Jaksaminen kovilla esikoisen kanssa...
Meillä on nyt 2kk ikäinen vauva ja esikoinen täytti juuri 2 vuotta. Esikoisella on välillä ihan mahdottomia huomionhakukausia. Nyt on meneillään sellainen, että koko ajan pitäisi olla äidin sylissä. Muutenkin esikoinen on taantunut; syö kättään, kuolaa, purskauttelee maitoja suustaan, matkii vauvan itkua ja liikehdintää jne. Eilenkin, kun mentiin pitkästä aikaa kerhoon esikoinen sai hirveän hepulin, kun ei heti päässyt leikkimään. Leikkiessäkin ois pitänyt vain olla äidin sylissä ja tuskin uskalsi liikkua itsekseen kerhossa. Minusta tuntuu että ihan uuvun tuon esikoisen vaatimusten alle. Missä on se reipas poika, joka meillä vielä oli ennen vauvan syntymää? Välillä jo miettii, että onko tuo normaaliakaan enää...
Kommentit (5)
Täällä kohtalotoveri. Vauva 2kk ja esikoispoika 2v 7kk. Samaa touhua meillä. On tullut tosi araksi ihmisjoukoissa ja haluaa yleensä silloin äitin syliin, kun vauva on tissillä.
On vauvalle kiltti, mutta koittaa kurmoottaa meitä vanhempia. Lyö, raapii jne tosi herkästi. Välillä on tosiaan hermo äärikireällä tälläkin äiteellä.
vaikka ei tällainen ole kivaa kenellekään :P
Meillä esikoinen tykkää kans vauvasta, mutta menee ihan tahallaan hyppimään vauvan lähelle tai heittää pallon tms. vauvan päälle. Välillä sitten halailee, mutta ei kyllä uskalla noita kahta hetkeksikään silmistään laskea. Kunpa vois edes yhtenä päivänä viikossa laittaa esikoisen hoitoon, mutta kun ei ole paikkaa mihin laittais.
vasta neljä päivää, mutta uskaltaudun jo ottamaan kantaa keskusteluun. Ensinnäkin mun mielestä on aika ymmärrettävää, jos esikoinen " taantuu" vauvaksi. Ymmärrän tosi hyvin miten hirveä shokki pari-kolme-vuotiaalle on kun äiti yhtäkkiä antaa leijonan osan huomiostaan tulokkaalle.
Olen lukenut jostain, että " taantuvan" esikoisen täytyy vaan antaa leikkiä vauvaa, se menee ohi muutamassa viikossa, jos asiaan suhtaudutaan oikein eikä vaadita " ison pojan/tytön" käyttäytymistä (sillä isoksihan se esikoinen ei yhtäkkiä ole kasvanut!) ja mahdolliseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen vauvaa kohtaan tulee puuttua, mutta siitä ei saa ytehdä numeroa, vaan pikemminkin varovasti ohjata lapsi oikeaan käyttäytymiseen.
Meilläkin esikoista täytyy nyt syöttää ja halitella oikein olan takaa, ja pikkumies on sentään jo 2 v 9 kk. Ja alussa hän läpsi vauvaa hiukan kovakouraisesti.
Mutta otan esikon syliin jokaisena liikenevänä hetkenä, esim. vauvaa imettäessäni otan esikon kainaloon ja luemme kirjoja. Esikko osallistuu täysillä vauvan hoitoon ja joka välissä yritän muistaa sanoa, miten häntä rakastan. Ja koska esikko usein joutuu odottamaan, kun hoidan vauvaa, sanon myös monasti vauvalle hänen kitistessään, että " Odota, me isoveljen kanssa tehdään ensin tämä juttu loppuun..." tms. jolloin esikko toivottavasti saa sen tunteen, ettei ole ainoa, joka aina joutuu odottamaan äidin huomiota.
Vauvan jätin jo ekana kotipäivänä iskän kanssa sisälle ja painuin esikon kanssa hiekkalaatikolle. Puhumme " meidän vauvasta" ja " sinun pikkuveljestä" . Pyysin isovanhempia ja tätejä/enoa huomioimaan alussa aina ekaksi esikon ja sitten vasta vauvan. Oemme lukeneet aiheesta yhdessä kirjoja, esim. pienen ankanpoikasen seikkailut on hauskoja ja yhdessä kirjoista kotiin muuttaa uusi vauva ja kuinkas sitten pärjätään... (" Täällä määrää ankanpoika!" by Amy Hest ja Jill Barton)
Aiheesta on myös hyvä artikkeli MLL:n sivuilla:
http://jkk.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/perheeseen_syntyy…
' On meidänkin esikko ehtinyt jo itkeä pöydän alla, kun äiti hoitaa van vauvaa eikä häntä enää ikinä... =( mutta yritän suhtautua mahdollisimman hermostumatta, vaikka poika kiukkuaisi kuinka. kuten sanottu, voin vain kuvitella miten hirveetä on, kun kotiin yhtäkkiä muuttaa kiljuva hirviö, joka vie vanhempien ajan ja huomion ja jota kaikki tulevat ihastelemaan ja höpsöttelemään... miltähän musta tuntuisi, jos mies jonain päivänä toisi toisen naisen saman katon alle... =)
on ymmärrettävää tuo taantuminen ja kaikki muukin esikoisen käytös :) Välillä vain itse tahtoo väsyä, kun huomionhakuisuus on pahimmillaan eikä millään jaksa muistaa saati noudattaa kaikkia oppikirjan mukaisia sääntöjä miten aikuisen äidin pitäisi käyttäytyä. Meillä tuo vauva ei ole maailman paras nukkuja, joten ihan fyysinenkin väsymys verottaa omaa jaksamista esikoisen kanssa. Onneksi on sentään päiväuniajat :)
Meidän esikoinen on sentäs jo 3v., mutta eipä aina siltä tunnu.. :/
meillä huomio haetaan kiukkuamalla, uhmaamalla, tavaroiden viskomisella, " en halua" " en tee" kommenteilla. Joten kyllä täältä löytyy kohtalotoveria!
Meillä vauva on kohta jo 6kk. Ja en halua pelotella, mutta meillä esikoisen uhma on lisääntynyt sitä mukaa kun vauva on kasvanut isommaks. Uskosin johtuvan siitä, kun vauva on koko ajan enemmän mukana toiminnoissa, sosiaalisempi kuin ihan mininä.