Lapsen liika kehuminen

Meidän keskimmäinen, poika, on aiheuttanut meille melkoista mielipahaa ja harmaita hiuksia. :)

Monet neuvot ja ohjeet on saatu. Yksi on lapsen kehuminen. Kun poika tietää saavansa huomiota negatiivisella käytöksellä, hän tekee koko ajan kaikkea hölmöä.

No, ohjeeksi saimme kahua kaikkea positiivista todella ylenpalttisesti.

Meidän puheemme kuulostaa siis ihan samalta kun tuo kuulemasi.

Ja vaikka kyseessä olisikin aivan " tavallinen" lapsi, miksi kehumisesta olisi haittaa? Hyvähän se on, että lapsi saa toimistaan positiivista palautetta! Voiko lasta tosiaan kehua liikaa? Se kehuminenko riittää " pilaamaan" lapsen? Tuskinpa!

Lasta ei koskaan voi kehua tai kannustaa liikaa, ettäs tiedät!

kommentoimatta, kun lapsi tuntuu normaaliälyiseltä ja äiti esittää muille äideille kuinka rakentava hän on, kun jaksaa kehua omaa lastaan mitättömistä pikkuseikoista.



Kyseinen taapero kiljuu kuin palosireeni halutessaan jotain, ja tekisi mieli kysyä äidiltä, uskooko tekevänsä isonkin palveluksen lapselleen, kun antaa lapsen ymmärtää että karmea huuto on aivan ok tapa ilmaista itseään.



Vauvani herää, ja isommat lapseni säpsähtävät kun kyseinen lapsi kiljaisee, eli kärrään aina vauvan strategisesti syrjään tästä palosireenistä jo kun näen heidän lähestyvän.

Itsekkäitä lapsia ei kasva kehumalla, vaan antamalla liikaa vapautta ja liian vähän läheisyyttä.

Minut on itsekin kasvatettu ylenpalttisilla kehuilla ja tiedätkö mitä, minulla on tosi hyvä itsetunto. En pienistä hätkähdä, kestän väärässä olemista enkä pelkää, että nolaisin itseni. Pärjään eri sosiaalisissa tilanteissa ja olen hyvä esiintymään. Kaikki tämä helpottaa elämääni paljon.



Haluan, että lapsellani on samanlainen perusvarmuus, että hän on hyvä sellaisenaan ja ihan tavalliset pienet asiat riittävät, kaikki muu on extraa. Kehun esim. aina lasta, jos kaupassa on mennyt hyvin, jos hän on jaksanut väsyneenä bussimatkan, jos hän on oppinut uuden sanan jne.

Meillä kaksi melko hyvätapaista, fiksua ja helppoa lasta.

Ja kehuja ei säästellä!

Lapsen pitää ymmärtää olevansa arvokas, ja miten sitä voi olla, jos vanhempien arvostusta ei huomaa mistään?

Vierailija:

... Ei siinä mitään, että kehutaan, mutta jotain rajaa! Pitäisi vähän miettiä missä lässyttää ja missä ei.

ei saakaan opettajalta joka kerta kiitosta siitä kun osaa laittaa ruokailuastiat oikein ruokailun jälkeen pois. Entäs sitten kun lapsi onkin niin keskiverto kuin voi olla eikä saa pahemmin kehuja muilta kuin vanhemmilta...on siinä vaikea elämä edessä kun lapselle opetetaan että kaikesta mitä on hyvin tehty niin kehutaan, entä kun kehut loppuu, miksi tehdä oikein kun enää ei kehuta?

Ei se, että kehuu paljon lastaan tarkoita, että antaa kaikessa periksi. Jestas mitä ääliöitä! Kehumattomuudella kasvatetaan nuorisorikollisia. Lapset eivät saa vanhemmilta muuta huomiota, parempi edes sitten se negatiivinen.



T. Tyttöään jopa julkisilla paikoilla PALJON kehuva äiti.

Jollei ole koskaan kehuttu, ei opi koskaan itseään arvostamaan näin.

