Lue keskustelun säännöt.
Puhukaa mulle järkeä.
18.03.2015 |
Elämäntilanteeni on seuraava.
Olen ollut reilu vuoden yhdessä nyt miehen kanssa, joka on mitä täydellisin kumppani. Hän on kiltti, ymmärtäväinen, hauska ja rakastaa minua aivan törkeän paljon. En ole koskaan elämässäni ollut näin tasapainoisessa ja hyvässä parisuhteessa. Mies haluaa kanssani naimisiin.
Minua ahdistaa aivan suunnattomasti. Pienet asiat ärsyttävät, aivan mitättömät ja naurettavat jutut. Tiedän tasan etten tule koskaan löytämään yhtä hyvää miestä kuin hän, mutta ahdistukseni ei vaan laannu (tai se alkoi noin 4 päivää sitten). Mies ei painosta minua mihinkään, mutta en jotenkin vaan osaa olla. Olemme asuneet yhdessäkin jo hetken, emmekä ole koskaan edes riidelleet.
Olin aiemmin vuosia aivan sairaassa parisuhteessa miehen kanssa joka hakkasi ja petti minua. Kaikki nykyinen hyvä tuntuu niin oudolta kun verrtaa siihen mitä kestin vuosia exältäni.
Erosta exän kanssa ehti kulua 2,5 vuotta ennenkun tapasin nykyisen mieheni.
Miten tällaisesta epämääräisestä ahdistuksesta pääsee eroon?
Kommentit (22)
Ei taida itse rakastaa häntä, menee hyvä mies hukkaan. Eroa ajoissa nyt heti tai sitten ole hänen kanssaan loppuelämäsi. Se ahdistus vainoaa sinua aina, ja pahenee kun löydät elämäsi rakkauden. Jos jatkat, sinun on luvattava itsellesi ettet lähde sen tulevan rakkauden perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 päivää on tosi lyhyt aika. Lähde vaikka viikonloppulomalle yksin ja kuvittele että mies on jättänyt sut, miltä silloin tuntuisi. Älä nyt ainakaan hätiköi mitään.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:09"]
Mitkä pienet asiat nyt tympii?
[/quote]
Hän on vähän turhamainen. Eli hyvin tarkka ulkonäöstään ja pukeutumisestaan, itse olen erittäin rempseä.
Hänen hengityksensä haisee joskus.
Hän on hiukan liian romanttinen joskus.
...Minä en halua vaihtaa miestä vaan sen perusteella että on nyt 4 päivää ahdistanut. Toivon syvästi että tämä menisi itsestään ohi. Eikö kaikilla tule parisuhteessa ahdistavia hetkiä ja tuntemuksia?
AP
Tiedän tunteen.
Itse olen oppinut pistämään asiat tärkeysjärjestykseen ja miettinyt, että mikä on oleellista ja mikä ei. Esim, jättääkö sukat lattialle vai viekö pois, se ei ole niin kuoleman vakava asia. Asioista selviää useammin asiallisesti keskustelemalla, mutta pitää myös muistaa, ettei toista voi täysin muuttaa. Ja ihan varmasti sinussakin on asioita joita toisen pitää oppia sietämään. Se on sitä rakkautta.
Kuulostaa tosiaan siltä että rakastat ajatusta miehestäsi mutta et kuitenkaan häntä. Nyt sun täytyy vaan miettii et tyydytkö tuohon vai et. Mun kaveri on just samanlaisessa tilanteessa. On kuitenkin jäänyt suhteeseen koska on kuitenkin niin hyvä mies vaikka ei sellaista järjetöntä rakkauden kipinää olekaan tuntenut tämän miehen kanssa kuten edellisen joka kohteli huonosti. Ihan ihanaa hänen elämänsä tuntuu kuitenkin olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:16"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:09"]
Mitkä pienet asiat nyt tympii?
[/quote]
Hän on vähän turhamainen. Eli hyvin tarkka ulkonäöstään ja pukeutumisestaan, itse olen erittäin rempseä.
