Työmäärästä....kahden lapsen äidit!

Meidän lapsilla on ikäeroa 3v ja se on ihan passeli. Esikoinen syö itse, käy potalla/pöntöllä, ei syö tuttia, nukkuu yöt (pääsääntöisesti), osaa leikkiä itsekseen jne. jne.



Jos jaloissa olisi pyörimässä kaksi vaippapeppua ja syötettävää, niin olisikin ihan eri asia.



Mä pyöritän kotia tällä hetkellä pääsääntöisesti yksin, kun mies rakentaa meille uutta kotia. Koti on usein hyrskyn myrskyn, mutta koskaan ei ole puhtaat vaatteet tai ruoka päässyt loppumaan. Ja mieluummin mä leikin hetken lasten kanssa kuin esim. silittäisin tai siivoisin kotia. Jostain on siis tingittävä. Olishan se helpompaa, jos olisi toinen auttamassa kotitöissä/lasten hoidossa.



Jos uutta vauvaa tekee mieli, niin ei siinä enää mitään työmääriä kannata miettiä! Yhtään ei voi etukäteen tietää kuinka vaativa seuraava vauva on tai kuinka paljon ylimääräistä esikoinen teettää, kun vauva tulee taloon. Rohkeasti vain tuumasta toimeen, jos vähänkään itsellä kroppa ja pää kestää uutta vauva-aikaa!

Meillä lapsilla on ikäeroa 2v5kk. Kuopuksen syntyessä esikoinen osasi jo omatoimisesti käydä potalla, söi itse ja pukikin jonkin verran.



Itse en koskaan kovin paljon ole stressannut siivon tai siivottomuuden vuoksi, keittiö on usein iltaisin kuin räjähdyksen jäljiltä, villakoirat ehtii vallata nurkkia ja pyykkivuoret on valtavat, kun koskaan ei ehdi viikkaamaan. Koko ajan pitäisi tietysti olla tekemässä jotain, mutta jos ei asiasta ota paineita, niin ei se työmäärä kahden myötä hirveästi lisäänny.



Toki sitten muutoin "oma aika" lasten kanssa keskenään ollessa on vähentynyt, kun enää ei ole ollut itsestäänselvää, että vauvan nukkuessa voi tehdä omia juttuja. Jos ei ole ollut ruuanlaittohommaa, niin sitten on saattanu muksut nukkua eri aikaan päikkyjä, joten lapsen tarpeet on sitten menneet esimerkiksi oman unentarpeen edelle. Mutta kyllä senki on kestäny ihan hyvin ja täysissä järjissä vieläkin tässä ollaa ;)



s ja lapset 3v ja 11kk

Meillä kakkosen syntyessä esikoisen tilanne oli seuraava:

* söi itse

*puki helppoja juttuja itse, mutta napit vetoketjut, kengät, sukkahousutkin (tiukat) piti auttaa ylle

*oli vaipoissa, mutta oppi päiväkuivaksi ennen kuin täytti 2v, joten hetken aikaa oli kaksi vaipatettavaa

*nukkui huonosti: öisin n. 8 tuntia 2-3 pätkässä eli herätys oli viimeistään klo 5 aamulla ja pitkät päiväunet 3h



No, ihan se vastasyntyneen aika meni aika tavalla elämäntapainkkari-meiningillä. Itse sain nukuttua 3-5h/yö kahdessa tai useammassa pätkässä ja vauvalla oli mahavaivat riesana ensimmäisinä kuukausina, aivan kuten esikoisellakin aikoinaan. Eipä siitä sen kummempia muistoja olekaan. Kuitenkin päivärutiinit menivät ihan entisellään, ulkoilut ja syömiset jne. heti alusta asti.



Työn määrän kasvamisen huomasin oikeastaan vasta sitten, kun pienempikin aloitti kiinteiden syömisen 6 kk iässä. Tiskin määrä tuntui räjähtävän suureksi, vaikka olikin vain pienen vauvan kupit entisten lisänä.



Totta kai sitä on kädet varattuna, kun on pieni vauva hoidettavana ja toinenkin pieni haluaa syliin, mutta yllättävän pienellä päästiin. Nyt, kun pienempikin on jo 1v4kk (ja nukkunut yönsä hyvin puolen vuoden verran) olisin jo valmis seuraavaan vauvaan, mutta taitaa olla meidän perhe nyt tässä (sanoo minun selkä ja mies).



