Lapsen psyykkinen kehitys ja päivähoito
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon on sinällään hyvä asia, mutta käytännössä siitä on tullut jopa lapsen edun vastainen. Yhä yleisemmin lapsi tekee todella pitkää päivää päivähoitopaikassaan, aikaa äidin ja isän kanssa jää aina vain vähemmän. Näin silloinkin, kun toinen tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona.
Senkö vuoksi, että arvellaan ryhmän ja virikkeiden olevan lapselle hyödyksi? Vai koska lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan katsotaan saavutetuksi eduksi, jonka käyttämättä jättäminen ei olisi järkevää? Syitä lienee monia, osa vanhemmista ei enää uskalla arvostaa omaa vanhemmuuttaan kylliksi; osa ei huomaa, miten lapsen edun nimissä haetaankin omaa jaksamista tai mukavuutta.
Lapsen tärkein subjektiivinen oikeus ei ole kunnallinen päivähoito, vaikka niin nykyisessä hyvinvointi-Suomessa voisikin luulla. Yhä edelleen lapsen tärkein oikeus on oikeus äitiin ja isään. Oikeus kumpaankin vanhempaan. Kaiken muun pitäisi vahvistaa tätä lapsen perustarvetta.
Maija Alvessalo,
Psykologi, nuorisopsykoterapeutti
Jo vuosikymmenten ajan on ollut kiistatonta näyttöä siitä, että lapsen kaikkinaisen kehityksen perusta on jatkuva ja turvallinen ihmissuhde ainakin yhteen rakastavaan aikuiseen. Pienen lapsen kannalta tämä vakaus järkkyy, kun hän joutuu viikoittain eroon vanhemmistaan suureksi osaksi valveilla olon aikaansa. Tämä on ohittamaton tosiasia riippumatta siitä, miten hyvin se sopii yhteen elämäntapamme tai yhteiskunnallisten ihanteittemme kanssa.
Tulevaisuuden todellisia hyväosaisia eivät ole ylenpalttisia " virikkeitä" ja kielikylpyjä saaneet lapset, vaan ne, joilla on ollut mahdollisuus varhaisvuosinaan kehittyä pinnistelemättä rauhallisessa arjessa.
Mirja Luotonen/ OYS,
Puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkäri
Tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia päiväkotihoidon vaikutuksesta lasten koulumenestykseen: Päiväkotihoidossa olleiden lasten koulumenestys ja keskittymistaidot olivat merkitsevästi heikommat kuin kotona hoidettujen silloinkin, kun äidin koulutus, lapsen asema sisarussarjassa ja sairastetut korvatulehdukset oli otettu huomioon.
On selvää, että suuret päiväkotiryhmät lisäävät sairastavuutta hengitystie- ja välikorvatulehduksiin. Kun pöpö on yhdellä on se kohta toisellakin. Niinpä erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten koti- ja perhehoitoa tulisi yhteiskunnan tukea nykyistä ponnekkaammin.
Anna Tuliharju,
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Nykykäytännön seurauksia ja pitkäaikaiskustannuksia ei haluta nähdä. Hyvinvointipalveluista, joilla pitäisi turvata lasten terve kehitys aikuisiksi, on tehty poliittinen kiistakapula, tasa-arvo- tai työvoimakysymys. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat huonosti.
Liisa Keltikangas-Järvinen,
Psykologian professori
On erikoista minkä takia psykologisia asioita käsiteltäessä lähdetään aina " survival" -tasosta, tasosta jolle voidaan mennä ja lapset vielä pärjäävät. Milloin te olette kuulleet puhuttavan kuinka minimaalista ravintoa lapselle voidaan antaa, jotta lapsi vielä pysyy hengissä? Tai kuinka paljon myrkkyä hänelle voi antaa että hän vielä sen kestää?
Kysymys ei saisi olla kuinka tiukalle lapsi voidaan vetää, vaan siitä millä tavalla me voimme turvata parhaan mahdollisen kehityskohdan lapselle tässä yhä kiihtyvässä kilpailussa ja yhä vaativammassa tilanteessa. Tämä keskustelu meiltä puuttuu kokonaan.