Hänen hengityksensä haisee joskus.
Hän on hiukan liian romanttinen joskus.
...Minä en halua vaihtaa miestä vaan sen perusteella että on nyt 4 päivää ahdistanut. Toivon syvästi että tämä menisi itsestään ohi. Eikö kaikilla tule parisuhteessa ahdistavia hetkiä ja tuntemuksia?
AP
[/quote]
Siinä se juri on, ettei kumppani ärsytä. Samat asiat voisi ärsyttää jossain muussa. Mutta kumppanissa ei. Kun alkaa ärsyttää, niin se lisääntyy. Löytyy kokoajan jotain ärsyttävää ja kohta ei muuta olekaan
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:18"]
Kuulostaa tosiaan siltä että rakastat ajatusta miehestäsi mutta et kuitenkaan häntä. Nyt sun täytyy vaan miettii et tyydytkö tuohon vai et. Mun kaveri on just samanlaisessa tilanteessa. On kuitenkin jäänyt suhteeseen koska on kuitenkin niin hyvä mies vaikka ei sellaista järjetöntä rakkauden kipinää olekaan tuntenut tämän miehen kanssa kuten edellisen joka kohteli huonosti. Ihan ihanaa hänen elämänsä tuntuu kuitenkin olevan.
[/quote]
En voisi kuvitellakaan nyt jättäväni miestä. En missään nimessä. Luulen että mulla on sama juttu kuin kaverillasi, eli jotenkin se edellinen suhde miehen kanssa joka oli ihan paska, on saanut ajatusmaailman jotenkin vinksalleen.
Luulen että olemme edenneet vaan hirveän nopeasti, ja minun on nyt rauhoituttava vähän. Meillä ei ole kiire mihinkään. Mies ei painosta minua, mutta on avoimesti kertonut omista tunteistaan joista on täysin varma ja tietää varmasti että haluaa olla kanssani loppuelämänsä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että mies on hyvä, muttet tunne häneen aitoa seksuaalista vetoa.
Jos olet oikeasti hulluna johonkin mieheen, niin haluat häntä vaikka hän haisisi hielle, vanhalle kaljalle ja valkosipulille.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:16"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:09"]
Mitkä pienet asiat nyt tympii?
[/quote]
Hän on vähän turhamainen. Eli hyvin tarkka ulkonäöstään ja pukeutumisestaan, itse olen erittäin rempseä.
Hänen hengityksensä haisee joskus.
Hän on hiukan liian romanttinen joskus.
...Minä en halua vaihtaa miestä vaan sen perusteella että on nyt 4 päivää ahdistanut. Toivon syvästi että tämä menisi itsestään ohi. Eikö kaikilla tule parisuhteessa ahdistavia hetkiä ja tuntemuksia?
AP
[/quote]
Hmm, eipä siitä ole kauaa, kun itse painiskelin saman fiiliksen kanssa. Olisin periaatteessa halunnut olla miehen kanssa koko loppuelämän, mutta jokin ääni takaraivossa hoki koko ajan, että "eroa, eroa, eroa, eroa...". No, erottiin, enkä ole IKINÄ ollut niin helpottunut, kunnes tajusin, mitä menetin. Nyt sitten itken läikkynyttä maitoa.
Joten suosittelen olemaan kärsivällinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:22"]
Hmm, eipä siitä ole kauaa, kun itse painiskelin saman fiiliksen kanssa. Olisin periaatteessa halunnut olla miehen kanssa koko loppuelämän, mutta jokin ääni takaraivossa hoki koko ajan, että "eroa, eroa, eroa, eroa...". No, erottiin, enkä ole IKINÄ ollut niin helpottunut, kunnes tajusin, mitä menetin. Nyt sitten itken läikkynyttä maitoa.
Joten suosittelen olemaan kärsivällinen.
