Kannattiko töihinmeno?
En osaa millään päättää menisinkö töihin ensi syksynä tai olisinko vielä vuoden kotona. Lähtökohdat töihin paluulle ovat suht hyvät: esikoiseni 6v menee esikouluun, keskimmäiselle 4v saan luultavasti pk-paikan samaan päiväkotiin (olen varmuudeksi hakenut). Voin tehdä töissä lyhennettyä työpäivää ilman matkustelua. Saisimme lasten hoitopäivät siedettäviksi n. 6-7h mittaisiksi työaikoja sovittamalla.
Mutta. Meiltä löytyy lisäksi syksyllä 2v kuopus, jolle ajattelin etsiä oman hoitajan. Voisimme maksaa n. 1500e palkkaa. Saako sillä pk-seudulla hoitajaa? Työaika ym. edut olisivat suht hyvät, mutta auttaako se?
Ja isoimpana kysymyksenä on tietenkin se että kannattaako stressi? Rahallisesti emme paljoa nettoaisi hoitajan palkan jälkeen. Oma jaksaminen varmasti parantuisi, 6v kotonaolo tympii jo. Mutta kerranhan lapset vain ovat pieniä, toista mahdollisuutta olla kotona ei enää tule (lapsiluku on täynnä).
Kertokaa omia kokemuksianne! Töihinmenon kannattavuus on tietenkin täysin omakohtainen kokemus, mutta olisi kuitenkin kiva kuulla muiden kokemuksia.
Kommentit (7)
Mutta kommentoisin, että jos siltä tuntuu, että olisi aika mennä töihin, niin sittenhän se on. Ja siinähän ei ole mitään kummallista tai väärää. Joskus tulee raja vastaan ja turha sitä on hampaat irvessä elämäänsä elää. Toisaalta esikoisen eskari muuttaa varmasti päivärytmiä ja -rutiineja. Jonkinlaista muutosta on kuitenkin ilmassa...
Hoitokuvioista vielä, että 2v menisi jo ehkä sujuvasti päiväkotiin ja saattaisi jopa nauttia siitä. Vähän oletan, että kun on isoja sisaruksia, niin " seurantarve" ja (se paljon parjattu) virikkeellisyydentarve voisi kuitenkin osua vähän paremmin kohdalleen päiväkodissa. Hirveesti tietty riippuu päiväkotiryhmästä ja henkilökunnasta, millaista hoitoa on tarjolla...
Ja siihen vielä kannattiko töihinmeno. En nyt ala tarkemmin selvitellä omaa tilannettani, mutta kyllä tuntuu että on saanut osan omaa elämää takaisin. Ei elä vaan lapsen tarpeita tyydyttääkseen ja ohjelmoituna lapsen päivärytmin mukaan... Vaikka päiväkotiruljanssi on välillä rankkaa ja viikolla yhteinen aika on kortilla, koen silti että plussan puolella ollaan. Yhteistä aikaa vietetään viikonloppuisin ja " menettettyjen" asioiden tilalle tulee uusia positiivisia asioita.
Enpä tiedä kannattiko oma töihin menoni. Lapset 7 v ja 2 -vuotiaat kaksoset. Aloitin työt vuoden alussa. Työ sisällöllisesti mielenkiintoista ja on siltä osin ollut vaihtelua omaan päivään, mutta, olen kokenut todella rankkana työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Kaksoset olleet tosi paljon sairaina ja minulla tullut jo paljon sairas-poissaoloja sen takia. Tytöt valvottavat vielä ja heräilevät ainakin 2 kertaa / yö. Nukkua saa sen 4 tuntia yhteen pötköön ja sitten joku jo herättääkin. Eli oon aika väsyneenä kaiket päivät töissä. (kotona ollessa sai kuitenkin jossakin välissä ottaa edes pienet päiväunet itsekin) Jouduimme myös viemään tytöt yksityiseen päiväkotiin, kun ei kunnalla ollut tarjota paikkaa, se oli aivan sikakallista, joten taloudellinen tilannekaan ei nyt niin hirveän paljoa parantunut, vaikka toki on enemmän varaa ostaa esim. itselle vaatteita kuin mitä hoitovapaalla ollessa.
