Kun simppoja ei ole
Olemme yrittäneet lasta reilun vuoden - tai viimeisimpien kuukausien aikana emme enää, sillä sperma-analyysin tulos oli aika tyly: ei yhtään siittiötä. Järkytys oli melkoinen, miehelle vielä paljon suurempi kuin itselleni. Nyt olemme jo jollain tapaa päässeet sinuiksi asian kanssa ja jatkotutkimuksia (biopsiaa) odottelemme parhaillaan. Minulla ei ole ainakaan toistaiseksi tehtyjen tutkimusten (verikokeita, ultra) ilmennyt mitään " vikaa" .
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olleita?
Jos nyt simppoja löytyy, ainut mahdollisuutemme on kokeilla icsiä. Itse olen ollut jo nyt todella masentunut tulevista mahdollisista hoidoista, vaikka ne eivät ole vielä edes alkaneet. Ja nythän on vielä turhan aikaista edes miettiä mitään toimenpiteitä, ennen kuin biopsia on hoidettu. Mutta kyllä asia silti vaivaa mieltäni, ei sitä voi " siirtää hyllylle" .
Hormonihoidot ja niihin liittyvä toimenpiteet pelottavat, mutta ehkä kaikkein pahinta on ajatusten ristiriitaisuus. Enää en ole edes varma, olenko koskaan ihan oikeasti halunnut lasta, vaikka hyvin muistan suuren toivon ja masentavat pettymykset, jotka vuorottelivat vielä kesälläkin. Elämä ilman lasta on alkanut tuntua koko ajan houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Olenko halunnut lasta vain siksi, että mieheni haluaa, että vanhempani niin kovasti haluaisivat isovanhemmiksi? En varmaankaan, mutta siltä toisinaan tuntuu. Ehkä se on jonkinlaista itsesuojelua, sillä kyllähän sekin vaihtoehto on huomioitava, ettei lasta yksinkertaisesti tule.
Luovutetut siittiöt ovat taas sellainen asia, joka vaatii todella kypsyttelyä. Mieheni suhtautuu ajatukseen paljon minua positiivisemmin.
Olen jo aika pitkään seurannut taustalta kirjoittelua tällä palstalla, mutta silmiini ei ainakaan ole osunut täsmälleen samassa tilanteessa olleita. Päätinkin nyt kirjoitella siinä toivossa, että jollakin olisi vastaavanlaisia kokemuksia. Jonkinlaisia päätöksiä meidän on tehtävä ihan lähitulevaisuudessa, ikääkin alkaa olla jo sen verran, ettemme voi vuosikausia odotella.
Kommentit (33)
... meillä tilanne se, että pakastimessa on edellisen biopsian simppoja vielä (...siis x kertaa sulatettu ja pakastettu...)
Haluamme tehdä ns. tuorebiopsia-hoidon, eli ilmeisesti biopsia tehtäisiin päivää ennen mun punktiota... mies on ollut n. 2 viikko Elevit-vitamiinikuurilla (mun määräämä ;-), urologin tapaamme ensi viikolla... änkeän itseni mukaan lääkärissäkäynnille, jotta saan kyseltyä nuo vasta-aine jutut ja muutenkin tsekattua, missä mennään sillä saralla...
... meillähän oli aikoinaan 2 koetta heti alkuun, ja biopsian tehnyt lääkäri halusi tehdä muutaman kuukauden päästä vielä oman kokeensa, ennen kuin toimenpiteeseen ryhtyi - sen jälkeen ei ole nyt muutamaan vuoteen testailtu...
... itse olen nyt e-pillerikierroksella, ja joulukuun puolessa välissä alkavaan kiertoon olisi tarkoitus tehdä hoito... punktio siis joskus vuodenvaihteessa ja testi tammikuun puolenvälin paikkeilla...
Jaksut teille uuden asian kanssa! Onko teillä mitään tietoa/epäilystä, miksi spermassa ei ole simppoja???
