Mieheni sterilointi petti, eikä hän halua tätä lasta
Meillä on 04/00 ja 09/01 syntyneet tytöt. Kuopuksemme syntymän jälkeen mieheni kävi steriloimassa itsensä, vaikka olisin toivonut vielä kolmatta lasta heti perään. Olin toki iloinen kahdestakin terveestä lapsesta.
Nyt on kulunut reilut viisi vuotta ja olen raskaana (rv 10). Kun kuukautiseni jäivät pois, olin aivan varma, että minulla on alkaneet ennenaikaiset vaihdevuodet. Tein kuitenkin raskaustestin ja yllätykseni oli valtaisa, kun testi oli positiivinen, sillä olinhan kuvitellut jotakin aivan päinvastaista. Nauroin vain, tulos oli niin käsittämätön. Olemme mieheni kanssa luulleet, että sterilointi on sataprosenttinen ehkäisy.
Tiesin kuitenkin jo etukäteen mieheni reaktion raskauteeni: hän ei halua tätä lasta. Täytämme molemmat ensi vuonna 40 ja itsekin olen kiukkuissani miettinyt, miksi vasta nyt, miksei jo muutama vuosi sitten. Lisäksi olen työttömänä ja miehenikin työpaikka on vaarassa. Raskaustestin jälkeiset toisen ja kolmannen päivän vain itkin, itkin, itkin. Ajattelin, että minun on pakko tehdä abortti, sillä miehenikin niin haluaa. Neljäntenä päivänä tunnustin itselleni, etten voi tehdä aborttia, sillä kyseessä olisi kuollut lapseni, jonka elämän vieläpä itse katkaisisin, ja tuo kaikki on minulle täysin mahdotonta. Kerroin päätökseni miehelleni ja hän uhkasi minua erolla. Eroajatus sai minut myös surulliseksi, mutta se suru oli aivan erilaista kuin aborttiajatuksen tuottama suru. Eron kanssa pystyisin elämään, abortin kanssa en. Mieheni suolsi suustaan kaikkea muuutakin typerää ja lapsellista, mutta uskoisin tuon kaiken olleen vain shokkireaktiota.
Testin tekemisestä on kulunut nyt 2,5 viikkoa. Mieheni ei enää uhkaa erolla. Kysyin eilen, koska kertoisimme uutisen lapsillemme ja vanhemmillemme ¿ koko maailmalle. Mieheni vastasi, ettei ole sopivaa hetkeä kertoa, koska tämä uutinen on huono uutinen. Olen hyvin surullinen mieheni mielipiteestä, enkä voi ymmärtää hänen itsekästä asennettaan: hän ei enää jaksa uutta vauvaa! Haluaisin iloita tulevasta, uudesta lapsestamme mieheni kanssa, mutta ainakin tällä hetkellä se on melko vaikeaa. Olen pyytänyt miestäni puhumaan ammattiauttajan kanssa, mutta hän ei näe siinä mitään hyötyä. Itse olen keskustellut puhelimessa ammattiauttajan kanssa. En voi kuitenkaan miestäni haulikolla uhaten vaatia tekemään samoin.
Kommentit (11)
HEi!!
Viestisi oli surullinen. Voimia sinulle jaksamiseen!! Olen sitämieltä , että miehentakia ei saa tehdä aborttia, niinkuin iteskin sanoit, eron kanssa voit elää, mutta et abortin.
Ehkä miehesi sulaa ajatukseen ajan kanssa...anna hänella aikaa! Olen ihan varma, että hän on hämmentynyt juuri tuon " sterilisaation pettämisestä" takia, mutta eiköhän hänelle ole kerrotu, ettei se ole sata varma tapa?? Vai olenko käsittänyt väärin, mielestäni olen kuullut vastaavaa ennenkin. Ja kun hän on sulattanut tämän asian alkaa varmasti uusi vauvatulokas tuntumaan paremmalta!! Kyllä hän varmasti oppii rakstamaan tulevaa, niinkuin vanhempiakin lapsia!!
Voimia ja jaksamisia!!!!!!
