Minne mennä yksin muutamaksi päiväksi
Valmistun aikuisopiskelusta parin viikon sisällä, tekisi mieli juhlistaa valmistumista pikku matkalla, mutta ei ole matkaseuraa. Mies on sen aikaa lasten kanssa ja kenelläkään ei ole joko työn puolesta mahista lähteä tai sitten rahaa lä'hteä mukaan. En vaan osaa päättää, pysyäkö kotimaassa vai lähteä kaupunkilomalle muualle. Eniten tekisi mieli vaikka Prahaaan tai Budapestiin tms., mutta jotenkin vaan tuntuu ankealta mennä yksin. Pitäisikö sitten tyytyä viettämään kolme päivää mukavassa hotellissa esim. Tampereella tai Helsngissä, shoppailla ja rentoutua. Vai odottaisiko pidemmälle kevääseen, jolloin joku ystävistä päsee paremmin lähtemään mukaan.
Kokemuksia yksin matkustamisesta, esim. juuri kaupunkilomasta?
Kommentit (19)
Kokemuksia ei ole, mutta uskoisin, että yksin matkaillessa olet avoimempi ja uteliaampi. Uskallat osittain pakon sanelemana ottaa avoimemmin yhteyttä kohtaamiissi ihmisiin ja tutustut itseesi paremmin kohtaamiesi tilanteiden kautta. Matkaseuran kanssa huomiosi kiinnittyy enemmän seuraan ja paljon huomion arvoista jää havainnoimatta.
No mä olen käynyt juuri kaupunkilomalla yksin. Mutta nämä ovat tykkäämiskysymyksiä. Yksin saan ajan kulumaan kivasti ilman että edes kaipaan seuraa, jos käyn museoissa, shoppailemassa, kiertelemässä kaupungilla, harrastamassa liikuntaa (juoksemassa tai salilla). Seuraa taas kaipaan, jos syö ulkona, se on minusta ikävää yksin, samoin illalla hotellilla (ja siksi roikunkin sitten netissä). Mutta varsinkin kaupungissa kun on em. tekemistä, en välttämättä itse kaipaa seuraa koko ajan.
Käväise vaikka Tallinnassa. Halvempaa kuin Helsinki ja laadukasta ruokaa. Menet vaikka spahan ja otat kasvohoidon ja pedikyyrin, rentoudut.
Juuri tuon yksin syömisen ehkä koen suurimmaksi ongelmaksi yksin matkailussa. Mielellään söisi hyvin ja kunnon ravintoloissa, mutta helposti menee yksin siihen, että käy nopeasti jossain pikaruokapaikassa syömässä. Muu sujuisi varmaan, kun on hyvä englannin kielen taito ja kokemusta matkustamisesta. hankala valinta. Kaipa mietin nyt, mitä eniten olen vailla. Uusia maisemia ja kokemuksia vaiko lepoa ja rentoutusta.
Itse ottaisin jonkun kylpylähemmottelupaketin pariksi päiväksi, Suomesta tai Virosta tms.
Reissuun vaan! Päivän kun ramppaat nähtävyyksissä ja shoppaat niin illalla ei edes jaksais mitään. Käyt lounasaikaan reippaasti syömässä hyvin jossain missä on paljon porukkaa (paikallisia) niin saat hyvää ruokaa, ei ole mikään ongelma käydä yksin. Praha ja Budapest sopii hyvin yksin reissaavalle, hyviä myös Lontoo, berliini, Amsterdam jne.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:39"]
Joo lähdetään lääh lääh kylpylään kahdestaan lääh lääh. Maksan koko paskan lääh lääh jos annat lääh lääh rentouttavaa kokovartalohierontaa lääh lääh vastineeksi lääh lääh
[/quote]
Menehän pervo veks täältä! ikävä juttu, että näitä tuppaa tänne sotkemaan asialliset keskustelut..
Itsekin valmistun, mutta en kyllä sanoisi normaalin aikuisopiskelun olevan niin rankkaa, että pitäisi ihan ulkomaille asti lähteä rentoutumaan. Mitä odotat työelämältä?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:46"]Itsekin valmistun, mutta en kyllä sanoisi normaalin aikuisopiskelun olevan niin rankkaa, että pitäisi ihan ulkomaille asti lähteä rentoutumaan. Mitä odotat työelämältä?