Eemeli
(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla joulukuun puolessavälissä alkavaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran... mailaile:
eemelikaksi@hotmail.com)
Hei vaan pitkästä aikaa. Meidän tilanteemme on jotenkin jämähtänyt. Minusta tuntuu, että tarvitsisin nyt vain aikaa, joka tekisi tehtävänsä. Mutta samalla uusi laki ja sen valmistelu ja kaikki siihen liittyvä pyörivät takaraivossa ja aina kun ryhdyn oikein ajattelemaan asiaa, tulee valtava ahdistus. Onko sitä aikaa kuitenkaan? Pitäisikö tehdä vaan päätös hoitoihin lähtemisestä ja keskittyä siihen, vaikka en koe siihen olevani valmis? Järki sanoo, että ei tietenkään. Olemme nyt käyneet kertaalleen psykologin juttusilla, mutta meidän mielestämme se oli ihan turha reissu. Pitäisi mennä vielä toisenkin kerran, vaikka ei kyllä paljoakaan kiinnostaisi. Olin jotenkin pettynyt, kun olin odottanut jotain enemmän. En kyllä oikein itsekään tiedä, mitä. Olemme kuitenkin jutelleen miehen kanssa niin paljon asiasta ja pyöritelleet eri näkökulmia jo monen kuukauden ajan, joten ei siellä psykologin luona mitään uutta tullut esille. Minun pitäisi soittaa lääkärille ja selvittää, milloin pääsisi munanjohtimien aukiolotutkimukseen, sillä sekin pitäisi tehdä ennen kuin hoitojen aloittamista mietitään. Mutta sekin asia (siis soittaminen) tuntuu kovin vaikealta, nimimerkillä toimenpidekammoinen. Oikeastaan olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa koko asian siltä osin kuin se nyt on mahdollista. Ihan hyvin se on välillä onnistunutkin, harrastusten parissa menee paljon aikaa ja aivot tuulettuvat ja olemme tehneet miehen kanssa kaikkea kivaa.
Jaksamista kaikille! Ja Eemelille vielä, pidän sulle peukkuja!
sen verran kun olit kysellyt syytä tuohon meidän siittiöttömyyteen, niin itseasiassa ei ole harmainta hajuakaan miksi niitä ei ole...?
Siinä tuloslappusessa itseasiassa oli kaksikin termiä diagnoosiksi, mutta enpä nyt kuolemaksenikaan muista mitä ne oli (oli sen verran vaikeita mun suuhun muistaa..). Toisesta olen kyllä täällä joskus lukenutkin..
(pitää varmaan kaivella ne esille ja tarkistaa)
Nyt tarttisi sitten mennä uusinta testiin, mutta vielä en ole kuitenkaan soitellut aikaa. Ja sen jälkeen sitten mitä luultavimmin siihen biopsiaan.
Miehen vanhemmat olivat ehdottomasti sillä kannalla, että se kannattaa tehdä. Olivat kovin kummissaan tilanteesta... (mutta kukapa tässä nyt ei olisi..)
Mitenkäs, ootteko saaneet uuden lääkärin?
Muistelen lukeneeni jotain, että teidän lääkäri olisi irtisanoutunut virastaan juuri pahaan aikaan... =(
Essexille paljon voimia myös!!
Eiköhän se tilanne johonkin suuntaan selkiydy.
Itsellä on myös olo hieman tietämätön tämän asian suhteen, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä ja olla...
Ehkäpä tämä elämä taas tästä..
Olen lukenut paljon juttuja täällä sen jälkeen kun minulla todettiin pco.
Söin clomeja 4 kuukautta ja sitten meidät laitettiin post-testii mistä tuli tyrmistyttävä tulos, siittiöistä vain 1% liikkuvia. Olen menossa vielä uusintatestiin kuukauden päästä, mutta sen jälkeen tulee minun osalta hoidoissa taukoa kun noi clomit sen vissiin vaativat. Ollaan käyty ihan yksityisellä gynekologilla, mutta ei ole mikään lapsettomuuteen perehtynyt. Meiltä on n. 100km lähimpiin lapsettomuusklinikoille ja nyt kysyisinkin että miten te muut " pitkämatkalaiset" olette hoitaneet työn ja hoidot???? Ja oletteko kertoneet töissä tästä??
