Taidan erota kirkosta.
Miksi tahtoisin olla osa yhteisöä, jonka edustamat elämänarvot ovat täysin päinvastaisia omieni kanssa? En tosin puhu kaikista kristityistä- puhun vain heistä, joita seuraava kirjoitukseni koskee.
Olen uskovaisen perheen tyttö, homoseksuaali ja entinen uskovainen itsekin. Olen elänyt pitkään itseäni häveten, uskovaisia ja Jumalaa kumartaen, helvettiä ja maailmanloppua hysteerisesti peläten. Olen elänyt pilkkaa kuunnellen - ensin uskovaisuudestani ja sittemmin homoseksuaalisuudestani. Olen yrittänyt ymmärtää ja olen yrittänyt varjella rakkauttani perhettäni, vanhoja ystäviäni ja omaa elämääni kohtaan. Olen repinyt itseni riekaleiksi yrittäessäni muuttua ja olla sellainen kiltti ja kunnollinen tyttö, jollaiseksi äitini minun tahtoi tulevan. Olen itkenyt illasta aamuun miettiessäni, kuinka olen pettänyt rakkaan äitini lähtiessäni omalle polulleni etsimään onnea ainoaan elämääni. Tunnen murenevani päivä päivältä pienemmiksi paloiksi, ja päivä päivältä minä huomaan olevani hieman enemmän hyljeksitty siellä, mistä joskus lähdin. Kaiken aikaa olen kuitenkin tuntenut jonkinlaista riemua tätä elämää kohtaan - minä osaan rakastaa ja se riittää.
Minä en tahdo kirkkohäitä. Minä en tahdo avioitua paikassa, jonne en ole tervetullut avioitumaan. Ymmärrän ihmistä, joka uskoo Jumalaan ja Raamattuun, eikä näin ollen voi suvaita samaa sukupuolta olevien parien viettävän kirkkohäitä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi tämä sama ihminen suvaitsee yksintein erään aikansa eläneen mäkihyppääjän astelevan kymmenettä kertaa pyhään avioliittoon milloin mistäkin löytämänsä naisen kanssa. En ymmärrä, miksi tälle ihmiselle on ihan okei, että kolmen lapsen vanhemmat avioituvat kirkossa, vaikka Raamattu kieltää esiaviollisen seksin. En ymmärrä miksi ihminen, jonka elämässä usko Raamatun teksteihin ei ole koskaan näkynyt millään tavalla, muuttuu yhtäkkiä hartaaksi uskovaiseksi, kun otetaan puheeksi sukupuolineutraali avioliittolaki. En ymmärrä moniakaan edellämainittujen kaltaisia asioita, mutta ehkä minun tehtäväni ei olekaan ymmärtää.
Ai niin. Vaikka puhuin juuri äsken kirkkohäistä, sukupuolineutraalilla avioliittolailla ei haeta homoseksuaaleille kirkollista vihkimistä. Ihan vain muistutuksena.
En tiedä haluanko minä ylipäätään naimisiin. Häissäni ei olisi muutamaa ystävääni lukuunottamatta omalta puoleltani ketään. He eivät tahdo tulla enkä minä tahdo nähdä heidän kärsivän halveksivia katseitaan. Minä olen sairas, minä olen oksettava, minä olen väärinväärinväärinväärin.... He ovat oikein. Monilapsisine perheineen he ovat enemmän oikein kuin kukaan muu voi koskaan olla. Jos saan joskus omia lapsia, en voi mennä heidän kanssaan lapsuudenkotiini. Minua katsottaisiin kieroon ja lapsiani säälittäisiin. En tiedä, voisinko olla enää perheeni kanssa missään tekemisissä, vaikka heitä niin pohjattomasti rakastankin.
Minä en ole valinnut tätä. Olen taistellut hullunlailla ollakseni jotain aivan muuta, olen rukoillut ja puhunut terapeutille, minä olen ihan vain odottanut hiljaa. Mutta minä olen minä enkä muuta voi. Siksi minun on tultava onnelliseksi juuri tällaisena, tässä ja nyt. Toivottavasti sinäkin tulet.
