minä koulukiusaamisen uhrina

Tärkeästä asiasta täällä keskustellaan. Itse olen koulukiusaamisen -sekä fyysisen että henkisen sellaisen uhri. Sitä kesti useita vuosia, välillä vähemmän välillä tuhoavan paljon. En moneen vuoteen uskaltanut kertoa siitä kellekään aikuiselle. Olin ujo, pieni, herkkä eli ns. "helppo kiusattava". Kaikesta keksittiin kiusaamisen aiheita: perheestäni, vaatteistani, kavereistani.. se oli todella loukkaavaa ja nöyryttävää. Itse muistan kiusaamista vasta neljänneltä luokalta, mutta pelokas olin jo aimminkin. Ehkä minua jo silloin kiusattiin. Kipeimpiä muistikuvia on kun pikkutyttönä istuin bussissa matkalla kouluun ja rukoilin, ettei mua kiusattaisi sinä päivänä. Pelkäsin mennä kouluun. Perhettäni haukuttiin myös ahkerasti ja mikä sen loukkaavmpaa lapselle kun kuulla vanhempiaan ja sisaruksiaan haukuttavan. Haukkumistavat muuttui sitä mukaa, kun kasvettiin. Kun alkoi fyysisesti kehittyä mukaan tuli huoraksi ja läskiksi haukkuminen, lyöminen, kiinnipitäminen, töniminen ym. Muistan myös kuinka iso joukko poikia oli mun ympärillä ja tunki kenkää suuhuni. Kuinka toista voikaan nöyryyttää. Silloin pyysin ensimäisen kerran apua opettajalta, mutta se painettiin villaisella. Vasta kun sain turpaan luokkalaiseltani pojalta, mentiin oppilashuoltoryhmään, mutta sekin asia jäi lopullisesti käsittelemättä. Silloin multa katosi usko aikuisiin. Äitini sai lopulta silloin tietää asiasta, ja lopulta myös pystyin kertomaan monen vuoden kiusaamisesta. Hän yritti viedä asiaa eteen päin, mutta turhaan. Ilman äidin tukea en olisi kestänyt. Suuri kiitos hänelle. Kiusaamista jatkui yläasteen jälkeen vielä lukiossa. Sairastuin syömishäiriöön ja masennukseen. Lopetin koulun. Tämä kaikki tapahtui Helsingin Rudof Steiner koulussa. En tiedä miksei asiaan puututtu. Rahoittiko kiusaajan perhe koulun toimintaa niin, ettei häntä voitu potkia ulos? Vai kuuluuko se mukamas normaaliin kasvuun? Miksei kukaan auttanut minua ja niitä muita keitä kiusattiin? Olen vieläkin todella katkera niille opettajille ja oppilas "huolto" ryhmän jäsenille, etteivät he koskaan tehneet mitään lpettaakseen sen helvetin.



Takana on monen vuoden masennuslääkekierre, terapiat, päihteiden väärinkäyttö jne. Ei kaikki ongelmat johtuneet kiusaamisesta, mutta itsetunnon ja itsearvostuksen se minulta vei. On kestänyt vuosia saada se takaisin. Vieläkin on tilanteita, kun vanhat kiusaamistilanteet tai niiden aiheuttamat tunnetilat palaavat elävänä mieleeni ja haittaavat normaalia elämää. Esimerkiksi uimahallissa en ole vuosiin ollut, en ole pystynyt menemään, enkä kuntosalille tai minnekään missä minua voitaisiin arvostella.



Kiusaaminen on todella tuhoavaa ja vaurioitavaa, Jos vain joku olisi puttunut siihen, lopettanut sen, ollut mun puolella ja auttanut, ei siitä olisi varmasti tullut näin syviä haavoja. Niin monet itkut olen itkenyt ja mielessäni hakannut ja lähes tappanut kiusaajani ja ne ketkä eivät tulleet väliin. Viimevuosien aikana on alkanut helpottaa. Itsetuntoni ja -arvostukseni on alkanut palautumaan ja parantumaan. Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa kuin minä molen joutunut. Tai jos joutuu, nii auttakaa ja puuttukaa siihen! Älkää jättäkö yksin!