Taidan erota kirkosta.
Miksi tahtoisin olla osa yhteisöä, jonka edustamat elämänarvot ovat täysin päinvastaisia omieni kanssa? En tosin puhu kaikista kristityistä- puhun vain heistä, joita seuraava kirjoitukseni koskee.
Olen uskovaisen perheen tyttö, homoseksuaali ja entinen uskovainen itsekin. Olen elänyt pitkään itseäni häveten, uskovaisia ja Jumalaa kumartaen, helvettiä ja maailmanloppua hysteerisesti peläten. Olen elänyt pilkkaa kuunnellen - ensin uskovaisuudestani ja sittemmin homoseksuaalisuudestani. Olen yrittänyt ymmärtää ja olen yrittänyt varjella rakkauttani perhettäni, vanhoja ystäviäni ja omaa elämääni kohtaan. Olen repinyt itseni riekaleiksi yrittäessäni muuttua ja olla sellainen kiltti ja kunnollinen tyttö, jollaiseksi äitini minun tahtoi tulevan. Olen itkenyt illasta aamuun miettiessäni, kuinka olen pettänyt rakkaan äitini lähtiessäni omalle polulleni etsimään onnea ainoaan elämääni. Tunnen murenevani päivä päivältä pienemmiksi paloiksi, ja päivä päivältä minä huomaan olevani hieman enemmän hyljeksitty siellä, mistä joskus lähdin. Kaiken aikaa olen kuitenkin tuntenut jonkinlaista riemua tätä elämää kohtaan - minä osaan rakastaa ja se riittää.
Minä en tahdo kirkkohäitä. Minä en tahdo avioitua paikassa, jonne en ole tervetullut avioitumaan. Ymmärrän ihmistä, joka uskoo Jumalaan ja Raamattuun, eikä näin ollen voi suvaita samaa sukupuolta olevien parien viettävän kirkkohäitä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi tämä sama ihminen suvaitsee yksintein erään aikansa eläneen mäkihyppääjän astelevan kymmenettä kertaa pyhään avioliittoon milloin mistäkin löytämänsä naisen kanssa. En ymmärrä, miksi tälle ihmiselle on ihan okei, että kolmen lapsen vanhemmat avioituvat kirkossa, vaikka Raamattu kieltää esiaviollisen seksin. En ymmärrä miksi ihminen, jonka elämässä usko Raamatun teksteihin ei ole koskaan näkynyt millään tavalla, muuttuu yhtäkkiä hartaaksi uskovaiseksi, kun otetaan puheeksi sukupuolineutraali avioliittolaki. En ymmärrä moniakaan edellämainittujen kaltaisia asioita, mutta ehkä minun tehtäväni ei olekaan ymmärtää.
Ai niin. Vaikka puhuin juuri äsken kirkkohäistä, sukupuolineutraalilla avioliittolailla ei haeta homoseksuaaleille kirkollista vihkimistä. Ihan vain muistutuksena.
En tiedä haluanko minä ylipäätään naimisiin. Häissäni ei olisi muutamaa ystävääni lukuunottamatta omalta puoleltani ketään. He eivät tahdo tulla enkä minä tahdo nähdä heidän kärsivän halveksivia katseitaan. Minä olen sairas, minä olen oksettava, minä olen väärinväärinväärinväärin.... He ovat oikein. Monilapsisine perheineen he ovat enemmän oikein kuin kukaan muu voi koskaan olla. Jos saan joskus omia lapsia, en voi mennä heidän kanssaan lapsuudenkotiini. Minua katsottaisiin kieroon ja lapsiani säälittäisiin. En tiedä, voisinko olla enää perheeni kanssa missään tekemisissä, vaikka heitä niin pohjattomasti rakastankin.
Minä en ole valinnut tätä. Olen taistellut hullunlailla ollakseni jotain aivan muuta, olen rukoillut ja puhunut terapeutille, minä olen ihan vain odottanut hiljaa. Mutta minä olen minä enkä muuta voi. Siksi minun on tultava onnelliseksi juuri tällaisena, tässä ja nyt. Toivottavasti sinäkin tulet.