Psykologia on osoittanut iänkaiken että alle 3-vuotiaalle kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut.
Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette, niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan ne ovat asenteellisia kannanottoja.
Siis yhteenvetona: alle 1½ -vuotiailta tulisi kieltään päivähoito, 3-vuotiaaksi saakka suositellaan hoitoa kotona pienessä ryhmässä ja sitten 3-vuotiaasta ylöspäin laitetaan tämä oikeus päivähoitoon. 3-vuotiaana lapsen voi laittaa esimerkiksi päiväkotiin ja tällöin aletaan puhua laadusta. Laadun määrää hoidon määrä, päivän lyhyys, hoitajien määrä ja ryhmän koko.
Tuula Tamminen,
Lastenpsykiatrian professori
Lapsen näkökulmasta päivähoidon laatu riippuu ennen muuta siitä, kuinka paljon aikuisilla on aikaa yksittäiselle lapselle. Toinen olennainen seikka on päivähoitopaikan ja siellä olevien aikuisten pysyvyys. Eli ryhmäkoot ja vakituiset työntekijät ovat tärkeitä, mutta jo nyt päivähoitokulut lohkaisevat leijonan osan kunnan menoista. Lapsen subjektiivisen oikeuden uudelleen arviointi toisi helpotusta tähänkin.
Onko enää mitään järkeä siinä, että yhteiskunta jatkuvasti lisää lasten päivä- ja yöhoidon resursseja, kun pienten lasten vanhemmat tekevät pisimpiä työpäiviä hankalimpina aikoina? Kaikki, lapset ja vanhemmat, voivat huonosti ja yhteiskunta maksaa liian suuria seurannaiskuluja. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan parempaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista? Saatamme ihmetellä, miten menneinä vuosisatoina pienet lapset annettiin imettäjien hoiviin, mutta emme näe, etteivät milloinkaan aiemmin vanhemmat ole yhtä kattavasti luovuttaneet pieniä lapsiaan muualle hoitoon kuin nyt. Tästäkö me olemme ylpeitä?
Robert Furman, Lastenlääkäri
Erna Furman, Psykologi, lto
Vain perhepolitiikka, joka antaa mahdollisuuden lapsen ja vanhempien elintärkeään tunnesidokseen sekä vanhemmuuden vastuun syntymiseen ja säilymiseen, voi auttaa lasten tervettä kasvua sekä luoda hyvinvointia.
Koonnut Elina Jeskanen,
Espoon aluevastaava, Lapsiperheiden Etujärjestö ry
Kommentit (35)
tai siis asiayhteyksistään asiantuntijoiden lausuntoja copy pastennut voi röyhistää rintaansa ja olla kotona lasten kanssa vielä toiset parikymmentä vuotta.
Oli mukava lukea omia ajatuksia vahvistavia lausuntoja asiantunteijoiden suusta. Kiitos alkuperäiselle!
Vaikka olenkin sitä mieltä, että pienen lapsen paras mahdollinen hoitopaikka on koti ja paras hoitaja oma äiti tai isä, olaan mekin molemmat miehen kanssa töissä, vaikka tyttö on vasta 1v 5kk. Meillä tosin tyttö tarvii hoitajaa vain neljänä päivänä viikossa ja meillä on kotona hoitaja (mummo ja täti vuorottelevat). Olisin kuitenkin mielelläni ollut vielä kotona, mutta akateemisena pätkätyöläisenä koin järkeväksi ottaa tarjotun oman alan työn vastaan.
Syyllisyyttä koen äitinä monesta muustakin asiasta ja erityisesti tästä töihin menosta. Syyllisyyden kanssa on opitava elämään, sillä tosiasioilta ei voi silmiään sulkea.
joku aiempi kirjoittaja väitti. Satuin lukemaan tekstin ja pidin sitä todella tärkeänä, mutta valitettavasti liian vaiettuna aiheena. Mielestäni tekstin ideana ei ole syyllistää ketään vaan herättää ihmiset huomaamaan, kuinka kovan hinnan tämä yhteiskunta maksaa omasta hyvinvoinnistaan.