En ole voinut kertoa tätä muille. Minun ei haluta puhuvan, minun tulisi esittää vain mielipiteitä, joiden takana en oikeasti seiso. Siksi kirjoitin tämän tänne - lukekoon ken tahtoo, jos tahtoo. Kiitos ajastasi.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 21:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 20:40"]
Jaa minkäköhän takia on uskovaisten tehtävä päättää ketkä saavat mennä maistraatissa naimisiin ja ketkä eivät? Mitä tekemistä raamatulla on siinä?
[/quote] Sanoin, että juridiikka on asia erikseen. Uskovat kuitenkin määrittelevät avioliiton käsitteen omassa uskonnollisessa yhteisössään ja ketä uskonnollisen yhteiskunnan sisällä määritellään aviopariksi. Lisäksi uskovat ovat osa yhteiskuntaa sinä missä joku muukin ja demokratiaan kuuluu, että saamme ilmaista mielipiteemme, pohjaammepa sen sitten mihin maailmankatsomukseen hyvänsä. Ja Raamattu kirjoitetaan isolla ihan uskonnollisen yhdyskunnan ulkopuolellakin.
[/quote]
En tiedä, keneltä kenelle tuo kommentti (jossa Raamattu oli kirjoitettu pienellä) oli suunnattu, mutta minä en ollut kuitenkaan se, joka sen kirjoitti.
-AP
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:13"]
Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
[/quote]
Tietääkseni yhdistyksillä on oikeus erottaa jäsen joka toimii yhdistystä vastaan. Koska luterilainen kirkko ei ole erottanut jäseniä jotka ovat toimineet sen vastaisesti on tulkittava että kaikesta huolimatta heillä on kirkon de facto -hyväksyntä puheilleen. Ja vielä, jos Raamattua luetaan niin ei siellä puhuta siitä että uskominen edellyttäisi jäsenyyttä vaan ihmisen henkilökohtainen usko ratkaisee.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:13"]Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
[/quote]
Olet tärkeä kirkolle = rahat.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:19"]Ja kuka kirkkoa mihinkään tarvitsee? Jokaisella meillä on mahdollisuus päästä yhteyteen Jumalan kanssa Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala rakastaa jokaista luotuaan, niin homoa kuin heteroakin. Ainoa mitä Jumala vihaa, on synti ja synti tulee tekemisen, ei olemisen kautta.
[/quote]
Lässyttää hän joka uskoo perisyntiin niin kiivaasti että kasvattaa imeväisensä väkisin kirkkoon.
Itse erosin kirkosta koska ei kiinnostanut maksaa kirkollisveroa, enkä kyllä ole koskaan uskonutkaan, vaikka vuosia toimin isosena. Rukoilu ja veisaaminen on mielestäni tekopyhää ja en koskaan käynyt ehtoollisella. Rippikoulun kävin, koska halusin jollekin leirille ja prometheus leirin idea, vetäjät ja siellä olevat "isoset" kuvottivat minua.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:13"]Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! [/quote] Olet tärkeä kirkolle = rahat.
[/quote] Millä auttamistyötä tehdään ilman rahaa?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 21:22"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 19:13"]
Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
[/quote]
Tietääkseni yhdistyksillä on oikeus erottaa jäsen joka toimii yhdistystä vastaan. Koska luterilainen kirkko ei ole erottanut jäseniä jotka ovat toimineet sen vastaisesti on tulkittava että kaikesta huolimatta heillä on kirkon de facto -hyväksyntä puheilleen. Ja vielä, jos Raamattua luetaan niin ei siellä puhuta siitä että uskominen edellyttäisi jäsenyyttä vaan ihmisen henkilökohtainen usko ratkaisee.
[/quote] Kirkko käsite on ymmärretty täysin väärin. Kirkko ei ole jokin... jokin määrittelemätön jokin, johon uskovat "kuuluvat", vaan uskovat itse ovat kirkko.
Ketä nuo ihmelätit kiinnostaa kun lapsiakin tapetaan?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 21:31"]
Ketä nuo ihmelätit kiinnostaa kun lapsiakin tapetaan?
[/quote]
Anteeksi, mutta en nyt jotenkin saanut kiinni viestisi sisällöstä. Mitähän halusit sanoa?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:47"]
Miksi tahtoisin olla osa yhteisöä, jonka edustamat elämänarvot ovat täysin päinvastaisia omieni kanssa? En tosin puhu kaikista kristityistä- puhun vain heistä, joita seuraava kirjoitukseni koskee.