[/quote]
No niimpä!!! Mulla ei ole mitään syytä erota, ei niin mitään. Ainoastaan epämääräinen ahdistus. Ja olen aina ollut ailahtelevainen ihminen. En enää tee typeriä ratkaisuja ihmissuhteissa miettimättä tarkkaan asioita loppuun. Tämä ahdistus tuli viimeksi viime kesänä tämän miehen kanssa, kesti suunnilleen viikon ja meni ohi. Ehkä on vain totuttava siihen että näitä tulee ajoittain :(
AP
Kaikkien hengitys haisee joskus ja siihen usein löytyy apu. Yltiöromantttisuus yleensä häviää suhteesta ajan kuluessa ja suhteen arkipäiväistyessä. Mutta tuo turhamaisuus (yäk): siihen sinun täytynee tottua jos aiot jatkaa. Tosin lastensaamisen myötä tuleva asioiden tärkeysjärjestyksen muuttuminen voi saada miehen muuttumaan vähemmän turhamaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen oli lapsuudenkotisi ap? Puhuit myös vaikeasta ja sairaasta edellisestä suhteesta. Voisiko olla, ettet osaa tai ehkä alitajuisesti koe ansaitsevasi ns. kunnollista suhdetta? Epävakaasta lapsuudenkodista tulevat toisinaan aikuisina hakevat elämäänsä draamaa ja räiskettä, koska se on ollut se normi, mihin on kasvanut. Olisiko sinusta ihan hullu ajatus käydä vaikka psykologilla selvittämässä omia ajatuksiasi? Ihan vain sen varmistamiseksi, ettet turhaan heitä hyvää miestä hukkaan, jos ongelma onkin muualla.
Mulla tulee selittämätön ahdistus aina kun pitäisi tehdä päätös isosta (tai ei välttämättä edes isosta elämänmuutoksesta). Vaikka olisin aikaisemmin ollut varma mitä haluan, niin lopullisen päätöksen hetkellä ahdistun ja alan miettiä haluanko sittenkään. Esimerkkeinä työpaikan vaihto, asunnon ostaminen, kolmannen lapsen saaminen... Tunne on ihan hirveä!
Onko sulla ap ollut aikaisemmin ahdistusta (suurten) päätösten edessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keittiöpsykologina väittäisin, että kun asiat alkavat mennä vakavaksi, etsit tiuhemmalla kammalla niitä vikoja. Ja sitten niitä löytyy vaikka väkisin.
Jos kaverin henki haisee joskus, niin miksi et siitä mainitse. Kyllä vakavassa parisuhteessa pitää tuollaisesta pystyä puhumaan.
Tuntuu että olet epävarma vain, kun ollaan isojen asioiden äärellä.
Otat ja puhut vakavammin ukon kanssa.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:35"]
Millainen oli lapsuudenkotisi ap? Puhuit myös vaikeasta ja sairaasta edellisestä suhteesta. Voisiko olla, ettet osaa tai ehkä alitajuisesti koe ansaitsevasi ns. kunnollista suhdetta? Epävakaasta lapsuudenkodista tulevat toisinaan aikuisina hakevat elämäänsä draamaa ja räiskettä, koska se on ollut se normi, mihin on kasvanut. Olisiko sinusta ihan hullu ajatus käydä vaikka psykologilla selvittämässä omia ajatuksiasi? Ihan vain sen varmistamiseksi, ettet turhaan heitä hyvää miestä hukkaan, jos ongelma onkin muualla.
[/quote]
Ongelma on aivan taatusti päässäni ja menneisyydessäni.