Vilijonkka, akateeminen pätkätyöläinen täälläkin, tosin meillä töihinpaluuni ratkaisi ennemminkin miehen yllättävä työttömyys ja sitä seurannut kaaos yhdessä jos toisessakin asiassa.
En ole kaikista asioista samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa, mutta monesta kylläkin. Vaikka tieto lisäisi tuskaa, sen pohjalta voi kehittää malleja saada lapsen ja koko perheen elämä niin sujuvaksi kuin mahdollista. Esim. meillä tytön eka hoitaja töihin paluuni jälkeen oli lapsen isä, sitten siskoni. Välillä olen voinut tehdä töitä kotona, muutenkin teen lyhyempää työpäivää. Tyttömme päivähoitopaikka on ihanan pieni ja lämminhenkinen ryhmis.
Kaikkea ei voi aina saada, ja yllätyksiä tulee. Tyttömme vietti ekat viikkonsa sairaalassa, ja oli sittemmin aika vaativa vauva, joten voit uskoa, että mietin paljon varhaista vuorovaikutusta yms. Se, että edes miettii, miten asioita voisi parantaa; se, että vähän syyllistyykin, on mielestäni hyvä merkki. Se saa tsemppaamaan.
vilijonkka76:
Olisin kuitenkin mielelläni ollut vielä kotona, mutta akateemisena pätkätyöläisenä koin järkeväksi ottaa tarjotun oman alan työn vastaan.
Syyllisyyttä koen äitinä monesta muustakin asiasta ja erityisesti tästä töihin menosta. Syyllisyyden kanssa on opitava elämään, sillä tosiasioilta ei voi silmiään sulkea.
Periaatteessa olen samaa mieltä, että kyllähän lapsen on paras jomman kumman vanhemman kanssa kotona. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi 3 vuoden kotona olo tappaisi aika hyvin minun urani ja se ei taas tekisi kenellekkään hyvää, ei lapselle eikä minulle. Ja jos lapsia haluaisi enemmän kuin yhden, siihen se ura sitten loppuisi...
Ei asia todellakaan ole niin mustavalkoinen, etttä hoito merkitsisi aina lapsen psyykksen kehityksen huononemista. Oma äitini on mennyt töihin aina lapsen ollessa alle 1v ja meistä lapsista on tullut ihan tasapainoisia ja hyvin pärjääviä ihmisiä.
Erityisesti kirjoituksissa pisti silmään, että hoidossa aikaisin aloittaneet pärjäävät koulussa huonommin, vai miten se menikään. Muistan hesarista lukeneeni viime vuoden huhtikuusssa juuri päinvastaisesta tutkimuksesta. Eli nuorena hoidossa aloittaneet pärjäsivät paremmin jos mitattiin esim. kouluarvosanoja ja sosiaalisia taitoja. Tämä oli muistaakseni ruotsalainen tutkimus, jossa oli seurattu lapsiryhmiä 25 vuoden ajan. Kyllä lapsen kehitykseen varmasti vaikuttavat niin monet seikat, että yksin päivähoito ei sitä ratkaise.
Ratkaisunsa on kullakin. Tärkeintä on pistää pääpaino lapsen hyvinvoinnille katsoen kuitenkin myös koko kuvaa tilanteesta..
Kotiäidit kunniaan, mutta eivät uraäiditkään välttämättä sen huonompia ole!
Laura_77
Niin, mietin taas sitä, miten vahvasti tämäkin asia on sukupuolittunut. Tiedetään, että pienten lasten isät tekevät hurjasti ylitöitä. Se on monissa perheissä, joskaan ei kaikissa, välttämätöntä; ainakin, jos äiti on hoitovapaalla. Mutta miesten tilannetta katsotaan jotenkin annettuna, että näin se vain on. Monellekohan miehelle on esim. työpaikalla sanottu, että kuulepas, eikö sun olisi parempi olla kotona, kun sulla on pieniä lapsiakin?
