Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt kun nuo ovat nukkumassa: miten eroon äitiyden suorittamisesta?
18.03.2015 |
Kolme lasta. En ole onnellinen. Kaikkien lasteni kanssa elämä on ollut suorittamista. En ole kokenut äitiyden onnea tai hurmaa, en suuria tunteita. Tämä on ollut vain tällaista puurtamista ja odottamista, että lapset kasvaisivat omilleen. Vähän kuin todella paska työpaikka, johon on vain mentävä.
Olen tajunnut tämän vasta viimeisen lapseni jälkeen. Tätä ennen luulin, että sen kuuluukin olla tällaista työntekoa, mutta eikö äitiyteen kuuluisi merkityksen ja onnen tunteita? Mitään merkitystä en tässä hommassa koe, olen vain kone, joka yrittää selvitä.
Lapsilla on hoitajia, en ole mitenkään erityisen väsynyt, mutta velvollisuus tämä on. En varmasti tekisi uudestaan, jos valita saisi. Harmi, että noita tuli tehtyä kolme. Kunpa olisin ymmärtänyt jo ensimmäisen jälkeen.
Onko kohtalontovereita?
Kommentit (23)
Olen vähän huono tähän mitään sanomaan, koska mulla on vain 1 lapsi, mutta tosi kovaa suorittamista tämä on jo nyt. Tuntuu että teen koko ajan äitinä kaiken väärin/en osaa. Imetys meni pieleen (valitettavasti) ja nyt mietin usein onkohan lapseni saanut tarpeeksi läheisyyttä yms yms. Kyse siis vauvasta. Äitiys on kyllä semmoinen asia mistä aina ihmiset kinastelee mielipiteillään. Lapseni on minulle äärimmäisen rakas ja haluan olla äitinä myös paras mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani. Tuosta ei kyllä oikein pääse karkuun... Jaksamisia! Auttaisikohan ammattiapu? Vaikka pari kertaa keskustelua tai terapiaa? Sietää kokeilla, jos vaikka auttaisi. Pieni hinta vuosien kärsimyksen pienentämisestä
Mulle pahinta on se, ku tuntuu, et pitäis olla onnellinen. Eikä ole oikein tuo vanhin omilleen selvinny, omassa asunnossa asuu, mut rahaa sille pitää työntää. Ei se sitä pyydä mut näkee ettei sillä oo kaikki kunnossa. Aina ollut vähän tuollainen nyrjähtänyt ja syrjähtänyt, ei koulussakaan löytänt kavereita. Nuorimmasta näyttää tulevan samanlainen, kaks keskimmäistä on normaalempeja.
Jotenki sitä vasta nyt tajuu, ettei vanhemmuus siihen lopu, kun noi kotoo lähtee. Vaikka parhaansa on yrittäny, ni ei ne välttämättä kuitenkaan omillaan selvii. Sit niitä on vaan yritettävä auttaa sen minkä voi ja oltava sydän syrjällään, että selviikö ne. Joskus pelkään sitäki, et toi vanhin tappaa ittensä. Nään siitä untaki.
Lopeta suorittaminen ja ota rennosti. Lapset ei ole kovin kriittisiä, äidit on.
> miten eroon suorittamisesta?
> lopeta suorittaminen ja ota rennosti
"ok"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:40"]Lopeta suorittaminen ja ota rennosti.[/quote]
En minä mitenkään pingota, mutta kyllä noille nyt perusturvallisuus täytyy taata. Siinäkin on haastetta ihan kylliksi. Ei sille vain mitään voi, että hermosto toimii niin kuin toimii. Kyllä minä tiedän äitejä, jotka saavat lapsistaan energiaa ja vaikuttavat ainakin ulospäin onnellisilta ja energisiltä. Minulle lapset ovat pelkkä taakka, koko ajan tuntuu, että kun yhden pakon saa selvitettyä, niin heti seuraava on edessä. Ei ole aikaa itselle, ei puolisolle.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:39"]
Mulle pahinta on se, ku tuntuu, et pitäis olla onnellinen. Eikä ole oikein tuo vanhin omilleen selvinny, omassa asunnossa asuu, mut rahaa sille pitää työntää. Ei se sitä pyydä mut näkee ettei sillä oo kaikki kunnossa. Aina ollut vähän tuollainen nyrjähtänyt ja syrjähtänyt, ei koulussakaan löytänt kavereita. Nuorimmasta näyttää tulevan samanlainen, kaks keskimmäistä on normaalempeja.
