Kuka vastaa TE-toimiston virkailijan päätöksistä?
Siinäpä se. Eli kun virkailijat tekevät päätökset mutu tuntumalla, kuka on seuraava porras? Hyvin vaikeaa tuntuu olevan saada tietoa esimiehestä tai sitten eivät tee päätöksiä toistensa yli. Miten lakiin perustuvat päätökset perustellaan työnhakijalle? Tai miten virkailian saa vastuuseen päätöksestään? Perustelut yms työnhakijalla on oikeus saada, mutta jos niitä ei pyynnöstä huolimatta tule, mitäs sitten?
Kommentit (49)
Yhteen aikaan meidän työkkärin alueella oli asiakkailla joku vaihe, että ne pyysi jatkuvasti itselleen printtikopioita kaikista tiedoista mitä ura:n oli heistä tallennettu. Ja sitähän on sitä tietoa todella paljon, jos on muutamankin vuoden työttömänä ollut.
No siinähän on hirvittävä homma alkaa tulostelemaan ja sovittelemaan sivuja ja laittamaan niitä asiakkaille. Eikä sitä edes voi tavan virkailja tehdä, eikä sitä osaakaan tehdä kuin joku jossain ministeriössä.
Niin muistan, kuinka ministeriön it-hemmot, joiden työtehtävä olis näitä tietoja asiakkaille pyynnöstä prinntailla, valitti tomistolle, että minkä takia juuri meidän alueelta tulee tämmöisiä pyyntöjä niin paljon! Että se on voi voi että sentään.
Ei siinä oikein voinut mitään vastata.
Asiakkaalla on oikeus saada kaikki tiedot itselleen. Jokainen yhteydenotto on kirjattu ylös ja merkattu että mistä on puhutta ja mitä on kerrottu. Usein kyllä ne asiakkaan sanomiset joutuu kirjaamaan että "asiakas käytti erittäin värikästä kieltä ja puhelu joudutiin päättämään virkailjan tomestta". Suomeksi sanottuna puhelimessa on haistateltu ja kyselty että "etkö sä tajua että mä vittuilen sulle":..
Kerran pomo tuli mulle sanomaan, että mun pitää muuttaa sitä mitä olin kirjannut asiakaan tietoihin. Ei kuulemma ollut asiallisesti kirjoitettu. Pelko oli pomolla siinä, että jos asiakas joskus haluaa lukea tietonsa.
Mun puolesta kaikki sais tilata omat tietonsa, jokaisen yhteydenoton,koulutushaun, osoitusten palautteet ja kaikki. Siinä olisi lukemista.
Mistä helvetin subjektiivisesta oikeudesta jauhat? Työttömyysetuudella omaehtoinen opiskelu löytyy LAKI ei siinä mitään mielipiteitä kysellä. Samoin henkilötietoLAKI antaa oikeuden tietää mitä ja miksi ja kuka ja koska. Ainoa mikä tässä yhtälössä tökkii on te-toimiston virkailija, joka ei noudata kumpaakaan. Nyt etsitään keinoa puuttua tähän!
Mitään perusteluja ei saa koskaan mistään ja samat ämmät päättävät valituksista miten huvittaa. No, kotona makaaminen jatkukoot. Suuri syy miksi tässä maassa on paljon työttömiä on juuri tämä aktiivisuuden torpedointi kaikin mahdollisin tavoin.
Aluehallintoviraston oikeusturvayksikkö
varaa aika ammatinvalintapsykologille, ja hae työkokeilupaikkaa sitä kautta. TE-toimistojen rivivirkailijat eivät oikeasti tiedä asioista yhtään mitään, ja tekevät päätöksiään miten sattuu.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 22:42"]
Mistä helvetin subjektiivisesta oikeudesta jauhat? Työttömyysetuudella omaehtoinen opiskelu löytyy LAKI ei siinä mitään mielipiteitä kysellä. Samoin henkilötietoLAKI antaa oikeuden tietää mitä ja miksi ja kuka ja koska. Ainoa mikä tässä yhtälössä tökkii on te-toimiston virkailija, joka ei noudata kumpaakaan. Nyt etsitään keinoa puuttua tähän!
Mitään perusteluja ei saa koskaan mistään ja samat ämmät päättävät valituksista miten huvittaa. No, kotona makaaminen jatkukoot. Suuri syy miksi tässä maassa on paljon työttömiä on juuri tämä aktiivisuuden torpedointi kaikin mahdollisin tavoin.
[/quote]
Ei ole olemassa lakia omaehtoisesta opiskelusta. Sen sijaan laissa 916/2012 todetaan, että edellytyksenä on "1) työnhakijalla on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve ja toimisto arvioi, että omaehtoisen opiskelun tukeminen on työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisin keino parantaa työnhakijan ammattitaitoa ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikkansa", Jos näin ei ole, ei tukea voida myöntää.
Joten jos et saa omaehtoisen opiskelun tukea, selvitys löytyy laista: se ei ole kohdallasi työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisin keino. Muita selityksiä ei tarvitse antaa.
Juuri eilen kuulin naisesta, joka joutuu maksamaan 6000 euroa väärin perustein maksettua tukea takaisin, koska ei suorittanut opintoja sovitusti.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 22:42"]
Mistä helvetin subjektiivisesta oikeudesta jauhat? Työttömyysetuudella omaehtoinen opiskelu löytyy LAKI ei siinä mitään mielipiteitä kysellä. Samoin henkilötietoLAKI antaa oikeuden tietää mitä ja miksi ja kuka ja koska. Ainoa mikä tässä yhtälössä tökkii on te-toimiston virkailija, joka ei noudata kumpaakaan. Nyt etsitään keinoa puuttua tähän!