Ava-klinikalta sain vastauksen hoitokyselyyn, että meidän tapauksessa mikrohedelmöitys olisi paras vaihtoehto. Onko kellään kokemuksia, miten kalliiksi se oikein tulee yksityisellä??
essex: Yritäpä nyt vain päästä siihen munanjohtimien aukiolotutkimukseen - jossain vaiheessa teille tulee kuitenkin " kiire" , ja silloin ei harmita niin paljon, jos aikaa ei ole suotta " tuhlattu" ... tietenkin henkisellä tasolla on myös päästävä hoitojen tasolle, mutta jos sattuisikin tulemaan jotain yllättävää matkalle, niin sitten siinä voi tosiaan aikaa kulua!
viivi99 - Jeps, tarkista vaan vielä termit, jos viitsit! Meillä ilmeisesti hoito siirtyy kuukaudella (vähintään???) Teidänkin kantsii mennä vauhdilla eteenpäin!
roniha - ICSI-hoito on samanhintainen kuin IVF suunnilleen - katso eri klinikoiden hinnastoja... mä en missään nimessä kertoisi töissä, lääkärissä käynti on lääkärissäkäynti... jos on miespomo, niin ainahan voi sanoa, että on naistenvaivoja, jos alkaa liiaksi kyseleen, niin eiköhän vaikene?? ;-)
Tänään tosiaan soitellaan lähemmin tuosta tilanteesta, mitä mun lääkäri ja yksityisklinikan urologi on miettinyt meidän päämme menoksi, mutta itse olen jo henkisesti varautunut kuukauden siirtoon - vaikka mun " säkällä" ilmeisesti asia ei ihan niinkään mene...
Kaikille jaksuja,
Eemeli
Huhuu,sotkeudun tähän ketjuun.
Meillä myös miehellä vikaa ja oletan etä dg on sama kuin pumpukan miehellä.En ole aiemmin onnistunut löytämään ketään vastaavassa tilanteessa ja samalla dg:lla olevaa,siksi on pakko kirjoittaa tähän!
Meillä on ensimmäisestä icsi:stä,kahden alkion siirrosta oleva reipas taaperoikäinen.Vaikka miehen simppatulokset olivat 0% normaaleja siittiöitä,saimme kuitenkin kaksi tervettä alkiota siirrettäväksi.Emme edes tällöin harkinneet donor-siittiöitä.
Nyt ollaan uusintakierroksella ja edelleen omilla siittiöillä mennään.
Pumpukka jos luet tämän,olisi kiva vaihtaa ajatuksia aiheesta?!
Me emme ole olleet täsmälleen samassa tilanteessa kuin te, mutta sinne päin. Tutkimustuloksemme olivat aivan identtiset teidän tilanteenne kanssa, mutta me koimme asian aivan eri tavalla.
Olimme yrittäneet lasta kaksi vuotta, kunnes perustutkimuksissa miehellä todettiin azoospermia. Minusta ei löydetty vikaa. Selkeän lapsetomuuden syyn löydyttyä olin erittäin helpottunut. Nyt oli löytynyt syy, mitä voidaan alkaa hoitamaan. Mies ei halunnut kivuliaaseen ja hankalaan biopsiaan, ja minä halusin aloittaa hoidot mahdollisimman pain. Aloitimme siis hoidot luovutetuilla siittiöillä. Ryhdyimme lapsettomuushoitoihin toiveikkaina. Hoidot eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten siirryimme luovutettuihin alkioihin. Vielä emme tiedä onko niistäkään apua.
