ole ollut sitä mahista. Kaippa näissä ruokajutuissakin kannattaa miettiä ihan maalaisjärjellä ja miettiä juuri että miksi niitä ruokia ei saa syödä. Onneksi on myös satoja ihania herkkuja joita raskausaikana tulee syötyä ihan liikaakin :)
Herkullista päivää, Namaste
Olenkin laiskotellut pari päivää, en ole lukenut juttujanne enkä kirjoitellut joten olen ihan " out" !
Salmiakista: Suuri määrä aiheuttaa supisteluja. Ennen vanhaan käytettiin salmiakkia tekemään keskenmeno, eli jos haluatte vauvoistanne eroon vielä niin eikun vaan salmiakkia poskeen. Siis tuota salmiakkia sai ihan apteekista ko. tarkoitukseen.
Kaikki nuo tarkat määräykset ei ole turhia, siinä ajatellaan ihan teidän ja ennen kaikkea vauvan parasta! Älkää nyt hyvät ihmiset tunkeko kaikkea naamanne ajatellen että mitäs tässä nyt voi käydä, kun nimittäin voi käydä!
Ja anteeksi kun ärähdin, pelkään kovasti vauvojenne puolesta.
Ei minulla muuta asiaa ollutkaan, halusin vain vähän varoitella teitä.
Ai juu ja noista vaunuista kun joku kyseli, kannattaa käydä ihan liikkeessä jo näin hyvissä ajoin katselemassa, siellä kyllä opastetaan.
Riippuu kovasti olosuhteista että millaiset vaunut te tarvitsette. Esim. täällä maalla vaunuissa pitää olla tosi tukeva rakenne ja isot, tukevat pyörät jotta pääsee talvella loskassa ja paskassa eteenpäin. Kaupungissa taasen sitten vähän kevyemmällä varustuksella...
Kevyemmät vaunut myös jos liikutte bussilla tai käytte ostoskeskuksissa, harvemmin ostoskeskuksessa tulee metrinen loskavalli vastaan...
-lupicaia ja tytteli 20+4
Ihan vaan lupicaiaa tukeakseni, että siitä oli ainakin vuonna 2003 Vauva-lehdessä paljonkin tietoa tuosta kuinka nykyään syödään paljon salmiakkia ja lakritsia. Se oikeasti on vaarallista vauvoille, koska todellakin aiheuttaa ennenaikaisia supisteluja. Siinä jutussa silloin oli ihan tarkat luvutkin kerrottu, että mikä on jo vaarallinen määrä ja siinä kyllä kiellettiin käyttämästä säännöllisesti, jopa joka viikkoinen käyttö voi olla vaarallista.
Verenpainekin voi olla myös vaarallinen sikiölle, minullahan joudutaan sen minun kivan perussairauteni vuoksi seuraamaan niitä kohtuvaltimojen virtauksia, istukan kalkkeutumista ja toimintaa sekä napanuoravirtauksia hyvinkin tarkasti, koska se korkea verenpaine on todellakin haitallista niiden toiminnalle. Ekassa raskaudessa, onneksi vasta synnytyksen jälkeen, minulle sanottiin, että pahimmassa tapauksessa ei olisi välttämättä rv 20 jälkeen istukka enää toiminut... Että ei näillä oikeasti kannata leikkiä. Tosin minulla nyt tilanne on ihan eri kuin teillä, mutta parempi varmaan katsoa kuin katua.
Mun kaverin esikoinen syntyi 6 vkoa etuajassa ja hän itse osittain aiheutti sen, koska ei kuunnellut supistuksia eikä totellut neuvolan kieltoa autoilusta yms. Toinen raskaus hänellä sitten menikin lähes hysteerisenä kuunnellen ihan kaikkia oireita ja varoessa ihan kaikkea... Mutta jokainen tekee oman tunnon mukaan. Itse käytän kyllä aina silloin tällöin myös salmiakkia ja lakritsia, mutta hyvin vähän. Tosin mun verenpainelääkitys aiheuttaakin mulle jo ihan vähäisistäkin määristä krapulaan verrattavan päätaudin!! ;->
Mutta nyt lettujen paistoon!
tikru ja Agentti edelleen 16+5
Olipas eilen pitkä pino =O Lukaisin lävitse mutten jaksanut enää kommentoimaan...
