Kun simppoja ei ole
Olemme yrittäneet lasta reilun vuoden - tai viimeisimpien kuukausien aikana emme enää, sillä sperma-analyysin tulos oli aika tyly: ei yhtään siittiötä. Järkytys oli melkoinen, miehelle vielä paljon suurempi kuin itselleni. Nyt olemme jo jollain tapaa päässeet sinuiksi asian kanssa ja jatkotutkimuksia (biopsiaa) odottelemme parhaillaan. Minulla ei ole ainakaan toistaiseksi tehtyjen tutkimusten (verikokeita, ultra) ilmennyt mitään " vikaa" .
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olleita?
Jos nyt simppoja löytyy, ainut mahdollisuutemme on kokeilla icsiä. Itse olen ollut jo nyt todella masentunut tulevista mahdollisista hoidoista, vaikka ne eivät ole vielä edes alkaneet. Ja nythän on vielä turhan aikaista edes miettiä mitään toimenpiteitä, ennen kuin biopsia on hoidettu. Mutta kyllä asia silti vaivaa mieltäni, ei sitä voi " siirtää hyllylle" .
Hormonihoidot ja niihin liittyvä toimenpiteet pelottavat, mutta ehkä kaikkein pahinta on ajatusten ristiriitaisuus. Enää en ole edes varma, olenko koskaan ihan oikeasti halunnut lasta, vaikka hyvin muistan suuren toivon ja masentavat pettymykset, jotka vuorottelivat vielä kesälläkin. Elämä ilman lasta on alkanut tuntua koko ajan houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Olenko halunnut lasta vain siksi, että mieheni haluaa, että vanhempani niin kovasti haluaisivat isovanhemmiksi? En varmaankaan, mutta siltä toisinaan tuntuu. Ehkä se on jonkinlaista itsesuojelua, sillä kyllähän sekin vaihtoehto on huomioitava, ettei lasta yksinkertaisesti tule.
Luovutetut siittiöt ovat taas sellainen asia, joka vaatii todella kypsyttelyä. Mieheni suhtautuu ajatukseen paljon minua positiivisemmin.
Olen jo aika pitkään seurannut taustalta kirjoittelua tällä palstalla, mutta silmiini ei ainakaan ole osunut täsmälleen samassa tilanteessa olleita. Päätinkin nyt kirjoitella siinä toivossa, että jollakin olisi vastaavanlaisia kokemuksia. Jonkinlaisia päätöksiä meidän on tehtävä ihan lähitulevaisuudessa, ikääkin alkaa olla jo sen verran, ettemme voi vuosikausia odotella.
Kommentit (33)
Tsemppiä teille kaikille, elätte varmasti aikaa joka on rankkaa kaikin puolin!! Ihanaa oli kuitenkin lukea Essexin viesti (kirjoitinkohan nimen oikein), että se rakkaus teidän välillä on tärkeintä:))
Minunkin mielestäni voi elää täysipainoista elämää toisen kanssa vaikka lasta ei sitten tulisikaan kunhan siitä alkushokista ensin selviää.
Onnea matkaan teille kaikille!! `peukuttaa kovasti`voimia ja tsemppiä!!!
Miten meni?? Peukut ollu koko ajan pystyssä =)
Kiitos Charlize kannustuksesta ja kun olet meitä ajatellut, mutta valitettavasti on huonoja uutisia eli ei löytynyt siittiöitä biopsiassakaan. Muutama päivä tässä on nyt sulateltu ja täytyy kyllä sanoa, että vielä ei ole henkisiä resursseja tehdä minkäänlaisia päätöksiä jatkosta. Toivo heräsi taas sairaalassa ollessamme, sillä kaikki näytti lupaavalta lääkärinkin mukaan. Täytyy nyt antaa ajan kulua. Tuntuu, että luovutettuihin soluihin liittyy niin paljon kaikenlaista, ettei sitä jaksa nyt ajatella. Eikä valmisteilla oleva hedelmöityshoitolaki taida asiaa ainakaan helpottaa.