Meistä kumpikaan ei ole kokenut luovutettujen sukusolujen käyttöä mitenkään ongelmallisena. Haluaisimme elämäämme lapsen riippumatta hänen geeniperimästään. Mielestämme meidän geenimme eivät ole niin erinomaisia, että niitä pitäisi voida jatkaa jälkipolvissa.
Kaikkein tärkeintä Sinun on selvittää itsellesi että mitä haluat elämältä, ja sen jälkeen toimia sen mukaisesti. Tsemppiä!
Jos kuitenkin haluat kirjoittaa, niin osoitteeni on rohu1@netti.fi.
Tässä vähän meidän tarinaamme... Eli meillä todettiin viime kesänä (siis kesällä 2004) ihan tismalleen sama tilanne eli postissa tuli kotiin miehen sperma-analyysin tulokset, ei lainkaan siittiöitä. Muistan todella elävästi sen järkytyksen kun tulokset tulivat. Itkimme molemmat ihan älyttömästi ja mieheni kyllä otti asian vielä rankemmin kuin minä. Meillä ainakin tämä oli miehelle todella kova paikka ja on kyllä edelleenkin, vaikka nyt ajatukseen onkin jo " totuttu" .
Todella rankkaa oli mielestäni myös se epätietoisuus, juuri kun odoteltiin biopsian tuloksia. Meilläkin keskusteltiin tuona odotusaikana paljon luovutettujen siittiöiden käytöstä, mutta emme oikein olleet siihen ainakaan silloin valmiita. Minä tosin olin enemmän valmis kuin mieheni, jolle ajatus oli jotenkin vieras. Muistan alussa ajatelleeni myös samanlaisia ajatuksia kuin sinä, että haluankohan nyt ihan varmasti sitä lasta vai onko haluni takana enemmän ulkomaailman paineet. Mutta totesin kyllä asiaa vähän aikaa mietittyäni, että haluan kyllä sen lapsen (ja todella paljon haluankin), mutta ehkä se väistämätön hoitoihin lähteminen jännitti ja pelottikin ja aiheutti aluksi tuollaisia epäilyksiä. En sitten tiedä...
Joka tapauksessa meillä siittiöitä löytyi biopsiassa kiveksistä ja meille tehtiin icsi syyskuussa 2004. Hoitoja en itse asiassa kokenut mitenkään järkyttävän rankoiksi, itse asiassa ne sujuivat paremmin ja helpommin mitä olin etukäteen odottanut. Rankin aika oli mielestäni se odottelu, että onko siirretty alkio kiinnittynyt. Se oli henkisesti melkoista vuoristorataa. Nämäkin asiat jokainen tietysti kokee yksilöllisesti, mutta minä ainakin koin, että ne hoidot ovat ihan kestettävissä...
Meillä sitten kävi niin valtavan ihanasti, että tuosta ensimmäisestä hoidosta sai raskaus alkunsa ja tällä hetkellä meillä on aivan ihana kohta 4 kk vanha tyttö. Eli niinkin hyvin voi käydä, että heti ensimmäisellä kerralla tärppää. Toivottavasti tämä tuo vähän toivoa teillekin!!
Ihan älyttömästi tsemppiä ja jaksamista teille tuohon tilanteeseen!! Minullekin voit halutessasi kirjoitella osoitteeseen ellu75@netti.fi.
elän naissuhteessa, siis nk " lesbosuhteessa" , ja meillä on nyt 2kk ikäinen lapsi, joka on saanut alkunsa koti-inseminaatiolla, sperman luovuttaja on myös lapsen isä.
Meillä on siis lähtökohtaisesti ollut tiedossa, että tulevat lapsemme tulevat olemaan geneettisesti sukua vain toiselle meistä. Silti olen kriiseillyt tuon asian kanssa enemmän ja vähemmän (vaimoni on esikoisemme synnyttänyt). Ymmärrän siis hyvin, miten hankalalta asia voi tuntua sekä sinusta että miehestäsi.
