kroonistunut akillesjänteen tulehdus
Neuvoja miten saisin kipeän tulehtuneen akillesjänteeni kuntoon. Kaikenlaista olen kokeillut. Ei parane. En pysty lenkkeileen enkä kunnolla kävelemään. Ollut jo kuukausien vaiva.
Kommentit (6)
Saanko kysyä miten tulehdus oireilee sinulla? Minkälaista kipua ja missä?
Et kai ole käyttänyt viimeisen vuoden sisällä antibioottia, nimeltä Ciproxin? Sillä voi olla sivuvaikutuksena akillesjännevaivat.
Mulla sama vika, ihan helvettiä. Vähän auttaa kun illalla nostaa jalat ylös ja ojentaa ja koukistaa nilkkaa perusteellisesti + hieroo. Nyt kun olen ollut uimassa, huomaan että viileä vesi auttaa myös. Menepä rantaveteen seisomaan tai uita jalkoja vadissa.
MBT-kengät jalkaan. Itse käytän sellaisia aina akillesjänteen kiukustuessa ja syön 600mg Buranaa muutaman päivän kuurin. Noi ns. keinukengät ovat pelastaneet mut leikkausveitseltä toistaiseksi. Tulehduksen ollessa päällä kävelen niillä kotonakin ettei jänne rasitu.
Kipuja on kantaluun ja akillesjänteen yhtymäkohdassa aina kun kävelen ja otan askeleen tuntuu vihlova kipu . Ei oikeastaan ylempänä pohkeessa ollenkaan. Käyn fysioterapiassa parasta aikaa. Uä ja sähköä ja hierontaa. Pitkään istuminen myös pahentaa kipua. Kerran laitettu kortisonia ei auttanut kauaa.
Olet varmaan käynyt lääkärissä/fysioterapeutilla näyttämässä? Jos et ole, suosittelen menemään.
Oma pitkittynyt akillesjänteen tulehdukseni helpotti lääkäriltä saatu tulehduskipulääke resepti yhdistettynä hierontaan fysioterapeutilla. Lisäksi joka hieronnan päätteksi fyssari laittoi jalkoihin kinesio-teipit seuraavaan kertaan asti. Tämän lisäksi luonnollisesti täysi lepo juoksusta ja muusta ylimääräisestä kuormituksesta. Joka ilta akillesjänteitä vahvistavaa ja venyttävää jumppaa.
Kun pahin tulehdus oli hoidettu, oli vielä jäljellä tärkein, eli oman juoksutekniikan muuttaminen, jotta vastaisuudessa tulehduksia ei enää tulisi.