Muita, jotka ei pysty seurustelemaan, kun lapset asuvat kotona?

Ihan ok jos ei halua miestä elämäänsä, ei sitä tarvitse selitellä. Mutta jos haluaa miehen mutta luopuu siitä lasten vuoksi niin se ei ole ok.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 21:46"]Arka aihe, eikä ihme. Jos on yhteen mieheen pettynyt, kynnys kasvaa ottaa toista kaikkein rakkaimpiensa, omien lasten, lähelle. Riski on suuri että meneekin taas puihin. Ei halua pettyä itse eikä halua että lapset pettyvät. On otettava huomioon kuinka lapset alkavat myös rakentaa omaa suhdettaan uuteen ihmiseen ja alkavat mahdollisesti kiintyä häneen. Sitten jos miehen ja naisen välillä ei pelitäkään, he menettävät taas yhden ihmisen elämästään. 

Olisi hyvä jos voisi tutustua uuteen ihmiseen aluksi ilman lapsia ja nähdä miten keskinäinen suhde alkaa kehittymään. 

Sääli jos nainen on niin ehdoton ja ankara itselleen että kieltää kaikki suhteet vaikkapa melkein 20 vuodeksi kunnes kaikki lapset ovat aikuisia. Se on liian pitkä aika ihmisen elämässä. Tämäntyyppinen uhrautuminen vahingoittaa naista itseään eikä se ole hyvä esimerkki ihmissuhteiden hoitamisesta lapsille.

Aikuisena lapset eivät arvosta sitä jos äiti kielsi itseltään jonkun elämänalueen heidän takiaan. 

Kummallista jos nainen ajattelee seurustelun olevan ryyppäämistä ja panemista? Ei todellakaan ole hyvä "raahata" miehiä kotiin tätä tekemään eikä niin kukaan kunnon ihminen teekään. Samoin miesten jatkuva vaihtaminen on idioottimaista.

[/quote]kerrotko mulle missä välissä etsin sitä sopivaa miestä? Sopivan miehen löytymiseen tarvitaan todennäköisesti useita (kymmenoä?) treffejä useiden henkilöiden kanssa. Ja kun otan lapseni kaikille näille teffeille mukaan niin onko se mielestäsi hyvä ihmissuhteiden malli lapsille? T.totaaliyh, jolla ei ketään joka ottaisi lapset hoitoon eikä varaa palkata hoitajaa

Up

Tämä on sellainen aihe, joka käsitetään tahallaan väärin.

Minä olen myös päättänyt, etten ala seurustelemaan kenenkään kanssa, ennenkuin lapset ovat sen verran paljon isompia, että ymmärtävät tilanteen, eivätkä esimerkiksi elättele toiveita että heidän isänsä ja minä palaisimme yhteen. 

No, saanpa kuulla, miltei päivittäin, että syytän lapsiani "yksinäisyydestäni", vaikka tosiasiassa en ole todellakaan yksinäinen, enkä ikinä voisi syyttää lapsiani sellaisesta. Minulla on ystäviä, sukulaisia ja työkavereita, joiden kanssa voin viettää aikaa ja jutella "aikuisten juttuja". Tällä hetkellä esikoinen puhelee sellaisia, että hän toivoisi isänsä ja minun palaavan yhteen, vaikka isällään onkin uusi nainen ja uusi lapsi tulossa. Tuo uusi nainen, sekä tuloillaan oleva lapsi ovat jo omiaan sekoittamaan lasteni ajatuksia ja mitäs siitä seuraisi jos minä tähän alkaisin tuoda miehiä näytille? No ei mitään hyvää. 

Lapsuuden ystäväni oli eroperheestä. Hänen äitinsä raahasi kotiinsa miltei kaikki miesystäväehdokkaat ja ystäväni ei pitänyt siitä yhtään. Hän ei vielä aikuisenakaan pysty kunnioittamaan naisia suhdepuolella, ja siksi hän onkin jättänyt seurustelun väliin kokonaan. Hän tiedostaa ongelmansa täysin, ja hoitaakin sitä kuntoon, mutta hän on sanonut että halveksii äitiään suuresti, eikä osaa suhtautua naisiin kuten hän toivoisi.

No mutta takaisin itseeni.