En ole voinut kertoa tätä muille. Minun ei haluta puhuvan, minun tulisi esittää vain mielipiteitä, joiden takana en oikeasti seiso. Siksi kirjoitin tämän tänne - lukekoon ken tahtoo, jos tahtoo. Kiitos ajastasi.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:21"]
Luin tässä noita vastauksia ja haluaisin selventää, että en siis ole enää itse uskovainen (en kuulu lahkoon) enkä tiedä uskonko Jumalaan ylipäätään enää ollenkaan. Olen elänyt parisuhteessa naisen kanssa, mutta elämäni on ollut kaksoiselämää ja tasapainoilua kahden maailman välillä. Perheeni on tiennyt naisistani, mutta kukaan ei ole koskaan kysynyt heistä mitään - aivan kuin olisin aina elänyt yksin, ilman kumppania. Alan väsyä kaksoiselämään, mutta en usko voivani "parantua" homoudestani. Olen tehnyt aivan kaikkeni ja uskon, että minulla on oikeus olla onnellinen sellaisena ihmisenä, joksi minut luotiin eikä minun rakkauteni pitäisi olla kenellekään kauhistus.
-AP
[/quote]
Sinä et ole yksin.
Jos Jumala ja Jeesus ovat olemassa, niin mahtavatkohan he vaatia ihmisiä kuulumaan kirkkoon? Ja mihin kirkkoon? Vai voisiko olla niin, että Jumala hyväksyy sinut ilman kirkkoakin, vaikka kirkkoon kuuluvat eivät hyväksyisikään?
Kirkosta kannattaa erota, jos et koe haluavasi elää sen oppien mukaan. Kirjoitit itsekin, ettet puhu kaikista kirkkoon kuuluvista, joten kysyisin, että miksi annat sen vanhoillisen puolen kävellä ylitsesi?
Suurin osa teistä näyttää luulevan, että kirkolla on jotkut opit, joita pitäisi noudattaa?
Ne opit tulevat kyllä Raamatusta ja minun kohdallani UT:sta nyt ensin . Ei siihen oikeasti kirkkoa tarvita, mutta silti ihmettelen kauheata vainoa kirkkao kohtaan? Muslimitko asialla? Ei ennen näin jahdattu kuitenkaan??!!
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:13"]
Kirkosta kannattaa erota, jos et koe haluavasi elää sen oppien mukaan. Kirjoitit itsekin, ettet puhu kaikista kirkkoon kuuluvista, joten kysyisin, että miksi annat sen vanhoillisen puolen kävellä ylitsesi?
[/quote]
Ei kirkolla mitään oppeja ole, koska se on laitos. Onko esim. sairaalalla mielestäsi jotkut opit?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:47"]
Miksi tahtoisin olla osa yhteisöä, jonka edustamat elämänarvot ovat täysin päinvastaisia omieni kanssa? En tosin puhu kaikista kristityistä- puhun vain heistä, joita seuraava kirjoitukseni koskee.
Olen uskovaisen perheen tyttö, homoseksuaali ja entinen uskovainen itsekin. Olen elänyt pitkään itseäni häveten, uskovaisia ja Jumalaa kumartaen, helvettiä ja maailmanloppua hysteerisesti peläten. Olen elänyt pilkkaa kuunnellen - ensin uskovaisuudestani ja sittemmin homoseksuaalisuudestani. Olen yrittänyt ymmärtää ja olen yrittänyt varjella rakkauttani perhettäni, vanhoja ystäviäni ja omaa elämääni kohtaan. Olen repinyt itseni riekaleiksi yrittäessäni muuttua ja olla sellainen kiltti ja kunnollinen tyttö, jollaiseksi äitini minun tahtoi tulevan. Olen itkenyt illasta aamuun miettiessäni, kuinka olen pettänyt rakkaan äitini lähtiessäni omalle polulleni etsimään onnea ainoaan elämääni. Tunnen murenevani päivä päivältä pienemmiksi paloiksi, ja päivä päivältä minä huomaan olevani hieman enemmän hyljeksitty siellä, mistä joskus lähdin. Kaiken aikaa olen kuitenkin tuntenut jonkinlaista riemua tätä elämää kohtaan - minä osaan rakastaa ja se riittää.