Nyt tässä vaiheessa, kun lapsi on olemassa ja osoittautunut maailman ihmeellisimmäksi ja upeimmaksi, mutta myös suhteellisen vaativaksi henkilöksi, huomaan, että biologisen perimän miettiminen on jäänyt todella vähälle. Olen vanhempi ihan täysillä, kun hyssytän ja valvon öitä ja pesen pyykkiä ja tiskaan tuttipulloja ja kutitan nauravaa vauvaa jalkapohjista. Silti minua aina ilahduttaa, kun ihmiset huomauttavat, että meistä kolmesta vanhemmasta lapsi näyttää eniten minulta. ;)
Eipä minulla muuta suurta pointtia tässä ollut kuin toivottaa onnea matkaan ja sanoa, että biologia on tärkeää, mutta rakkaus vielä tärkeämpää. :)
Hei!
Meillä on muuten sama tilanne, mutta siittiöitä ei ole kiviksissäkään. Syy on kromosomi-virheessä.
Eli yritystä on takana kaksi vuotta, ja alussa vuoden yrityksen jälkeen hoidettiin vain minua naistenpolilla, kun verikystien takia epäiltiin endometrioosia. Sitä minulle ei kuitenkaan ollut.
Sitten mentiin miehen kanssa yhdessä lapsettomuuspolille, ja syy lapsettomuuteen löytyi - miehellä lähes azoospermia. Varattiin aika biopsiaan ja oli puhetta, että jos ei enempää siittiöitä löydy, tehdään ICSI näillä muutamilla. No ..mies kävi myös kromosomiverikokeessa ja vastausta ei kuulunut. Pääteltiin että kaikki on ok ja jäätiin odottamaan biopsiaa. Viikko ennen biopsiaa , kolme kuukautta sen jälkeen kun verikokeen tulokset oli lääkärillä tiedossa >:o( tuli kirje, jossa oli sanottu että miehellä on kromosomimuutos ja biopsiaan ei ole järkeä mennä!
Mentiin vastaanotolle ja meille ilmoitettiin ettei ICSIä vioda näillä muutamalla tehdä, koska ne ovat kuolleita! Ei lääkärille tullut aijemmin mieleen kertoa tuon, ettei meidän tarvitsis puoli vuotta elää siinä toivossa, että yhteinen biologinen lapsi on mahdollista tehdä. Suututtaa vieläkin julkisen puolen sähläilyt!
No...järkytyksestä on nyt kuukausi. Vaihtoehtoja ollaan mietitty ja päätettiin käyttää luovutettuja siittiöitä, vaikka ennen tuomiota oltiin sitä mieltä, että sille tielle ei lähdetä missään nimessä!
Paljon on vielä kuitenkin mietittävää, ratkaisuja tehtävä jne...
Toivottavasti mieheltäsi löytyy siittiöitä kiveksistä!! Peukut!
...samanlainen tilanne - tai oli ;) Meillä ei löytynyt biopsiassakaan mitään ja hoidot tehtiin luovutetuilla siittiöillä. Niistä tuloksena kaksi maailman valloittavinta ja vaativinta tyttöä. Lapsemme ovat keskenään " täysin samaa sukua" eli meillä molemmissa onnistuneissa hoidoissa käytettiin ssamaa lahjoittajaa.
Tie oli kivikkoinen, miehen pohdinta kesti aikansa ja hoidotkin tuntuivat välillä raskailta, mutta näiden kahden johdosta minä kannustan yrittämään. Meillä lapset ovat meidän, alkuperä ei ole unohtunut, mutta se ei arjessaa merkitse. Meillä ei olisi varmasti rakkaus ja " eväät" riittäneet elämään kaksin, joten en edes osaa kuvitella, mitä elämämme olisi ilman näitä.
tsemppiä ja kannustusta pohdintoihin!