=)

=)

mua ei koskaan kehuttu lapsena, ei mistään asiasta ja uskon että ainakin osittainsiitä syystä olen aika epävarma monesta asiasta.

alkaa kehua vähän hillitymmin. Lapsista tulee tunnevammaisia ja narsisteja jos he eivät saa tarpeeksi huomiota ja hoivaa, ei varmasti liiallisesta kehumisesta taapero-iässä.

Kysyttiin että mikset kymppiä tuonut, jos tulin kasin kanssa kokeesta kotio. Omat lapset ei tätä kohtaloa tule kokemaan.

Vaatimattomuuteen kasvatettiin. Nyt itsetunto- ja itseluottamusongelmia, itseni vähättelyä. Olen arka lähestymään ihmisiä, kun pelkään tulla torjutuksi. Hain kyllä sitten tunnustusta muualta, eli koulunumerot mulla oli tosi hyviä, preppasin itseni koulun kilpailuihin (taloustieto, matikka ym.), kun tunnustusta piti jostain saada.



Omia lapsiani kehun niin paljon kuin sielu sietää!!!

Kyllä vanhempien kuuluu olla kannustavia, ja mikä kannustaa enemmän kuin kehuminen.

Vierailija:

ei saakaan opettajalta joka kerta kiitosta siitä kun osaa laittaa ruokailuastiat oikein ruokailun jälkeen pois. Entäs sitten kun lapsi onkin niin keskiverto kuin voi olla eikä saa pahemmin kehuja muilta kuin vanhemmilta...on siinä vaikea elämä edessä kun lapselle opetetaan että kaikesta mitä on hyvin tehty niin kehutaan, entä kun kehut loppuu, miksi tehdä oikein kun enää ei kehuta?

Vanhemmat kehuvat vauvasta asti omaa lastaan ja ovat samalla muille (tutuillekin) lapsille täysin sokeita. Lapsesta kasvaa MINÄ OLEN PARAS -tyyppi, joka ei tajua että muutkin voivat olla hyviä tai (kauheeta!) jopa parempia.

ap

ja isommatkin vain vahvistavat. Olen ottanut saman linjan oman lapseni kanssa, kehun ja kannustan häntä jatkuvasti ja kerron kuinka äärettömän rakas hän on meille vanhemmille. Mieheni on kasvatettu kehuja säästellen ja hänen itsetuntonsa on ihan eri tasolla kuin minun. Hän on myös peruspessimisti, joka tosin on oppinut näkemään asioita vähän positiivisemmin minun kanssani ollessaan.

Mutta on hyvä, että tässä asiassa on tapahtumassa iso kulttuurinen muutos. Suomessa on kasvatettu liian monta sukupolvea häpeään ja epävarmuuteen.



Minusta on upeaa, että tässä asiassa on selvästi tulossa muutos!

omasta lapsuudestani sen että palautetta sai vai jos teki jotain väärin, mitään ei sanottu jos ei ollut mitään valittamista.



Siskoni on kaksi omaa lastansa kasvattanut kehuilla(4&7-vuotiaat) ja kyllä heiltä ainakin vaaditaan hyvää käytöstä, esim ruokapöydästä ei mitään jos ei kauniisti pyydä(saisinko....).



Meillä on sama meininki, poika nyt 2v. Ja meillä poika tsemppaa itse irseään olemaan reipas jos pitää tehdä jotain kurjaa. Itse siis olen kehunut häntä reippaaksi kun tekee jotain mikä ei ole kivaa(esim lääkärissä käynti). Tänäänkin kun letkuniistäjällä piti räkää tyhjentää nenästä ja häntä itketti niin sanoi itselleen, olen reipas, olen reipas. Selvästi yritti tsempata itseään kestämään kurjan toimenpiteen.



Itse olen nähnyt vain hyviä tuloksia kehumalla kasvatuksesta. Toki pitää rajat ja säännöt olla.