Eilen oli siis se neuvola aamulla ja kaikki oli kunnossa. Verenpainetta seurataan säännöllisesti, seuraavan kerran parin viikon päästä..
Sydänääniä terkka ei ensin meinannut kuunnella ollenkaan, mutta siinä lähtiessä vienosti pyysin että josko kuunneltais ;) Ja hyvin sykki pienen sydän <3
Je_ni: Eilisessä pinossa puhuit noista seksiporobleemista..Minusta tuntuu ettette ole ainua pari jolla raskauden aikana on ongelmia. Hyvällä kaverilla mies kieltäytyi seksistä kokonaan(!) raskauksien aikana. Mikä lie syynä ,mutta ei vissiin halunnut satuttaa vauvaa tjs...Muistan itsekin joskus raskauden loppuvaiheessa kun maha oli jo ISO, että mies ei olis halunnut kun pelkäs että tökkii vauvaa päähän. Piti sitten vähän toppuutella, ettei se nyt sentäs NIIN iso ole ;D
Mutta jutelkaa asiasta ihan rauhallisesti, voihan olla että miehelläsikin on vaan jotain pelkoja ettei vaan aiheuta lapselle mitään pahaa kun teilläkin lapsi niin kauan kaivattu on...=)
Ihanaa, saadaan siskon tytön vanhat vaunut vauvalle, eikä tartte ostaa uusia =) Säästyy pitkä penni ja voi ostella vauvalle vaatteita!
Nyt hetkeksi pötkölleen ennen kun muksu herää ja haluaa huomiota. Meillä ollut ihan mahtavaa pojan kanssa. Molemmilla ollut hirveän hyvä olla ja ollaan vaan halailtu, suukoteltu, höpötelty ja lauleskeltu. Nautittu siis täysin rinnoin =o)
Kyllä sitä välillä oikein iskee sellainen hellyysaalto tuota pientä ihmistä kohtaan, ettei tosikaan. On nuo lapset niin ihania!!!
Mukavaa päivää!
Camelot ja touhu rv 18
Onko tosiaan niin, ettei homejuustoa saa syödä, vaikka se olisi tehty pastöroidusta maidosta? Apua, mä oon tutkinut juustoista vaan sen, että varmasti maito on pastöroitu... Nytkin on jääkaapissa homejuustoa ja oon syönyt monta kertaa ilman kuumennusta. Oon yrittänyt olla tosi tarkkana noiden kiellettyjen ruokien kanssa ja jos en oo ollut varma tai esim. kahvilassa ei olla tiedetty, olen jättänyt väliin... Mutta niin tässä aina taitaa käydä, että jotain kuitenkin vahingossa syö. Toivottavasti pikkutyttelillä kaikki kunnossa!!!
Kyllä parikymmentä vuotta sitten oli helppoa, ei ollut mitään kieltoja, kun ei tiedetty moisista vaaroista...
Morena 21+2
Tuntuu aina inhottavalle olla ainoa jolla on jokin tieto, tuntuu ihan kuin ilkeyttäni varoittelisin muita :(
Kuvailin eiliset oireet, neuvoivat viljelyttämään virtsan, koska neuvolan stiksaus ei kerro kaikkea.
Sanoivat myös:
-näillä viikoilla keskari on äärettömän harvinainen, varsinkin jos rakenneultra ok
-jos km tulee, sitä ei voi tässä vaiheessa estää.
-jos se on km, kipua on asennosta huolimatta melkein koko ajan ja
vuoto alkaa pian
Tilanne nyt: olin levossa koko eilisen illan, ja olen joutunut 2 yönä myöntämään itselleni, että mahallaan nukkuminen ei todellakaan onnistu enää. Vuorottelen kyljellään ja selällään. Luin neuvolan oppaasta, että kun viikot etenee, ei kannata nukkua selällään, en muista enää miksi, oisko liittynyt lapsiveteen. Eli kylkiasentoa on nyt treenattava.
Onneksi tunnen liikkeitä koko ajan, ja nyt ei satu mihinkään. Otan kuitenkin tosi rauhallisesti. Pakko välttää stressiä.
Patovahti 19+4