Meillä tilanne oli se, että miehellä oli jo entuudestaan huonontunut tilanne simppojen suhteen (arvoja en tiedä), mutta silti joskus aikoinaan meillä onnistui esikoisen saaminen (tämänhetkisen tilanteen valossa, oli kyllä varsinainen ihme viime hetkillä...)... Esikoinen syntyi -98 ja kakkosta lähdettiin yrittämään heti... oli mutkia matkassa muilla elämän saroilla ja " lapsenteko" pääsi valitettavasti lykkääntymään... kun sitten vihdoin ja viimein lähdimme yhdessä yrittämään, niin eka yritys tuotti muutaman päivän pidemmän kuukautisten, jos huolestuneena ryntäsimme gynelle (minulla alkoi jo olla ikää...), perustutkimukset tehtiinkin heti seuraavaan kiertoon - miehellä ei ollut sperma-näytteessä yhtään simppaa - uusi näyte muutaman päivän perästä, joka vahvisti diagnoosin...
Meillä löytyi kuitenkin noin satakunta (ei ikinä laskettu!) heikosti värähtelevää elävää siittiötä, jotka pakastetiin kolmeen putkeen käsittääkseni kives" massassa" ... siitä on nyt sitten " revitty" neljä ICSI-hoitoa tuloksilla 1) kemiallinen raskaus, hoidon siirtyminen paikallisgynen ja 3:n yksityissairaalan jälkeen yliopistollisen sairaalan yksityisklinikalle, jossa 2) ei siirtoa, 3) tuulimuna ja 4) nega...
Lääkäri on aina pitänyt simppojen tehtävänä ainoastaan hedelmöittämistä, mikä meillä onkin onnistunut lähes jokaiselle munasolulle, jonka meikäläinen on saannut " väännettyä" ... meillä tosiaan ongelmana mun ikääntyminen (nyt 41 v.) ja sen takia hunontunut munasolutuotanto ja lääkärin mukaan mun munikset alkavat kehittyä jo edellisten kuukautisten aikana (en ole ikinä kuullut kenenkään muun valittavan tuota!!!!), johon ei ole vielä keksitty lääketieteellistä hoitoa...
Biobsiasimppatapauksia ei ole kovin montaa, mutta aina lukee niitä ihmetarinoita, että löydetty tuntien kaivamisen jälkeen 2 simppaa ja siitä tuli kaksoset, tai että jollain oli tullut 10 munista, oli löydetty tasan 10 simppaa, ja kaikki munikset oli hedelmöitynyt...
Jos löydätte biopsiasimppoihin liittyen jotain tietoa tai kuulette lääkäriltä, niin olen kaikesta tiedosta kiinnostunut... Jos jutussa on jotain " kummallisuuksia" , niin tiedoksi, että asustellaan ulkomailla...
Tsempit teille " pohdinnoille" ja toivottavasti rohkenette piakkoin ottaa askeleita biopsian suhteeen! Saako vielä kysyä Essex ikääsi???
Eemeli, 41 v.
(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä loppuvuodesta olevaan hoitoon: Menopur / Menogon, Pregnyl, Orgalutran... mailaile:
eemelikaksi@hotmail.com)
Olipa mukava avata viestiketju ja huomata, että vastauksia oli useampia. Ja vaikka asia on vaikea, niin iloisia tarinoitakin löytyy (onnea Ellu-75!).
Kyllä siemennesteanalyysin tulos oli minullekin tietynlainen helpotus. Siihen loppui kalenterin " orjana" eläminen kuin seinään, vaikka tilalle tuli tietenkin muita vähintään yhtä paljon mieltä askarruttavia asioita.
Biopsiaa meidän ei tarvitse odotella kuin reilu pari viikkoa, joten aika pian on luvassa lisää faktoja, joiden perusteella voimme tehdä jatkosuunnitelmia. Onneksi meitä hoitavat lääkärit ja hoitajat osoittautuivat todella mukaviksi, mikä helpottaa asiaa paljon (ja kaikki olivat naisia, mikä oli minulle henkilökohtaisesti suuren suuri helpotus).
