Lue keskustelun säännöt.
Tätäkö elämä on...
22.06.2015 |
Neljänkympin kriisin pyörteissä juuri nyt niin mustaa ja yksinäistä, elämä puolivälissä, lapsi menossa yläasteelle ja vanhenee hyvää vauhtia, työssä urapolku kivuttu ja iän puolesta paluumatkan puolelle siirrytty.
Löytyi onneksi Juha Tapion versio alunperin Exit -yhtyeen biisistä Tätäkö elämä on... Laitan sanat tähän jos vaikka apua jollekulle muullekin - minua voimaannutti. Löytyy Youtubesta :)
Osaako joku kertoa, kestääkö tämä 4-kympin ahdistus kauankin ja mikä tähän auttaa?
"On aamu taas ja kello seitsemän
Sängystäni ylös yritän
Kahvin juon ja juoksen töihin
Niin kuin aina ennenkin
On täynnä ruuhkabussi maanantain
Yksi miljoonista olen vain
Minne meillä on niin kiire
Kunpa tietäisin, tietäisin
Päivästä päivään suuri kello vain käy
Ja pyörät pyörii eikä loppua näy
Sielun täyttää huuto sammumaton
Tätäkö elämä on?
Kai joskus huomispäivää odotin
Kai joskus paremmasta uneksin
Luulin että olen vapaa
lentämään eteenpäin
Kun totuus vähitellen paljastui
Ja suuret kuvitelmat karkuun ui
Olen karusellin vanki
Kuin lintu ansaan jäin, ansaan jäin
Päivästä päivään suuri kello vain käy
Ja pyörät pyörii eikä loppua näy
Sielun täyttää huuto sammumaton
Tätäkö elämä on?
Päivästä päivään rattaat jauhaa
Ja minä etsin yhä elämää
Vuodesta vuoteen koneet pauhaa
Eikö ole mitään enempää
Jos Luoja meitä vielä kuuntelet
Jos meiltä silmiäsi peitä et
Tule niin kuin tulit kerran
Meidän keskellemme jää
Tule tähän hulluun kaaokseen
Tule levottomaan sydämeen
Vain Sinulla on valta
karuselli pysäyttää, pysäyttää
Päivästä päivään suuri kello vain käy
Ja pyörät pyörii eikä loppua näy
Sielun täyttää huuto sammumaton
Tätäkö elämä on? Tätäkö?"
Kommentit (3)
Jos sulla on terveys tallella ja työpaikka ja lapsi menee yläasteelle, niin olisit kiitollinen näistä. Työttömänä, kroonisesti sairaana ja pienten lasten kanssa on aika veto veks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ajatuksistanne. On ihan totta, että on monta syytä olla kiitollinen - miksi hemmetissä sitä vain miettii liikaa. Tsemppiä jokaiselle omissa tilanteissaan. Jonkin sortin sankareita itse kukin.
Mulla kesti pari vuotta sellainen angstaaminen. Sen aikana mietin monia radikaaleja repäisyjä elämääni, mutta onneksi en saanut lopulta aikaiseksi toteutettua niistä mitään.
Onneksi, sillä kriisin mentyä ohi se tavallinen arki alkoikin näyttää taivaalliselta, enkä oikeasti kaipaa mitään muutosta enää. Se oli vain sisäistä levottomuutta se halu räjäyttää koko vanha elämä, vaihtaa mies ja ammatti ja asuinmaa ja kaikki, ei oikeaa tarvetta muutokseen.
Nyt kriisin jälkeen naurettavan pienet asiat tuottavat suunnatonta iloa. Erityisesti luonto. Eilen katselin koiraa ulkoiluttaessa pitkään sadepisaroita kasvien lehdillä, miten kauniita ne ovatkaan. Tänään nautin västäräkistä, joka hyppeli edelläni aina vain vähän matkaa kauemmas lennähtäen, kuin kiusoitellen. Kaikki pienet aistinautinnot ja tavalliset asiat tuottavat minulle enemmän iloa kuin nuorempana mitkään isot saavutukset.