Lue keskustelun säännöt.
Puolison reaktio isäni sairaskohtaukseen vaivaa edelleen
17.09.2026 |
Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä?
Isäni sai yllättäen vakavan sairaskohtauksen. Kun sain tiedon, isä oli matkalla sairaalaan ja operoitavaksi, tilanne oli sillä tavalla vielä auki. Sittemmin isä on siis operoitu ja hän selvisi hengissä. Isäni oli kohtauksen saadessaan alle 70-vuotias, pari vuotta puolison isää vanhempi, muttei siis kovin iäkäs.
Meidän oli tarkoitus lähteä puolisoni vanhempien luokse pieniin juhliin alle tunti siitä, kun sain tiedon isäni kohtauksesta. Minä järkytyin uutisesta, ja sanoin että en yksinkertaisesti pysty nyt lähtemään minnekään, mutta puoliso voi lasten kanssa lähteä.
Puolisoni närkästyi siitä, että peruin oman lähtemisen. Ei lohduttanut tilanteessa mitenkään vaan sanoi, että kyllähän sun on täytynyt ymmärtää se, että ei isäsi ole täällä enää pitkään, ei voi tulla yllätyksenä. Hänen mielestään ylireagoin tilanteeseen. Olin jotenkin niin hämmentynyt siitä, että en osannut haastaa häntä, jäin kotiin silti ja minulle jäi olo, että tein turhaan liian ison numeron asiasta. En ollut hysteerinen tai mitään sellaista, huolissani kylläkin.
Asia on jäänyt vaivaamaan minua, ja tuntuu vaikealta ottaa asiaa enää puheeksi, koska siitä on kulunut jo sen verran aikaa. Mutta onko tuo normaali reaktio?
Kommentit (60)
Oli todella asiaton ja outo reaktio. Normaalia olisi ollut olla huolissaan sinusta ja ottaa osaa tilanteeseen, ja tietysti ilman muuta hyväksyä se, että jäät kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Kun miesystävän isä kuoli, se oli maailmanloppu: mies joi useammat koomakännit ja pakotti minut lähtemään hautajaisiin 500 km päähän. Kun minun isäni kuoli vuotta myöhemmin, se ei ollut mitään. Mies kuitenkin joi koomakännit mutta ei tullut hautajaisiin.
Ei muuta tule mieleen kuin miehesi on aikamoinen empatiakyvytön ääliö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi reaktio ja suhtautuminen tapahtuneeseen kuulostaa kylmän empatiakyvyttömältä.
Se, että hän myös vähättelee ja kieltää normaalin ja asiaan kuuluvan oman reaktiosi,
on osoitus manipulatiivisesta luonteesta.
Toimiiko hän myös muissa tilanteissa näin?
Pelkäätkö hänen reaktioitaan, uskallatko kertoa tunteesi yleensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tällaisia ihmisiä valitettavasti on, mutta erikoista olisi, jos tällainen luonne ei olisi millään tavalla aiemmin tullut ilmi. Ei taida mikään tuore suhdekaan olla, kun teillä kerran on lapsia.
Vai oletko vain painanut villaisella vähemmän räikeitä tapauksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä sille vaikka nämä kommentit.
No joo. Vakava sairaskohtaus lähipiirissä: tottakai juhlat jää. Kuka tahansa pitäisi täysin pimeänä toimintana sitä, jos lähtee itse juhliin kun rakas ihminen leikkauspöydällä.
Vaikea sanoa miksi puolisosi reagoi noin. Väistämättä tulee mieleen, että on empatiakyvytön, itsekäs ja ehkä muutenkin vinksahtanut.
Kun puolisolla on yksi elämän tiukoista paikoista ja toinen puoliso perseilee itsekkäästi, niin totta ihmeessä se saa pohtimaan mitä järkeä koko suhteessa on. Vaikuttaa suoraan suhteen perusluottamukseen.
On oikeasti anteeksipyytelemistä ja duuni palauttaa luottamusta.
Mä en varmaan voisi antaa anteeksi. Tai en luottaisi ainakaan enää pätkääkään.
Ap, räpäytä silmiä jos tarvitset apua!
Miten sä pohdit, että miksi sua vaivaa? Tollasessa tilanteessa. Onko sun miehesi manipuloinut sut ihmiseksi jolla ei ole mitään omaa, vain hänen tarpeidensa tyydyttämisen? Koska kuulostaahan toi dynamiikka nyt todella oidolta. Ja miehesi ihan ulkulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi reaktio ja suhtautuminen tapahtuneeseen kuulostaa kylmän empatiakyvyttömältä.
Se, että hän myös vähättelee ja kieltää normaalin ja asiaan kuuluvan oman reaktiosi,
on osoitus manipulatiivisesta luonteesta.
Toimiiko hän myös muissa tilanteissa näin?
Pelkäätkö hänen reaktioitaan, uskallatko kertoa tunteesi yleensä?