Miuku-Mauku

Jos joku sanoo, että kaksi menee siinä kuin yksi, niin täytyy olla todella helpot lapset. Meillä ikäeroa tuli tasan 2v.



Vauva on itkenyt paljon, sitä on joutunut kanniskelemaan aika pitkälti. Esikoinen ei jaksa leikkiä yhtään yksin, joten on sitten turhautunut ja tylsistynyt. Vielä ei olla saatu aikaiseksi lähteä mihinkään avoimiin päiväkoteihin, koska vauva on niin pieni. Pelkkä ulos lähteminenkin on kaaosta, kuten tänään. Sillä aikaa kun puin esikoista, vauva itki. Kun sitten puin vauvaa ja imetin häntä, esikoinen rupes tylsistymään ja heittelemään tavaroita. Sitten kun puin itseni ja esikoisen loppuun, niin taas vauva itki. Ulkona vauva huusi puoli tuntia vaunuissa kunnes nukahti. Esikoinen taas tylsistyi kun joutui yksin leikkimään. Kun vauva nukahti, niin esikoinen alkoi itkemään että lähdetään sisälle. Kun käveltiin kotiin, niin esikoinen kiljui ja itki koko matkan ja vauva heräsi siihen. Ja luonnollisesti vauva alkoi huutamaan.



Kotona piti äkkiä antaa esikoiselle ruokaa ja vauva taas huusi sen ajan. Nyt esikoinen meni päiväunille, mutta vauva ei nukahda. Tuttia ei ole huolinut kerta kaikkiaan ollenkaan. Aina pitäisi vaan tissillä roikkua.



Itse odotan että arki helpottaa huomattavasti sitten kun lopetan imetyksen. Nyt tuntuu etten edes viitsi enää lähteä ulos. Vaikka parhaansa yrittää, syöttää lapset vaihtaa vaipan vauvalle, suunnittelee missä järjestyksessä pukee kenetkin, niin palkinnoksi saa vaan huutoa ja valitusta. Tosi palkitsevaa tää kotona oleminen!!



Meillä esikoinen oppi nyt kuukausi sitten kuivaksi, se kyllä helpottaa arkea paljon. Itse hän on jo syönyt pitkään. Pukemisessa täytyy auttaa. Eniten stressaa tuo vauvan itku. Aina kun teen jotain muuta kuin viihdytän / imetän häntä, niin hän huutaa. Kädet loppuu kesken.



Vaikka tietäisin miten p***kaa arki on alussa, niin tekisin silti näin pienellä ikäerolla. Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen, että tämä helpottaa ja neidit alkaa leikkiä yhdessä. Nyt tää on vaan kestettävä.



Tytteli-83 ja tytöt 3kk ja 2v3kk

Meillä kaksi poikaa, ikäeroa 2v9kk ja rehellisesti ja vilpittömästi voin sanoa, että olen nyt kahden lapsen kanssa päässyt helpommalla kuin aikanaan yhden kanssa. Esikoisellani on ollut todella laaja-alaiset allergiat, astma, kasvuhormonin vajaatuotanto jne. ja hän käytännöllisesti katsoen huusi ensimmäiset kolme kuukautta iltaisin ja siitä eteenpäin sekä illat että yöt läpeensä allergioiden aiheuttamia vatsavaivoja, eikä myöskään nukkunut koskaan yli puolen tunnin päiväunia. En muista mitään ensimmäisestä vuodesta.



Toinen poikani on myös erittäin laaja-alaisesti allerginen, mutta hän nukkuu päivisin kunnon päiväunet ja yölläkin esikoiseen verrattuna melko hyvin. On todella aurinkoinen ja helppo tapaus, joten päivät ovat sujuneet suhteellisen helposti alusta alkaen. Lisäksi vajaa kolme vuotta on hyvä ikäero, esikoinen käy parina päivänä viikossa kerhossa, osaa leikkiä paljon itsekseen, ymmärtää odottaa hetken, ei ole ollut kovin mustasukkainen vauvasta (toki vauvan tulo aloitti uhman, mutta se ei kohdistu vauvaan, vain äitiin) ja nyt 7-kuinen kuopuskin viihtyy jo pitkiä aikoja isoveljeään ihaillen. En olisi optimistisimmissa kuvitelmissanikaan uskaltanut toivoa kaiken sujuvan näinkin hyvin vaikeista ruoka-aineallergioista (molemmilla) ja astmasta (molemmilla) huolimatta:)