Jotenki sitä vasta nyt tajuu, ettei vanhemmuus siihen lopu, kun noi kotoo lähtee. Vaikka parhaansa on yrittäny, ni ei ne välttämättä kuitenkaan omillaan selvii. Sit niitä on vaan yritettävä auttaa sen minkä voi ja oltava sydän syrjällään, että selviikö ne. Joskus pelkään sitäki, et toi vanhin tappaa ittensä. Nään siitä untaki.
[/quote]
olisiko aika puhua hänelle? Ja sitten tarvittaessa apua antamaan ja hakemaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:48"]olisiko aika puhua hänelle? Ja sitten tarvittaessa apua antamaan ja hakemaan[/quote]
On sille yritetty apuu hakee jo alakoulusta alkaen. Koulu siltä meni hyvin numeroiden puolest mut kavereita se ei saanu ja hirveen ujo se on. On ollut tukitoimiija oon sitä yrittäny kuskata harrastuksiin jos se on vain vähän vihjannu jostain kiinnostua, mut ei se sovi joukkoon. Nyt se ei uskalla mennä kouluun. Lukion kävi, siihen jäi. Jokin lupa sillä on, lääkäri kirjotti. Istuu kotona ja pelkää. Jollekin sairaanhoitajalle käy juttelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:40"]Lopeta suorittaminen ja ota rennosti.[/quote]
En minä mitenkään pingota, mutta kyllä noille nyt perusturvallisuus täytyy taata. Siinäkin on haastetta ihan kylliksi. Ei sille vain mitään voi, että hermosto toimii niin kuin toimii. Kyllä minä tiedän äitejä, jotka saavat lapsistaan energiaa ja vaikuttavat ainakin ulospäin onnellisilta ja energisiltä. Minulle lapset ovat pelkkä taakka, koko ajan tuntuu, että kun yhden pakon saa selvitettyä, niin heti seuraava on edessä. Ei ole aikaa itselle, ei puolisolle.
[/quote]
Mua ainakin naurattaa lasten jutut ihan päivittäin, iloitsen kun ne iloitsee ja ihmettelee maailmaa ja oppii uutta. En ole mikään pullantuoksuinen himosiivoaja, ja kaikki muukin on vähän niin ja näin. Mutta iloa meillä on, keksitkö mitään mistä sitä voisi löytyä teillekin? Teettekö perheenä kivoja asioita, hassutteletteko, jutteletteko?
Ei se onni suorittamalla tule. Jostain voit hyvin tinkiä ja saada aikaa elämästä nauttimiseen :)
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:55"]Mua ainakin naurattaa lasten jutut ihan päivittäin, iloitsen kun ne iloitsee ja ihmettelee maailmaa ja oppii uutta.[/quote]
Kyllä mekin mieheni kanssa hassuteltiin ja söpösteltiin ja leikittiin ja oltiin lapsellisia niin kauan kuin ei ollut lapsia. Kun lapsia alkoi tulla, katosi samalla huumori. Nyt tämä on vain tällaista odottamista, että yhtä velvollisuutta seuraa toinen. Enkä minä velvollisuuksia mitenkään kerää. Ihan sama, onko imuroitu kuukauteen vai ei. Nytkin täällä näyttää siltä, että jos lastensuojelu tulisi käymään, niin lapset varmasti lähtisivät matkaan. Keittiön lattiallakin on vielä siivoamatta sinne kouraistu jugurtti, enkä tiedä, viitsinkö sitä ennen aamua edes siivota.
Nytkin kello on jo ties mitä, mikä tarkoittaa, että olen huomenna todella väsynyt, mutta kun sitä omaa tilaa vain kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:26"]
Olen vähän huono tähän mitään sanomaan, koska mulla on vain 1 lapsi, mutta tosi kovaa suorittamista tämä on jo nyt. Tuntuu että teen koko ajan äitinä kaiken väärin/en osaa. Imetys meni pieleen (valitettavasti) ja nyt mietin usein onkohan lapseni saanut tarpeeksi läheisyyttä yms yms. Kyse siis vauvasta. Äitiys on kyllä semmoinen asia mistä aina ihmiset kinastelee mielipiteillään. Lapseni on minulle äärimmäisen rakas ja haluan olla äitinä myös paras mahdollinen.
[/quote]
Voi rakas yritä jättää ne ulkopuolelta tulevat paineet omaan arvoonsa! Kun tässä äitiydessä on semmoinen juttu, että teet mitä vaan niin se on jonkun mielestä väärin. Älä mieti sitä, SINÄ näet OMASTA lapsestasi onko hän iloinen ja tyytyväinen! Ja millään muulla ei ole oikeasti väliä. Ei naapurin Pirkolla, eikä vauvakerhon Tiinalla.