MR
Meillä kun tämä viides lapsi ilmoitti tulostaan esitti mies kainosti myös ehdotuksen abortista. Pari päivää mietin ja totesin että en pystyisi sitä tehdä. Mies oli varmasti jo arvannut mielipiteeni eikä purnannut vastaan. Muutaman viikon kuitenkin oli hieman pettynyt. Nyt kun viikkoja on kasassa 23 on jo ihan innolla mukana raskaudessa. Onneksi. Kyllä hän heti jo silloin kun totesin että en pysty aborttiin totesi että ei nyt hypi onnesta mutta uskoo että rakastuu vauvaan viimeistään sitten kun tämä syntyy. Kivaa on kuitenkin että on hyväksynyt asian jo nyt raskausaikana.
Sinuna kysyisin suoraan mieheltä voiko hän rakastaa vauvaa sitten kun tämä syntyy ja uskooko voivansa olla isänä vauvaalleen. Jos vastaus on että ei halua olla missään tekemisissä vauvan kanssa niin harkitsisin kyllä vakavasti eroa. Elämä perheessä missä toinen vanhempi karttaa yhtä lapsista ei voi olla hyvää perheelämää.
Kovasti voimia raskauteen ja asioiden selvittämiseen! Toivottavasti miehesikin tottuu pian ajatukseen kolmannesta vauvasta. Pitää hänen olla jotain tosi erikoista kun on alkunsa saanut estelyistä huolimatta =).
nuttu
oli se sitten mikä tahansa.
Tuli mieleen tuosta lauseesta, että miehesi kanssa luulitte ehkäisyn olevan 100%, että eihän hän vain epäile sinua uskottomuudesta? Jos hän on 100% varma, ettei voi olla isä, voisiko se olla syynä tuohon kylmäkiskoisuuteen?
Puhuminen on varmasti ainoa tie onneen, mutta lapsilla on myös taito rakastuttaa vanhempansa itseensä, josko miehesi sydän viimeistään syntymän jälkeen sulaisi..
Ymmärrän myös miestäsi, hän on ehkä ajatellut lasten olevan siinä, ja ajatuksissa siintää jo helmpommat ajat, kun lapset kasvavat, ja nyt ajanlasku alkaakin taas alusta. Mutta ehkä tällä lapsella on teidän elämäänne jokin tarkoitus, kun hän kaikesta huolimatta todella haluaa tulla.
Mikään ehkäisy ei ole 100%, tiedän perheitä, jossa molemmat on sterilisoitu, juuri ylläreiden estämiseksi.
Voimia ja pitkää pinnaa, ymmärrystä ja rakkautta. Asioilla on kuitenkin tapana selvitä.
Mieheni sanoo, ettei hänelle kerrottu, ettei sterilointi ole sataprosenttinen ehkäisy. Itse en ole asiaa miettinyt ennen kuin vasta nyt. Mieleeni jäi netistä löytämäni teksti, että luonto pyrkii korjaamaan virheet ja mieheni kohdalla virheen korjaamiseen kului reilut viisi vuotta...
Olen siis tehnyt jo päätökseni ja pidän tämän vauvan. Uskon, että mieheni tottuu ajatukseen ja oppii rakastamaan myös tätä lasta. Ymmärrän toki hänen shokkinsa, koska hän todellakin ajatteli lapsilukumme olevan jo täysi. Näin minäkin luulin asian olevan. Tilanne on kuitenkin muuttunut: lapsi on nyt tulossa, enkä aikuiselta mieheltä ymmärrä sellaista asennetta, ettei hän enää _jaksa_ uutta vauvaa.
Uskottomuuskysymyksen olen keskustellut hänen kanssaan jo heti kriisimme alussa. Omasta ehdotuksestani lupasin jopa hänelle suostuvani isyystestiin, jos hän oikeasti epäilee isyyttään. Sain kuitenkin vastauksen, ettei isyystesti ole tarpeellinen, joten ilmeisesti mieheni kuitenkin uskoo parisuhteeseemme. Ja aivan asiasta.