Tässä kuukausi takaperin saimme vielä iki-ihanan kihomatotartunnan jostain ja se sekoitti pakan lopullisesti. Emme ole vieläkään päässeet lopullisesti madoista eroon ja kaiken tämän perusarjen lisäksi tässä on jatkuvasti lisänä tämä ylenmääräinen siivous ja desinfiointi, vuodevaatteiden tuulettelu ja mieletön pyykinpesu. Alan olla todella loppu ja mietin oikeasti pitääkö tässä jäädä pian takaisin kotiin...No, tämä nyt oli vain minun näkökulmani. Useimmillahan työhönpaluu kai aika kivuttomasti sujuu. Mutta jos itseäsi kuitenkin mietityttää ja haluaisit vielä olla kotona ja siihen on mahdollisuus, niin töitä ehdit tekemään varmaan myöhemminkin. Itse ajattelisin, että lasten ollessa 3-4 v heidän sairastelunsakin varmaan ovat vähentyneet ja moni muukin asia sujuu paremmin.
Eli siis itse en ole koskaan ollut " kotiaiti" eli olen mennyt takaisin toihin lasten ollessa 7 kk ja 12 kk, eli siina mielessa en ole joutunut tavallaan koskaan paattamaan ollakko kotona vai ei, koska tyohon meno on tavallaan ollut itsestaanselvyys. Mutta ajattelinpa vastata kuitenkin.
Itse olen noin suurimman osan aikaa ihan tyytyvainen tahan valintaan, meidan lapset ovat onneksi viihtyneet tarhassa erinomaisesti (myos meidan 2 vee, joka siis aloitti tarhan 12 kk vanhana). Itse tykkaan kovasti hoitaa pienia vauvoja, imettaa, huolehtia perustarpeista jne., mutta olen melkoisen huono " leikkija" (mies on onneksi armoitettu tassa asiassa, eli lapsemme eivat jaa taysin ilman leikitysta ;-)).
Taloudellisesti oma tyohonmenoni ei ole kummallakaan kerralla ollut " pakko" , mutta nyt kun mies onkin yllattaen mahdollisesti menettamassa tyonsa niin tuntuu todella hyvalta etta minulla on vakituinen tyopaikka jota en periaatteessa voi menettaa. Tietysti tyossakayntini tekee myos taloudellisen tilanteemme ongelmattomaksi, ilman tatakin uhkaa.
Itse tunnustan auliisti etta nautin tyossa aikuiskontaktista ja siita etta omassa toimistossani saan myos olla _yksin_. ;-) Pikkulasten aitina kun kotona en ole kirjaimellisesti koskaan yksin, paitsi (eika edes aina) vessassa, lapset nukkuvatkin vieressa/samassa huoneessa.
Omassa tyossani harmittaa tyon maara/ylityot, ja jatkuva stressi jota kannan valilla kotiinkin... Eli tuo kuvaamasi melkoisen leppoisa rytmi kuulostaisi minusta aika ihanteelliselta.
Tuota taloudellista tilannetta (eli siis etta tyon palkasta jaa kateen +-O kunhan lasten hoitomaksut on maksettu) jain itsekin miettimaan esikoisen kanssa (nykyisesta tyostani saan sentaan edes kunnon palkkaa, josta menee vain n. 1/4 hoitomaksuihin), koska minulla oli edessa samanlainen tilanne. Mutta itselleni oli tarkeaa " pysya tyonsyrjassa kiinni" , oma koulutukseni ja alani on sellainen etta jos sielta on pitkaan poissa niin sinne ei myoskaan ole palaamista, tietenkaan kaikilla aloilla ei tilanne ole sama. Eli olisin ollut valmis maksamaan tuon hinnan, mutta toisaalta voin ymmartaa etta monella alalla sanonta " toita ehtii aina tekemaan" on totta, nain ei vain ole omassa tapauksessani.
edelliseen etta tuo lasten sairastelu on tosiaan vaikea asia, meilla on ollut apuna au pair kakkosen syntymasta lahtien ja se on ollut oikeastaan ainoa vaihtoehto koska asumme ulkomailla eika meilla ole muuta tukiverkkoa. Nyt olemme useamman kuukauden " in between au pairs" ja tosiaan olen joutunut olemaan kotona sairaiden lasten kanssa useamman kerran. Eihan tyonantaja siita tykkaa, mutta toisaalta se on minun oikeuteni enka jaksa tuntea asiasta edes huonoa omaatuntoa, vaan nautin niistakin kotipaivista lasten kanssa. Tosin jos edessa olisi pidempi sairaus niin tilanne vaikeutuisi helposti.