Toki edellisten lisäksi iso merkitys on sillä, etten enää toisella kierroksella stressaa niin paljon kaikesta, kestän itkua ja raivoa paremmin, ymmärrän paremmin lapsen viestejä (toki kakkosen viestit on helpommatkin), ymmärrän, että valvominen loppuu aikanaan, tiedän, että yöheräily ja jatkuva valvominen kuuluvat jonkin aikaa asiaan jne. Tsemppiä sinulle - iso päätös joka tapauksessa. Oma kokemukseni on siis lasten terveysongelmista huolimatta yllättävän positiivinen:)

Tietysti kahdessa on enemmän hommaa kuin yhdessä, vallankin aluksi, kun joutuu eri pöperöt tekemään. Yhdestä vuodesta eteenpäin helpottaa, kun pienempi siirtyy samoihin ruokiin ja muutenkin.



Sinulla on kaksi kättä, miehesi kanssa teillä on kaksi syliä, kaksi lasta "hanskaa" vielä hyvin.



Mielestäni paras ikäero on 3 vuotta tai vähän alle. 3-vuotias ymmärtää jo mistä on kyse, malttaa odottaa kun hoidat vauvaa ja pystyy auttamaankin monessa kohtaa. On yleensä omatoiminen ja hänet uskaltaa jättää omiin touhuihinsa ilman jatkuvaa valvontaa.

Meillä ainakin alkoivat leikkimään yhdessä kun nuorempi oli vähän reilun vuoden, ja nykyään en laskisi heitä erikseen pois kotoa, sillä helpommalla pääsen kun ovat toisiaan viihdyttämässä! Selkeän muutoksen huomasin tuossa pienemmän ollessa 1,5-vuotias. Sanotaan, että yli 3 vuoden ikäerolla lapsilla ei yhteisiä leikkejä ole, ja olen kyllä sen tuttavaperheissä todennut.



Meillä on kolmaskin, joten tietysti nyt tuntuu että kahden kanssa oli hirveän helppoa... Enemmän luulen sen kuitenkin johtuvan siitä, että kakkonen oli 2-vuotias kuopuksen syntyessä, silloin vielä vaipoissa, heräilee joka yö ja kömpii väliin, ei kyennyt ymmärtämään että kun äiti syöttää vauvaa niin siitä ei mihinkään lähdetä, ei muutenkaan ymmärtänyt koko "odota"-sanaa, mustasukkaisuuttaan osoittaa väkivallalla ja kaksivuotiaalle on aika hirveän paljon vaikeampi näitä asioita selittää kuin kolmevuotiaalle!!! Onneksi nuo väkivaltaisuudet on olleet pikkujuttuja ja pian menneet ohi, mutta kuitenkin. Mutta olen tyytyväinen että nämä jälkimmäiset on näinkin lähekkäin, sillä ovat poikia molemmat ja vuoden päästä pääsen jo aika helpolla kun leikkivät yhdessä ja tosin taitavat kovasti tapellakin... Mutta siis en haluaisi ensimmäiselle ja kolmannelle yhtään enempää ikäeroa kuin tämän viisi vuotta, joten näin oli tehtävä.



Pyykkimäärässä en tuolla kohtaa huomannut kauheaa muutosta, sitten kun kolmas lapsi tuli, niin lakkasin pesemästä vähän käytettyjä, silminnähden puhtaita vaatteita. Muuten en ehtisi enää muuta tekemäänkään.

Meillä on kaksi tyttöä ja ikäero on 2v8kk. Esikoistyttö on aina ollut aika rauhallinen ja lähti liikkeellekin tosi myöhään.

Aluksi kun sisko syntyi niin hankalinta oli mielestäni se että miten sain rauhassa imetettyä. Esikoinen teki aina silloin töllön töitä ja niimpä opettelin imettämään seisaalleni =))

Pyykki- ja tiskimäärä mielestäni kyllä lisääntyi, varsinkin tässä hiljattain kun lopettelin imetystä ja pikkusisko kävi syömään kiinteitä ruokia.