Olen sinua Eemeli3 kymmenen vuotta nuorempi, joten ensimmäisessä viestissäni ollut viittaus ikään saatta sinusta ja monesta muustakin tuntua hassulta. Tiedän, että ikäni puolesta meillä on vielä paljon aikaa, mutta olemme mieheni kanssa kuitenkin jutelleet mahdollisten hoitojen aikajänteestä ja tulleet siihen tulokseen, että asetamme niille etukäteen tietyn aikarajan. Meistä molemmista tuntuu mahdottomalta (henkisen jaksamisen kannalta) ajatus, että yrittäisimme hoitoja yhä uudestaan vuosi vuoden jälkeen. Nyt se voi olla osa elämäämme parin vuoden ajan, mutta jos toivottua tulosta ei tule, lopetamme ja keskitymme johonkin muuhun. Meillä on esimerkiksi harrastukset, joihin saamme helposti kulumaan vaikka kaiken aikamme. Nyt ajattelemme, että jos meille joskus lapsi tulee, se on todellinen ihme, mutta jos ihmettä ei tapahdu, on se hyväksyttävä. Minusta tuntuu kammottavalta ajatus, että huomaisin jonain päivänä, ettei elämässäni ole muuta tarkoitusta kuin lapsen hankkiminen. Ja kuinka helposti siihen voi luiskahtaa?
Ajatukset ovat nyt tällaisia, mutta nehän voivat vielä muuttua moneen kertaan. Ja nyt huomaan taas ajattelevani hoidoista mahdollisimman pessimistisesti, vaikka olen yrittänyt itselleni muistuttaa, että myönteistä asennetta tässä ennen kaikkea tarvitaan!
Nyt vain odottelemme biopsiaa. Meille sanottiin, että jotain tuloksia saa puhelimitse jo toimenpidettä seuraavana päivänä.
Äskeistä kirjoittelin niin tohkeissani, että unohdin onnittelut zelille ja pinkertonille :)
Charlize5, teilläpä oli huonoa tuuria. Me olemme julkisella puolella hoidoissa ja kuten jo äskeisessä mainitsin, olen toistaiseksi todella tyytyväinen saamaamme palveluun sekä asioiden etenemisvauhtiin. Siitä en tosin vielä tiedä, millaiset jonot icsiin on tällä hetkellä, jos nyt sinne saakka pääsemme.
Moi, Essex!
Joko tulokset tuli? Miten kävi??
meillä myös sama tilanne kuin monella teistä. Vieläpä niin tuore juttu että eilen otettiin kivesbiobsia mieheltä. eli siemennesteestä ei meiltäkään ole löytynyt ainuttakaan siittiötä. eilen heti lääkäri sanoi että koepalassa näkyi siittiöitä. tänään saatiin jo välituloksia niin hitaasti liikkuvia ovat. parin viikon päästä lopullinen tulos saadaan.. onko teillä enemmän tietoa liikkuvuudesta. voiko siittiöitä käyttää vaikka ovatkin hitaita..
olimme jo valmistautuneet miehen kanssa että meillä ei ole muuta mahdollisuutta saada lapsi kuin luovutetuilla, mutta eilenen antoi taas toivoa lisää kun sieltä nyt löytyikin elämää.. Tänään taas pudotiin korkeelta ja kovaa kun tulikin huonompia uutisia.. mutta tämmöstä tämä elämä on..
Kyllä biopsiasta saatuja simppoja voi käyttää ICSI-hoidossa - riittää, kun simpat ovat eläviä!! Meilläkin on vähän värähteleviä :-)
Eemeli
PS. Pakastettiinko teillä biopsiasta saatuja simppoja, vai tehdäänkö aina tuorebiobsia? Koska teille olisi tarkoitus tehdä itse hoito???
kolme koepalaa ne ainakin ottivat. En tiedä pakastavatko. Ainakin ne siinä puhui jotain että yks menee patologille ja yksi niille ja siitä yhdestä en sitten tiiä meneekö se pakkaseen vai minne. Oli kyllä huojentavaa kuulla että ei haittaa vaikka hitaita ovat. Hoitojen aloittamisesta en vielä tiedä millon aloitetaan. varmaankin sitten kun lopulliset tulokset tulee niin sitten niin pian kuin mahdollista.