Mitään perusteluja ei saa koskaan mistään ja samat ämmät päättävät valituksista miten huvittaa. No, kotona makaaminen jatkukoot. Suuri syy miksi tässä maassa on paljon työttömiä on juuri tämä aktiivisuuden torpedointi kaikin mahdollisin tavoin.
[/quote]
Siis etsitään keinoa puuttua siihen, että ei tehdä kuten haluat?
Olkoon mikä tahansa ohjesääntö mielestäsi, mutta minusta tuo näyttö lailta.
Lisäksi velvollisuus henkilötietolain noudattamisesta on te-toimiston virkailijoita jäänyt ymmärtämättä. Työnhakijalla on oikeus poistattaa virkailijoiden kirjoitukset, mutta onko kukaan onnistunut edes korjaamaan niitä totuuden mukaisiksi? Minä en ainakaan.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:32"]
Olkoon mikä tahansa ohjesääntö mielestäsi, mutta minusta tuo näyttö lailta.
Lisäksi velvollisuus henkilötietolain noudattamisesta on te-toimiston virkailijoita jäänyt ymmärtämättä. Työnhakijalla on oikeus poistattaa virkailijoiden kirjoitukset, mutta onko kukaan onnistunut edes korjaamaan niitä totuuden mukaisiksi? Minä en ainakaan.
[/quote]
Miksi haluat poistaa virkailijoiden kirjoitukset?
Etkö sinä haluaisi poistaa vääriä kirjoituksia asioistasi? Tai korjata niitä? Ihmettelyn kuinka vähän ihmiset puuttuvat työkkärin ylivaltaan. Oma epäilyni on, että karenssi napsahtaa nopeasti asiasta kuin asiasta jos alat hankalaksi. Välittäminen vie kuukausia/ vuosia, ja voimat muutenkin vähissä.
Tämän kirjoituksen perusteella ap ja 32 ovat kohdanneet väärin kohtelua. Ei ihme, että tässä maassa on työttömiä.
Virkailijat eivät tee päätöksiä mutu-tuntumalta, vaan tulkitsevat lakia TE-toimiston linjausten mukaan. Kyllä niihin lappuihin aina kirjataan päätöksen perusteet.
Juu, mun miehelle virkailija laski tulot väärin, yritettiin puhelimessa sitä selittää, ei ole virhettä vastasi vaan soitettiin jotain 15 kertaa sille ja tivattiin esimiehen nimeä. Ei suostunut kertomaan.
Soitettiin toisaalle ja saatiin se nimi, soitettiin sitten virkailijan esimiehelle ja hän otti päätöksen käteen ja totesi: VÄÄRIN LASKETTU. Hän korjasi sen ja laittoi rahat maksuun.
Eli tekevät räikeitä virheitä. Esimiehiin yhteys sitten vaan.
Mitä tuloja työkkärissä lasketaan :D en ole tähän päivään mennessä kuullut.
Jos päätöksessä lukee "mielestäni" oletettavasti päätöksessä ei ole tulkittu lakia.
(Vaan minusta tuntuu, olen ylempänä kuin sinä, periaatetta.)
Jokaisessa päätöksessä kerrotaan selkeästi joko valitusosoite tai sitten oikaisuvaatimuksen tekeminen riippuen siitä, millaisesta päätöksestä on kyse. Ison osan päätöksiä tekee järjestelmä automaattisesti, niihin vain kirjataan vastuuvirkailijan nimi.
TE-toimistossa on ohjeet siitä, miten toimitaan eikä esimiehet käy läpi niitä satoja päätöksiä, joita päivän aikana tehdään.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:52"]
Juu, mun miehelle virkailija laski tulot väärin, yritettiin puhelimessa sitä selittää, ei ole virhettä vastasi vaan soitettiin jotain 15 kertaa sille ja tivattiin esimiehen nimeä. Ei suostunut kertomaan.
Soitettiin toisaalle ja saatiin se nimi, soitettiin sitten virkailijan esimiehelle ja hän otti päätöksen käteen ja totesi: VÄÄRIN LASKETTU. Hän korjasi sen ja laittoi rahat maksuun.
Eli tekevät räikeitä virheitä. Esimiehiin yhteys sitten vaan.
[/quote]
Verottaja laskee tuloja, ei työkkäri.
Päätös perustuu siihen, mitä olet kertonut. Jos jätät jotain olennaista kertomatta, ei päätös tietenkään perustu tositilanteeseen, mutta ei se ole virkailijan vika.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 20:58"]Siis makaan kotona.
Ei, ala olisi ollut ihan osaamista vastaava. Virkailija ei perustele päätöksiään eikä vastauksia mihinkään tule. Mitä voin tehdä? Toistaiseksi en ole voinut tehdä mitään, virkailijan vaihtokaan ei onnistu. Toimenpiteellä olisi varmasti ollut työllistävä vaikutus, mutta virkailija on päättänyt puolestani. Samalta tyypiltään tullut pari korkealentoista työhönosoitusta työpaikkoihin, joihin vaadittua osaamista ja koulutusta minulla ei ole. Ihmisarvoa virkailija ei teoillaan minulta vie, vaikka selvästi yrittää.
[/quote]
Omalle alalle ei pääsääntöisesti voi mennä työkokeiluun, ellet sitten ole ollut niin kauan poissa työmarkkinoilta, että se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi työmarkkinoille paluun tukemiseksi.