Kun ex-mieheni ilmoitti erosta, hyvinkin asiallisesti, päätin että ensin opettelen olemaan yksin, suren suhteen loppumisen kunnolla ja riippuen siitä, miten pitkään noissa menee, odotan että lapset ovat lähempänä täysi-ikää kuin alakoulua ennenkuin alan seurustelemaan. No erosta yli pääsemiseen ja yksinolon opetteluun meni viisi vuotta ja nyt esikoinen on 13-vuotias, eli minulla ei ole vielä asiaa sinkkumarkkinoille. Tuohon yksinolon opetteluun meni aikaa paljon ihan siksi, että olimme ex-miehen kanssa yhdessä 17-vuotta ja lisäksi isäni kuoli eroni jälkeen.

Nyt kun tässä on sitten tuota asiaa miettinyt tarkemmin, olen tajunnut että näin itsekseen on ihan kiva olla. Osaan kuitenkin tehdä "miesten hommia", eli huoltaa autoa, hoitaa pieniä korjauksia, porata jne. (Joita muut naiset eivät olevinaan osaa tehdä), enkä oikein halua ketään sotkemaan hyvää harmoniaamme. Esikoinen on toki sen luonteinen, että uuden sisaruksen syntymä voi olla aika iso juttu, mutta emmeköhän me siitäkin selvitä. 

Jos ero olisi tullut niin, että lapset olisivat olleet alakoulussa, voisi tilanne olla nyt toinen. Pienemmät lapset sopeutuvat paremmin asioihin, mutta hommat nyt vain meni näin. Pyrin tekemään parhaani lapsieni suhteen, ja koen että valintani on ollut juuri oikea. Minun onnellisuuteni ei ole kiinni siitä, onko vierelläni mies. Minä olen onnellinen vallitsevassa tilanteessa, ihan ilman parisuhdettakin. Lapsia en tahdo lisää, enkä kaipaa "hellyyttä" tms. romantiikkaa, en oikeastaan ole koskaan ollut sellainen että tarvitsisin mitään erityistä läheisyyttä ihmisten kanssa. Henkisen läheisyyden puutteen taas saa täytettyä mahtavien ystävien avulla. 

Joku voi kokea minut säälittävänä selittelijänä, mutta sehän on sen tyypin ongelma. ;)

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:25"]

Tämä on sellainen aihe, joka käsitetään tahallaan väärin.

Minä olen myös päättänyt, etten ala seurustelemaan kenenkään kanssa, ennenkuin lapset ovat sen verran paljon isompia, että ymmärtävät tilanteen, eivätkä esimerkiksi elättele toiveita että heidän isänsä ja minä palaisimme yhteen. 

No, saanpa kuulla, miltei päivittäin, että syytän lapsiani "yksinäisyydestäni", vaikka tosiasiassa en ole todellakaan yksinäinen, enkä ikinä voisi syyttää lapsiani sellaisesta. Minulla on ystäviä, sukulaisia ja työkavereita, joiden kanssa voin viettää aikaa ja jutella "aikuisten juttuja". Tällä hetkellä esikoinen puhelee sellaisia, että hän toivoisi isänsä ja minun palaavan yhteen, vaikka isällään onkin uusi nainen ja uusi lapsi tulossa. Tuo uusi nainen, sekä tuloillaan oleva lapsi ovat jo omiaan sekoittamaan lasteni ajatuksia ja mitäs siitä seuraisi jos minä tähän alkaisin tuoda miehiä näytille? No ei mitään hyvää. 

Lapsuuden ystäväni oli eroperheestä. Hänen äitinsä raahasi kotiinsa miltei kaikki miesystäväehdokkaat ja ystäväni ei pitänyt siitä yhtään. Hän ei vielä aikuisenakaan pysty kunnioittamaan naisia suhdepuolella, ja siksi hän onkin jättänyt seurustelun väliin kokonaan. Hän tiedostaa ongelmansa täysin, ja hoitaakin sitä kuntoon, mutta hän on sanonut että halveksii äitiään suuresti, eikä osaa suhtautua naisiin kuten hän toivoisi.

No mutta takaisin itseeni.

Kun ex-mieheni ilmoitti erosta, hyvinkin asiallisesti, päätin että ensin opettelen olemaan yksin, suren suhteen loppumisen kunnolla ja riippuen siitä, miten pitkään noissa menee, odotan että lapset ovat lähempänä täysi-ikää kuin alakoulua ennenkuin alan seurustelemaan. No erosta yli pääsemiseen ja yksinolon opetteluun meni viisi vuotta ja nyt esikoinen on 13-vuotias, eli minulla ei ole vielä asiaa sinkkumarkkinoille. Tuohon yksinolon opetteluun meni aikaa paljon ihan siksi, että olimme ex-miehen kanssa yhdessä 17-vuotta ja lisäksi isäni kuoli eroni jälkeen.

