Matkakohteena Riika. Kokemuksia?
Olen suunnitellut matkaa Riikaan perheellemme.
Olisiko matkakokemuksia jaettavana? Suosittelisitko?
Kommentit (32)
Just olin 4 päivää Riiassa, tykkäsin kyllä. Shoppailin paljon, siellä oli myös euroopassa suositttuja ketjuja, jotka eivät ole vielä tuleet Suomeen (Next, Oasis, Bershka, New Yorker, Debenhams jne). Kaupunki on aika pieni, kävelemällä pääsee joka paikkaan, kävimme KGB-talossa ja miehitysmuseossa. Mutta oikeastaan 4 päviää oli jo melkein liikaa, jos emme olisi shoppailleet niin paljon niin aika olisi käynyt pitkäksi. Kannattaa käydä paljon kahviloissa, ihania leivonnaisia ja juomia, ja hintataso todella matala, esim. tee ja iso leivos yhteensä 3 euroa! Eihän Suomessa tai Tallinnassa saa oikein mitään sillä hinnalla. Muutenkin on kyllä halpa kohde.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 00:13"]
Onhan Riikassa jotain nähtävää. Yleisesti kaupunki on mielestäni kuitenkin aika epäsiisti. Neuvostoajoista on varmasti tultu eteenpäin, mutta mielestäni ne näkyvät kyllä vieläkin taustalla katukuvassa ja välillä myös ihmisten käytöksessä. En ollut aivan täysin tyytyväinen omaan lomaani Riikassa, minusta paikka oli vähän ankea.
Täysin toista maata on Praha, sitä voisin suositella paljon paljon helpommin.
[/quote]
Itsekin pidän myös Prahasta, joten ei sillä. Väittäisin kuitenkin, että Neuvostoliitto on tänä päivänä aika pitkälti katsojan silmässä. Enää ei voida vetää kynällä viivaa idän ja lännen välille, mutta ohuehkosti sivistyneet ihmiset tietysti takertuvat siihen vähään mitä historiasta ja maasta tietävät. Jos sinut kuljetettaisiin tietämättäsi melkeinpä mihin tahansa Euroopan keskisuureen kaupunkiin ja kysyttäisiin, että näkyykö Neuvostoliiton vaikutus, niin aika varmaan löytäisit paljonkin erilaisia Neuvostoliiton merkkejä vaikka kyseinen kaupunki ei olisi koskaan blokkiin kuulunutkaan.
Monissa maissa kylmä sota toki näkyy ja tuntuu vielä, esimerkiksi Suomessa. Näiden taustojen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on kuitenkin vähän monisyisempi kuvio kuin pelkkä jonkun mielestä huonosti pukeutuvat ihmiset tms. Vaateteollisuushan on jo pitkään keskittynyt siten, että Riiassa on melko lailla samat liikkeet kuin muuallakin Euroopassa. Suomessa tarjonta on vähän vähäisempää, arvaatko miksi ;)
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 15:05"]

Vai ohuehkosti sivistyneet, no just! Kyllä on taas mammalla noussut palstailu hattuun.
Olen itse käynyt Neuvostoliitossa vuonna 1987 (vaikka se ei sivistystä olekaan) ja tiedän kyllä millaista siellä oli meno silloin ja vähän vastaavaa oli mielestäni Riika ei ollut paljonkaan erilainen siihen verrattuna.
T. Joku aiempi, ohis
Kiitos paljon teille vastaajille! :)
Ap
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 15:17"]

Kyllä minäkin olen käynyt Neuvostoliitossa aikanaan ja ihan voin suorilta sanoa, että jos jotain Neuvostoliiton henkeä haluaa nykyisin tavoittaa, niin kyllä on Minskiin mentävä. Mutta halutessaanhan sen Neuvostoliiton voi nähdä vaikka Oslossa, on se sellainen kaveri se.
Onko tuoreita matkakokemuksia Riiasta?
Pääseekö Riikaan enää halpalennoilla?
Riika aivan hirveä paikka. Resuinen, ankea ja mikä kamalinta paikalliset niin vittumaista porukkaa että ei missään. Ja työni puolesta käyn siellä kerran kuussa joten tämä ei perustu yhden kerran käyntiin...
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 00:13"]Onhan Riikassa jotain nähtävää. Yleisesti kaupunki on mielestäni kuitenkin aika epäsiisti. Neuvostoajoista on varmasti tultu eteenpäin, mutta mielestäni ne näkyvät kyllä vieläkin taustalla katukuvassa ja välillä myös ihmisten käytöksessä. En ollut aivan täysin tyytyväinen omaan lomaani Riikassa, minusta paikka oli vähän ankea.