Olen todella todella todella pahoillani että saitte huonot uutiset! :( En osaa edes lohduttaa, vaikka samassa tilanteessa oltiin vasta kaksi kuukautta sitten....
Tällainen uutinen on todella järkyttävä, mutta aika parantaa ja rakkaus auttaa!!! Tilanne rauhoittuu ennen kuin huomaattekaan!
Paljon voimia ja jaksuja teille!! *halaa*
Käy Lapsettomien Tuki Ry:n lapsettomuuskeskustelussa, siellä on useampi meidän kanssa samanlaisessa tilanteesa olevia! Minua ainakin auttoi todella paljon lukea muiden kokemuksia! :)
Meillä myös huonoja uutisia koepalan tuloksista.. Eilen saatiin lopulliset tulokset että siittiöitö ei ollut sieläkään kuin epämuodostuneita ja niitä ei kai voi käyttää.. Nyt mietimme luovutettujen käyttöä...
Eli viime syksynä miehelle tehtiin kaksi sperma-analyysiä molemmissa 0 tulos ja lähete biopsiaan. Me olemme olleet julkisella puolella (pk-seutu) että kaikenlainen jonottelu on hieman hidastanut tahtia, mutta alkuvuodesta miehelle tehtiin sitten tuo biopsia eikä siinäkään siittiöitä löytynyt, ei edes niiden alkioita. Lääkärin mukaan synnynnäinen vika vaikka kromosomipoikkeamaa ei nykytekniikalla löytynytkään.
Meillä meni myös oma aikansa sulatella tietoa, mutta kaiken kaikkiaan mies on ottanut asian todella hyvin. Toki järkytys oli suuri mutta ei tämä maiilmaa ole kaatanut (miehen lausahdus).
Minä taisin olla se joka oli tuloksesta enemmän järkyttynyt ja hieman pettynytkin, tuntuu niin epäoikeuden mukaiselta että juuri meille kävi näin.
Asiaa mietittiin ja annettiin hautua kaikessa rauhassa. Puhuimme vaihtoehdoista, mutta enemmän aikaa keskityimme vain muuhun elämään ja kakkeen mukavaan tekemiseen. Kesällä meillä oli sitten yhteenvetokäynti lääkärillä ja siellä keskusteltiin myös luovutettujen siittiöiden käytöstä. Hieman minullekin yllättäen miehen päätös olikin selkeä että luovutettuja lähdetään käyttämään. Minä olin hänelle jo aijemmin sanonut, että tämä on enemmän hänen päätöksensä (vaikka tietenkin yhteinen asia), koska haluan tietää 100% varmasti että hän todella tätä haluaa.
Niinpä luovutettuilla siittiöillä ensimmäinen inssi tehtiin elokuussa ja toinen heti perään syyskuussa, molemmista nega. Nyt odottelen että pääsisin SSG:hen jotta voidaan varmistaa että sielläkään ei mitään vikaa löydy, koska tähänmennessä minulle tehdyissä tutkimuksissa ei mitään vikaa ole löytynyt. Sitten SSG:n jälkeen voitaisiin tehdä vielä 2-4 inssiä lisää mikäli kaikki siis ok.
Tosin meillä maailma vie ja olemme muuttamassa ulkomaille joten hoitoihin on tulossa sen vuoksi ainakin vuoden tauko. Mutta nyt on hyvä olla kun tietää tilanteen, se epävarmuus oli ainakin minusta kaikkein vaikeinta aikaa.
Toivon teille kaikille mukavaa syksyn jatkoa ja toivottavasti me kaikki onnistumme tavalla tai toisella saamaan sen oman perheen. Aurinkoisia ajatuksia ja voimia vaikeaan tilanteeseen!
Eli eli, tuolla jo esittelyssäkin pyysin kommentteja azoospermiasta, mutta onginkin täältä tämän ketjun.