Minä en tahdo kirkkohäitä. Minä en tahdo avioitua paikassa, jonne en ole tervetullut avioitumaan. Ymmärrän ihmistä, joka uskoo Jumalaan ja Raamattuun, eikä näin ollen voi suvaita samaa sukupuolta olevien parien viettävän kirkkohäitä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi tämä sama ihminen suvaitsee yksintein erään aikansa eläneen mäkihyppääjän astelevan kymmenettä kertaa pyhään avioliittoon milloin mistäkin löytämänsä naisen kanssa. En ymmärrä, miksi tälle ihmiselle on ihan okei, että kolmen lapsen vanhemmat avioituvat kirkossa, vaikka Raamattu kieltää esiaviollisen seksin. En ymmärrä miksi ihminen, jonka elämässä usko Raamatun teksteihin ei ole koskaan näkynyt millään tavalla, muuttuu yhtäkkiä hartaaksi uskovaiseksi, kun otetaan puheeksi sukupuolineutraali avioliittolaki. En ymmärrä moniakaan edellämainittujen kaltaisia asioita, mutta ehkä minun tehtäväni ei olekaan ymmärtää.
Ai niin. Vaikka puhuin juuri äsken kirkkohäistä, sukupuolineutraalilla avioliittolailla ei haeta homoseksuaaleille kirkollista vihkimistä. Ihan vain muistutuksena.
En tiedä haluanko minä ylipäätään naimisiin. Häissäni ei olisi muutamaa ystävääni lukuunottamatta omalta puoleltani ketään. He eivät tahdo tulla enkä minä tahdo nähdä heidän kärsivän halveksivia katseitaan. Minä olen sairas, minä olen oksettava, minä olen väärinväärinväärinväärin.... He ovat oikein. Monilapsisine perheineen he ovat enemmän oikein kuin kukaan muu voi koskaan olla. Jos saan joskus omia lapsia, en voi mennä heidän kanssaan lapsuudenkotiini. Minua katsottaisiin kieroon ja lapsiani säälittäisiin. En tiedä, voisinko olla enää perheeni kanssa missään tekemisissä, vaikka heitä niin pohjattomasti rakastankin.
Minä en ole valinnut tätä. Olen taistellut hullunlailla ollakseni jotain aivan muuta, olen rukoillut ja puhunut terapeutille, minä olen ihan vain odottanut hiljaa. Mutta minä olen minä enkä muuta voi. Siksi minun on tultava onnelliseksi juuri tällaisena, tässä ja nyt. Toivottavasti sinäkin tulet.
En ole voinut kertoa tätä muille. Minun ei haluta puhuvan, minun tulisi esittää vain mielipiteitä, joiden takana en oikeasti seiso. Siksi kirjoitin tämän tänne - lukekoon ken tahtoo, jos tahtoo. Kiitos ajastasi.
[/quote]
KIrjoitit TODELLA HYVIN! Luin kirjoituksesi läpi oikein ajatuksen kanssa ja toit asiasi julki hyvin ja asiallisesti. Eli nostan sulle hattua! Olen 54v nainen, uskovainen, en kuulu mihinkään kirkkoon, seurakuntaan (en usko ihmisten keksimiin raja-aitoihin). Uskon että minut pelastaa Jumala, ei kirkko.
Niin, sanon nyt suoraan, että Raamatun Sanan pohjalta minäkin pidän homouden tekoja väärinä ja toivon, etten tällä pahoita mieltäsi. Olet täysin oikeassa siinä, että Raamattu kieltää
a) esiaviollisen seksin
b) erota saa mutta ei mennä uudelleen naimisiin (ellei siis tämä edeltävä puoliso ole kuollut)
Kirjoituksesi on hyvin koskettava ja näen siitä että olet paljon kärsinyt. Eikä minullakaan ole sinulle muuta vastausta antaa, kuin tämä: "Joka minun tyköni tulee sitä minä en heitä ulos." Meissä kaikissa taistelee hyvä ja paha, et SINÄ ole oksettava tai inhottava tms vaan se on Piru joka tekee näitä asioita ihmisille saadakseen heidät pois Jumalalta. Minä olen hetero mutta en yhtään parempi ihminen kuin sinä, minun ainoa mahdollisuus on pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.