Täysin toista maata on Praha, sitä voisin suositella paljon paljon helpommin.
[/quote]
Riiassa*... Opettele suomee
Riiassa vanha kaupunki on aivan ihana, ja hotelli kannattaa ottaa ehdottomasti sieltä, ei varsinaisesta keskustasta (joka sekään ei mielestäni ole missään määrin ruma). Olimme Riiassa viime toukokuussa 3 päivää, ruoka oli erinomaista, kiertelimme muutamat museot jne. Edullinen hintataso ja hyvää palvelua saimme joka paikassa.
Mutta siis ehdottomasti vanhasta kaupungista hotelli, se on todella tunnelmallinen!!
20 jatkaa, eli riippuen matkan ajankohdasta kannattaa käydä myös joki/kanavaristeilyllä.
Itse olen käynyt Riiassa useampaan otteeseen ja aina viihtynyt. Suosittelen Avalon hotellia ihan vanhan kaupungin vieressä, toisella puolella on Riian kauppahallit ja toisella suoraan vanha kaupunki. Kävelymatka myös ostoskekukseen ja uuteen keskustaan.
Nähtävää on ainakin nuo kauppahallit, vanha kaupunki, joulukuussa pieni mutta suloinen joulutori, sirkus... Onhan näitä. Kauppakeskuksessa voi sitten hoitaa shoppailut. Lidoa voin ainakin suositella ruokapaikaksi, edullista paikallista ruokaa. Ja hyvääkin. Syöminen noin muuten Riiassa on halpaa.
Shoppailupaikoista muuten suosittelen Stendersiä. Ihania Latvialaisia käsintehtyjä saippuoita. Katso googlesta lisätietoa. Näitä kauppoja on vähän joka puolella. Lisäksi kauppahalleilla on toinen paikallisia saippuoita myyvä kauppa.
Tuliaisiksi Riiasta olen itse ostanut pellavatuotteita, meripihkakoruja, saippuoita, Riga Black Balzamia eri makuisina sekä Laima-suklaata. Ja erilaisia käsitöitä sekä maatuskoja :)
Ihana kaupunki mielestäni, ehdottomasti vierailun arvoinen.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 13:28"]
Kiitos vastauksista. Prahakin oli yksi vaihtoehto aiemmin. Matkakertomukset myös prahasta kiinnostaa. Suosittelisitko omatoimimatkailua vai kannattaisiko ottaa paketti esim. Tjareborgilta? Olen tehnyt omatoimimatkan liettuaan aiemmin mutta jos matkan ottaisi valmismatkana, sen helppous houkuttelisi :). Minkälainen hintataso prahassa on verrattuna riikaan?
[/quote]
Tjäreborgin kaupunkimatkat ovat kuin omatoimimatkoja, ei ole opasta paikan päällä yms. Joten ehdottomasti se omatoimimatka, on varmasti halvempikin.
Onhan Riikassa jotain nähtävää. Yleisesti kaupunki on mielestäni kuitenkin aika epäsiisti. Neuvostoajoista on varmasti tultu eteenpäin, mutta mielestäni ne näkyvät kyllä vieläkin taustalla katukuvassa ja välillä myös ihmisten käytöksessä. En ollut aivan täysin tyytyväinen omaan lomaani Riikassa, minusta paikka oli vähän ankea.
Täysin toista maata on Praha, sitä voisin suositella paljon paljon helpommin.
Kaunis paikka,paljon turisteja ainakin kesällä.Oltiin ilman lapsia,paljon kuljimme kävellen,en ehkä ihan pienien lasten kanssa lähtisi.Illalla oli paljon näkyvillä kerjäläisiä ja juoppoja paikallisia.
Kiitos vastauksista. Prahakin oli yksi vaihtoehto aiemmin. Matkakertomukset myös prahasta kiinnostaa.
Suosittelisitko omatoimimatkailua vai kannattaisiko ottaa paketti esim. Tjareborgilta?
Olen tehnyt omatoimimatkan liettuaan aiemmin mutta jos matkan ottaisi valmismatkana, sen helppous houkuttelisi :).
Minkälainen hintataso prahassa on verrattuna riikaan?
Voi, Riika on ihana. Oltiin siellä miehen kanssa kaksin, lasten kanssa lähtisin jonnekin muualle. Vaikka Pärnuun.
