Hoitovapaalta uuteen työpaikkaan.Täys katastrooffi!Mitä teen??
Kolmen kotona vietetyn vuoden ja kahden lapsen jälkeen olin innoissani palaamassa työelämään. Vanha työ ei houkutellut, sillä jo ennen lapsia oli pientä kyllästymistä ilmassa,olinhan jo 8 vuotta ollut siellä. Hain ja sain uuden vastuullisemman työn,joka on osoittautunut totaaliseksi virheeksi. Haastattelussa ja tapaamisissa sovittiin aivan muuta mitä käytäntö on opettanut. Matkapäiviä, lähinnä kotimaassa , ekan kk aikana ollut 2 per vko, vaikka oli puhe 2 per kk. Joka päivä tulee tunnin verran ylitöitä pakostakin, sillä työtahtini on hitaamapaa näin alussa, ja asiat tulee kuitenkin hoitaa. Olen esimies asemassa, alaisia on tuplat enemmän kuin luulin, mikä tietysti tuo lisätyötä ym. Näitä asioita vois listata vaikka kuinka. Oma pomoni on itseäni 6 v nuorempi lapseton nainen,joka painaa kellon ympäri ja jatkaa illat kotona. Olen yrittänyt ottaa näitä puheeksi,mutta kun työsoppariss ei näistä asioista ole mustaavalkoisella, on siis vain sana sanaa vastaan. Joka päivä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja todeta, että pitäkää firmanne,mutta ei oikeen tyhjän päällekkään voi heittäytyä.
Laitatin kierukan ekalla työviikolla, joten en tiedä kuinka se vaikuttaa mielentilaani ;).. Mitä ihmettä sitä tekisin??? Yhden hakemuksen olen laittanut,mutta näin kesän alla ei juuri muita paikkoja ole haussa kuin kesätöitä...
Onko kokemuksia??? Kaipaan todella tukea tähän tilanteeseen!!!
Kommentit (3)
JOUDUIN vaihtamaan työpaikkaa, kun edellinen meni alta hoitovapaan aikana. Reilu puoli vuotta nyt olen ollut, ja kyllä on sopeutumisvaikeuksia!!!!
En ole toimenkuvaan ihan tyytyväinen, ja jotenkin firman mentaliteetti ja ne ihmiset ja KAIKKI ärsyttää vaan.
Myös tuota matkustelua oli etenkin alussa enemmän kuin oletin - nyt olen vähän rauhoittanut tilannetta, saanut osin apuja, ja osin vaan annan olla ja jätän tekemättä.....
En tiedä onko tämä jotain alitajuista, että olisin vielä halunnut olla kotona pienen kanssa. Ja nyt en halua täysillä hypätä työelämään mukaan mikä tarkoittaisi tietty ylipitkiä päiviä. Eli teen sen mitä on pakko, tietysti sinällään pyrin hoitamaan hommat hyvin, mutta en mitenkään extra-kunnianhimoisesti, niin kuin ennen.
Lyhyempää viikkoakin ehdotin, ajatuksesta ei innostuttu yhtään, joten hylkäsin sen sitten kun en halunnut olla hankala.
Olen katsellut ja hakenutkin myös muita paikkoja, mutta aina on ollut ihan hilkulla etten saanutkaan - ja toisaalta olen epäröinyt vaihtaakaan, kun onhan tässä tiettyjä hyviäkin puolia.
Mutta kyllä mua jotenkin niin ärsyttää vaan monet asiat mitä ja miten tässä firmassa tehdään, ja mimmoinen munkin toimenkuva on (koen menneeni uralla ja valtuuksissa käytännössä alaspäin vaikkei tavallaan niin olekaan).
Mutta en tosiaan tiedä onko tämä asia OIKEASTIkin niin, vai johtuuko jotenkin mun elämäntilanteesta (ja siitä että oli " pakko" vaihtaa työtä ja ottaa mitä sai), että minusta vaan tuntuu tältä. Tuntuisiko erilaiseselta eri tilanteessa / jos olisin proaktiivisesti hakenut töitä enkä pakosta?
Jos hyvin käy, jään äippälomalle marraskuussa - mutta ahdistaa jo VALMIIKSI että täytyy kai tuonne palata ... tai uutta työtäkin hankala hakea hoitovapaalta, ja sitten en voi vaatia lyhyttä viikkoa (niin kuin aion kyllä nyt tehdä kun palaan, paitsi jos ne meinaa laittaa mut sitten johonkin assarihommiin).
