Lapsen myötä elämästä katosi ilo

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:08"]

Älkää tehkö lapsia, jos et ole siihen valmiita. Mä oikeasti halusin ja ikääkin oli sen verran, että elämänkokemusta löytyi. Olin tehnyt jo asiat, joita halusin tehdä nuorempana. Ilomielin vietin rauhallista aikaa lapsen kanssa. En ole kokenut luopuvani mistään lapsen takia, päinvastoin. Edelleen toi teini on suuri ilon lähde.

[/quote]

Toisaalta on myös havaittu, että yli kolmikymppisten on nuoria vanhempia vaikeampaa sopeutua lapsiperhe-elämään. Tämä on ihan ymmärrettävää. Moni on tuossa iässä jo järjestänyt elämänsä mieleisekseen, ja mukavista, itselle tärkeistä asioista luopuminen ottaa koville. Itse en ainakaan olisi näin kolmikymppisenä enää missään tapauksessa valmis heittämään hukkaan omia saavutuksiani. -27

[/quote]

kuka on havainnut? Tämä n joku outo myytti, josta en ole koskaan löytänyt mitään tutkimusta. Ei kai kukaan ole tuossa iässä vielä niin uraantunut, ettei voi muuttaa elämäänsä. Päonvastoin, niin moni asiaon jo koettu, ettei niistä ole vaikea luopua. Ja ei mun tarvinnut mitään heittää pois. Töissäkin olin jo ollut tarpeeksi, että pari vuotta ei haitannut työnosaamisen kannalta mitenkään. Moni ohjelma oli toki muuttunut, mutta ei niiden oppimiseen kauan aikaa kulunut, kun oli vahva pohja jo. Pikemminkin äitiys on auttanut tekemään päätöksiä nopsaan, ja priorisoimaantehtäviä. Ja nykypäivä työyhteisössä priorisointi on yhä tärkeämpää. Ja samoin olen havainnut ystävilläni olevan, liki kaikki saaneet lapsensa yli 30-v, ja hienosti ovat menneet eteenpäin työssään. 

[/quote]

Lähinnä olen nähnyt tuota käytettävän selittävänä tekijänä, mutta eipä minullakaan ole mitään lähdeviitteitä heittää kehiin. Minun kokemukseeni tuo oletus sopisi kyllä hyvin, mutta massoista ei aina tiedä. -27

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:00"]

Ihan kamala ajatus, että joku hankkii lapsia vain puolison takia (oli sitten mies tai nainen). Kyse on kuitenkin niin suuresta asiasta. Ja sitten on väärin meikata miestä varten, pukeutua miestä varten seksikkäästi jne. Mutta muksuja kyllä hankitaan miestä varten. Nyt jotain selkärankaa naiset!

[/quote] Onko teillä käsitystä kuinka moni mies suostuu niihin lapsiin vain koska nainen haluaa?

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:17"][quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 15:13"]Pidin lapsen miehen toiveesta, koska hän halusi lapsen, mutta kadutti jo heti loppuraskauden aikana. Haluan takaisin töihin enkä olla kotona. Haluan siivota rauhassa, käydä ulkona yksin, käydä suihkussa yksin, en halua herätä yöllä... [/quote] Miksei mies sitten hoida vuorostaan lasta? Meillä mieskin ollut vanhempainvapaalla kolme kertaa. [/quote] Hän on töissä arkisin. Tienaa paremmin kuin minä. Iltaisin hän tekee ruokaa ja tutkii työjuttuja koneelta. Hän hermostuu lapselle, kun ei pääsekään ovesta ulos minuutissa tai kun hän ei nukahda heti. En halua hänen raivoavan lapselle.

[/quote]

Miksi mies halusi lapsen? Surullista, että äitiä kiukuttaa koska "mä en halua", ja isä ei huomioi pientä senkään vertaa.

Myöhäistä se enää on olla haluamatta sitä ja tätä. Jokainen tietää, että lapsessa on kiinni, vaikka ei lapsia olisi vielä hankkinutkaan.

Ap tässä. En ehtinyt aiemmin vastata. Kiitos monista kommenteista!

Lapseni on 1v.7kk. Minä 32v. Minäkin sorruin miehen toiveesta lapsentekoon. Eipä vaan kiinnosta miestäkään lapsenhoito. Taisi haluta vain jonkun statuksen. Eroa olen ajatellut, mutta eihän se elämä siitä muutu kuin erilailla vaikeaksi.

Ihmettelen teitä joitain, jotka jaksatte hokea tuota "miettikää ennenkuin teette lapsia/etkö osannut varautua lapsiperhearkeen" jne. Olen kuulkaa todella miettinyt ja vaikka mitä. Vaan kun ei aikaa voi kääntää taaksepäin.

En ole eläissäni näin suurta virhettä tehnyt. Jos tuo mies edes olisi isä muuta kuin nimellisesti, niin jättäisin lapsen oitis sille.

