Lue keskustelun säännöt.
Oletko kertonut varattuna ollessasi tunteesi jollekin vanhalle ihastukselle?
10.11.2014 |
Kannattaako kertoa vai pitää tietonaan tunteensa jotakin vanhaa ihastusta kohtaan, jos on itse varattu? Olen ymmärtänyt, että yli kymmenen vuotta sitten yksi mies olisi ilmeisesti olut kiinnostunut minusta uudessa työpaikassani. Hän lopetti aika pian siellä työpaikassa, mutta auttoi minua alussa tietokoneohjelmien kanssa. Olin nähnyt hänet aikaisemmin samassa opiskelupaikassani. Hän olisi halunnut jutella kanssani ja kysyi mm. missä asun. Salasanaani peitellessäni hän naurahti, että kyllä me nähdään ne tuolla tietohallinnossa tms.
Silloin olin traumatisoitunut sairaan ex-poikaystäväni takia ja olin tosi pidättyväinen ja epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Pidin tätä työkaveriakin uhkana ja pelkäsin, että hän seuraisi sähköpostiani ja haluaisi jotenkin pelata kanssani. Ruokajonossa hän sattui eteeni tai taakseni ja nojasi ikäänkuin vahingossa minuun kevyesti. En ollut huomaavinaankaan.
Vähän aikaa sitten tämä vanha työkaveri tuli mieleeni ja etsin hänet Facebookista. En pyytänyt kaveriksi, mutta hänellä on avoimet sivut, joista näkee mitä häenlle kuuluu. Vaikuttaa mukavalta ja aktiiviselta ihmiseltä. Kuulostaa varmaan erikoiselta, mutta nyt tämä ihminen pyörii mielessäni. Olen tajunnut, että ehkä hän oli sittenkin kiinnostunut minusta oikeasti. Mitä jos en olisi silloin ollut niin pidättyväinen.. Elämä olisi voinut mennä toisin. Se tuntuu haikealta. Hänellä ei ilmeisesti ole lapsia. Nykyiseen suhteeseeni ja elämääni olen tyytyväinen. Minua häiritsee vain kun en voi puhua tästä vanhasta työkaverista kenenkään kanssa. Tuntuu kummalliselta tuntea yhtäkkiä ihastumisen tunteita näin jäkikäteen jotakin menneisyyteen kuuluvaa ihmistä kohtaan. Miten pääsen näistä tunteista eroon? Onko kukaan mennyt vastavassa tilanteessa laittamaan viestiä, että kiitos kiinnostuksestasi silloin kauan sitten. En todellakaan haluaisi muuten alkaa olla tekemisissä. Meillä on molemmilla omat elämämme.
Otsikkoni on vähän huono, koska silloin aikoinaan en uskáltanut ihastua enkä tajunnut, että työkaveri olisi voinut olla oikeasti kiinnostunut minusta.
ap
Kommentit (38)
Pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä ihastuksia. Eri asia on sitten miten niiden kanssa toimii. Ei pidä ajatella että jokaisen ihanan ihmisen kanssa tulisi harrastaa seksiä tai mennä naimisiin. Yritä antaa ihastuksen tunteen mennä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Joillekin on tarkoitettu joku täysin muu kuin oma puoliso ja se selviää myöhemmin elämässä"
JUST! kyllä me teemme ihan itse niitä valintoja ja olemme niistä vastuussa. Ei ole niin että joku olisi "tarkoitettu" niin että meidän olisi "pakko" erota. Jättäminen toisen takia on oma valinta ja siitä on oma vastuu.
FB:ssa ja luokkakokouksessa.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 22:20"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 19:30"]
Olen muistellut menneitä vanhojen ihastusteni kanssa. Siitä tuli hyvä mieli kun toinenkin sanoi olleensa kiinnostunut minusta. Toinen mies sanoi että hän ei edes tiennyt minun olleen ihastunut ja olleensa sokea silloin.
Ei ihastumisessa ole mitään pahaa. Enkä muutenkaan ymmärrä tätä yltiömoralisointia jota tällä palstalla harrastetaan. Ei kaikki haikailu johda pettämiseen.
[/quote]
Oletko vielä tekemisissä näitten vanhojen ihastusten kanssa? Jossakin tapauksessa voisin ehkä käydä tuollaisen keskustelun, mutta en haluaisi enää kaveerata ainakaan sen jälkeen. Laittaisin rajan siihen. Tarkoitan, että jos tapaisin vuosien jälkeen jonkun vanhan ihastuksen ja muistelisin hänen kanssaan menneitä, niin en haluaisi jatkaa kaveruutta mitenkään, edes Facebookissa sen jälkeen. En haluaisi viritellä mitään tunteita enää, vaan jättää asian siihen. Miltä tämä kuulostaa?