Jos suinkin jaksat, jatka rukoilemista, älä luovuta. Jätä tuo asia Jumalan käsiinn. Käsitin kirjoituksestasi että olet vilpittömästi toivonut tuota tapipumusta pois. Sano Jumalalle, "Tässä minä olen. Minä en voi itse mitään ja olen niin väsynyt yrittämään. Minä en jaksa enää taistella. Jumala, minä annan nyt tämän koko asian Sinun käsiisi. Tee Sinä työsi minussa." Ja sitten vain odota, se tapahtu kyllä. Raamatussa luvataan, että jos rukoilemme vilpittömästi niin Hän vastaa. Vastaus ei aina tosin tule heti ja joskus se vie niin kauan että tuntuu ettei millään jaksa enää odottaa. Mutta usko minua, sinä kelpaat Hänelle. Hän voi muuttaa nekin asiat joille sinä et mitään voi.
En ole koskaan sinua tavannut, mutta voin sanoa, että olet minulle hyvin rakas...kosketit minua syvältä sydämestä. Rukoilen puolestasi että saat voimaa ja että löydät onnen, ilon ja rauhan. Sinua siunaten!
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:52"]
Haluan sen verran nyt oikaista kirjoitelmaasi, mitä Nykäseen ja esiaviolliseen seksiin tulee, niin kristillisiin arvoihin ne eivät sovi. Avioliitto käsitteenä tarkoittaa kuitenkin kristinuskossa miehen ja naisen tulemista yhdeksi lihaksi. Nainen ja nainen tai mies ja mies eivät voi tulla yhdeksi lihaksi, niin kuin kristillinen teologia sen käsittää. Se, saavatko he juridisia oikeuksia on täysin eri asia. Jeesuksen seuraajat (eli kirkko) eivät, siunatessaan Nykäsen tai jo lapsellisia pareja, siunaa heidän toimiaan ennen avioliittoa vaan vihkiessä siunataan nimen omaan avioliitto, eli kristillisessä teologiassa miehen ja naisen välinen yhdeksi tuleminen.
[/quote] Mutta AP on oikeassa siinä, että kirkko TEKEE VÄÄRIN siunatessaan avioliiton kun kerran henkilön edellinen puoliso on vielä elossa. Raamattu selkeästi sanoo että se on synti. Samoin esiavioliinen seksi on Raamatun Sanan mukaisesti synti ja jos pari on sitä harrastanut tai on esim avoliitossa ennen häitä niin heidän pitäisi tehdä parannus synnistään ennen kuin heidät vihitään. Mutta miten papit voisi sitä vaatia kun he itsekin harrastavat esiavioliista seksiä ja moni pappi on eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin.
Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
Jää kirkkoon muiden kaltaistesi takia. Miksi jättäisit heidät ilman tukeasi?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:15"]
Jää kirkkoon muiden kaltaistesi takia. Miksi jättäisit heidät ilman tukeasi?
[/quote]
Miksi ylipäätään tuollaista ajastaan jälkeen jäänyttä satuja totena opettavaa laitosta enää tarvitaan?
Ei niin mihinkään!
Ja kuka kirkkoa mihinkään tarvitsee? Jokaisella meillä on mahdollisuus päästä yhteyteen Jumalan kanssa Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala rakastaa jokaista luotuaan, niin homoa kuin heteroakin. Ainoa mitä Jumala vihaa, on synti ja synti tulee tekemisen, ei olemisen kautta.
"Minä osaan rakastaa ja se riittää" joten mitä vikiset? Jos se riittää et tarvitse sairaita häitäsi etkä perhettäsi sinne. Äly hoi.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:30"]
"Minä osaan rakastaa ja se riittää" joten mitä vikiset? Jos se riittää et tarvitse sairaita häitäsi etkä perhettäsi sinne. Äly hoi.
[/quote]
Menepäs tekemään läksysi, kun äiti varmaan jo odottaa. Äly hoi.