Voisiko ap laittaa lapsensa adoptioon tai sijoitukseen, oletko sitä ajatellut? En tiedä miten se käytännössä tapahtuu, mutta lapsi on kuitenkin vielä pieni, ja ap:n kuvauksen perusteella kumpikaan lapsen vanhemmista ei pysty tarjoamaan lapselle sitä minkä tämä tarvitsisi.

Se on niin ikävää, miten yksin moni jää lapsen synnyttyä. Uskon ison osan äitiydestä ahdstuvista olevan ehkä tiedostamattaankin yksinäisiä. Se vauva ei todellakaan ole sama asia kuin aikuisten seura. Leikki-ikäinenkään ei ole. Ihminen tarvitsee yhteisöä. Työyhteisöstä lähtiessä olisi hyvä olla muita yhteisöjä, perhe tai ystäviä joiden kanssa jakaa arkea. Ja tarkoitan tällä sen konkreettisen elämän yhdessä elämistä, puhelut tai netti eivät ole sama asia kuin oikeasti toisten aikuisten seurassa oleminen.

2

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 21:23"]

Voisiko ap laittaa lapsensa adoptioon tai sijoitukseen, oletko sitä ajatellut? En tiedä miten se käytännössä tapahtuu, mutta lapsi on kuitenkin vielä pieni, ja ap:n kuvauksen perusteella kumpikaan lapsen vanhemmista ei pysty tarjoamaan lapselle sitä minkä tämä tarvitsisi.

[/quote]

Eihän isä siihen suostu. Olen aiheesta puhunut joskus, mutta sota siitä syttyy. Mies on sillä hetkellä valmis pistämään minut pellolle ja pitämään lapsen itse, mutta kun olen tosissani sanounut, että minulle se sopii, niin mies onkin perunut puheensa. Alkaa sitten sovittelevaksi ja lupailee vaikka mitä. Olen kertakaikkiaan jumissa. Lisäksi ajattelen, että kun lapsi on jo noin iso, niin se on jo kiintynyt ihan eri tavoin kuin vauva. Niin kamala ihminen en ole, että haluaisin lapselle sellaisen hylkäämiskokemuksen. Hoidan häntä hyvin kaikesta huolimatta.

-ap-

2

Mulla on varmaan puhjennut tai ainakin puhkeamassa masennus. Vauva 8 viikkoa päivälleen, todella kiltti tyttö. Silti olen äärettömän onneton. Mulla on mies, joka ei ehdi auttaa paljoa, hän opiskelee. Jaksan siivota, laittaa ruokaa, imettää. Mikään ei oikeastaan ole vialla tai muutenkaan väärin elämässäni. Olen 24-vuotias ja äitiyslomalla töistä. Minua masentaa äärettömästi, sillä kuvittelen muiden olevan minua vastaan. Haluan opiskella, mutta en ole päässyt haluamaani kouluun ja eräs sukulaistyttö (johon ei ole läheiset välit) pääsi kouluun heittämällä. Haluaisin vain kuolla. Kiitos, kun sain sanottua tämän. Neuvolassa en halua tätä sanoa, enkä muuallakaan.

Hei kaikki äidit! Lapsen tekoa kannattaa oikeasti harkita tarkkaan ettei ala kaduttaan ku sitä ei voi synnytyksen jälkeen enää muuksi muuttaa!

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:26"]Elämä on pelkkää suorittamista. Koko ajan lapsi vaatii jotain. Kotona on aina meteliä ja jumalaton sotku. Mihinkään ei saa keskittyä. Aikaa kun voisi kääntää taaksepäin ja saada vanhan elämän takaisin.
[/quote] Voihan sitä, senkun annat lapsesi huostaan. Kaikenlaiset ne lisääntyy...

Mene kuitenkin puhumaan masennuksestasi sinne neuvolaa. Et ole ensinmäinen joka kärsii tuollaisista oireista. Hae apua, älä patoa sitä itseesi, sillä olet tärkeä pienelle tyttövauvallesi. Puhu myös lapsen isän kanssa.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:34"]

Mulla on varmaan puhjennut tai ainakin puhkeamassa masennus. Vauva 8 viikkoa päivälleen, todella kiltti tyttö. Silti olen äärettömän onneton. Mulla on mies, joka ei ehdi auttaa paljoa, hän opiskelee. Jaksan siivota, laittaa ruokaa, imettää. Mikään ei oikeastaan ole vialla tai muutenkaan väärin elämässäni. Olen 24-vuotias ja äitiyslomalla töistä. Minua masentaa äärettömästi, sillä kuvittelen muiden olevan minua vastaan. Haluan opiskella, mutta en ole päässyt haluamaani kouluun ja eräs sukulaistyttö (johon ei ole läheiset välit) pääsi kouluun heittämällä. Haluaisin vain kuolla. Kiitos, kun sain sanottua tämän. Neuvolassa en halua tätä sanoa, enkä muuallakaan.