[/quote]
sanoiko ap olevan rankkaa?? Minä luin, että tekee mieli juhlistaa valmistumista. ja onhan se julistamisen arvoinen asia. Onnea ap! Ja onnea myös sinulle nro 13, vaikka yritkin näemmä siinä ankeilla ja pilata toisen iloa ;)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:46"]Itsekin valmistun, mutta en kyllä sanoisi normaalin aikuisopiskelun olevan niin rankkaa, että pitäisi ihan ulkomaille asti lähteä rentoutumaan. Mitä odotat työelämältä? [/quote] sanoiko ap olevan rankkaa?? Minä luin, että tekee mieli juhlistaa valmistumista. ja onhan se julistamisen arvoinen asia. Onnea ap! Ja onnea myös sinulle nro 13, vaikka yritkin näemmä siinä ankeilla ja pilata toisen iloa ;)
[/quote]
No, minä juhlin menemällä alan töihin kun vihdoinkin on mahdollisuus siihen. Opiskelu kuuluu normaaliin elämään, ei sen päättyminen ole mielestäni syy lähteä päättömänä kanana rilluttelemaan.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:33"]
Juuri tuon yksin syömisen ehkä koen suurimmaksi ongelmaksi yksin matkailussa. Mielellään söisi hyvin ja kunnon ravintoloissa, mutta helposti menee yksin siihen, että käy nopeasti jossain pikaruokapaikassa syömässä. Muu sujuisi varmaan, kun on hyvä englannin kielen taito ja kokemusta matkustamisesta. hankala valinta. Kaipa mietin nyt, mitä eniten olen vailla. Uusia maisemia ja kokemuksia vaiko lepoa ja rentoutusta.
[/quote]
Joo, rentoutumiseen voi ihan maisemanvaihdoskin riittää. On hyvä miettiä, mitä haluaa. Joskus se voi olla vaan se, että haluaa herätä kiireettä ja lukea kirjaa sängyssä ja tuollaista varten ei ole pakko lähteä parin tuhannen kilometrin päähän. :)
Kiitos kivoista vinkeistä ja kommenteista! Työelämästä on kokemusta jo yli 15 vuotta eli aika tarkkaan tiedän mitä se on. Ja mistään rilluttelemisesta ei tosiaan ole kyse vaan rentoutumisesta ja ehkä joidenkin uusien nähtävyyksien katsomisesta, shoppailusta jne. Rankkaa ei ole opiskelu ollut mutta kuten sanottu, haluan vähän hemmotella itseäni ja juhlistaa valmistumista! Taidan päätyä tällä kertaa kylpylähotellilomaan Riikassa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 21:46"]Itsekin valmistun, mutta en kyllä sanoisi normaalin aikuisopiskelun olevan niin rankkaa, että pitäisi ihan ulkomaille asti lähteä rentoutumaan. Mitä odotat työelämältä? [/quote] sanoiko ap olevan rankkaa?? Minä luin, että tekee mieli juhlistaa valmistumista. ja onhan se julistamisen arvoinen asia. Onnea ap! Ja onnea myös sinulle nro 13, vaikka yritkin näemmä siinä ankeilla ja pilata toisen iloa ;)
[/quote]
No, minä juhlin menemällä alan töihin kun vihdoinkin on mahdollisuus siihen. Opiskelu kuuluu normaaliin elämään, ei sen päättyminen ole mielestäni syy lähteä päättömänä kanana rilluttelemaan.
[/quote]
Oletpa ankea ihminen :D Töihinmeno muka juhlistamista, jep jep! :D Ootko huomannu että elämässä ja Suomessa erottelemme ARJEN ja JUHLAN? Eiköhän ap ehdi niihin töihin pikku reissunsa jälkeenkin. Miksi sinulle yksin reissaaminen = päättömänä kanana rillutteleminen? Ap ei ole sanonut mitään tuon suuntaista. Jos on perheellisenä opiskellut ja varaa on, niin itsensä hemmottelu on ihan paikallaan ja sallittua. Sinullekin! ;) Suosittelen pipon löysäämistä!
Minäkin aion saada gradun viimein valmiiksi ja suunnata jonnekin ihan yksin. Käyn kahviloissa ja museoissa ja nukun hyvin. Olet ap matkasi ansainnut. Mikään ei ole niin kivaa kuin istua jossain kuppilassa seuraamassa maailman menoa ilman että joku kälättää koko ajan vieressä.

Prahassa oli oikein kiva viettää yksinäistä aikaa. Jos tahtoo, voi paikanpäällä osallistua kiertokävelyille, tai vaikkapa öiselle olutkierrokselle. Paljon nähtävää, ravintolat halpoja ja ylipäätään yksin liikkuminen oli helppoa. Suosittelen.
Mikset ottaisi perhettä mukaan? Me oltiin miehen kanssa häämatkalla Tampereella, kun mentiin perjantaina naimisiin ja maanantaina töihin. Meillä oli siellä sellainen sviitti, joka oli kahdessa kerroksessa. Yläkerran makkarin yhteydessä oli poreamme ja alakerrassa oli sauna. Ja tämä siis Tampereen Kylpylässä. Eikö olisi kivempi juhlia rennosti koko perheen kesken kuin lähteä yksin jonnekin möllöttämään?
Täältä löytyy kyllä kivaa matkaseuraa! Enkä tarkoita mitään vonkareita:)