Nyt kun tässä on sitten tuota asiaa miettinyt tarkemmin, olen tajunnut että näin itsekseen on ihan kiva olla. Osaan kuitenkin tehdä "miesten hommia", eli huoltaa autoa, hoitaa pieniä korjauksia, porata jne. (Joita muut naiset eivät olevinaan osaa tehdä), enkä oikein halua ketään sotkemaan hyvää harmoniaamme. Esikoinen on toki sen luonteinen, että uuden sisaruksen syntymä voi olla aika iso juttu, mutta emmeköhän me siitäkin selvitä. 

Jos ero olisi tullut niin, että lapset olisivat olleet alakoulussa, voisi tilanne olla nyt toinen. Pienemmät lapset sopeutuvat paremmin asioihin, mutta hommat nyt vain meni näin. Pyrin tekemään parhaani lapsieni suhteen, ja koen että valintani on ollut juuri oikea. Minun onnellisuuteni ei ole kiinni siitä, onko vierelläni mies. Minä olen onnellinen vallitsevassa tilanteessa, ihan ilman parisuhdettakin. Lapsia en tahdo lisää, enkä kaipaa "hellyyttä" tms. romantiikkaa, en oikeastaan ole koskaan ollut sellainen että tarvitsisin mitään erityistä läheisyyttä ihmisten kanssa. Henkisen läheisyyden puutteen taas saa täytettyä mahtavien ystävien avulla. 

Joku voi kokea minut säälittävänä selittelijänä, mutta sehän on sen tyypin ongelma. ;)

[/quote]

Toiset ei pärjää montaa päivää ilman munaa jalkojen välissä

Ajattelen samoin kuin edellinen pitkästi kirjoittaja. Ja ajattelen samoin kuin yllä oleva lyhyesti kirjoittava. Jotkut eivät kestä olla ilman seksiä ja läheisyyttä. Siksi on tehtävä valtaviakin kompromisseja. Itse en ole onneksi yksinäinen. Ehkä haluan vielä tässä elämässä seurustella, mutta en juuri nyt.

Haluan, että lapseni saavat kävellä OMASSA kodissaan suihkusta alasti. Se on mulle se konkreettistuma. Ei kukaan murrosikäinen koe omaksi perheenjäseneksi vierasta miestä, vaan ihan taatusti ei voi olla vapaasti kuin kotonaan, jos tänne tulisi boksereissaan kulkemaan joku mies. En halua sellaista, että me emme saa olla omassa kotonamme vapaasti.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 15:17"]

Mä erosin 8 vuotta sitten, mies alkoi seurustella työkaverinsa kanssa ulkomaan työkomennuksella. Päätin heti kun ero astui voimaan että minusta ei tule sellainen yh, joka deittailee tai harrastaa seksiä. Toiseksi, ero oli niin kova järkytys, että en enää koskaan ikimaailmassa pystyisi luottamaan miehiin.

Mä en vaan pysty ymmärtämään yksinhuoltajia, jotka deittailee. Se uusi mies ei kuitenkaan enää olisi lasten isä ja jotenkin on outoa että äiti-ihminen käy treffeillä. Miehen kohdalla asia on eri, koska heidän tunne-elämänsä perustuu vain seksiin. Naiset pärjää ilman seksiäkin. Mä aion olla loppuelämäni yksin.

[/quote]sarkasmia..?

UP

Ei kaikkien yksinhuoltajien sen paremmin kuin kenenkään muunkaan tarvitse käydä treffeillä, mutta minusta on hieman surullista, jos loputtomasti käyttää lapsija suoja muurina. Ja tai selittelee kaiken tekemisesnä lasten kautta/ syyksi. - Vai onko niin, että kun lasten tai lapsen isä oli vielä kuvioissa, niin kuljitte ja toimitte 100% hänen ja vain hänen talutusnuorassaan ja sitä ennen ehkä omien vanhempienne tahdon ja vallan alaisena. Ja nyt kun kaikki tämä on jäänyt taakse, niin päätösvalta siitä, mitä teette on siirtynyt ja tai annettu lapsille.