Jos lapsi on vielä vauva, hymyileekö jo? Jos hymyilee sinulle, hakee kontaktia, seurustelee kanssasi ja sinä vastaat näihin tarpeisiin fyysisten tarpeiden lisäksi, niin voit olla ihan varma että olet juuri hänelle täydellinen äiti :)
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:48"]olisiko aika puhua hänelle? Ja sitten tarvittaessa apua antamaan ja hakemaan[/quote]
On sille yritetty apuu hakee jo alakoulusta alkaen. Koulu siltä meni hyvin numeroiden puolest mut kavereita se ei saanu ja hirveen ujo se on. On ollut tukitoimiija oon sitä yrittäny kuskata harrastuksiin jos se on vain vähän vihjannu jostain kiinnostua, mut ei se sovi joukkoon. Nyt se ei uskalla mennä kouluun. Lukion kävi, siihen jäi. Jokin lupa sillä on, lääkäri kirjotti. Istuu kotona ja pelkää. Jollekin sairaanhoitajalle käy juttelemassa.
[/quote]
en yritä antaa tässä ohjeita, koska en ole elänyt samanlaistla tilannetta, enkä tunne häntä. Kun noin paljon rajoittaa elämää, niin isommat ongelmat on varmaankin kyseessä, pelokas persoonallisuushäiriö tai fobioita ehkä. Lääkärillä kuitenki käynyt, kyllä ne tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:01"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:55"]Mua ainakin naurattaa lasten jutut ihan päivittäin, iloitsen kun ne iloitsee ja ihmettelee maailmaa ja oppii uutta.[/quote]
Kyllä mekin mieheni kanssa hassuteltiin ja söpösteltiin ja leikittiin ja oltiin lapsellisia niin kauan kuin ei ollut lapsia. Kun lapsia alkoi tulla, katosi samalla huumori. Nyt tämä on vain tällaista odottamista, että yhtä velvollisuutta seuraa toinen. Enkä minä velvollisuuksia mitenkään kerää. Ihan sama, onko imuroitu kuukauteen vai ei. Nytkin täällä näyttää siltä, että jos lastensuojelu tulisi käymään, niin lapset varmasti lähtisivät matkaan. Keittiön lattiallakin on vielä siivoamatta sinne kouraistu jugurtti, enkä tiedä, viitsinkö sitä ennen aamua edes siivota.
Nytkin kello on jo ties mitä, mikä tarkoittaa, että olen huomenna todella väsynyt, mutta kun sitä omaa tilaa vain kaipaa.
[/quote]
No teettekö te mitään muuta kuin olette siellä kotona niiden velvollisuuksien keskellä?
Minullakin oli tuollainen vähän harmaa vaihe, kun jäin yksin kolmen lapseni kanssa ja tuntui ettei jaksanut mitään. Mutta silloin jäi ne kivatkin asiat tekemättä, ne mistä sai voimaa. Niistä kannattaisi pitää kiinni kynsin hampain. Meillä esimerkiksi mökillä ja erilaisissa paikoissa käyminen (kansallispuistot, eläintarhat jne) on sellaista puuhaa, millä irtaudutaan täysin näistä kotimurheista. Olisiko jotain sellaista teillä?
Loppujen lopuksi se on aika paljon ihan itsestä kiinni, millaista elämästä tekee.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:10"]No teettekö te mitään muuta kuin olette siellä kotona niiden velvollisuuksien keskellä?[/quote]
Se tehdään minkä tässä lähellä voi. Autoa ei ole (ei ole rahaa), joten pyörillä ja peräkärryllä mennään lyhyitä matkoja, joskus käydään keskustassa bussilla. Joskus vanhemmat lainaavat autoa.
Mutta arki on kuitenkin sitä arkea. Ja jos noiden kanssa johonkin lähtee, on se sellainen hullunmylly, ettei se ainakaan rentouta. Kotona kurin vielä saa jotenkuten pidettyä, kun sitä on hartaasti harjoiteltu, mutta jos tulee ylimääräisiä virikkeitä, niin sitten viedään niin lapsia kuin äitiä ja isukkiakin.
Helpottaisi tämä tietysti, jos olisi varaa tehdä jotakin ja saisi samalla lapsille hoitajan.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:16"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:10"]No teettekö te mitään muuta kuin olette siellä kotona niiden velvollisuuksien keskellä?[/quote]
Se tehdään minkä tässä lähellä voi. Autoa ei ole (ei ole rahaa), joten pyörillä ja peräkärryllä mennään lyhyitä matkoja, joskus käydään keskustassa bussilla. Joskus vanhemmat lainaavat autoa.