Meillä hieman eri tilanne, mutta todellakin läheltä liippaa ja tällä hetkellä pohdiskellaan samoja asioita. Meillä lapsettomuutta takana kohta kolme vuotta. Maaliskuussa ' 04 saatiin tietää, että miehellä vain noin 20 siittiötä/näyte ja niistäkin vain noin puolet liikkuvia. Syy kromosomihäiriö, joka periytyy pojille, mutta voi aiheuttaa vain (???) lapsettomuutta ja sitäkään ei välttämättä. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: ICSI omilla soluilla tai sitten inssi luovutetuilla siittiöillä. Päätös oli tosi vaikea, mutta loppujen lopuksi päätimme kuitenkin kokeilla omilla soluilla, kun lääkärikään ei tuominnut sitä ja parissa kymmenessä vuodessa lapsettomuushoidotkin ehtisivät kehittyä kovasti eikä lapsettomuus välttämättä edes tulisi vaivaamaan mahdollista lastamme...
No nyt on kokeiltu: takana 4 ICSIä ja 1 pas (+3 yritystä, joista ei päästy siirtoihin) - kaikista negaa. Jo heti lapsettomuutemme syyn selvittyä päätimme, että jos ei omilla soluilla onnistuta, niin sitten tietenkin jatkamme hoitoja luovutetuilla siittiöillä. Nyt on aika siirtyä eteenpäin ja ensin tuntuikin tosi helpolta. Nyt on tässä muutaman päivän ehtinyt pyöritellä asiaa mielessä ja aina välillä mulla tulee mieleen kaikenlaisia epäilyksiä ja ajatuksia. Mies on kuitenkin aivan vakuuttunut, että tämä on oikea ratkaisu ja saa perusteluillaan ja vakuutuksillaan minutkin taas varmaksi asiasta. Ja tiedänhän minä, että luovutetut sittiöt on se viimeinen mahdollisuus ennen adoptiota (mihin asti ei toivottavasti tarvitse mennä...). Joka tapauksessa olisin valmis tekemään mitä tahansa sen eteen, että oman lapsen saisimme!
Oloa helpotti huomattavasti lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia samoista asioista - kiitos kun jaoitte tarinanne meidän kanssa! Toivottavasti vielä kaikki saamme kokea sen vanhemmuuden tavalla tai toisella!
koska muistan lukeneeni tästä ja nyt kun asia näyttää tulleen myös omalle kohdalleni haluaisin kuulla enemmänkin asiaan liittyviä juttuja.
Eli eilen tuli myös meille miehen siemennesteanalyysin tulokset, joissa tyrmistyttävä tulos eli ei yhtään ainutta siittiötä siemennesteessä. =(
Vauvaa olemme yrittäneet saada alulle reilun vuoden ajan, mutta ajattelin että haluan selvitellä mahdollisimman pian asioita, kun ei näyttänyt vauvaa kuuluvan..
Haluaisinkin kuulla kuulumisia Essexiltä ja Piutiinalta (toivottavasti nikit meni oikein), että miten teidän asianne tällä hetkellä ovat? Mihin suuntaan hoidot ovat nyt sitten edenneet?
En oikein vielä tiedä, mitä teemme tämän asian kanssa, mutta alkuun nyt kuitenkin otetaan uusinta näyte ja katsotaan pitäisikö kokeilla sitten biopsiaa..
Asiasta ei hirveästi ole keritty vielä puhua, joten se jää nähtäväksi jos tulos on edelleen sama toisen näytteen jälkeen.
..huoh..
Mitenkäs muuten eemelin tilanne?