Olen perheeni ja sukuni hylkäämä. Eli sukuni on syvästi uskovaista, minä en, ja tästä syystä kun en tuohon lahkon suostunut kuulumaan, laittoivat kaikki läheiseni välit poikki minuun. Eli olen menettänyt perheeni. Koko lapsuuteni on ollut yhtä maailmanlopun odottamista, koulukiusaamista erilaisuuteni takia, ei siis lainkaan onnellinen tai normaali lapsuus :(
AP
2 tässä kommentoi. Mulla oli ihan sama juttu. Huono aikaisempi suhde ja uusi hyvä ihana mies. Keskusteltiin hänen kanssaan avoimesti kuin alettiin tykästymään toisiimme. Hän jopa hyväksyi sen, että halusin olla jonkin aikaa vain kavereita. Kipinää ei varsinaisesti minun osaltani tullut oikeastaan missään vaiheessa, mutta se syvä turvallisuuden tunne, kiintymys ja rakkaus tuli. En osannut kuvitella elämääni ilman tätä kilttiä miestä, joka oli valmis minua odottamaan. Nyt viisivuotta yhdessä, naimisissa ja lapsi. :) Niitä ahdistuksen tunteita vastaan on vieläkin välillä joutunut taistelemaan, mutta yhdessä keskustelemalla niistä on eteenpäin selvitty. Mies ymmärtää vanhan suhteen taakan mitä kannan. Ota siis rauhallisesti. :)
Oletko ap koskaan käynyt juttelemassa psykologin tai muun ammattiauttajan luona? Käy ihmeessä, saat perspektiiviä ajatuksiisi ja tunteisiisi! Minua on auttanut suuresti.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:45"]
2 tässä kommentoi. Mulla oli ihan sama juttu. Huono aikaisempi suhde ja uusi hyvä ihana mies. Keskusteltiin hänen kanssaan avoimesti kuin alettiin tykästymään toisiimme. Hän jopa hyväksyi sen, että halusin olla jonkin aikaa vain kavereita. Kipinää ei varsinaisesti minun osaltani tullut oikeastaan missään vaiheessa, mutta se syvä turvallisuuden tunne, kiintymys ja rakkaus tuli. En osannut kuvitella elämääni ilman tätä kilttiä miestä, joka oli valmis minua odottamaan. Nyt viisivuotta yhdessä, naimisissa ja lapsi. :) Niitä ahdistuksen tunteita vastaan on vieläkin välillä joutunut taistelemaan, mutta yhdessä keskustelemalla niistä on eteenpäin selvitty. Mies ymmärtää vanhan suhteen taakan mitä kannan. Ota siis rauhallisesti. :)
[/quote]
KIITOS kommentistasi :)
Olen tottunut alistumaan, saamaan turpaani niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten tällainen suhde jossa ei ole henkistä/fyysistä väkivaltaa on minulle vieras. Olen hämilläni miten tällaisessa normaalissa, ymmärtävässä, tasa-arvoisessa parisuhteessa ollaan. Malli kotoa perheeseen kun oli sovinistinen ja äärimmäisein vanhoillinen.
Ja joku mainitsi että olenko huono tekemään päätöksi'? KYLLÄ OLEN. Olin työssä jossa en viihtynyt lainkaan mutten uskaltanut vaihtaakaan, vaikka olisin 3 kertaa saanut hakemaani muuta työtä. Jänistin viimehetkellä (sinänsä hyvä koska työni nykyään on aivan mahtavaa, työnkuva muuttunut ja ihmiset myös, ja edelleen samassa vanhassa paikassa olen). Pelkään tehdä isoja valintoja.
AP
Vika ei välttämättä löydy miehestä tai suhteesta, vaan menneistä kokemuksistasi ja historiastasi. Oletko pystynyt käsittelemään niitä? Itseksesi vai ammattiavun kanssa?
Jos ahdistut suurinpiirtein normaalissa ja tasapainoisessa suhteessa, mutta etsitkin väkivaltaista alistajaa, kannattaa kyllä pyrkiä muokkaamaan omia ajatusmallejaan ennemmin kuin vaihtamaan suhdetta. Tai yrittää sietää epämukavuutta...
Älä kiellä tunteitasi, vaan hyväksy ne. Kysy itseltäsi, miksi sinusta tuntuu milloinkin siltä kuin tuntuu. Esimerkiksi miksi ahdistaa? Koska tilanne on uusi ja siihen sopeutuminen vie aikaa? Joten sille on parempi antaa aikaa, hyväksy se että sopeutumiseen ja uuteen tottumiseen menee aikansa. Jne.
Mitkä pienet asiat nyt tympii?