Nyt sisko on pian 10kk vanha ja viihdyttävät toinen toisiaan todella hyvin! Ainut pikkuharmi on isosiskon pikkulelut (nipsit sun muut korut) kun pienempi laittaa kaiken suuhunsa. Sen puoleen saa olla tarkkana ettei toinen tukehdu.



Mutta pääsääntöisesti, hyvin on mennyt ja siskokset tykkäävät toisistaan. Toinen jos on esim. kerhossa niin toinen on kyllä ihan orpo piru.

Voisin samaistua osittain tytteli-83 tekstiin...



Meillä ikäeroa tasan 1½vuotta. Vanhempi on 1v 11kk tyttö ja nuorempi 5kk poika. Poika on ollut todella itkuinen koko elämänsä, minkä vuoksi on lääkärilläkin käyty kerran jos toisenkin... Ensimmäiset kuukaudet todellakin meni siihen, että poika huusi, jos en ollut imettämässä tai sylittämässä. Huusi aina kun oli yksin jossain -myös siis vaunuissa!! Ja piti olla hyssyttämässä vaunuja ihan kokoajan!! Mutta nyt tilanne on ehkä pikkuisen helpottanut. Poika on oppinut ryömimään, luulen, että se helpottaa. Poika pulauttelee valtavasti ja refluksiepäily on olemassa, mistä oltiin tällä viikolla osastollakin. Se ainakin sitä myös vaivaa.



Minä en pidä ikäeroa millään tavalla raskaana. Meillä on isompi vielä täysin vaipoissa, on ihan viime päivinä vasta kiinnostunut potasta. En koe sitä rankaksi, että joudun sille vaippoja vaihtamaan siinä missä pienemmällekin -joskin usein vauva itkee sen ajan............ Tyttö syö itse, nukkuu yönsä hyvin, hiukkasen osaa riisua, mutta pukea pitää täysin. Leikkii kyllä aika hyvin yksin ja jos oikeen tiukka paikka tulee, myös tv saa kiinnostumaan, joten se on keino myös täyden härdellin tullen.... Tyttö ymmärtää myös (ehkä), etten pysty imettäes auttamaan häntä. Itkee kyllä joskus, kun selitän enkä voi auttaa, mutta on oppinut sen minusta, että silloin en tule. piste. Ei pyydäkään enää kovin usein. Ehkä tähän ikäjuttuun olen senkin takia tätä mieltä, kun pidän esikoistani suht. helppona. Toki uhman poikasta on ollut, on terkkarillakin sanonut, että tytöllä on äärimmäisen kova oma tahto tällä hetkellä, mutta se kuuluu asiaan, sille ei voi mitään.



Siivon suhteen oon liian neuroottinen. Meillä on myös kaksi isoa koiraa, jotka aiheuttavat oman sotkunsa ja hoivansa, mutta ne kuuluu perheeseen, ovat siinä perheenjäseniä kun muutkin. Lattiat on pakko pestä väh. 2krt/vko ja tällä hetkellä on joka päivä imuroida tai pyyhkästä lattiat, mutta se johtuu koirien valtaisasta karvanlähdöstä. Mies on päivät töissä, illat apuna, joten meitä on kaksi aikuista huolehtimassa perheestä. Sekin toki vaikuttaa mielestäni paljon. Yksin en jaksaisi!



Poikamme on todella huono nukkumaan. Nukkuu lyhyitä 8-10h yöunia ja syö monta kertaa siinä välissä. Se tekee oman olon uuvuttavaksi. Poika onkin ollut kaksi kertaa vanhemmillani yötä ja juuri viime yönä mies hoiti pojan, minä nukuin korvatulppineni toisessa huoneessa. Unettomuus on asia, mikä minua uuvuttaa ehdottomasti eniten. Kun on saanut nukkua yhdenkin yön, on olo ihan täysin eri.



Tsemppiä kaikille pikkulapsiperheisiin. Tämä on vaan minusta aika lyhyt aika, joten kyllä se menee pikemmin ohitse kun kuvittelemmekaan. Vielä tulemme näitä aikoja muistelemaan -hyvällä ja ehkä vähän pahallakin, mutta yritetään nauttia niistä pienistä asioista, mitkä tekevät olomme hyväksi!