Kamalin tilanne, jossa olet ruvennut nauramaan?

Nauran kaikelle

Kirkossa... eikä siitä meinannut tulla loppua. 

Varmaan mummon hautajaiset. Kappelissa alkoi joku tilanne/muisto naurattaa, yritin naamioida naurun itkuksi ja peittää naaman.

Hiljaisessa hetkessä, kouluammuskelun uhreille. Ei todellakaan ollut huvittava aihe ja minua nolotti aivan älyttömästi. Mutta siinä kun teinit kavereidensa vieressä koittaa olla hetken keskellä kiusallista hiljaisuutta niin helvettihän siinä repeää.

Lukiossa ollessani pidettiin hiljainen hetki kouluampumisten vuoksi. Oltiin ennen tätä hiljaista hetkeä naureskeltu kaverini kanssa ja sitten saatiin juuri ennen hiljaista hetkeä tietää, että ylipäätään koulussamme pidetään sellainen. Kaikki kokoontuivat ruokalaan ja hilajisuus alkoi. Erehdyin katsomaan kesken kaiken kaveriani, joka sitten kumartui minua kohti ja kuiskasi korvaani viittauksen aikaisempiin juttuihimme. Repesin nauruun. Olin jo aiemmin ollut kunnon hepulikohtauksen partaalla ja kaverini kuiskaus ja "nyt ollaan hiljaa!" -tilanne laukaisi naurukohtauksen. Liukenin paikalta :D

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 23:19"]

Hiljaisessa hetkessä, kouluammuskelun uhreille. Ei todellakaan ollut huvittava aihe ja minua nolotti aivan älyttömästi. Mutta siinä kun teinit kavereidensa vieressä koittaa olla hetken keskellä kiusallista hiljaisuutta niin helvettihän siinä repeää.

[/quote]

Kerkesit ennen mua! :D

- nro 6

Hautajaiset :( Todella kamala tilanne oli ja en saanut naurua loppumaan millään! Toivottavasti kaikki luuli että itken!!

Toinen inhottava hysteerinen nauru pääsi ruokapöydässä jossa kuului vain astioiden kilinä ja pöydän ympärillä istui parisenkymmentä ventovierasta ihmistä. Tulevat opiskelukaverit ammattikoulussa.
Istuimme pöydässä ystäväni kanssa ja yskäisin, jolloin kaverini luuli minun purskahtavan nauruun! Repesimme molemmat ja naurettiin hysteerisesti muiden tuijottaessa meitä totisina opettaja mukaan lukien :D
Nykyään osaan onneksi hillitä itseni!

Olin vaalivirkailijana presidentinvaalien aikaan ja henkilötodistuksia tarkistaessa oli usein naurussa pidättämistä, mikä ei aina sisällä pysynyt. Minkäs sitä voi, 80-luvulla otettu ajokorttikuva ei voi olla kuin huvittava.

Kun minulle kerrottiin mummoni kuolleen. Sisältä halusin itkeä, mutta menin shokkiin ja pelkäsin näyttää todelliset tunteet. Olin silloin lapsi.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 23:13"]Otsikko kertookin :D
[/quote]

Isoäidin hautajaisissa haudalla, kun pappi lauloi kimeästi ja korkealta. Se vaan tuli - se nauru. Hävetti.

Treffeillä kun treffikumppani oli vaan niin huvittava olemukseltaan, ja kertoi lisäksi hauskan jutun. Noloa siitä tuli kun nauroin jo valmiiksi sille jutulle ja jälkeenkin luvattoman kauan.

Täälläkin yksi kouluampumiseen liittyvä naureskelija. Olin kyseisessä koulussa ja olimme kavereiden kanssa odottamassa kirkon eteisessä siunaustilaisuuden alkua, kun joku vanhempi nainen tuli luoksemme itkien voivottelemaan tapahtunutta. Repesin niin, että oli pakko peittää käsillä naama ja tästähän nainen innostui vaan lisää voivottelemaan, kun luuli mun itkevän. Tosin niin luuli kaverinikin :D Minkäs sille mustalle huumorille mahtaa...

Nauru ja itku ovat aika lähellä toisiaan. Joskus joku kauhea juttu voi hyvin ruveta naurattamaan eikä siinä ole mitään pahaa.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 23:15"]Kirkossa... eikä siitä meinannut tulla loppua. 
[/quote]

sama

Hermostuminen ja järkyttävä tilanne voivat saada aikaan naurureaktion.

Kun äsken toisessa ketjussa, jossa piti kertoa positiivisia juttuja elämästään, joku laittoi että "hiv-testi"

Läheinen kuoli todella tapaturmaisesti (sahautui kahtia). Äitini kertoi minulle tästä pian tapahtuneen jälkeen ja alkoi itse nauraa. Minäkin aloin. En todellakaan tiedä, miksi nauroimme, emmekä puhuneet siitä sen jälkeen. 

Ajoimme ystäväni kanssa kolarin, ystäväni ajoi, minä repsikkana. Ystäväni itki ja minä nauroin katketakseni vieressä!
Ei käynyt onneksi pahemmin, ei edes autolle!

Ala-asteella pidettiin luokassa hiljainen hetki Tapaninpäivän tsunamin uhrien muistolle, eikä kaverin kanssa pystytty olemaan vaivaantuneesti tirskumatta, vaikka tilanne ei tietenkään ollut mitenkään hauska. Opettaja otti meidät tunnin jälkeen melkoiseen puhutteluun.

Itse olen lapsesta asti kärsinyt siitä, että jos kuulen jotakin surullista/traagista, niin alkaa väkisinkin hymyilyttämään tai pahimmassa tapauksessa naurattamaan vaikka oikeasti asiassa ei olisi mitään hauskaa :( Tosi noloa, toivottavasti kukaan ei pidä mua aivan psykopaattina.
.
Mutta niin, jatkakaa toki! :D