Työttömyys hurjassa kasvussa kesäkuussa
Tänään julkistettiin taas Suomen työttömyysluvut kesäkuulta Tilastokeskuksen sekä Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Tilastokeskuksen tarjoama Suomen virallinen työttömyysaste oli 9,2 %. Työ- ja elinkeinoministeriön esittämä vastaava lukema oli 12,9 %. Ongelmana näissä luvuissa on kuitenkin se, että suuri osa työttömistä jätetään tilastojen ulkopuolelle. Tämän vuoksi olen päättänyt alkaa joka kuukausi julkaisemaan tällaista vaihtoehtoista työllisyyskatsausta, jossa lasketaan Suomen todellinen työttömyysaste tilastoja kaunistelematta, niin että työttömiksi lasketaan kaikki työikäiset ja työkykyiset henkilöt, joiden pitäisi olla töissä, mutta jotka eivät siellä kuitenkaan ole.
Vaihtoehtoinen työllisyyskatsaus kesäkuu 2014:
Työttömät työnhakijat 337 000
Tukitoimenpiteillä sijoitetut 113 000
Työttömyyseläkeläiset 9 000
Pätkätyöläiset, jotka työskentelevät pari tuntia silloin tällöin 130 000
Muiden eläkeratkaisujen piiriin kätketyt 10 000
Toista tutkintoa suorittavat 20 000
3 kuukauden karenssilla olevat 20 000
Ikuiselle karenssille potkitut 30 000
Ne, jotka eivät ilmoittaudu työnhakijoiksi 70 000
Ne, joille työttömyysetuutta ei myönnetä 30 000
Näin voidaan työttömien kokonaismääräksi laskea: 307000 + 130000 + 9000 + 130000 + 10000 + 20000 + 20000 + 30000 + 70000 + 30000 = 769000 todelliseksi työttömyysasteeksi saadaan näin 769000 / 2620000 = 29,4%.
Merkillepantavaa on myös pitkäaikaistyöttömyyden huikea kasvu. Vielä vuonna 2009 yli vuoden työttömänä olleita oli vain 40000, nyt heitä on jo 90000, ja luku kasvaa hurjaa vauhtia joka kuukausi. Tämän vuoden lopulla Suomessa on jo yli 100000 pitkäaikaistyötöntä. Näistähän tunnetusti aniharva enää palaa työelämään.
Lisäksi pitää huomioida suurten ikäluokkien eläköityminen. Ilman tätä poistumaa työttömyys olisi paljon pahempi. Lisäksi koulutusajat ovat pidentyneet. Kolmivuotisen opistokoulutuksen tilalle on tullut nelivuotinen ammattikorkeakoulutus ja ammattikoulutkin ovat muuttuneet kaksivuotisista kolmivuotisiksi. Jos opiskeluajat palautettaisiin 20 vuoden takaiselle tasolle, saataisiin kertaheitolla sellaiset 100 000 työtöntä lisää.