Lue keskustelun säännöt.
Kummi miettii: Olenko turhaan pahoittanut mieleni?
02.01.2014 |
Olen ystäväni kahden lapsen kummi. Ikinä en ole mistään lahjoista kuullut kiitosta. En synttärilahjoista, en kastelahjoista. Ainoastaan sellaisista yllätyslahjoista tulee nopea kiitos, joita joskus ostan ilman mitään merkkipäivää. Esim. joskus tuon jonkun pehmolelun tai pienen tuliaisen lapsille ihan muuten vaan heidän luona käydessäni.
Nyt joulun alla kävin heillä taas heittämässä lahjat lapsilta salassa. Asia piti tehdä aika nopeasti ja huomaamattomasti, ettei vanhempi lapsi huomaa. Ystäväni siis otti lahjakassin ja nopeasti vei sen hänen ja miehensä makuuhuoneeseen. Olin itse sillä aikaa lasten kanssa enkä tietenkään siinä vaiheessa edes odottanut kiitosta. Ostin molemmille lapsille 2 pakettia, ystävälleni yhden ja ystävälle ja hänen miehelleen yhden yhteisen.
Sitten tuli joulupäivä ja ajattelin että ehkä sieltä tulee nyt edes tekstiviestillä että kiitos lahoista. Eipä ole kuulunut vielä tähänkään päivään mennessä. Tuntuu vähän pahalta. Tulee sellainen olo että olen se kuuluisa lahja-automaatti verhoiltuna kummi-nimikkeeseen. Enkä viitsi tästä ystävälleni puhua, tuntuu niin turhalta valittamiselta tämä että haluaa edes sen kiitos-sanan jos heille jotain annan. Nyt kun tästä kirjoitan, niin tämä tuntuu taas niin turhalta syyltä mielenpahoittamiseen. Argh.
Kommentit (9)
Tosi kurjaa jos on tuollainen tilanne. Itse olen yhden lapsen kummi (sisaren lapsi) ja saan jokaisesta lahjasta kiitoksen. Ollan tosin hyvin läheisiä ja vietetään paljon aikaa yhdessä. Monesti ei lapselle edes kerrota, että lahja on minulta, vaan joulupukilta, pääsiäispupulta yms. Mutta sisareni kyllä kiittää.
Useampi kaveri on pyytänyt lapsen kummiksi, mutta olen kieltäytynyt välttääkseni juuri ap:n kuvaileman tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa ihmisistä on niin epäkohteliaita, että he eivät oikeasti ymmärrä kiittää lahjoista. Valitettavasti.
Se nyt vaan on tätä nykyaikaa. Ei ehkä millään tavalla hyvä asia, mutta niin se vaan on, että kiittely ei enää kuulu kulttuuriin.
Itse olen monen lapsen kummi enkä ikinä ole saanut kiitosta ainoastakaan antamastani lahjasta. Välillä tosiaan miettii, että menikö lahja perille, kun osa asuu kaukana ja laitan lahjakorttia kirjeenä.
Myöskään itse en ole tullut kiittäneeksi omien lasteni kummeja eli tasan menee...
Itse en kiitosten puutteeta pahoita mieltäni, en lahjoja kiitosten takia anna.
Mutta ehkä voisi taas alkaa elvytellä noita vanhoja kunnon käytöstapoja ;) Eihän siinä mitään pahaa olisi, päinvastoin.
Kiittäminen on kohtelias tapa, joka pitää opettaa kotona. Kummilapsistani kaksi osaa kiittää. Kolmas toivottavasti oppii kiittämään jossain vaiheessa.
Itse olen sisareni vanhemman lapsen kummi. Ostan aina hänen molemmille lapsilleen lahjat, kiitokset saan synttäreinä, mutta jouluna se monesti jää, koska emme yleensä vietä aattoa samassa paikassa ja lahjat vien vanhemmilleni (missä sisareni perheineen viettää aaton) ja siksi siis ymmärrettävää, että kaikessa jouluhässäkässä unohtuu kiitos. Muuten kuitenkin aina kaikki mitä teen lasten hyväksi, huomioidaan :)
Myös kahden kaveripariskunnan lapsille olemme joululahjat vieneet (synttärilahjat silloin, jos saamme kutsun). Meitä on yleensä kiitetty joulukukalla ja tietenkin muuten kiittäen.
Hyviin käytöstapoihin tuo kiittäminen kuuluu, vähintääkin synttäreillä yms. jolloin avoimesti voi kiittää lahjan antajaa ja vierasta käynnistä yms. kun lapsikin tietää, keneltä paketti on. Ja jos lapsi ei tajua kiittää, vanhemman pitäisi tajuta (ja silloinkin kun lapsi kiittää, vanhempi kiittää myös). Siskoni nuorempi lapsi oli vielä vuosi sitten kovin ujo eikä hän tosiaankaan uskaltanut kiittää ketään, jutteli vain vanhemmilleen ja muille lapsille synttäreinä, mutta tuo on ymmärrettävää minusta eikä tarkoita huonoja käytöstapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin se vaan taitaa kaikilla olla. Minulla on useampi kummilapsi, enkä ole ikinä saanut kiitosta. Joululahjoista muistan omien lasteni kohdalla joskus laittaa tekstarin kiitokseksi lahjan antajille. JOululahjoista tosin en tiedä kuka antoi ja mitä, ja lapsetkin luulevat lahjojen tulleen joulupukilta. Eivät siis tiedä, että jotakuta ihmistä pitäisi kiittää.
Jos olisi lapseton, voisin ehkä samalla tavalla pahoittaa mieleni kuin ap, sillä en ehkä ymmärtäisi sitä, miten sitä kiitosta ei tule. Mutta kun on omia lapsia, tajuan näitä kummilapsiani.
Kaksi kummilastani on yli 10v, ja olen postissa lähettänyt varmasti mieluisan lahjan. En ikinä edes saanut tietää, tuliko lahjat perille. Tai no varmistin monen kk kuluttua toisen äidiltä, ja oli tullut perille.
Se kiitos vaan jää. Lapset osaavat kiittää lahjasta, jos se heille käteen annetaan, mutta muuten eivät välttämättä tajua tai muista. Ja sama juttu koskee vanhempia.
Älä siis sure ap. Lahjoistasi ollaan varmasti kiitollisia, vaikka et mitään ole kuullutkaan, kiitosta tai muuta.
Minusta et valita turhasta, mutta voihan olla ettei ystäväsi yksinkertaisesti ymmärrä, että hänen pitäisi kiittää. Kaikki eivät osaa tai muista kiitellä, ilman sen kummempia merkityksiä. Jos ja kun asia sinua kuitenkin vaivaa, ota se puheeksi jotenkin neutraalisti. Vaikka kysymällä, että olivatko lahjat mieluisia kun mitään ei kuulunut.
Ja minäpä kiitän sinua tässä ystäväsi puolesta: kiitos kun olet ilahduttanut kummilapsiasi ja ystävääsi lahjoilla. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaako tuosta mahdottomasti loukkaantua...? Hyviin tapoihin kuuluu kiittäminen ja pisteet heille jotka sen tekevät, mutta joiltakin se vain jää. Itselläni on 5 kummilasta joista 3 kiittää aina ja 2 ei milloinkaan. En jaksa kuluttaa energiaani pahoittamalla tästä mieleni. Ja vanhempien tehtävä on opettaa käytöstapoja.
Suomalaiset nyt vaan ON hirveän huonokäytöksistä kansaa... :-( ei kannata loukkaantua mutta ihmetellä kyllä voi...