Tsemppiä muille joita työ tökkii!!!!!! kohta kyllä vaihdan alaa tai jotain
Itse olen ajatellut omalta kohdaltani, että osittain syy viihtymättömyyteeni oli pitkään siinä, että sisimmässäni koin lähteneeni kuitenkin liian aikaisin töihin. Napanuora lapseen oli vielä tosi kireällä, vaikka itselleni yritin muuta uskotella.
Toinen juttu on se, että onhan se työhönpaluu joka tapauksessa kotona olon jälkeen elämänmuutos, joka kipuilee eri tavoin. Uuteen sopeutuminen vain ON aina vaikeaa, vaikka muutos olisi kuinka haluttukin.
Oma muuttunut elämäntilanne näkyy myös: oma rooli pitäisi rakentaa töissä uudestaan. Ei voi olla samanlainen työntekijä kuin sinkkuna ja lapsettomana oli. Ja voimavaroja muutokseen on vaikea löytää pienten lasten äitinä, kun kotona ei voi käyttää kaikkea aikaansa akkujen lataamiseen vaan on sielläkin koko ajan kovin " tarvittu" .
En sitten tiedä, voiko tätä soveltaa muihin, mutta itselleni kävi todellakin niin, että kun tätä " kasvukipuilua" oli kulunut noin vuoden, puolentoista verran, alkoi helpottaa. Onneksi en vaihtanut työpaikkaa siinä välissä (vaikka mieli teki). Koin nimittäin myöhemmin monet alkuun ärsyttäneet asiat myöhemmin ihan eri tavalla, ja työn ilokin sieltä löytyi jonkinasteisena. Myöhemmin siirryin sitten firman sisällä paremmin perheelliselle sopiviin tehtäviin ja nyt olen todella tyytyväinen.
Nimimerkillä: koettu on!
Palasin itse vaativampaan, uuteen työhön, tosin heti äitiysloman jälkeen. Alku oli aivan järkyttävää! Tuntui että ainoa asia mitä haluan on päästä heti pois täältä. Ja samalla jyskytti kuitenkin takaraivossa, miltä tämä kaikki näyttää CV.ssä ja onko ura lopullisesti mennyttä jne jne. Ja taloudellisetkin asiat tietysti mietityttivät.
Itselläni ei ollut mitään mahdollisuutta lyhennettyyn työaikaan. Olisin kyllä sitä tarvinnut. Samaten joustoa oli olemattoman vähän matkojen jne suhteen.
Oikeastaan en osaa muuta kuin lohduttaa: mulla alkoi ajan kanssa helpottaa, kun työtehtävät tulivat tutummaksi ja tekeminen nopeutui. Lapset kasvavat ja tottuvat muuttuneeseen tilanteeseen. Olen myös antanut itselleni " armoa" ja mennyt välillä siitä mistä helpoimmalla pääsee. Sanonut tämän myös töissä: haluan kyllä tehdä hommani hyvin, mutta mulla on muitakin velvollisuuksia vielä nyt kun lapset ovat pieniä.
Onnistuisiko joku neuvottelu esimiehen kanssa vielä? Jos rauhallisesti ja positiivisessa hengessä koettaisit ehdottaa ratkaisuja tilanteeseen? Korostaisit kuinka " motivoitunut" olet (sormet ristissä) ja kuinka perheen ja työn yhdistäminen vaatisi ensimmäisenä vuonna kohdallasi ehkä joitakin erityisjärjestelyjä?
Itse onnistuin lopulta neuvottelemaan työajat niin, että teen osan töistä kotoa käsin, se nopeuttaa omaa arkea. Matkoille en voinut mitään, mutta niihinkin tottuu.
Kotiasioissa mahdollisimman paljon apuja tarvitaan. Siivous- ja lastenhoitoavut käyttöön.
Jotenkin oma kokemukseni puhuisi nyt sen puolesta, ettei ihan heti ensi ahdistuksessa kannattaisi vaihtaa työpaikkaa. Ainakin mulla oli selvä sopeutumiskriisi ja näin kaiken ihan liian negatiivisessa valossa. Nyt on helpottanut.