Lapsen myötä elämästä katosi ilo

Onneksi tunsin itseni enkä alkanut lapsentekoon! 

Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet...

Tiedän mitä tarkoitan. Mun nuorimmainen on 7-vuotias erityislapsi jonka kanssa elämä on yhtä takkuamista, onneksi hieman alkaa helpottamaan. Tällä hetkellä jaksan vain siksi että tiedän pääseväni pian harrastamaan omia juttujani. Olen yksinhuoltaja enkä ole ollut juuri missään yksin seitsemään vuoteen. Jos näet sitä iloa jossain hengailemassa niin pyydä täälläkin käymään.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 16:06"]Onneksi tunsin itseni enkä alkanut lapsentekoon! 
[/quote]
Sama juttu. Minusta aloittaja kuulostaa vain ihmiseltä, joka ei pidä lapsiperhe-elämästä eikä saa tyydytystä vanhemman roolista. Tämä lienee miesten keskuudessa vähän yleisempää kuin naisten. Masennuskin on mahdollinen, mutta kukapa ei masentuisi elämäntilanteessa, joka on täysin omien toiveiden vastainen.

nosto

Te ette ois noin väsyneitä, jos mes hoitaisi 50% vastuusta. Pakottakaa ne! Lapsi on puoliksi heidän.

meillä on jaettu: kannattaa!

Minulla helpotti masennus vasta kun lopetin imetyksen. Harmittaa, koska kärsin kovasta masennuksesta 7kk. Olisi ehdottomasti kannattanut lopettaa imetys aiemmin ja hormonit tasaantumaan ja täten saada oma pää kuntoon. Harmittaa itseni, lapsen ja miehen puolesta.

Kun vanhempana tekee lapset on myös itse kypsempi ihmisenä. On varma että on todella halunnut ne lapset, eikä tee lapsia vain siksi että "niin kuuluu tehdä". Ja osaa myös nauttia joka hetkestä, sillä se oikeasti on todella lyhyt hetki kun lapset ovat pieniä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.

Joo en mäkään ymmärrä miksi te ihmiset teette lapsia, jos kerran yksin on parasta? Ootteko niin tyhmiä että ette tajua millaista se elämä olisi lapsen kanssa vai missä viiraa? Jos joku on masentunut lapsen syntymän jälkeen niin sehän on tietenkin asia erikseen, eikä sille mitään voi, mutta ihmiset jotka muuten vain ovat katumapäällä ja itkevät kuinka rankkaa lasten kanssa ja elämä ihan perseestä. En ymmärrä. Älkää tehkö niitä lapsia, jos ette ole varmoja jaksatteko niitä.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 19:14"]

Joo en mäkään ymmärrä miksi te ihmiset teette lapsia, jos kerran yksin on parasta? Ootteko niin tyhmiä että ette tajua millaista se elämä olisi lapsen kanssa vai missä viiraa? Jos joku on masentunut lapsen syntymän jälkeen niin sehän on tietenkin asia erikseen, eikä sille mitään voi, mutta ihmiset jotka muuten vain ovat katumapäällä ja itkevät kuinka rankkaa lasten kanssa ja elämä ihan perseestä. En ymmärrä. Älkää tehkö niitä lapsia, jos ette ole varmoja jaksatteko niitä.

[/quote] Minä tein koska puoliso halusi. Ajattelin, että opinhan minäkin sitten sitä lasta rakastamaan. No, en oppinut.

Nautin kyllä yksinolostakin mutta minusta kaksin on parasta. En kaipaa hyvään suhteeseen lasta kolmanneksi pyöräksi. -27

Ihan kamala ajatus, että joku hankkii lapsia vain puolison takia (oli sitten mies tai nainen). Kyse on kuitenkin niin suuresta asiasta. Ja sitten on väärin meikata miestä varten, pukeutua miestä varten seksikkäästi jne. Mutta muksuja kyllä hankitaan miestä varten. Nyt jotain selkärankaa naiset!

