Onko muita joita raskaaksitulon jälkeen pelottaa olla töissä?
Olisiko palstailijoissa ketään jolla samanlaisia fiiliksiä? Oma työni ei ole mitenkään " oikeesti" vaarallista, en siis ole poliisi enkä sosiaalityöntekijä enkä hoitoalalla, ihan tavallinen asiakaspalveluammatti mulla on. Kun aloin odottaa tätä esikoista niin maailma muuttuikin yhtäkkiä hurjan vaaralliseksi paikaksi ja aloin kuvitella jokaisesta vähän hurjemman näköisestä asiakkaasta että sillä on vähintään kirves takataskussa.. kuulostaa ehkä tyhmältä ja niin välillä tuntuukin, mutta minkäs sitä itselleen voi. Olen enää muutaman viikon töissä ennen lomaa joten pian helpottaa mutta pelkoni vaivaa silti, ja mietin välillä kotonakin että mitähän töissä huomenna mahtaa tapahtua. Riski siihen että jotain tapahtuisi ei kuitenkaan järjellä ajatelleen ole sen suurempi kuin missään muussakaan asiakaspalvelutyössä. Äidinvaisto tässä varmaan käy ylikierroksilla.
Olisiko jollain viisaita ja rauhoittavia neuvoja?
Kommentit (6)
..mennä töihin, mutta lähinnä sen vuoksi että työni on raskasta ja helposti alkaa supistella yövuoroissa. Työni on fyysistä ja myös riski siitä että saisin iskun mahaan on teoreettinen, mutta olemassa. Lisäksi veritartunnat ja pöpöt ovat alkaneet pelottaa joten käsiä on tullut pestyä kulumiseen saakka. Joten kyllä tässäkin jotain suojeluvasitoa on. Kyseessä kumminkin on itseni lisäksi toinenkin jonka turvallisuus on vain minun huolellisuudestani kiinni.
Ymmärrän tunteesi, mutta jos nuo ajatukset alkavat rajoittaa elämääsi (esim. et saa nukuttua) niin hakeudu koppa-lääkärin juttusille neuvolan kautta.
Olen just sillä alalla, missä on nähty otsikoita " Kiltti pappa löi kodinhoitajaa kirveellä päähän" . Eli sosiaalipuolen hoitaja olen. Työ hoidetaan pääsääntöisesti yksin, vain harvoin mennään kaverin kanssa. Työ sisältää arvaamattomia ja joskus aggressiivisiakin asiakkaita. Ei ole mukava mennä juoppo- tai huumeluolaan normaalitilassakaan. Tarttuvia sairauksia, siivoukset joka asiakkaan luona, välimatkat kävellään kiireessä, pyykkivuorien raahaukset pyykkituvalle, fyysisesti raskaat nostelut, yksin hoidettu iltavuoro ja viikonloppu, autolla ajo liian tiiviissä aikataulussa, jatkuvasti suihkutuksia ja ainakin kerran viikossa monta tuntia saunassa...
Vaikka kuinka työstäni tykkään, olen tullut siihen tulokseen, etten ota riskejä. Tämä pätkä loppuu parin päivän päästä ja jään pois oman ja lapsen turvallisuuden takia. Työ on niin raskasta, etten iltaisin tee muuta kuin makaan vaan. En tiedä onko tässä oikeasti mitään riskejä, mutta kun lääkäri oli tyytyväinen ratkaisuuni, tuntui hyvältä. Onhan tämä rahallisesti aika huono ratkaisu, mutta rahalla ei voi kaikkea mitata.
Kannattaa varmaan puhua noista peloista lääkärillesi. Hän osaa sinua neuvoa niiden hälventämisessä ja jos hän näkee töissäsi riskejä, voit saada sairaslomaa.
Kyllä se taitaa olla ne hormoonit jotka saa ajatukset ja pelot liikkeelle. Silti se on ihan terveellistäkin että nuo ajatukset herää, mun mielestä. Itse olen ollut työssä (myös raskaana ollessani) laitoksessa jossa hoidetaan ns maan vaarallisimpia, todella sairaita ihmisiä. Ja jossa väkivaltatilanteita oli melkein päivittäin. Mutta siellä seinien sisällä se ei pelottanut koska väkivallan uhka oli ilmassa ja alitajunnassa koko ajan. ja tiesi että työkaverit tulevat sekunnissa apuun ja osaavat auttaa tosissaan. ja itse tiesi kuinka selvitä tälläisessä tilanteessa. Luotti omaan ja toisten ammattitaitoon.
Pelottavammalta tuntui ajatus avopuolen työstä jossa ollaan usein yksin etkä tiedä mikä on vastassa asiakasta vastaan ottaessa. tai ihan vaan vaikka ruokakaupassa ollessa, iltakävelyllä tai metrossa istuessa. Siellä ne kovat asiat tapahtuu, arkisessa ns vaarattomassa tilanteessa.
En halunnut lisätä pelkoa. Mutta maailma on kova, mitä vain voi sattua milloin vaan. ei kannata etukäteen miettiä vaikka ajatuksilleen ei mitään voi! Se onkin kurjaa kun ei nappia painamalla saa päätä suljettua =).
Se on kamala tunne kun pelkää ja vielä ns tuntematonta uhkaa. Jaksamisia ja onneksi saat pian jäädä kotiin!
mulla kanssa fyysinen työ,ilmoitin esimiehelle ja saan kevennettyy työtä.. toisaalta nolottaa ku oon vasta rv6 ni jos meneekin kesken tai jotain.. ja tuntu että esimiehetkin on sillä kannalla että ' sehän voi mennä keskenkin vielä' ,kummiskin toista yritettiin reilu vuosi että en haluu riskeeraa mitään!
Mun työni ei ole läheskään noin vaiherikasta.. kai ne uhat, todelliset tai olemattomat, on jokaisen pään sisällä loppujen lopuksi. Ja terve itsesuojeluvaisto lienee ihan paikallaan. On tää vaan niin valtava vastuu, ihan uusi ihminen. Kai sekin alkaa tässä pikkuhiljaa valkenemaan oikein kunnolla.
Kiitos teille vastauksista, toivotan meille kaikille onnellista ja menestyksekästä odotusta!
Itse olen hoitoalalla ja nyt kun olen raskaana niin minun ei tekisi yhtään mieli uhrautua kenenkään puolesta... Paitsi lasten. On tullut ihan omituisia ajatuksia päähän. Kait se on jo nyt semmoista äidin suojeluvaistoa.