Ja vielä toinen asia: vaikka " laatuaika" tuntuu olevan nykyään kirosana, siinä voi olla jotain ideaakin takana. Lapselle tärkeää on ihan tavallinen arki, pikkulapsi ei kummoisia virikkeitä tarvitse. Mutta on vanhempia, jotka eivät ole henkisesti läsnä, eivät kuuntele lasta, vaikka näennäisesti viettävät paljon aikaa lastensa kanssa.
anut " hoitouransa" jopa 2-3kk iässä.
...4 kk iassa, jolloin aitiysloma loppuu; samoin taitaa olla Ranskassa. Taalla on ymmartaakseni useampikin sukupolvi jo kasvanut nain, ja olisikin mielenkiintoista joskus vertailun vuoksi tietaa ovatko nama lapset jotenkin " vahingoittuneempia" kuin esim. saksalaislapset joita hoidetaan edelleen paasaantoisesti kotona koulun alkuun asti. Itsellani on sellainen epailys etta ainakin maissa joissa lahes koko ikaluokkaa ei hoideta samalla tavalla, kuten esim. Suomessa, on todella vaikea erottaa muihin perheeseen liittyvien sosioekonomisten tekijoiden vaikutusta paivahoitomuodon vaikutuksesta lapsen kehitykseen ja tutkimustuloksiin pitaisikin suhtautua suurella varauksella.
Sanottakoon kuitenkin etten itse pida tata Belgian mallia valttamatta hyvana ratkaisuna ja omien lapsieni paivahoitoon vientia olen yrittanyt venyttaa niin pitkaan kuin se on meidan oloissamme onnistunut (esikoinen oli omassa hoidossani 7 kk, sitten isani hoiti hanta kotona 12 kk, ja vasta 19 kk meni tarhaan; nyt kakkosen kanssa yritan olla kotona 12 kk jos vain tyonantaja hyvaksyy hoitovapaahakemukseni kokonaisuudessaan - mita heidan ei ole pakko tehda). Yhdyn siina mielessa edellisiin etta ihan turha minustakin aina tata vanhemmille jauhaa, oikea osoite ovat paattajat ja ideaalitilanne minusta sellainen etta ihmisilla oikeasti vaihtoehtoja joista voivat valita omaan tilanteeseensa sopivimman hoitomuodon. Tuollainen " alle 1,5 v paivahoito pitaisi kieltaa" on musta todella yksisilmaista ja elitististakin ajattelua jollei sitten samalla _taata_ yhteiskunnan taholta etta perheen toimeentulo ei kohtuuttomasti karsi ja etta sille kotiinjaavalle vanhemmalle loytyy jarkevia tyopaikkoja kotonaolojakson jalkeen.
t. " kotihoidossa oleva" voidaan aukottomasti tutkia. Sillä vaikka valitaan sama ikäluokka, sama asuinalue ja perheille sama sosioekonominen asema, ei se minusta riitä. Se ei takaa, että kotiolot olisivat samanlaiset. Siksi tutkimus, jossa tutkitaan yhden muuttujan perusteella vaikutusta lapseen on minusta vähän mahdoton.
No, en myöskään halua epäillä, että kotihoito olisi vahingollista lapsille. :-) Suurimmassa osassa tapauksista näin ei varmasti ole. Olen itsekin valinnut kotihoidontuen ja vanhempi lapsikin on vain osa-aikaisesti ulkopuolisessa hoidossa = kerhoilee omassa tutussa, turvallisessa tarhassa, kun se on mahdollista.