Eivät lapset mene pilalle siitä, että jos kotona joskus käy äidin uusi ihastus, ei vaikka heitä joutuisi kehoittamaan käyttätytymään säädyllisesti, kuten sanomaan, että koska on vieraita niin on suihkusta tullessa tahdikasta laittaa kylpytakkia tai pyyhettä tai jos mahdollista vaikka pukeutuakin toisinaan, silloin kun talossa on vieraista, tai vieras.

Lapsille ja toisnaan aikuisillekin on hyvä muistaa että maailma ei ole niin mustavalkoien. Ja että, vaikka asiat voivat mennä päin helvettä, niin aina on mahdollista yrittää uudelleen alusta. Uudesta ihastuksesta ei voi tulla  lapsen biologista vanhempaa, mutta hänestä voi tulla uusi tukipylväs perheeseen, joka auttaa ja tukee perheen arjessa. - Tietysti tuo asema ei heti synny, mutta ajastaan se voi syntyä, jos vain sille uskaltaa antaa mahdollisuuden, jos tai kun ensiksi löytää, jonkun, jossa on potenttiaalia.     

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 13:21"]

Ajattelen samoin kuin edellinen pitkästi kirjoittaja. Ja ajattelen samoin kuin yllä oleva lyhyesti kirjoittava. Jotkut eivät kestä olla ilman seksiä ja läheisyyttä. Siksi on tehtävä valtaviakin kompromisseja. Itse en ole onneksi yksinäinen. Ehkä haluan vielä tässä elämässä seurustella, mutta en juuri nyt.

Haluan, että lapseni saavat kävellä OMASSA kodissaan suihkusta alasti. Se on mulle se konkreettistuma. Ei kukaan murrosikäinen koe omaksi perheenjäseneksi vierasta miestä, vaan ihan taatusti ei voi olla vapaasti kuin kotonaan, jos tänne tulisi boksereissaan kulkemaan joku mies. En halua sellaista, että me emme saa olla omassa kotonamme vapaasti.

[/quote]

Ei meillä kyllä kukaan kulje alasti, vaikka samaa perhettä ollaan. Paitsi pikkulapsena. Kyllä sekä minusta että murrosikäisistä ja myöhemmin aikuisista pojista olisi tuntunut aika vaivaannuttavalta kun minä äiti heiluisin tissit ja alapää paljaana. Samoin ei ole lapset varhaisteinistä saakka halunneet olla alasti toisten nähden.

Miksi kaikkien pitäisi koko ajan seurustella. Jotkut pärjää hyvin yksinkin

Mä erosin 8 vuotta sitten, mies alkoi seurustella työkaverinsa kanssa ulkomaan työkomennuksella. Päätin heti kun ero astui voimaan että minusta ei tule sellainen yh, joka deittailee tai harrastaa seksiä. Toiseksi, ero oli niin kova järkytys, että en enää koskaan ikimaailmassa pystyisi luottamaan miehiin.

Mä en vaan pysty ymmärtämään yksinhuoltajia, jotka deittailee. Se uusi mies ei kuitenkaan enää olisi lasten isä ja jotenkin on outoa että äiti-ihminen käy treffeillä. Miehen kohdalla asia on eri, koska heidän tunne-elämänsä perustuu vain seksiin. Naiset pärjää ilman seksiäkin. Mä aion olla loppuelämäni yksin.

Mutta jos tapaa ihmisen jonka kanssa on mukava olla ja muutetaan yhteen niin hänestä tulee uusi perheenjäsen. Minusta on väärin sanoa että tuo olisi lapsien syy. Kamalaa tuollaista väittää.

Pitäisi lastenkin saada tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä että seurustelu on luonnollista eikä sitä pidä piilotella eikä hävetä. Voi olla että olet tehnyt karhunpalveluksen lapsillesi. Huonompi juttu.

En pysty seurustelemaan. Haluaisin ehkä joskus mutta;

-Olen totaaliyh ja kukaan ei ota koskaan lapsia hoitoon tai tule vahtimaan, ex mies alkoholisti ja lasten mummo lasten  isän puolelta ei välitä auttaa. Hoitaa vain tyttärensä lapsia. omat vanhemmat hoitolaitoksessa. Ja sisaria ei ole.

-Ei ole varaa maksaa ulkopuolisesta lastenhoitoavusta.  Saan vaan kelan elarit. ex-mies ei siis osallistu mihinkään kuluihin ikinä. 