Meillä on hyvät kokemukset. Käytiin mm. hotellimme spassa, olimme toisiksi ainoat asiakkaat (silloinen Reval hotel Latvija, nykyinen Radisson?), Jurmalan rannoilla kävimme parinakin päivänä, samoin Jurmalan vesipuistossa. Se oli kiva paikka. Jurmalassa on myös hienoja huviloita. Haluaisin vielä kolmannenkin kerran käydä tuolla ja nimenomaan Jurmalasta yöpymispaikan. Vaikka helppoa junallakin oli mennä. Maksoi muutaman euron. Yhtenä päivänä ajoimme bussilla seikkailupuistoon, nimi oli ehkä mezakakis.
Ravintoloissa oli ok ruoka, ja hotellimme skybar oli vaikuttava myös. Usein ajoimme maisemahissillä muuten vain ylös hotellilla. Tykkäsin Riiasta enempi kuin Gdanskista.
Tosiaan jos on kesäaikaan liikkeellä, kannattaa ilman muuta käydä Jurmalan rannoilla. Junalla pääsee helposti, matka kestää puolisen tuntia, jää Majorin asemalla pois.
Praha on myös ihana kaupunkin, yksi suosikkejani. Kaunis kaupunki, paljon nähtävää, hienoja jazz-klubeja...
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 00:13"]
Onhan Riikassa jotain nähtävää. Yleisesti kaupunki on mielestäni kuitenkin aika epäsiisti. Neuvostoajoista on varmasti tultu eteenpäin, mutta mielestäni ne näkyvät kyllä vieläkin taustalla katukuvassa ja välillä myös ihmisten käytöksessä. En ollut aivan täysin tyytyväinen omaan lomaani Riikassa, minusta paikka oli vähän ankea.
Täysin toista maata on Praha, sitä voisin suositella paljon paljon helpommin.
[/quote]
Itsekin pidän myös Prahasta, joten ei sillä. Väittäisin kuitenkin, että Neuvostoliitto on tänä päivänä aika pitkälti katsojan silmässä. Enää ei voida vetää kynällä viivaa idän ja lännen välille, mutta ohuehkosti sivistyneet ihmiset tietysti takertuvat siihen vähään mitä historiasta ja maasta tietävät. Jos sinut kuljetettaisiin tietämättäsi melkeinpä mihin tahansa Euroopan keskisuureen kaupunkiin ja kysyttäisiin, että näkyykö Neuvostoliiton vaikutus, niin aika varmaan löytäisit paljonkin erilaisia Neuvostoliiton merkkejä vaikka kyseinen kaupunki ei olisi koskaan blokkiin kuulunutkaan.
Monissa maissa kylmä sota toki näkyy ja tuntuu vielä, esimerkiksi Suomessa. Näiden taustojen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on kuitenkin vähän monisyisempi kuvio kuin pelkkä jonkun mielestä huonosti pukeutuvat ihmiset tms. Vaateteollisuushan on jo pitkään keskittynyt siten, että Riiassa on melko lailla samat liikkeet kuin muuallakin Euroopassa. Suomessa tarjonta on vähän vähäisempää, arvaatko miksi ;)
[/quote]
Eipäs nyt heittäydytä aivan ylimielisiksi tässä keskustelussa.
Vaikutelmani ovat omiani ja sellaisina pysyvät. Neuvostoliitosta Riiassa muistuttivat:
1. Epäsiisteys.
2. Välillä karmeassa kunnossa olleet rakennukset.
3. Ajoittain silmille tuleva ihmisten hällä väliä -asenne.
4. Viinan käyttö.
5. Tylyys & ilmeettömyys.
6. Ajoittain tosi huono palvelukulttuuri.
7. Pinnan alla kytevät, historiaan perustuvat jännitteet: latvian- ja venäjänkielisten väliset vastakkainasettelut tuntuivat aika selviltä. Riiassahan on venäjänkielisiä noin puolet, koko Latviassa n. 30%.
Olihan Riiassa myös hyviäkin puolia, totta kai. Ruoka oli halpaa ja hyvää, oluet samoin. Ne museot, joissa vierailin, olivat oikein mielenkiintoisia ja vaikuttavia sekä esillepanoltaan että aihepiireiltään, iso plussa niistä!
Praha on kuitenkin selvästi Riikaa ystävällismielisempi ja "pehmeämpi" kaupunki tunnelmaltaan. Omasta mielestäni mukavampi matkakokemus.
T. Aikaisempi, historiaa muuten yliopistossa lukenut ja hyvinkin paljon matkustellut kommentoija.