...kuten jo tuossa aikaisemmassa sanoinkin eli miten pystytaan eristamaan juuri tama yksi tekija = kodin ulkopuolinen paivahoito ja tekemaan siita kauas kantavia johtopaatoksia. Kuten sanottu, vertaileva tutkimus kahden sellaisen maan valilla joissa on taysin toisistaan poikkeavat paivahoitokulttuurit jotka ovat kuitenkin maan sisalla samat lahestulkoon koko ikaluokalle (eli juuri tama Belgia vs. Saksa) saattaisi kuitenkin tulla kysymykseen. Kun nyt taalla belgialaislapsia olen useamman vuoden katsellut niin on vaikea uskoa etta heilla olisi jotenkin keskimaarin enemman ongelmia kuin saksalaislapsilla (missa asuin siis Belgiaa ennen useita vuosia) vaikka ovatkin olleet kodin ulkopuolisessa hoidossa lahes koko pienen elamansa. Selkea eron olen ollut huomaavinani kuitenkin naisten tyollistymisen ja urakehityksen suhteen, saksalaisnaiset eivat yleensa pysty yhdistamaan uraa ja lapsia vaan edelleenkin heidan on valittava jompi kumpi, kun taas belgialaisnainen voi helpommin olla seka aiti etta tehda toita. Mielenkiintoisena anekdoottina kerrottakoon etta Saksan uuden hallituksen perheasiain ministeri on laakari (nainen) jolla 7 lasta _mutta han onkin kasvanut Belgiassa_... ;-)
meillä poika meni hoitoon 1v4kk ikäsenä ja mielestäni pojan kehitys on mennyt vain parempaan suuntaan. ennen niin ujo poika on nykyään reipas moikkaa kaikkia tuttuja ihmisiä ja niin omatoiminen. ylpeä olen hänestä. käyn nyt koulua ja vaikka suomessa onkin 3v asti tuettu kotona olo niin se summa on jotain niin naurettavaa että jollei haluu elää joka pennii tarkkailen tai mies ei tienaa sen verran hyvin niin ei sitä kamalan pitkäksi aikaa kotiin kyllä jäädä lapsen kanssa vaikka haluaisi!
en koe enään yhtään huonoa omaatuntoa siitä että poika on tarhassa eikä kotona minun kanssa. aamulla pelkkä ilmoitus siitä että päiväkoti aamu saa pojan juoksemaan yöpuvussa eteiseen hakemaan kenkiä! <3
pidän poikaa mahd. paljon kotona kuten juuri nyt kun on koulusta pidempi vapaa.
-äiti ja poika1v.5kk
Tästähän jauhetaan koko ajan enemmän ja vähemmän syyllistävästi.
Moni lapsi tulee hulluksi kolmessa vuodessa kotona. Etenkin, jos äitiltä suuri osa ajasta menee pienemmän imettämiseen ym. Harva ehtii/jaksaa järjestää niin paljon ohjelmaa, kuin aktiivinen kaksivuotias tarvitsee. Ja tarkoitan todellakin AKTIIVINEN! On aivan höpöä, että kaikille alle kolmevuotiaille riittää kotipuuhat ja säännöllinen ulkoilu, jotkut jaksavat ja haluavat puuhaa paljon enemmän.
Oma tyttöni on siinä " ihanassa" asemassa, että saa olla kotona kolmevuotiaaksi, kiitos pikkuveljen, joka rajoittaa tytönkin menemiset pihan ja kodin välille. Olen täysin varma, että tyttöni on ikionnellinen, kun vihdoin pääsee päiväkotiin.
Samanlaisen koosteen voi kuka tahansa poimia netistä, jossa asiantuntijoiden näkemykset ovat aivan päinvastaiset.
Varmaan on niin, että lapselle olisi parempi olla kotona kuin hoidossa. Pitää kuitekin miettiä kokonaisuutta: jos olisin itse jäänyt hoitovapaalle, olisin a) menettänyt mahdollisuuden palata (pätkä)työhöni, b) muuttunut ahdistuneeksi, kiukkuiseksi äidiksi, koska ihan suoraan sanottuna kaipaan elämääni muutakin kuin lapsenhoitoa ollakseni onnellinen ihminen ja c) meidän olisi pitänyt myydä asunto tai ylivelkaantua koska hoitovapaan korvaus on tosiaan niin naurettava eikä mieheni ole hyväpalkkainen, vaan meitä molempia tarvitaan perheen elättämiseen.