Tuntuu että samalla lailla töissä käynnissä on omat hyvät ja huonot puolensakin kuin kotona olossa. Eli en voi sanoa että omalta osaltani töihin meno ehdottomasti kannatti, no rahallisesti kylläkin. Kyllähän se alkuun tuntui myös hyvältä kun oli haasteita ja " ajateltavaa" . Mutta kyllä sen alun jälkeen tuntuu väsymys (tosin oma vika kun lasten päivän saamiseksi lyhyemmäksi menen niin aikaisin töihin).
Meillä nuorin lapsi oli 2,5v aloittaessaan päiväkodissa. Olisin kai voinut olla kotona vielä puoli vuotta pidempään, mutta taloudellisesti alkoi tuntua tiukalta (lopettivat vielä kuntalisänkin). Lisäksi vuodenaika vaikutti, kun hoitopaikan sai lapselle hyvin syksyllä, muuhun aikaan olisi ollut hankalaa (ainakaan sieltä mistä halusi). Ja viimeinen joka vaikutti päätökseeni oli mielekkään työn saaminen, jossa pystyin tekemään lyhennettyä työpäivää ja oli muutenkin perheen ja itseni kannalta sopiva (palasin samaan työpaikkaan, mutta hommat vaihtuivat ja olisivat vaihtuneet joka tapauksessa- tuurista sitten kiinni mitä tarjolla palaamisaikaani).
Itselläni tuntuu siltä että kotona ollessa alkoi jo vähitellen kaivatakin töihin, mutta nyt töissä ollessa kotiin:) Tämä perinteinen dilemma. Paras kai minun kannaltani olisi 2-max3 lyhennettyä työpäivää viikossa... No joo eipä paljon tarvitse pohdiskella, kun vaihtoehdot eivät olleet ihan niin hyviä.
Loppujen lopuksi vaikka töissä minulla onkin ihan ok hommat, niin käyn kyllä töissä rahan vuoksi (tosin enemmänkin saisi jos tekisin täyttä päivää, mutta lyhennetylläkin elää). Itse siis periaatteessa painottaisin tuota talouden näkökulmaa. Jos ei taloudellisesti rassaa ja pääkään ei ihan hajoa, niin lapset varmaan mielellään pitäisivät äidin kotona ja hyöty olisi juuri lasten kannalta.
vaan keskittynyt vääntämään työnantajan kanssa kättä siitä miten voin sovittaa lyhennetyn työajan palavereihin ym sopivaksi. Huonolta näyttää, voisin tehdä töitä välillä 7.30-8 - 14-14.30 eli ero täyteen päivään ei ole kummoinen.
Rahan takia minun ei tarvitsisi töissä käydä. Tämä on tietenkin hyvä, mutta olisi helpompi mennä töihin jos palkkaani tarvittaisiin. Nyt tuntuu siltä että töihinmenostani on hyötyä vain itselleni. Varsinkin kun uran tekeminen voi olla kuitenkin käytännössä vaikeaa, työpaikassani siihen vaadittaisiin pidempiä päiviä. Puhumattakaan matkustelusta.
Ja mieheni ei voi tehdä lyhempää päivää / jäädä kotiin palkkaepätasa-arvomme takia.
Angst..
Ilmeisesti kotona olosi ei olisi rahasta kiinni, kun olisi varaa palkata kotiin hoitaja. Joten ehdottomasti jatkaisin vielä vuoden kotiäitinä! Kuten sanoit, lapset on pieniä vain kerran ja tämä mahdollisuus ei toistu enää ikinä.
Itse palasin tammikuussa töihin ja lapset 4v ja 1v3kk aloitti päiväkodissa. Onneksi saan tehdä 4-päiväistä työviikkoa, mutta kyllä mulla olisi tärkeämpi työ kotona..