Olen uskovaisen perheen tyttö, homoseksuaali ja entinen uskovainen itsekin. Olen elänyt pitkään itseäni häveten, uskovaisia ja Jumalaa kumartaen, helvettiä ja maailmanloppua hysteerisesti peläten. Olen elänyt pilkkaa kuunnellen - ensin uskovaisuudestani ja sittemmin homoseksuaalisuudestani. Olen yrittänyt ymmärtää ja olen yrittänyt varjella rakkauttani perhettäni, vanhoja ystäviäni ja omaa elämääni kohtaan. Olen repinyt itseni riekaleiksi yrittäessäni muuttua ja olla sellainen kiltti ja kunnollinen tyttö, jollaiseksi äitini minun tahtoi tulevan. Olen itkenyt illasta aamuun miettiessäni, kuinka olen pettänyt rakkaan äitini lähtiessäni omalle polulleni etsimään onnea ainoaan elämääni. Tunnen murenevani päivä päivältä pienemmiksi paloiksi, ja päivä päivältä minä huomaan olevani hieman enemmän hyljeksitty siellä, mistä joskus lähdin. Kaiken aikaa olen kuitenkin tuntenut jonkinlaista riemua tätä elämää kohtaan - minä osaan rakastaa ja se riittää.
Minä en tahdo kirkkohäitä. Minä en tahdo avioitua paikassa, jonne en ole tervetullut avioitumaan. Ymmärrän ihmistä, joka uskoo Jumalaan ja Raamattuun, eikä näin ollen voi suvaita samaa sukupuolta olevien parien viettävän kirkkohäitä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi tämä sama ihminen suvaitsee yksintein erään aikansa eläneen mäkihyppääjän astelevan kymmenettä kertaa pyhään avioliittoon milloin mistäkin löytämänsä naisen kanssa. En ymmärrä, miksi tälle ihmiselle on ihan okei, että kolmen lapsen vanhemmat avioituvat kirkossa, vaikka Raamattu kieltää esiaviollisen seksin. En ymmärrä miksi ihminen, jonka elämässä usko Raamatun teksteihin ei ole koskaan näkynyt millään tavalla, muuttuu yhtäkkiä hartaaksi uskovaiseksi, kun otetaan puheeksi sukupuolineutraali avioliittolaki. En ymmärrä moniakaan edellämainittujen kaltaisia asioita, mutta ehkä minun tehtäväni ei olekaan ymmärtää.
Ai niin. Vaikka puhuin juuri äsken kirkkohäistä, sukupuolineutraalilla avioliittolailla ei haeta homoseksuaaleille kirkollista vihkimistä. Ihan vain muistutuksena.
En tiedä haluanko minä ylipäätään naimisiin. Häissäni ei olisi muutamaa ystävääni lukuunottamatta omalta puoleltani ketään. He eivät tahdo tulla enkä minä tahdo nähdä heidän kärsivän halveksivia katseitaan. Minä olen sairas, minä olen oksettava, minä olen väärinväärinväärinväärin.... He ovat oikein. Monilapsisine perheineen he ovat enemmän oikein kuin kukaan muu voi koskaan olla. Jos saan joskus omia lapsia, en voi mennä heidän kanssaan lapsuudenkotiini. Minua katsottaisiin kieroon ja lapsiani säälittäisiin. En tiedä, voisinko olla enää perheeni kanssa missään tekemisissä, vaikka heitä niin pohjattomasti rakastankin.
Minä en ole valinnut tätä. Olen taistellut hullunlailla ollakseni jotain aivan muuta, olen rukoillut ja puhunut terapeutille, minä olen ihan vain odottanut hiljaa. Mutta minä olen minä enkä muuta voi. Siksi minun on tultava onnelliseksi juuri tällaisena, tässä ja nyt. Toivottavasti sinäkin tulet.
En ole voinut kertoa tätä muille. Minun ei haluta puhuvan, minun tulisi esittää vain mielipiteitä, joiden takana en oikeasti seiso. Siksi kirjoitin tämän tänne - lukekoon ken tahtoo, jos tahtoo. Kiitos ajastasi.
[/quote]
Eroa evankelisluterilaisesta kirkosta. Se toimii vastoin raamattua.