Mun mielestä tuo on asiallinen pointti, että ei kaiken haikailun tarvitse johtaa pettämiseen.
[/quote]
Vanhaa ihastustani mietin minäkin. Aikaa on kulunut jo 15 vuotta siitä, kun opiskeluaikana vietimme ravintolaillan jälkeen yhteisen yön. Tämän jälkeen sain mieheltä mailia, että haluaisi vielä tavata. Myös joskus myöhemmin törmäsimme yliopistolla, juttelimme niitä näitä ja taas myöjemmin seurasi meili, jossa mies ehdotti treffejä.
En koskaan vastannut miehen viesteihin, koska seurustelin jo silloin saman miehen kanssa, jonka kanssa olen nyt naimissa. Nyt elämä on pyörittänyt miedän molemmat toiselle puolelle Suomea, samaaan kaupunkiin ja samaan työyhteisöön. Ja nyt on elämä muuttunut hyvin tukalaksi, sillä huomaan olevan hyvin "viehättynyt" mieheen...
Ja jokin outo voima saa minut aina välillä miettimään, että haluaisin kertoa miehelle syyn, miksi en koskaan vastannut hänen viesteihinsä ja kertoa, miten söpö ja suloinen hän yhä on. Silloin aikanaan hän ei tiennyt minun seurustelevan.
Melkein. Toisaalta, tekisi mieli kertoa uudelle ihastukselle, pitikin joutua samaan pöytään, huoh. Mutta pakko kai varattuna sinnitellä ja pitää asiat oman pään sisällä. Tai sitten jos ei siihen pysty, erota ensin. Huokaus, miten voi elämä olla raskasta, ei rakastaan haluaisi satuttaa, eikä muita rakastaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin ensimmäiselle rakkaudelleni tunteistani baarissa kerran. Olimme jonkinlaisia friends with benefits, mutta koskaan ei puhuttu toisillemme tunteistamme. Monta vuotta tämän jälkeen oman suhteeni kriiseissä ajattelin häntä ja törmäsin baarissa ja halusin vain sanoa, että hän oli ensimmäinen rakkauteni. Hän on naimisissa ja minä myös, joten ei siitä sen enempää. Muistan vaan kun tuntui että kaikki muu hävisi ympäriltä kun katsottiin toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuttu (ex) vuosien takaa avautui rakkaudestaan mua kohtaan. Kyllä se herätti omia uinuvia tunteitakin ja ei, en olisi halunnut näin jos olisin saanut valita. Olemme molemmat tahoillamme varattuja.
Kilttinä ihmisenä en osannut olla vastaamatta miehen yhteydenottoihin ja käsittelin hänen kanssaan näitä tunneasioita pitkään ja perusteellisesti. Oli aika tuskallista. En myöskään osannut valehdella hänelle, kun hän kysyi minun tunteistani, olihan niitä. Pidin kuitenkin siitä kiinni, että omaa miestäni rakastan enkä halua muuttaa mitään elämässäni, vaikka jotain tunteita exää kohtaan olikin jäljellä. Miehelleni kerroin tilanteesta, hän ymmärsi ja tuki.
Juttu päättyi sitten aikanaan siten, että mies sai kai käsiteltyä omat tunteensa ja/tai huomasi, että meillä ei kuitenkaan ole mitään tulevaisuutta, emme tule tapaamaan jne. Kummatkin jatkoimme suhteissamme, minä onnellisena ja mies kertomansa mukaan onnettomana, who knows. En tiedä oliko kenellekään mitään hyvää siitä, että ex tunnusti tunteensa. Minusta se oli ainakin stressaavaa, ahdistavaa, epämukavaa aikaa ja kävin läpi aika vahvan tunnekuohun/-myrskyn, mikä olisi voinut tehdä pahaa suhteellenikin. Onneksi oma mies on tasainen ja vahva, eikä hätkähtänyt näistä kuvioista mitenkään vaan oli tukena.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Mulle tuli tämä mieleen tuosta ketjusta, jossa lähetettiin terveisiä jollekin mielessä pyörivälle ihmiselle. Sanoja, joita ei koskaan tule sanottua ääneen.