Uskoisin siis, että lapseni 1-vuotiaana hoitoon viemisestä koituvat " haitat" eivät ainakaan ole suuremmat kuin nuo kotiin jäämisen haitat. Nyt voi joku sitten sanoa,että kyllä lapsen etu pitää aina asettaa etusijalle ja unohtaa kaikki muu, mutta itse uskon että perheen kokonaisetu on myös lapsen etu.
Tämähän on ihan älytöntä, että keskustelu lapsen hoitomuodosta menee aina kotihoito vastaan päivähoito-linjalle. Olen sitä mieltä, että pitäisi keskustella enemmän päivähoidon laadusta, ryhmäkoosta, henkilökunnan määrästä, päivähoitojärjestelmän joustavuudesta jne...ja sitä, miten kotihoitoa voitaisiin tukea, kun se kiistatta on lähes aina lapsen etu. Eli että vanhemmilla olisi todellisia valinnan mahdollisuuksia järjestää lapsen hoito parhaalla mahdollisella tavalla...no taitaa olla aika idealistista.
Itse opiskelijana ja keikkatyöläisenä olen törmännyt hoitosysteemin joustamattomuuteen; epäsäännöllisesti työskentelevänä mun ja mieheni on täytynyt järjestää lapsen hoito omin konstein...kun yksikin hoitopäivä kuussa päiväkodissa veisi kotihoidon tuen pois...
Eikös jo se äidinvaisto ja maalaisjärki sano ettei ainakaan kovin pienen (asiantuntijat kehityspsykologiaan nojaten laittaneet " rajaksi" sen 3v)
paras mahdollinen paikka ole pk-ryhmä mitkä ainakin vuosikymmenen ajan olleet ennemminkin liian täynnä kuin toisinpäin, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, melutaso on vähintäinkin kohtalainen, ollaan erossa vanhemmasta päivittäin useimmiten 8-10h ajan jne. Ei sen toteamiseen/ymmärtämiseen mielestäni tarvitse sen kummempia tutkimuksia. Jokainen sitten toimii niinkuin parhaaksi katsoo.
Tuli vain mieleen kun näitä tutkimuksia sunmuita tuppaa nykyään olemaan ihan kaikesta.
...ainakin toivottavasti eli jotain tutkimustietoa taytyisi sielta taustalta loytya kun ovat kerran asiantuntijoita (nimim. itsekin tutkija)... yritin vain sanoa etta ihan normaaleja lapsia nayttaa kasvavan muuallakin pain maailmaa ihan muilla metodeilla, ja olisi kiva tietaa etta onko tosiaan nain vai olenko ihan hakoteilla -- siksi siis tallaista tutkimusta haluaisin nahda. ja sanottakoon viela etta vaikka suomessa sattuu nyt olemaan taa 3 v kotona mahdollinen ottaa hoitovapaana niin se ei minusta sinallaan tarkoita etta se olisi jotenkin selkeasti se paras tapa, valilla tuntuu etta taa lainsaadannon tuoma mahdollisuus otetaan nykyaan silta kannalta etta se on pakko viettaa kotona se 3 v, muuten ei rakasta lastaan.
Kunhan vain mainitsin sen että joissakin asioissa riittää aika pitkälle tosiaan se maalaisjärki ymv.
Tutkimuksilla ja ylipäänsä tieteellä on olennainen ja tärkeä osa nykymaailmaa, kukin sitten kyseenalaistaa ja miettii itse mitä niistä tuumaa vai tuumaako kummempia.