Haluan sen verran nyt oikaista kirjoitelmaasi, mitä Nykäseen ja esiaviolliseen seksiin tulee, niin kristillisiin arvoihin ne eivät sovi. Avioliitto käsitteenä tarkoittaa kuitenkin kristinuskossa miehen ja naisen tulemista yhdeksi lihaksi. Nainen ja nainen tai mies ja mies eivät voi tulla yhdeksi lihaksi, niin kuin kristillinen teologia sen käsittää. Se, saavatko he juridisia oikeuksia on täysin eri asia. Jeesuksen seuraajat (eli kirkko) eivät, siunatessaan Nykäsen tai jo lapsellisia pareja, siunaa heidän toimiaan ennen avioliittoa vaan vihkiessä siunataan nimen omaan avioliitto, eli kristillisessä teologiassa miehen ja naisen välinen yhdeksi tuleminen.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:52"]
Haluan sen verran nyt oikaista kirjoitelmaasi, mitä Nykäseen ja esiaviolliseen seksiin tulee, niin kristillisiin arvoihin ne eivät sovi. Avioliitto käsitteenä tarkoittaa kuitenkin kristinuskossa miehen ja naisen tulemista yhdeksi lihaksi. Nainen ja nainen tai mies ja mies eivät voi tulla yhdeksi lihaksi, niin kuin kristillinen teologia sen käsittää. Se, saavatko he juridisia oikeuksia on täysin eri asia. Jeesuksen seuraajat (eli kirkko) eivät, siunatessaan Nykäsen tai jo lapsellisia pareja, siunaa heidän toimiaan ennen avioliittoa vaan vihkiessä siunataan nimen omaan avioliitto, eli kristillisessä teologiassa miehen ja naisen välinen yhdeksi tuleminen.
[/quote]
Kiitos näkökannastasi. Haluan kuitenkin oikaista sitä sen verran, että en varsinaisesti kannata sukupuolineutraalin avioliiton sallimista kirkon sisällä. Minulle on itse asiassa ihan sama, mitä kirkko päättää sallia ja mitä ei. Mainitsin vain ääneen ne asiat, joita olen ihmetellyt ja joista itselleni välittyy toisinaan melko kaksinaismoralistinen mielikuva. Raamatussa toki sanotaan, että avioliitossa mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi, mutta siellä sanotaan paljon muutakin. Miksi takerrutaan yhteen kohtaan ja jätetään toinen kokonaan huomiotta? Siitä ihmettelyni juontaa juurensa. Olen lukenut Raamattua ja pyrkinyt ymmärtämään, mutta lähes joka kerta olen päätynyt umpikujaan ja todennyt, että ei tämä voi mennä näin.
Kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita - niin minun kuin sinunkin, joka vastustat. Tahdon ymmärtää.
-AP
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 20:01"]

[/quote] Voit halutessasi tutustua kristilliseen teologiaan olemalla yhteydessä esimerkiksi pappiin. Kristillinen teologia on kristillistä teologiaa, eikä sitä ole pakko ymmärtää eikä kannattaa. Aivan kuten sinäkin olet harkinnut eroa. Se ei kuitenkaan kristillistä teologiaa muuksi muuta. On asioita, joita voi tulkita esimerkiksi puutteellisen aineiston vuoksi ja on kohtia, joita ei voi tulkita. Minä kristittynä ajattelen, ettei Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan tahdon noudattaminen ole helppoa tässä maailmassa. Jokaisella meillä kristityillä on asioita, joiden kanssa kamppailemme ja jolloin joudumme valitsemaan teemmekö Jumalan tahdon mukaisesti vai emme. Eikä esimerkiksi Raamatussa luvata sen olevan helppoa. Pikemminkin päin vastoin. Kaikki eivät vain pysty. Seurakunnasta eroaminen jättää ihmisen kovin yksin, eikä toisaalta tee asioista yhtään sen hyväksyttävämpiä kristillisestä näkökulmasta.
Jaa minkäköhän takia on uskovaisten tehtävä päättää ketkä saavat mennä maistraatissa naimisiin ja ketkä eivät? Mitä tekemistä raamatulla on siinä?
Uskomaton ei tarvi kirkkoa. Eikä yhteys Jumalaan tarvi välikäsiä, joten kaikki voivat erota kirkosta
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 20:40"]
Jaa minkäköhän takia on uskovaisten tehtävä päättää ketkä saavat mennä maistraatissa naimisiin ja ketkä eivät? Mitä tekemistä raamatulla on siinä?
[/quote] Sanoin, että juridiikka on asia erikseen. Uskovat kuitenkin määrittelevät avioliiton käsitteen omassa uskonnollisessa yhteisössään ja ketä uskonnollisen yhteiskunnan sisällä määritellään aviopariksi. Lisäksi uskovat ovat osa yhteiskuntaa sinä missä joku muukin ja demokratiaan kuuluu, että saamme ilmaista mielipiteemme, pohjaammepa sen sitten mihin maailmankatsomukseen hyvänsä. Ja Raamattu kirjoitetaan isolla ihan uskonnollisen yhdyskunnan ulkopuolellakin.