T.uskis
Kirkko, tai sen edustajat eivät ole äänestäneet eduskunnassa tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Kirkko ei ole mukana suomen lakien teossa ja muuttamisessa. Osa kirkon päättäjistä on toki homoliittoja vastaan mutta moni pappi olisi enemmän kuin valmis vihkimään homopariskuntia. Päivi Räsänen ei ole kirkon edustaja. Hän on kristillisdemokraattisen puolueen edustaja ja poliitikko. Ei se ole kirkon vika ettet sinä voi mennä naimisiin. Kirkko ei myöskään tietääkseni syrji homoseksuaaleja. Kaikki ovat tervetulleita Jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle, kasteeseen ja ripille. Seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Osoittaakseen tukensa homopareille, kirkko voi pyydettäessä siunata parisuhteen, koska vihkiä eivät saa.
Minä en usko jumalaan enkä myöskään halua kirkkohäitä. Käyn kirkossa kerran vuodessa (jollei mukaan lasketa mahdollisia häitä ja hautajaisia), laulamassa kauneimmat joululaulut. En käy ehtoollisella koska en saa siitä mitän henkistä mielihyvää ja omat viinit mulla on varaa ostaa itse. Silti kuulun kirkkoon koska kirkko tekee niin paljon hyvää. Kirkon lähetystyö on erittäin tärkeää maailmalla. Kirkot antavat kriisiapua sitä tarvitseville. Seurakunnan kerhot ovat monelle lapselle ainut tapa harrastaa yhtään mitään. Uskon että jos papit saisivat änestää avioliittolaista, se menisi läpi. Älä siis sen vuoksi eroa kirkosta.
Itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon, enkä ole vieläkään yli 40 vuotiaana (vaikka kaikki koulun uskontotunnit tuli istuttua lukiota myöten) nähnyt mitään syytä siihen liittyä. Myökään lapsi ei ole koskaan kuulunut kirkkoon. Hän käy ET:tä lukemassa pienryhmässä. Vanhemmat eerosivat kirkosta jo 60-luvulla joten omassa suvussani on yli puolen vuosisadan perinteet olla kuulumatta kirkkoon.
Erosin ajat sitten enkä ole katunut.
Erosin kirkosta yli 10 vuotta sitten. Hyvin on säästynyt rahaa kun ei ole kirkkoveroa tarvinnut maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka kirkkoa mihinkään tarvitsee? Jokaisella meillä on mahdollisuus päästä yhteyteen Jumalan kanssa Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala rakastaa jokaista luotuaan, niin homoa kuin heteroakin. Ainoa mitä Jumala vihaa, on synti ja synti tulee tekemisen, ei olemisen kautta.
Synnin juuri on epäusko. Kaikki ilman uskoa tehty on syntiä, hyvältäkin näyttävä. Epäusko on epäluottamusta Jumalaa kohtaan, eli sitä että haluaa kulkea mielummin omia kuin Jumalan osoittamaa tietä. Homoksi syntynyt on Jumalan rakastama, mutta homosuhteessa elämisen Jumala tuomitsee.
Vierailija kirjoitti:
Se, että jotkut itseään uskovina pitävät ovat törppöjä, ei tee koko kirkkoa törpöksi. Katso vaikka mitä arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti tänään fb:n. Älä mene, olet tärkeä kirkolle ja Jumalalle! Jos tietäisin kuka olet, tulisin ilomielin sinun ja rakkaasi (kirkko)häihin. Siunausta elämääsi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
Kristinuskon sanoma ei ole "olet hyvä juuri sellaisena kuin olet", vaan että jokainen on syntinen ja kadotettu ilman Jeesusta.
miksi et pysyisi kirkossa kun sehän on nykyään täynnä lespoja ja homoja muita demoneita, pysy siis porttokirkossa jos haluat helvettiin lespona!
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 20:47"]
Uskomaton ei tarvi kirkkoa. Eikä yhteys Jumalaan tarvi välikäsiä, joten kaikki voivat erota kirkosta
[/quote] Uskomaton voi todellakin halutessaan erota Jeesuksen seuraajista halutessaan. Jumalaan uskominen ei ole sama asia kuin tehdä Jumalan tahdon mukaan. Uskoohan saatanakin Jumalan olemassa oloon vaikka on tämän vastakohta, sanotaan Raamatussa.