Jos tässä äidinvaistoa peräänkuulutetaan, niin minun vaistoni sanoo, että meidän perheelle oli ehdottomasti paras ratkaisu laittaa aktiivinen ja sosiaalinen lapsi 1-vuotiaana päiväkotiin. Vajaa vuosi on takana päiväkotielämää, 8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa ja edelleen tyttö hymyilee naama naantalin aurinkona, kun aamulla kuulee, että on päiväkotipäivä. Meillä ei ole mitään kauhuolosuhteita hoitoryhmässä, vaan iloiset ja motivoituneet, pätevät ja pysyvät hoitajat, jotka vaikuttavat nauttivan todella työstään. Lapset ovat usein intoa täynnä. Päiväkoti on opettanut meidän lapselle paljon sosiaalisuutta, käytöstapoja, jopa puhe kehittyi uskoakseni tavallista nopeammin, kun vanhemmat lapset toimivat esimerkkinä.
Ja uskon myös, että kun äidillä on paha olla kotona, ei lapsellakaan ole siellä hyvä olla. Itse kaipasin töihin ja elämä helpottui huomattavasti sen ratkaisun jälkeen. Tärkeintä ei ollut raha vaan se, että kaipaa omaa ammattiaan, omaa identiteettiä. Mökkihöperöstä äidistä ei olisi jatkuvasti esimerkiksi ja seuraksi aktiiviselle pikkulapselle.
Asiat eivät siis ole mustavalkoisia. Antakaa jokaisen toimia omalla äidinvaistolla, niitä on yhtä moneen muottiin kuin meitä äitejäkin. Ei ole mitään kiistatonta totuutta, jonka mukaan sama asia olisi kaikille parasta.
Jos lapsia on useampi kuin yksi, mutta heillä on kuitenkin ikäeroa 2,5 vuotta tai enemmän, tulee äidin kotonaoloajasta helposti todella pitkä, jos kaikki lapset hoitaa kotona kolmivuotiaiksi. Tämän jälkeen paluu työelämään voi olla hyvin hankala. Tai toinen vaihtoehto on, että äiti on pienen aikaa töissä äitiyslomien ja hoitovapaiden välissä, mutta mikä on ns. järkevä aika olla lasten välissä töissä (voiko näin edes kysyä, lapset ovat elämää ja työ on työtä, mutta kuitenkin)? Toki jotkut tekevät niin, että saavat lapset jo parikymppisenä, opiskelevat ja hankkivat työpaikan vasta sen jälkeen. Ensisynnyttäjien keski-ikä on Suomessa kuitenkin lähellä kolmeakymmentä vuotta, se on ihan fakta.
Nämä on hankalia asioita, mutta en ymmärrä sitä, että äitien täytyy aina syyllistää toisiaan ja toistensa tekemiä ratkaisuja. Lisäksi inhoan koko uraäiti-sanaa. Minusta ainakin tulee työssäkäyvä äiti eikä mikään uraäiti. Niin työssäkäyvissä äideissä kuin kotiäideissäkin on varmasti sekä hyviä että huonoja. Tunnen työssäkäyviä äitejä, joille työ ja raha on liian tärkeää ja lapsi jää liian vähälle huomiolle. Toisaalta tunnen työssäkäyviä äitejä, jotka ovat tyytyväisiä työhönsä ja jaksavat työpäivän jälkeen antaa huomiota lapselleen, käyttävät työajan liukumia lapsen hyväksi jne. Toisaalta tunnen kotiäitejä, jotka ovat ihania ja rauhallisia, tasapainoisia äitejä. Toisaalta tunnen kotiäitejä, jotka ovat hermoraunioita ja huutavat lapsilleen. Ei se kotona hoito välttämättä mikään autuaaksi tekevä asia ole (huom. välttämättä). Minut on hoidettu kotona, mutta tuntuu, että minulle olisi tehnyt hyvää olla joskus hoidossakin (huom. minulle).
Toivottavasti olet suunnannut tämän viestisi myös oikeaan osoitteeseen, eli päättäjille. Täällähän aiheesta on päivähoito-ongelmien kanssa painivia vanhempia syyllistetty jo tarpeeksi.