Mielipiteitä tähän
Ollaan miesystävän kanssa seurusteltu 2 vuotta. Nyt on exänsä syntymäpäivät ja menee niitä juhlimaan (heillä yhteisiä lapsia).
Minua ei ole kutsuttu enkä olisi mennytkään vaikka olisikin.
Mutta vähän mietityttää. Ei sentään milään yleinen tapa tuo ole. Tunnen itseni kakkoseksi.:(
Kommentit (44)
En ymmärrä miksi pitäisi juhlia. Ei oikein yhtään järkevää syytä tule mieleen.
Onko vielä tunteita exäänsä kohtaan kenties? Etsi parempi kuin tuollainen exässään roikkuja. Etsi henkisesti vapautunut mies jos eronneeseen pakko sotkeutua..
No riippuu ihan siitä, mitä miehesi on jo heti suhteen alussa kertonut suhteestaan exään. Ei kaikki erot pääty katkeraan sotimiseen. Joskus on vain parempi todeta, että hei rakkaus kuoli, mutta voimme silti olla ystäviä.
Jos tämä on kerrottu sinulle, niin turha loukkaantua. Ja sen verran luottoa, että ovat todellakin ystäviä. Itse tosin saan aina kutsun exän synttäreille, mutta en ole viitsinyt mennä, kun en exän ja mieheni lisäksi tunne muita. Mieheni viettää siellä pari tuntia kahvin ääressä, leikkii kummipojan kanssa (heillä ei siis yhteisiä lapsia) ja tulee takaisin kotiin.
Jos tuo kutsu taas tuli kahden vuoden tauon jälkeen ja miehesi innoissaan lähti, niin olisin mustasukkainen ja huolissani. Mielestäni kyseessä olisi melkoisen raju tilanteen muutos. Kertoisi minulle, että ehkä tunteet eivät olekkaan niin kuolleita...
Ap sanoo ettei häntä ole kutsuttu niin miksi miehensä pitää yksinkään mennä. Ei kauhean fiksua.
Olen edelleen siätä mieltä, että ap:n aloitus ei kerro asiasta yhtään mitään sellaista, että siitä voisi mielipidettä muodostaa.
Ehkä ex kutsui viime vuonna ap:kin, mutta ei tänä vuonna enää, kun ei ilmestynyt viime vuonnakaan? Mistä voitaisiin tietää?
Aloitus haiskahtaa vähän tuen hakemiselta asiasta, josta ei kerrota koko totuutta. Tai ei voi tietää.
t.7
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 00:48"]Olen edelleen siätä mieltä, että ap:n aloitus ei kerro asiasta yhtään mitään sellaista, että siitä voisi mielipidettä muodostaa.
Ehkä ex kutsui viime vuonna ap:kin, mutta ei tänä vuonna enää, kun ei ilmestynyt viime vuonnakaan? Mistä voitaisiin tietää?
Aloitus haiskahtaa vähän tuen hakemiselta asiasta, josta ei kerrota koko totuutta. Tai ei voi tietää.
t.7
[/quote]
En ole exäänsä tavannut kertaakaan. Ja nyt on kyseessä -kymppiset pyöreät juhlat. Kyllä, tukea yritän hakea täältä.'
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 00:55"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 00:48"]Olen edelleen siätä mieltä, että ap:n aloitus ei kerro asiasta yhtään mitään sellaista, että siitä voisi mielipidettä muodostaa.
Ehkä ex kutsui viime vuonna ap:kin, mutta ei tänä vuonna enää, kun ei ilmestynyt viime vuonnakaan? Mistä voitaisiin tietää?
Aloitus haiskahtaa vähän tuen hakemiselta asiasta, josta ei kerrota koko totuutta. Tai ei voi tietää.
t.7
[/quote]
En ole exäänsä tavannut kertaakaan. Ja nyt on kyseessä -kymppiset pyöreät juhlat. Kyllä, tukea yritän hakea täältä.'
[/quote]
Ap
Ovat hyviä ystäviä kun viettäneet kaikki juhlapyhät yhdessä. Ap
Vaihtamalla vois löytyä parempi mies.
Etkä silti viitsi kertoa, että kuinka säännöllisesti nyksäsi ja hänen eksäntä tapaavat toisiaan noin muuten. Et kerro, mitä miehesi on kertonut suhteestaan eksäänsä.
Tai ehkä se ex-muija on hullu sekopää, joka ei ole kertonut suvulleen erostaan ja haluaa siksi miehesi sinne juhliin. Ja miehesi säälii tätä naista niin, ettei kehdannut kieltäytyä. Tai ei voi tietää.
Ei voi tukeilla, kun ei saa kaikkia tietoja tiskiin :(
Miksi miehesi ei vietä kaikkia juhlapyhiä sinun kanssasi? Tai edes osaa niistä? Onhan tuo hienoa lasten kannalta, mutta vähän kyllä omituista, että kaikki pyhät joulusta jussiin vietettäisiin exän kanssa. Oletteko keskustelleen asiasta? Mitä mieltä mies on sinun kannastasi? Miksi olet suhteessa tämän miehen kanssa? Onko asia ollut sinulle ok suhteen alussa? Jos oli, niin mikä on muuttunut? Jos ei, niin miksi olet edelleen parisuhteessa, jossa sinua ja sinun kanssa vietettyä yhteistä aikaa ei kunnioiteta? Onko heillä yhteishuoltajuus? Paljonko miehesi näkee lapsiaan?
Lähdetään nyt vaikka noista liikkeelle.
Nykyään tapaavat lasten vaihdon yhteydessä ei muutoin. Ehkä tosiaan mies säälii exäänsä. Sitä ihmettelen kuinka miesystäväni jaksaa olla noin ystävällinen kun exänsä oli lähtenyt toisen miehen matkaan. Tosin eivät ole enää yhdessä.
Mua itkettää. Taidan olla ikuinen kakkonen.:(
Heillä on yhteishuoltajuus kyllä. Nyt olen aivan nolona kun tarkemmin ajattelen minä olen ollut kovin kiltti ja kaiken hyväksynyt. Myös kahden viikon lomamatkan exänsä kanssa, lasten vuoksi tietenkin mutta exänsä järjesti perheenä samaan huoneeseen. Voi että mua itkettää, olen ollut kynnysmatto. :( ap
Jos niillä on hyvät välit ja lasten takia viettävät yhteisiä kemuja. Anna mennä. Sillä aikaa voit itse tehdä jotain itsellesi mieluisaa. Ei kai se sinne yoksi jää?
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 01:11"]Heillä on yhteishuoltajuus kyllä. Nyt olen aivan nolona kun tarkemmin ajattelen minä olen ollut kovin kiltti ja kaiken hyväksynyt. Myös kahden viikon lomamatkan exänsä kanssa, lasten vuoksi tietenkin mutta exänsä järjesti perheenä samaan huoneeseen. Voi että mua itkettää, olen ollut kynnysmatto. :( ap
[/quote]
Hei toi ei ole enää normaalia.
Minua itkettää tämä. Miksi en pysty lemppaamaan miestä:( ap
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 01:28"]Minua itkettää tämä. Miksi en pysty lemppaamaan miestä:( ap
[/quote]
Kerran se vain kirpaisee tai ei edes sitä jos huonosta luopuu, laita kiertoon. Tsemppiä.
Tuon perusteella outoa, miksi mennä juhlimaan eksää?? Ei hitsi, en hyväksyis mun mieheltä tuota. Tosin ei hän menisikään. Eksä ei niin eksä sittenkään?