Kiitos teille kaikille kommenteistanne ja tuestanne, ja meille kaikille oikein hyvää odotusaikaa. =)
Olin 42v kun pyöräytin tytön 06 entisestä suhteesta minulla on 2 7v poikaa.Nyt huomasin et odotan vauvelia kannan otto avomieheltäni oli uutiseen et teet jotain koska me eivoidapitää lasta kun ollaan niin vanhoja ja meillä on niin pieni asunto ettei tänne mahdu.
ensimmäisen illan itkeskelin jamietin mitä tekisin.Soitin jo neuvolaan jamenen sinne ensi viikolla.täyttäisin tän vauvan sntymän aikaan 43v
pähkäilen itsekseni etmitä tekisin????Tytön aikaan ensin isä ei suostunut nyt on asia toisin.... Hankala tilanne myös keskeytys on asia et voiko sen kanssa elää?????Tuntuu kuin murhaaja olisi jos keskeyttäisi?????
ymmärrän murhaaja-ajatuksesi keskeytyksestä. Nyt alkushokin jälkeen yritä ottaa hetkeksi etäisyyttä koko asiaan ja tehkää perheenne kanssa yhdessä jotain kivaa. Tällaisen ohjeen sain itse soittaessani kaupungin kriisipuhelimeen. Oli kyllä tuo ajatuspuoli ihan mahdotonta toteuttaa. Väistämättä ajatukset pyörivät yllätysraskaudessa.
Kukaan ei kuitenkaan voi pakottaa sinua aborttiin, ei edes miehesi, jos et aborttia pysty/halua tekemään. Heti ei kuitenkaan ole tarve päättää, jos raskautesi ei ole vielä viikolla 12. Oma mieheni otti uhkailukeinotkin käyttöön, mutta ilman menestystä! Abortin kanssa en pystyisi elämään. Rakastan jo nyt syntymätöntä lastamme.
Meillä rupeaa tilanne jo vähän helpottamaan, kun kolme viikkoa olemme nyt asiaa pureskelleet. Mieheni kuitenkin vielä murjottaa, mutta hän sanoi itsekin tarvitsevansa aikaa tehdä surutyötä tulevaisuutemme takia. Jo työtilanteemme takia tulevaisuus on epävarma. Autokin pitäisi vaihtaa isompaan, sillä nykyiseen emme mahdu kaikkine turvaistuimineen, kun meitä on viisi, mutta millä rahalla, kun asuntolainaakin pitäisi lyhentää...
Voimia sinulle! Hienoa, ettet jää yksin neljän seinän sisälle kököttämään tilanteessasi, vaan että olet jo varannut ajan neuvolaan ja saat sitäkin kautta apua ja tukea päätöksesi tekemiseen, olipa päätöksesi kumpi tie tahansa.
Meillä siis tulossa neljäs lapsi jota ei ollut enää tarkoitus tulla. Sai alkunsa ns. vahingosta eli huolimattomasta ehkäisystä. Minulla oli haave vielä yhdestä lapsesta joten en ollut moksiskaan ja kun ei mieskään mitään jälkiehkäisyä vaatinut niin en hakenut. Ja sitten huomasinkin että olen raskaana. Mies oli juuri ehtinyt saada ajan sterilisaatioon kun vauvauutinen selvisi.
Miehen reaktio oli että ihan ehdottomasti abortti. Ja syy että hän ei enää jaksa yhtään vauva aikaa käydä läpi. Meillä mies ei tosin ole juuri osallistunut vauvojen hoitoon kun ei ole mikään vauva ihminen. Isommista lapsista kyllä tykkää. Lisäksi syitä oli että tarvitaan isompi auto. Nykyiseen mahdutaan kolmen lapsen kanssa istuimineen mutta neljäs ei tietenkään mahdu siihen. Ja että asunto on jo nyt ahdas sillä asutaan 67 neliön rivarikolmiossa. Ja sitten vetona että nykyisiin lapsiin ei sitten ole mahdollisuutta panostaa kuten ennen. Minulle koko juttu oli vaikea koska halusin tätä lasta mutta järkisyyt tuntuivat vievän voiton. Varasin siis ajan keskeytykseen.
Ajatus keskeytyksestä oli kuitenkin niin vaikea että masennuin ja lamaannuin täysin odotellessani ko. päivää ja lopulta mieskin sanoi että jos elämäni on jatkossa tällaista niin pidä se lapsi. Silloin tajusin että en voisi elää keskeytyksen kanssa ja peruin ajan. Miehelle sanoin että jos hän ei taas voi elää uuden vauvan kanssa voimme ottaa eron. Miehestä se ei ollut tarpeen.
