Onko täällä muita jotka joutuneet sisaruksen kiusaamiksi?

Kyllä, isosiskoni stalkkasi minua. Jouduin mm. Hakemaan kolme lähestymiskieltoq ja hänet on tuomittu kunnianloukkauksestakin.

Kyllä. 

On mahdotonta arvioida kuinka normaalia tai kuinka epänormaalia lapsuutta vietimme veljeni kanssa, mutta muutaman vuoden vanhempana hän koki minut monessa tilanteessa turhaksi hännystelijäksi, josta ei ole kuin haittaa hänen ambitioilleen. Hän oli todella suosittu ja menevä tyyppi, minä en niinkään. Veli kuitenkin sairastui vakavasti ja samassa yhteydessä joka ikinen kaverisuhde meni häneltä uusiksi. Jossain vaiheessa hän sitten alkoi lähestyä minua kuin olisimme vanhoja kamuja, jotka ovat aina kulkeneet samoja teitä. Eihän se minun näkökulmasta noin voi tietenkään mennä, että alkaisin vain tämän sairauden myötä kaveeraamaan. Jotenkin ne vanhat muistot siitä, että minä jotenkin "alensin" hänen sosiaalista statusta olivat yllättävänkin rankkoja minulle, koska ne seuraavat läpi elämän eikä niitä saa poispyyhityiksi.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 21:48"]

On mahdotonta arvioida kuinka normaalia tai kuinka epänormaalia lapsuutta vietimme veljeni kanssa, mutta muutaman vuoden vanhempana hän koki minut monessa tilanteessa turhaksi hännystelijäksi, josta ei ole kuin haittaa hänen ambitioilleen. Hän oli todella suosittu ja menevä tyyppi, minä en niinkään. Veli kuitenkin sairastui vakavasti ja samassa yhteydessä joka ikinen kaverisuhde meni häneltä uusiksi. Jossain vaiheessa hän sitten alkoi lähestyä minua kuin olisimme vanhoja kamuja, jotka ovat aina kulkeneet samoja teitä. Eihän se minun näkökulmasta noin voi tietenkään mennä, että alkaisin vain tämän sairauden myötä kaveeraamaan. Jotenkin ne vanhat muistot siitä, että minä jotenkin "alensin" hänen sosiaalista statusta olivat yllättävänkin rankkoja minulle, koska ne seuraavat läpi elämän eikä niitä saa poispyyhityiksi.

[/quote]

Itsellä vähän sama kokemus. Kun lapsena ja nuorena sai sisarukselta kärsiä kiusaamista, henkistä väkivaltaa ja hyljeksintää vuositolkulla, niin vaikeaa on ollut suhtautua aikuisena että mitään tuollaista ei ole olemassakaan ja onpa ihanaa kun ollaan nyt niin hyviä kavereita. Tämän asian kanssa on ollut valtavan ristiriitaiset tunteet, välillä olen kokenut vihaa ja katkeruutta kun olemme erossa, välillä järjetöntä pelkoa hänen läsnäollessaan mutta en pysty ottamaan asiaa puheeksi kun onhan siitä jo niin pitkä aika. Mitäpä sitä kaivelemaan vanhoja, omat pelon ja surun tunteet lähtisivät hyökymään päälleni ja en halua hänenkään tunteita lähteä kuohuttamaan. 

4 jatkaa vielä..

Sekin tässä on erikoista, että tuota "kiusaamista" ei ole tarvinnut tapahtua mitenkään systemaattisen paljon ja silti se on todella jälkiä jättävää. Minunkaan tapauksessa kyse ei ole siitä, että lapsuus ja nuoruus olisivat olleet tässä asiassa helvetillistä, mutta ne tietyt kerrat kun on tehty tiettäväksi oman olemassaolon huonous ovat jotenkin poikkeuksellisen rankkoja koska sanoja tulee omasta väestä, eikä ulkopuolelta.

Jos joku kaveri tekisi tiettäväksi, että sinä olet välillä vain esteenä hänen parempiin piireihinsä, kuolisi kaverisuhde ilmiselvään kunnioituksen puutteeseen. Sisarussuhteessa tällainen asetelma ei tapa suhdetta, mutta jättää jotain hampaankoloon..

Minä. Nyt vihdoin katkaisin välit. Rajansa kaikella haukkumisella. Teininä kävi jopa päälle, aikuisiällä on tyytynyt sanallisesti alentamaan minua. Muutama kuukausi mennyt ja voin hengittää vapaasti. Enää ei tarvitse kuunnella miten huono ihminen olen joka asiassa. Mieheni alkuun naureskeli siskoni väitteille, totuuden kun me tiesimme paremmin. Mutta kun taas paheni tilanne, nauru loppui ja hänkin kehotti jättämään tuollaisen ihmisen pois meidän elämästä. En tiedä miksi siskoni minua niin paljon vihaa. Ja minä tyhmä pikkusisko alennus aina antamaan anteeksi ja suurinpiirtein nuoleskelin ahteria että oli tyytyväinen. Ei enää ikinä.

Tabletti korjaa miten haluaa. Siis alennuin, ei alennus :)

-7

Niin ja kun alkoi minua haukkumaan lasteni takia, meni kuppi nurin. En ehkä ole täydellinen äiti, mutta lapsilleni en koskaan tekisi kiusaa.

-7

Sisarukset kiusasivat systemaattisesti, oli tietysti helpotus päästä heistä, silti he olivat rakkaita jollain tavoin, en vieläkään ole päässyt yli että pohjimmaltaan ikävöin heitä.  Kun oikein pahaksi menee ja yksi ottaa vain vastaan, ei tartte kärsiä, ei ole Jumalankaan tahto.

Täällä yksi jonka isoveli kiusasi läpi koko lapsuuden. On heitetty päin kaapinovia ja paiskastu lattiaan. Haukuttu, mitätöity, vähätelty. Sama ralli jatkui aikuisiänkin, mutta mätkiminen jäi pois. Katkaisin välit noin vuosi sitten, kun äiti kuoli. Ei ollut enää mitään motivaatiota pitää yllä vastenmielistä sisarsuhdetta. Voin paljon paremmin nykyään. Olo on turvallisempi ja olen vähemmän hermostunut. 

Olen joka ikinen päivä kiitollinen siitä, että olen aikuinen (nyt 39-v) ja voin itse valita kenen kanssa asun ja vietän aikaani. 

Kiusaaminen jätti kuitenkin jälkensä; turvattomuutta (joka ilmenee pakko-oireina), jännittyneisyyttä sosiaalisissa tilanteissa, univaikeuksia, epäluuloisuutta ja kolhuja itsetuntoon