Oletteko kertoneet tunteistanne koskaan entisille ihastuksille vaikka viestillä ja jättäneet sitten asian taaksenne? Tai oletteko muuten pyrkineet tunteistanne eroon? Mun mielestä olisi ohan suotavaa päästä eroon näistä tunteista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ei kannata kertoa. Mitä tuo toinen ihminen tekisi sillä tiedolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä ettei nykyisessä elämässäsi kuitenkaan ole kaikki ihan kunnossa ja sinua tyydyttävästi kun nyt yhtäkkiä alat haikailemaan jonkun 10 vuotta vanhan jutun perään. Mene itseesi ja mieti, mistä on oikeasti kysymys.
Älä nyt herranjumala mene enää itsräsi nolaamaan. Noin vanhoilla jutuilla ei ole enää paskankaan väliä, varsinkin kun teillä ei oikeasti edes ollut suhdetta.
Jos joku entinen kontakti minua lähestyisi, että "muistatko kun katseemme kohtasivat v. 2004,", pitäisin kyllä vähintään todella surullisena ihmisenä, luultavasti jopa häiriintyneenä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko tosissasi? :) Voi hyvänen aika.
Kiitos kommenteistanne. Tuollaista ravistelua varmaan tarvitsenkin. Ne vahvistivat ajatustani selvittää tämä asia vaan omassa päässäni. Ihan tyhmäähän se olisi laittaa viestiä. Kerran olen saanut itse yhden tällaisen tunnustuksen ihmiseltä, jonka kanssa olimme olleet kavereita. Se oli vähän kiusallista nykyisen suhteeni kannalta. En mä kuitenkaan tätä ihmistä mitenkään hulluna sen takia pitänyt. Hän oli kertonut toiselle ihmiselle, mutta olisin toivonut, ettei tämä toinen ihminen olisi kertonut sitä mulle.
ap
Onko joku vanha ihastus sitten tunnustanut teille vanhat tunteensa myöhemmin? Olisko se pelkästään negatiivista jos tunne olisi aikoinan ollut molemminpuolinen ja muistelisit ihan hyvällä tätä ihmistä, vaikka suhdetta ei olisi ollut?
Mun vanha ihastukseni, jonka kanssa en sitten lopulta päätynyt suhteeseen (palasin edeltävän poikaystävän kanssa yhteen) kirjoitti yli kymmenen vuoden jälkeen rakastavansa minua yhä. Olen naimisissa ja lapsiakin on. Ahdisti niin etten viitsinyt edes vastata mitään. Miksi kaivella vanhoja juttuja?
Silloin kun aloin seurustella mieheni kanssa yksi yhteinen tuttu nainen olisi voinut jätää kertomatta ihastuksestaan miestäni kohtaan. Heidän välillään oli ollut kaveruutta ja jonkinlaista kiintymystä, mutta ei suhdetta. En tykännyt tästä avautumisesta.
Mitä kuuluu Marja-Leena -tyyliin siis.
[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 11:22"]
Joillekin on tarkoitettu joku täysin muu kuin oma puoliso ja se selviää myöhemmin elämässä. Joku voi rakastaa kahta ihmistä palavasti elämänsä eikä tee huonoa puolisoa kun on uskollinen valitulleen.
[/quote]
Kaikki tämä "joku on minulle tarkoitettu" hömppä on ihan uskomatonta kukkua, ja kun sen vielä näkee ketjussa, jossa kysymyksessä on joku muutamasta keskustelusta peräisin oleva työpaikkaihastus vuosien takaa, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi tämäkin palsta on täynnä ihmissuhdesotkuja.
Tunteet sitä, tunteet tätä... Mulle tarkoitettu... Mä haluan ehdottomasti kieltää kaikki romantiikantihkuiset hömpät kaikilta tytöiltä ja naisilta, jos se johtaa tällaiseen ihmeelliseen fantasiamaailmassa elämiseen.
Biologia tekee sitä, että jonkun ihmisen kanssa voi todella kokea positiivisia tunteita, mutta onko niistä kaikista pakko tehdä jotakin helvetin tärkeitä romanttisia tarinoita? Ja miksi niitä pitää vielä palata käsittelemään vuosien taakse?
Biologia tekee sen, että miehet liehittelevät teitä, koska teillä on naissukupuolen ulkoiset tunnusmerkit mukananne jatkuvasti. Jos sitten osoitatte miehelle, että liehittely tekee vaikutuksen, niin tottahan uros siitä pitää, koska kokee miehisyytensä olevan kunnossa.
Mahtaa olla ristiriitaista ja vaikeaa, jos pitää ylläpitää samalla romanttista ihannetta parisuhteesta yllä, kun se romantiikannälkänne johtaa sitten siihen, että lätkähtelette milloin mihinkin.