Älkää tehkö lapsia, jos et ole siihen valmiita. Mä oikeasti halusin ja ikääkin oli sen verran, että elämänkokemusta löytyi. Olin tehnyt jo asiat, joita halusin tehdä nuorempana. Ilomielin vietin rauhallista aikaa lapsen kanssa. En ole kokenut luopuvani mistään lapsen takia, päinvastoin. Edelleen toi teini on suuri ilon lähde.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:05"]

Tämä ei lohduta ap:ta. Minulla sama tilanne, paitsi, että lapset ovat jo alakoulu- ja leikki-iässä. Vauva/taaperoaika meni hyvin, nyt niistä on tullut riiviöitä. Usein kaduttaa, että tuli lisäännyttyä, ja vieläpä 2 kertaa, ja jos olisin tiennyt miten kurjaa elämäni olisi niiden kanssa, niin en olisi niitä tehnyt. Tai ainakaan toista.

Koko ajan pelkkää suorittamista, aina joku vaatii jotain/metelöi/tappelee/sotkee, ja niin hirveän äitiriippuvaisia, että jos joskus äärimmäisen harvoin olen poissa, niin kauhea kaaos ja jälkishow. Päivän paras hetki on se, kun ne nukahtavat yöunille.

Ehkä tämä helpottaa sitten kun niistä kasvaa aikuisia.

Harkitkaa tarkkaan lasten tekoa. Koskaan ei tiedä mitä saa: tuleeko sieltä kiltti kympin tyttö vai adhd poika.

[/quote]

Mulle taas ei oo väliä, onko ADHD vai ei, tai että onko kympin tyttö vaiko eikö. Kamalinta olis, jos lapselle sattuis jotain ja joutuis omansa hautaamaan :( Mulla on poika, jolla epäillään autismispektrin häiriötä ja lapsi on meille kaikki kaikessa. Maailman ihanin ja rakkain asia. Ja samoin tietenkin vanhempi poika. Ei mua haittaa, minkälainen lapsi on. Se vain, että se on oma, se on jotain. 

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:08"]

Älkää tehkö lapsia, jos et ole siihen valmiita. Mä oikeasti halusin ja ikääkin oli sen verran, että elämänkokemusta löytyi. Olin tehnyt jo asiat, joita halusin tehdä nuorempana. Ilomielin vietin rauhallista aikaa lapsen kanssa. En ole kokenut luopuvani mistään lapsen takia, päinvastoin. Edelleen toi teini on suuri ilon lähde.

[/quote]

Toisaalta on myös havaittu, että yli kolmikymppisten on nuoria vanhempia vaikeampaa sopeutua lapsiperhe-elämään. Tämä on ihan ymmärrettävää. Moni on tuossa iässä jo järjestänyt elämänsä mieleisekseen, ja mukavista, itselle tärkeistä asioista luopuminen ottaa koville. Itse en ainakaan olisi näin kolmikymppisenä enää missään tapauksessa valmis heittämään hukkaan omia saavutuksiani. -27

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:14"]Huh, onneksi mun elämänlaatu on vain parantunut lapsen saannin myötä. Sen lisäksi, että on ystäviä, ihana mies, ihana koti ja työ (johon palata), niin on myös ihana lapsi arjessa mukana. Minä tosiaan halusin lapsen, ja sain mitä tilasin. Sääliksi käy niitä, joiden elämä on mennyt pilalle väärästä valinnasta.
[/quote]

Peesi. Olen äärettömän onnellinen lapsistani, enkä vaihtaisi päivääkään pois! <3 Sääliksi käy heitä ja etenkin lapsiansa, jotka katuvat ja vellovat itsesäälissä. Elämä valuu hukkaan odotellessa että lapset kasvaa ja saa ns. oman elämänsä takaisin. Veikkaanpa, että lapsetkin tämän aistivat. Tuskin tulee olemaan kovin läheiset välit sitten aikanaan aikuisiin lapsiin.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:36"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:14"]Huh, onneksi mun elämänlaatu on vain parantunut lapsen saannin myötä. Sen lisäksi, että on ystäviä, ihana mies, ihana koti ja työ (johon palata), niin on myös ihana lapsi arjessa mukana. Minä tosiaan halusin lapsen, ja sain mitä tilasin. Sääliksi käy niitä, joiden elämä on mennyt pilalle väärästä valinnasta. [/quote] Peesi. Olen äärettömän onnellinen lapsistani, enkä vaihtaisi päivääkään pois! <3 Sääliksi käy heitä ja etenkin lapsiansa, jotka katuvat ja vellovat itsesäälissä. Elämä valuu hukkaan odotellessa että lapset kasvaa ja saa ns. oman elämänsä takaisin. Veikkaanpa, että lapsetkin tämän aistivat. Tuskin tulee olemaan kovin läheiset välit sitten aikanaan aikuisiin lapsiin.