Me saimme viikko sitten maanantaina tietää, että miehellä ei ole ainoatakaan siittiötä siemennesteessä. Olemme päättäneet tehdä kaiken mahdollisen oman lapsen saamisen eteen, ja edessähän olisi siis biopsia. Onko se kivulias, vai tehdäänkö se puudutuksessa?
Vielä ei tiedetä, mistä siittiöiden puuttuminen johtuu, mutta kova pelko on siitä, ettei niitä löydetä kiveksistäkään :( Tiedättekö, voiko se johtua kiveskohjuista? Ollaan vasta ensimmäisellä lääkärinkäynnillä oltu, ja silloin lääkäri tunnusteli mieheni kiveksiä tasan kolme sekuntia.. Eli vahva epäilys on, että ne kiveskohjut silti (ainakin) vaivaa miesparkaa. Ensi viikolla siis vaadimme ajan urologille.
En usko, että luovutettujen siittiöiden käyttö tulee meille ajankohtaiseksi ikinä. Miehestä ajatus tuntuu vieraalta, ja itsekin olisin ennemmin valmis adoptioon.
Niin, ja olihan täällä tuttujakin :) Heippa Charlize!!
Ajauduinpas vaihteeksi taas tänne palstalle, vaikka olen oikeastaan miehelle luvannut, etten kovin paljoa näitä lueskele. Toisaalta täältä saa kyllä tukea ja on mukavaa lueskella toisten tarinoita (vaikka aihe ei nyt satukaan olemaan mukava), mutta aika usein käy kyllä niinkin, että tulee paha olo.
Piutiinalle ajattelin vastata biopsiasta, kun itseänikin se kovasti kiinnosti ja jännitti (enemmän kuin miestä :) ennen toimenpidettä. Itse koepalojen otto oli pikku juttu, ainoastaan ensimmäinen puudutuspiikki hiukan nipisti, muuten täysin kivuton toimenpide. Koepalojen otossa käytettävästä vempaimesta kuului inhottava ääni, mutta eihän ääni satuta. Ja sen äänenkin lääkäri esitteli etukäteen. Jälkeenpäin kipu oli kyllä aika kova parin päivän ajan. Meillä mies sai sairaslomaa kaksi päivää. Tai oikeastaan liikkuminen oli kivuliasta, sohvalla lötköttely ei, joten on hyvä, jos on mahdollisuus löhöillä pari päivää. Neljän päivän päästä ei näyttänyt toimenpide vaivaavan enää ollenkaan.
Meidän prosessi jatkuu nyt niin, että menemme seuraavaksi juttelemaan psykologin kanssa. Vielä ei ole päätöksiä tehty mihinkään suuntaan.
Mukavaa marraskuun alkua kaikille!
... päivitän tilannettamme tähän ketjuun sen verran, että tässä kierrossani mitattu FSH-arvo oli sopivan alhainen (8,6), että pääsemme vielä yrittämään 5. ICSI-hoitoa... sitä varten pitää tehdä miehelle vielä uusi biopsia (taidan laittaa aiheesta toisen ketjun liikkeelle...)... toivottavasti niitä simppoja vielä löytyy!!!
Eemeli
Heipä hei kaikille! Vielä olisi muutama päivä kulutettavana ennen biopsiaa. Edelleen ovat ajatukset aika ristiin rastiin sekaisin, mutta toivottavasti biopsian tulokset antavat taas uutta suuntaa pohdinnoille, ainakin vaihtoehdot tulevat konkreettisemmiksi. Oletteko muuten olleet miehenne mukana toimenpiteessä? Itse ajattelin kyllä tuppautua matkaan, vaikka mieheni ei sitä tunnu pitävän kovin välttämättömänä (suhtautuu toimenpiteeseen paljon rauhallisemmin kuin minä). No, en tietenkään väkisin mene, jos toinen ei halua, tai sitten odottelen toimenpiteen ajan käytävällä. Jos olisin itse menossa, niin haluaisin ehdottomasti miehen mukaani, yhteinen asiahan tämä on. Ja onko toipuminen toimenpiteestä sujunut hyvin?