[/quote]

Ap vastaa:

Minä sanoin neuvolassa joskus 3 kk:n jälkeen, että olisko mulla masennus. Siellä taas oltiin sitä, mieltä, että kun minä niin hyvin sain jäsenneltyä ajatukseni ja arki oli hyvin hallinassa, niin kyse oli vaan jostain sopeutumisvaiheen pitkittymisestä. No joo, en minäkään välttämättä omaa tilaani masennukseksi sanoisi, koska ne hetket kun joskus harvoin saan olla yksin, niin olen todella helpottunut ja hyväntuulinen.

Sinua kyllä silti neuvoisin kääntymään neuvolan puoleen. Masennus on niin yleistä ja nopea apu säästää paljolta (jos siis kyse on masennuksesta).

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:34"]

Mulla on varmaan puhjennut tai ainakin puhkeamassa masennus. Vauva 8 viikkoa päivälleen, todella kiltti tyttö. Silti olen äärettömän onneton. Mulla on mies, joka ei ehdi auttaa paljoa, hän opiskelee. Jaksan siivota, laittaa ruokaa, imettää. Mikään ei oikeastaan ole vialla tai muutenkaan väärin elämässäni. Olen 24-vuotias ja äitiyslomalla töistä. Minua masentaa äärettömästi, sillä kuvittelen muiden olevan minua vastaan. Haluan opiskella, mutta en ole päässyt haluamaani kouluun ja eräs sukulaistyttö (johon ei ole läheiset välit) pääsi kouluun heittämällä. Haluaisin vain kuolla. Kiitos, kun sain sanottua tämän. Neuvolassa en halua tätä sanoa, enkä muuallakaan.

[/quote]

Hae nyt hyvänen aika apua! Synnytyksenjälkeinen masennus on todella yleistä ja ajoissa saatu apu varmasti helpottaa elämääsi/elämäänne piankin. Nyt yhteyttä neuvolaan ja haet apua sitä kautta. Tai käy edes katsomassa sivu aima.fi

Siihen muuttuneeseen elämään yleensä tottuu. Mutta muutos on tosiaan ihan valtava ja tapahtuu kuitenkin hetkessä! Ymmärrettävää että ahdistaa.

Ekan lapsen kanssa kysyin väsyneenä ja masentuneena neljän lapsen äidiltä miten ihmeessä sulla voi olla neljä lasta (=miten jaksat, kestät, pystyt, haluat, suostut). Hän vastasi että siihen tottuu. Sanoin miehelle että miten typerä ja mitäänsanomaton vastaus!

Nyt itsellä neljä lasta ja sanoisin itsekin että "siihen tottuu"

Lapsen isää tuskin kiinnostaa. Hän ei ole millään muotoa todella kiinnostunut, miten meillä täällä kotona päivisin menee. Vaikka myöntäisinkin, että joo, olen vain siivonnut ja hoitanut tytärtämme mutta kyllä, itkenyt myös sen koko ajan tai oikeastaan aivan koko ajan hänen poissaollessaan niin vastaus todennäköisesti olisi yllättyneen kuuloinen "aijaa?" Ja se jäisi siihen. En uskalla kertoa tunteistani yhtään missään sillä en halua leimaantua masentuneeksi jolloin helposti lastensuojelukin puuttuisi peliin. Kiitos ei avulle.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 14:51"]Siihen muuttuneeseen elämään yleensä tottuu. Mutta muutos on tosiaan ihan valtava ja tapahtuu kuitenkin hetkessä! Ymmärrettävää että ahdistaa.

Ekan lapsen kanssa kysyin väsyneenä ja masentuneena neljän lapsen äidiltä miten ihmeessä sulla voi olla neljä lasta (=miten jaksat, kestät, pystyt, haluat, suostut). Hän vastasi että siihen tottuu. Sanoin miehelle että miten typerä ja mitäänsanomaton vastaus!

Nyt itsellä neljä lasta ja sanoisin itsekin että "siihen tottuu"
[/quote] loppui kesken... Itse tajusin lopullisesti lapsen ihmeellisyyden ja lapsuuden ja koko elämän rajallisuuden vasta kolmannen lapsen kohdalla. Todella nautin elämästä lasten kanssa. Ja siitä huolimatta joskus ahdistaa ja masentaa se lapsiperhe-elämään liittyvä pakollisuus, suoritukset, aikataulutus, säännöt jne "tylsät mutta pakolliset kuviot".

Tunteesi ovat ihan normaaleja. Toivottavasti pystyt kuitenkin myös nauttimaan vauvastasi. Hän on vielä pieni, eikä vuorovaikutus ole kummoista. Yhdessä ison vastuun kanssa se voi tuntua hyvinkin puuduttavalta. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnittelen vauvastasi!

Kuinka vanha lapsi ap:lla on?

Ilo tosiaan katosi. Lapsi on nyt puolitoista vuotias. Nautin yksin olemisesta, en mistään persehedelmästä vaatimassa koko ajan jotain.