[/quote]

Minkäs sille mahtaa? -27

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:08"]

Älkää tehkö lapsia, jos et ole siihen valmiita. Mä oikeasti halusin ja ikääkin oli sen verran, että elämänkokemusta löytyi. Olin tehnyt jo asiat, joita halusin tehdä nuorempana. Ilomielin vietin rauhallista aikaa lapsen kanssa. En ole kokenut luopuvani mistään lapsen takia, päinvastoin. Edelleen toi teini on suuri ilon lähde.

[/quote]

Toisaalta on myös havaittu, että yli kolmikymppisten on nuoria vanhempia vaikeampaa sopeutua lapsiperhe-elämään. Tämä on ihan ymmärrettävää. Moni on tuossa iässä jo järjestänyt elämänsä mieleisekseen, ja mukavista, itselle tärkeistä asioista luopuminen ottaa koville. Itse en ainakaan olisi näin kolmikymppisenä enää missään tapauksessa valmis heittämään hukkaan omia saavutuksiani. -27

[/quote]

kuka on havainnut? Tämä n joku outo myytti, josta en ole koskaan löytänyt mitään tutkimusta. Ei kai kukaan ole tuossa iässä vielä niin uraantunut, ettei voi muuttaa elämäänsä. Päonvastoin, niin moni asiaon jo koettu, ettei niistä ole vaikea luopua. Ja ei mun tarvinnut mitään heittää pois. Töissäkin olin jo ollut tarpeeksi, että pari vuotta ei haitannut työnosaamisen kannalta mitenkään. Moni ohjelma oli toki muuttunut, mutta ei niiden oppimiseen kauan aikaa kulunut, kun oli vahva pohja jo. Pikemminkin äitiys on auttanut tekemään päätöksiä nopsaan, ja priorisoimaantehtäviä. Ja nykypäivä työyhteisössä priorisointi on yhä tärkeämpää. Ja samoin olen havainnut ystävilläni olevan, liki kaikki saaneet lapsensa yli 30-v, ja hienosti ovat menneet eteenpäin työssään. 

On oikeasti lohdullista kuulla, että on muitakin, jotka tuntevat(ovat tunteneet) lasten saamisen tuoneen mukanaan myös negatiivista. Nämä ovat avoimellekin ihmiselle niitä juttuja, joita ei viitsi aina ääneen lausua. Ainakaan seurakunnan perhekerhossa niille äitiyden onnea ja pyhää henkeä hehkuville superäideille... Meillä oli tosi raskaat ensimmäiset 6kk kaksosten kanssa. Sittemmin on helpottanut. Ehdin kuitenkin padota sisääni niin paljon kielteisiä ajatuksia vauvoista, perhe-elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä, että joudun vieläkin (lapset 1v 2kk) päivittäin uskottelemaan itselleni, että kaikki on hyvin, olen onnellinen, tätähän me halusimme. Lapset ovat oikeasti nyt ihania ja tuovat iloa elämään! Tsemppiä kaikille saman kanssa painiskeleville, kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu!

Kukaan ei voi ennakkoon tietää, millaista elämä on vauvan tai isomman lapsen kanssa. Vaikka kokemusta olisi lasten hoitamisesta, on omien lasten hoito ihan toista ja hormonit ja väsymys tekevät omat haasteensa. Pärjäsin vauvaikäisten kanssa hyvin, vaikka unettomia öitä kertyikin usean vuoden ajalta. Miehestä ei apua ollut, sillä oli aina töissä, arjet ja pyhät. Yhden lapsen sairastuttua vakavasti parantumattomaan sairauteen koin uupumista, vaikka oli arjesta suoriuduttava. Sillä tiellä olen edelleen ja pelkään, mitä päivä tuo tullessaan. Tuntuu, ettei mikään ole enää hallinnassa.