On ehkä joitain tällaisia tilanteita kyllä, hänen reaktionsa "heikkouteen" on usein vähän sellainen kiukkuinen. Joskus olen kysynyt, että miksi on kiukkuinen, jos olen vaikka huonovointinen tai surullinen, mutta hänen mielestään ei ole, vaan tulkitsen väärin. Joten en edes tiedä. Ehkä tulkitsen väärin.
Nyt kun aloin miettiä, niin muistan esimerkiksi, että hän oli kiukkuinen kun hätäännyin kun sain sellaisen migreenikohtauksen, johon liittyi toisen puolen tunnottomuutta ja olisin halunnut, että hän peruuttaa työmatkansa sen vuoksi (ei peruuttanut). Ja kun sain keskenmenon nuorempana, aloin vuotaa verta (rv16) ja myönnän kyllä, että reagoin aika hysteerisesti itkien ja huutaen, ja siitäkin muistan lähinnä hänen närkästymisensä.
En ymmärrä sitä, että miksi et ottaisi asiaa esiin. Tietenkin se on hyvä ottaa esiin ja käsitellä läpi. Kerro ihmettelystäsi ja pettymyksestäsi ja siitä, mitä olisit häneltä toivonut. Jos menee puolustuskannalle ja alkaa syyttää tai moittia sinua, saat hänestä olennaista informaatiota lisää. Jos hän oli omien vanhempiensa puolesta pahoillaan, soita suoraan sinne anopille tai appiukolle ja kerro omin sanoin, miksi jättäydyit pois. Jos he ovat kilipäitä, ei sitten tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisen miehen aivoitusten ja sinun mielesi sekoittamisen yritysten kanssa ei kannata jäädä pidemmän päälle yksin, miettimään liikaa että itsessäsi syytä käytökselleen.
Sitä hän juuri tahtoo.
Juttele luotettavien ystävien tai ammattilaisten kanssa, saat muitakin mielipiteitä.
Kyllä näitä on.
Ystäväni kertoi ravintolan tansseissa tavanneensa nuorehkon miehen, joka kertoi olevansa uusintakierroksella pitkähkön tauon ja avioeron jälkeen.
Avioeron syy oli ollut se, että miehen vanhemmat kuolivat puolen vuoden välein ja jälkimmäisenkin kuoltua suru ja pysäytys olivat sitä luokkaa, että häntä eivät viihde ja tanssit jaksaneet kiinnostaa. Vaimo jaksoi odottaa kuukauden, pari, mutta kun mies ei tuossa ajassa piristynyt, niin ero ja ex-vaimo jatkoi juhlimista. Nämä kun eivät olleet hänelle suru ja menetys.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tällaisia ihmisiä valitettavasti on, mutta erikoista olisi, jos tällainen luonne ei olisi millään tavalla aiemmin tullut ilmi. Ei taida mikään tuore suhdekaan olla, kun teillä kerran on lapsia.
Vai oletko vain painanut villaisella vähemmän räikeitä tapauksia?
Varmaan olen, me ollaan oltu yhdessä pitkään. Ja se on aina se mihin vertaa. Mut oli kasvatettu siihen, että minä ylireagoin ja ettei mun tunteilla ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tällaisia ihmisiä valitettavasti on, mutta erikoista olisi, jos tällainen luonne ei olisi millään tavalla aiemmin tullut ilmi. Ei taida mikään tuore suhdekaan olla, kun teillä kerran on lapsia.
Vai oletko vain painanut villaisella vähemmän räikeitä tapauksia?
Ensivaikutelma oli, ettet ole hänelle tärkeä. Ehkä olette aika erilaisia. Tämä tosiaan on ehkä näkynyt muissakin asioissa. Ethän vaan ole miehellesi huolehtivan äidin asemassa ja hän on vähän kuin aikamiespoika, joka pitää hauskaa. Jotain epäsuhtaa selvästi on.
Vierailija kirjoitti:
Oli todella asiaton ja outo reaktio. Normaalia olisi ollut olla huolissaan sinusta ja ottaa osaa tilanteeseen, ja tietysti ilman muuta hyväksyä se, että jäät kotiin.
No ei se isääsi auttanut että jäit kotiin
Vierailija kirjoitti:
Ap, räpäytä silmiä jos tarvitset apua!
Miten sä pohdit, että miksi sua vaivaa? Tollasessa tilanteessa. Onko sun miehesi manipuloinut sut ihmiseksi jolla ei ole mitään omaa, vain hänen tarpeidensa tyydyttämisen? Koska kuulostaahan toi dynamiikka nyt todella oidolta. Ja miehesi ihan ulkulta.
En mä enää edes tiedä. Tuntuu, että kaikki on tapahtunut hiljalleen ja olen ollut niin kiinni muiden asioiden hoitamisessa, että olen unohtanut itseni kokonaan enkä enää tiedä, että vaadinko liikaa vai liian vähän.
On tosi vaikea herätä siitä, kun kukaan muu ei jaa tätä näkemystä hänestä.
Kuulostaa joltain psykopaatilta