3½-vuotiaalleko UNIKOULU vai mika ihme avuksi? Kesalla alkoi herailla nukuttuaan siihen asti taysia unia, haluaa monta krt yossa etta " tulkaa mun kanssa nukkumaan" .
Ollaan tehty varmaan se klassinen virhe (haukkukaa haukkukaa) että ollaan aina odotettu pojan nukahtamista illalla samassa huonneessa, mutta ei se ole tähän saakka ollut ongelma eli ei ole heräillyt vaatimaan seuraa yöllä. Nyt tätä on jatkunut 3 kk jo, että herää monta krt yössä ja jos lähtee pois ennenkuin nukahtaa taas, alkaa silmitön itku. Ja sitten taas muutaman tunnin päästä sama viimeistään.
On menossa päiväkotiin ensi viikolla ekaa krt elämässään joten ei todellakaan paras mahdollinen aika nyt alkaa unikouluttaa, hassu ajatuskin muuten noin " vanhalle" lapselle, miten se edes toimisi :-(
Olisiko kenelläkään vertaiskokemuksia, asiallisia neuvoja, mitään...? Haukkujakin varmasti tulee kun olemme halunneet pojan " nukuttaa" mutta kuten sanoin se ei ole ollut kolmeen ja puoleen vuoteen mikään ongelma! Muitakin lapsia on joten ei haluaisi koko taloa pitää hereillä jos tästä pitää joku kunnon taistelu nyt pistää pystyyn.
AUTTAKAA...
Kommentit (3)
Olemme pitäneet ns. lempeää unikoulua eli hetken silitelleet ja olleet vieressä ja siitä sitten hiipineet pikkuhiljaa pois lapsen vielä ollessa hereillä. Tätä kun tarpeeksi toistaa, meillä ainakin loppui heräilyt, mutta ovat tosin nyt taas alkaneet uudestaan, eli voi olla kausittaistakin, lapsi näkee painajaisia, pelkää muuten vaan jotain tms. Hermoille käyvää touhua kyllä, meilläkin pahimmillaan tunninkin kestäviä sessioita joiden aikana pikku yökukkuja karjuu kurkku suorana raivosta sinipunaisena kuin MIKÄÄN ei ole hyvin eikä kelpaa.
Kun vauvalle tuli ikää n. 1,5 vuotta alkoivat yöitkut. Ja niitä on jatkunut...ikää nyt 3v3kk. Hoitovapaalla vielä jaksoin, mutta nyt työssä olen kamalan väsynyt. On huudatettu, on tutkittu allergiat jne., joskus syynä oli korvatulehdus, mutta aina vaan on huudettu.
Nyt meillä lapsi on itse tajunnut tulla viereen ja nukkuu loppuyönsä siinä. Nukutaan sentään jotenkuten.
Kuulostaa minusta vähän siltä, että lapsella on painajaisia. Jossain vaiheessa niitä saattaa tulla ja sitten ne taas voivat mennä ohi.