- en jätä lapsia yksin kotiin kenekään miehen takia, vaikka monet niin tekevätkin. baari-ilta ei ole sen väärtti.

- en myöskään halua tavata ketään vain panomerkeissä tai en halua tuoda ketään vierasta miestä kotiini, haluan suojella lapsiani. En sis pystyisi mihinkään päiväsuhteeseen missä pikaisesti pannaan autossa.

-olen jo tottunut tähän, vaikka välillä se harmittaa kun on niin yksin ja kaipaisi seuraa miehestä

- itseasiassa kyllä nautin yksinolosta lasten kanssa. Lapsilla sentäs on kavereita:)

-en ole sentään ihan erakko, tapaan kyllä ihmisä töissä, tuppaavat vaan olemaan naispuolisia. En siis mökötä yksin kotona päivät pitkät. Ja lisäksi suurin osa vapaa-ajasta menee lasten harrastuksiin kuskaamista tai paikalla oloa.

-katson kohti tulevaisuutta ja elän toivossa, että mullekin löytyy joku kiva mies sitten 8 vuoden kuluttua.  

- näin se on mentävä ja siihen on sopeuduttava:)

:)

Siis onko kakkosen mielestä hyväksi, että äiti treffailee miehiä lasten nähden? Ja lapsille puute, jos äiti ei näin tee?

Olen ihan samanlainen kuin sinä. Mun lapset ovat 8- ja 10-vuotiaat. Ymmärrän sua, jokainen perustelusi voisi olla minun kirjoittama. En tajua, miksi kaikkien yh:den pitäisi juosta munan perässä ja se olisi muka lapsille parempi kuin se, että äiti on heidän kanssa kotona ja nauttii elämästä muilla tavoin kuin parisuhteessa. Koska kyllä yksinkin voi elää eikä siinä ole mitään vikaa eikä se mitenkään traumatisoi lapsia. Mä en halua lapsilleni isäpuolta. Vierasta miestä heidän kotiinsa. Lapsilla pitää olla kotirauha.

Oho, tässä on samalla tavalla ajattelevia jo kaksi. En ole tuo listaaja yh, vaan ap. Kiva kuulla!

[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 20:53"]

Olen ihan samanlainen kuin sinä. Mun lapset ovat 8- ja 10-vuotiaat. Ymmärrän sua, jokainen perustelusi voisi olla minun kirjoittama. En tajua, miksi kaikkien yh:den pitäisi juosta munan perässä ja se olisi muka lapsille parempi kuin se, että äiti on heidän kanssa kotona ja nauttii elämästä muilla tavoin kuin parisuhteessa. Koska kyllä yksinkin voi elää eikä siinä ole mitään vikaa eikä se mitenkään traumatisoi lapsia. Mä en halua lapsilleni isäpuolta. Vierasta miestä heidän kotiinsa. Lapsilla pitää olla kotirauha.

[/quote]

"Juosta munan perässä". Sitäkö teille todella on parisuhde?  Mies, joka voi tuoda elämään iloa, onnea, hauskuutta, lämpöä, läheisyyttä: rakkautta. Miksi pitäisi lapsilta piilottaa? 

Minusta aika rumasti sanottu yksinäisistä äideistä.

Elin lasten kanssa kahdeksan vuotta. En seurustellut kertaakaan. Vaikka lapset olivat isänsä luona joka toinen viikonloppu, en käynyt missään. Vuodet kuluivat ja olin melko tyytyväinen elämääni. Kahdeksan vuoden jälkeen alkoi tuntua siltä, että kaipaan toista aikuista. Laitoin deittiprofiilin ja sain vastauksia. Ekan tyypin kanssa kävin kerran kahvilla, toisen kanssa lounaalla, kolmannen kanssa elokuvissa ja neljännen kanssa menin naimisiin.

Isot lapset olivat jo aikuisia ja iloisia puolestani. Nuorin tuli juuri murkkuikään eikä aluksi tykännyt yhtään. Toisaalta hän ei silloin tykännyt mistään muustakaan. Muutimme kolmestaan uuteen kotiin. Vähitellen teinikin alkoi tykätä puolisostani. Mitään isäpuolta en etsinyt eikä puolisoni sellaisena pyrkinyt esiintymään. Lapsillahan oli ja on erittäin hyvä isä.

Olen onnellinen, että lopulta rohkaistuin etsimään rakkautta.