Mutta arki on kuitenkin sitä arkea. Ja jos noiden kanssa johonkin lähtee, on se sellainen hullunmylly, ettei se ainakaan rentouta. Kotona kurin vielä saa jotenkuten pidettyä, kun sitä on hartaasti harjoiteltu, mutta jos tulee ylimääräisiä virikkeitä, niin sitten viedään niin lapsia kuin äitiä ja isukkiakin.
Helpottaisi tämä tietysti, jos olisi varaa tehdä jotakin ja saisi samalla lapsille hoitajan.
[/quote]
No sitten käytte jossain, missä ei tarvi pelätä että toiset katsoo paheksuen jos lapset vähän telmii. Metsässä vaikka. Ja kyllä ne ajan kanssa oppii olemaan, kun sitkeästi kulkee vaan.
Tottakai arki on arkea. Mutta tiedätkö, että se luultavasti olisi sitä ilman lapsiakin. Teillä on rahat tiukalla, sekin rassaa. Ei kaikki sun murheet ole lasten syytä. Jos ne on vielä pieniä ja vaipoissa yms, niin se on rankempi vaihe mutta se helpottaa. Menette huomenna kylppäriin puhaltamaan saippuakuplia, tai annat niiden valita kaupasta jonkun tosi oudon hedelmän. Semmoisia pieniä iloja ne on, jos jää odottamaan että kaikki muuttuu täydelliseksi niin sitä saa kyllä odottaa ihan kuolemaansa asti.
Tsemppiä teille, kyllä se ilo vielä sieltä hiipii elämään :)
Mihin pitää ilmoittaa, jos tahtoo luovuttaa, siis ihan kokonaan. Niin että lapset eivät enää palaa ja ettei mun tarvii enää koskaan nähdä lapsia?
Elämästä tulee suorittamista silloin, kun aikataulut on vedetty liian tiukalle, oli se syy niihin aikatauluihin ja rutiineihin mikä tahansa, vaikka lasten liiat harrastukset ja niihin vieminen. Silloin elämästä katoaa ilo ja se on silkkaa puurtamista.
Kun olen oppinut ottamaan rennommin ja on enemmän aikaa elää hetkessä ja havaita pieniä ilon aiheita, niin niitä on riittänytkin. Esim. meillä on rutiinikellonlyömät riisuttu minimiin (kunhan ehtii töihin, lapset hoitoon ja kouluihin niin se riittää, muutamat harrastukset siihen lisäksi). Varsinkin vapaapäivinä pyritään tekemään niitä asioita mitkä tuottaa iloa ja rentouttaa, lomilla nukutaan pitkään ja valvotaan jos siltä tuntuu. Tietysti siivotaan ja laitetaan ruokaakin, mutta se ei kuitenkaan tuo lisäpaineita olemiseen, siten kuin että jos ateria pitää olla pyhänä ja arkena pöydässä klo 17 tasan.
Miehen kanssa vietetään parisuhdeaikaa harvoin muualla kuin kotona, mutta pyritään käymään kahdestaan lenkillä, saunassa, harrastamassa joskus jne. niin että ehditään jutella tai vaikka kävellä käsi kädessä.
Pienten lasten kanssa pienikin irtiotto tuo iloa, ei se aina ole rahasta kiinni. Mennään vaikka lähimetsään eväsrepun ja kameran kanssa. Kerätään pieneen koriin aarteita ja tutkitaan niitä kotona. Pulkkamäkeen otetaan makkarat ja kaakaot ja katsellaan tulen rätinää nuotiopaikalla. Pyöräillään eri reittiä kirjastoon ja takaisin. Käydään uimarannalla kirjat, eväät ja aikaa mukana. Käydään kotieläinpuistossa silittelemässä eläimiä. Etsitään lapsille suunnattuja kulttuuritapahtumia ja käydään niissä tai uimahallissa. Otetaan lasten kavereita mukaan niin ilo tuplautuu, tai kaveriperheitä niin vielä mukavampaa.
Alue: Aihe vapaa
No, loppujen lopuksi asia on niin, että naisista lisääntymisviettisiä on todella moni, mutta äidiksi sopii vain pienen pieni vähemmistö.
En minäkään mikään äitityyppi ole. Selevitty miten selevitty. Kyllä sen muutamasta tuttavasta huomaa, että ne nyt vain on tarkotettu äideiks toisin kuin mä.