Kuoritaanko inkivääri?
Onko inkivääri tapana kuoria? Tein lievään nuhakuumeeseen popparohtoa, johon kuuluu inkivääriä. Minusta sen kuoriminen olisi ollut yhtä nyhräämistä, joten raastoin sen kuorineen ja heitin kiehuvaan veteen hetkeksi porisemaan. Jäin vain miettimään, jos se pitäisi kuoria, niin miten sen tekisi?
Kommentit (16)
Komppaan kakkosta, koska sinähän varmaan siivilöit sen popparohdon (toivottavasti auttoi).
Jos sekoitat inkiväärin ruokaan ja aiot pilkkoa sen, niin kuori, varsinkin jos kuori tuntuu paksulta. Itse käytän perunankuorimaveistä ja valitsen kaupasta mahd. "tasapaksun" juurenkappaleen.
Mä kuorin ihan veitsellä. Rouskuttelen sellaisenaan kun en jaksa raastaa tai liuotella.
Inkiväärin kuori on aika "puisevaa" ja kuivaa. Kyl itse kuorin sen aina.
Sitä minäkin ajattelin, että ei tarvitse kuoria tapauksessani. En ole aiemmin tuoretta inkivääriä mihinkään käyttänyt. Siivilöin keitoksen sitten mukiin. Ei se kauaa siinä kiehunut, aika tujua tavaraa tuli.
Sen kuoriminen vaikuttaisi aikamoiselta nysväämiseltä, kun sen muotokin on niin epäsäännöllinen. Ei sitä kuorta varmaan ruokiin kuitenkaan halua mukaan. Vähän kuin perunapiirakoissakin olisi vielä mukana perunan kuori.
/AP
Minusta se on tosi helppo kuoria perunankuorimaveitsellä.
Tuore inkiväärin juuri kannattaa laittaa pakastimeen. Sieltä voi sitten tarvittaessa ottaa paloja ja laittaa se takaisin. Jääkaapissa ei kauaa säily kunnollisena.
Jäinen juuri on tietyti kova, mutta kunnon kokkiveitsellä siitä saa leikattua ohuita siivuja.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:31"]
Tuore inkiväärin juuri kannattaa laittaa pakastimeen. Sieltä voi sitten tarvittaessa ottaa paloja ja laittaa se takaisin. Jääkaapissa ei kauaa säily kunnollisena.
[/quote]
Hyvä vinkki. Kiitos. /ap
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:34"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:31"]
Tuore inkiväärin juuri kannattaa laittaa pakastimeen. Sieltä voi sitten tarvittaessa ottaa paloja ja laittaa se takaisin. Jääkaapissa ei kauaa säily kunnollisena.
[/quote]
Hyvä vinkki. Kiitos. /ap
[/quote]
Kääri se Elmukelmuun, laita pakastimeen ja siinä se.
Kahvilusikalla rapsuttamalla on paras ja nopein tapa kuoria inkivääri.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:31"]
Tuore inkiväärin juuri kannattaa laittaa pakastimeen. Sieltä voi sitten tarvittaessa ottaa paloja ja laittaa se takaisin. Jääkaapissa ei kauaa säily kunnollisena.
Hyvä vinkki. Kiitos. /ap
Säilyy hyvin jääkaapissakin vesilasiin upotettuna.
Miten tunnistatte kaupassa hyvälaatuisen inkiväärin?
Osto-ohjeita siis kaipailisin.
Vierailija kirjoitti:
Miten tunnistatte kaupassa hyvälaatuisen inkiväärin?
Osto-ohjeita siis kaipailisin.
Pitää olla kova ja näkeehän sen ihan päällekin jos on hometta tai jotain niin huono.
Katkaisukohtaan tulee aina sellainen kova "hartsikerros", se kuuluu asiaan eikä haittaa.
Itselläni inkivääri säilyy ihan vaan pöydällä. Jos jääkaappiin laittaa niin huononee nopeampaa. Inkivääriä kuluu jotain 1-3 cm päivässä eli yhdellä juurella pärjää noin viikon.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Tuossa tapauksessa ei varmaan haittaa vaikkei kuorinut, mutta jos aikoo syödä inkiväärin niin kuoritaan. Ihan vaan leikataan veitsellä kuori pois.