Kesti viikkoja tai jopa kuukausia ennen kuin mies pystyi hyväksymään asian ja edelleenkään ei iloitse mitenkään vauvan tulosta. Se on vain yksi asia elämässä joka on elettävä. Ei hän suhtaudu mitenkään negatiivisestikaan enää asiaan vaan se on hänelle neutraalia aluetta. pientä positiivista suhtautumista tosin on jo alkanut esiintymään ja asiasta on jo kerrottu lähipiirillekin ja lapsille. Itse en tällaisessa tilanteessa edes odota mieheltä suurta innostusta raskauden suhteen mutta kuitenkin luotan siihen että kun vauva on maailmassa niin mies suhtautuu siihen ihan samoin kuin muihinkin lapsiimme.
Minulle th sanoi ekalla neuvolakäynnillä että näin oli tarkoitus käydä ja voihan olla että tuleva lapsi tuo meille vanhemmille kaikista suurinta iloa joskus tulevaisuudessa. tämä oli minusta lohduttavaa. Itse olen pienokaisesta jo ihan innoissani alkushokin mentyä ohi.
Nyt meillä on lapset tässä kaiken todennäköisyyden mukaan. Mutta kuten mikä tahansa ehkäisy niin myös sterilisaatio voi pettää joten koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Itse aionkin ottaa myös pillerit kun lopetan imettämisen sillä itsekkään en lähivuosina halua uutta vauvaa vaan ehtiä huolehtimaan jo olevista ja tekemään töitäkin. Meillä siis tulee olemaan tupla ehkäisy varmuuden vuoksi.
aliisa rv 25
kiitos, kun kerroit oman tarinasi. On ihanaa huomata, etten ole yksin, vaan että meitä on tai on ollut monia samassa tilanteessa.
Olen iloinen, että teilläkin tilanne on edennyt hyvin. Miehesi vaikuttaa kuitenkin hyvältä mieheltä, kun ymmärsi tunteesi, eikä sitten lopulta kuitenkaan painostanut sinua enää raskauden keskeytykseen ja haluaa pitää perheenne koossa.
Kävin eilen ensimmäisellä neuvolareissulla ja itku tuli, kun kuulin vauvan sydämen lyönnit - itku onnesta.
Oikein hyvää odotusta myös sinulle!
Lapset ilahtuivat paljon ja eskari-ikäisemme kovasti haluaa tietää, kuinka isä oikein on vauvasiemenen masuuni laittanut. Laittoiko hän siemenen vesilasiin ja minä sitten join sen? Ei se ihan niin mennyt, vastasin, mutta tarkemmin en alkanut selittämään. Mutta tähänkin täytyy varmaan vielä vastausta miettiä. Vinkkejä?
Kerroimme myös isovanhemmille vauvauutisen. Omat vanhempani ottivat uutisen tyynesti vastaan ja olivatpa mielestäni jopa iloisiakin. Sterilisaatiosta he eivät tienneet, mutta sen nyt kerroin ja he ymmärsivät, että yllätys on ollut meille suuren suuri.
Mutta anoppini reagointi tuotti minulle suuren pettymyksen. Hän on ollut sterilisaatiosta tietoinen ja aikoinaan siihen poikaansa kannustanutkin. Nyt hänellä oli otsaa sanoa päin naamaa, ettei ole uutisesta iloinen - yksi suu lisää ruokittavana - ja minun kuulemma pitäisi tehdä raskauden keskeytys. Eihän hänen poikansa kolmatta lasta enää halua. Olin aivan järkyttynyt. Tiesin, ettei anoppini ilahtuisi, mutta että hänellä oli otsaa sanoa tuo kaikki päin naamaa!! Aivan kuin asia hänelle edes kuuluisi, emme todellakaan kärttäneet häneltä mielipidettä. Ilmiriitahan siitä tuli minun ja anoppini välille.
En suostunut menemään kahvipöytään. Odotin, että lapset söivät kakkunsa ja mies sai kahvikuppinsa tyhjäksi. Me lähdimme välittömästi kotiin. Ja minua saa pitkään lirkutella, ennen kuin jalallani siihen taloon enää astun.
Ikävää kuinka miehesi suhtautuu noin jyrkästi.. Kun itse tunnut olevan asiasta tavallaan iloinen?? Eipä tässä osaa oikein mitään sanoa, kunhan muistat, että päätöksen teet sinä, ja se päätös on peruuttamaton..
Eipä siinä auta kuin keskustella asiasta.. Tsemppiä!