G: Asia lapsuudesta/nuoruudesta, joka on jäänyt vaivaamaan sinua?

1. vanhempien avioero

2. kun isä tuli nyrkki pystyssä humalassa minua ja äitiä kohti ja yritin suojella äitiä, olin 4v

3. kun näin 5-vuotiaana isän uhkailevan itsemurhalla iso keittiöveitsi kädessä

4. kun äiti löi minulle hiusmurtuman

5. kun äiti kymmeniä kertoja sanoi, kuinka olen ruma ja kömpelö, kuinka minusta ei koskaan tule mitään

6. kun äiti vain haukkui todistustani, vaikka kaikesta huolimatta ka oli 8,7

7. kun äiti heitti minut ulos omasta kodistani 12-vuotiaana miehen takia

8. kun valehtelin ystävälleni paljon yhden kesän aikana, keksin mielikuvitustarinoita paetakseni todellisuutta.. kun ystävän vanhemmat sai tietää katkaisivat välit

9. kun syrjin kavereitani yläasteella, typeriä kolmen tytön liittymiä

10. kun löin poikaystävääni.. luulin sen olevan oikea tapa toimia, sillä minua oli hakattu koko lapsuus ja nuoruus :`(

11. kun minua kiusattiin

Äitini kännipäissään juoksi mun perässä keittiöveitsi kädessään ja karjui kuin leijona. Olin silloin 10v. Yhden ainoan kerran otin tämän asian esille tässä muutama vuosi sitten ollessani jo yli 20, äiti kielsi koko jutun ja sanoi mun sepittäneen koko tarinan. Se vaivaa edelleen, etteikö se oikeesti muista vai haluaako kieltää koko jutun koska mä muistan sen 100%.

Minua vaivaa edelleen se, että emme koskaan ole äitini kanssa puhuneet oikeasta isästäni. Minä tiedän ja äiti tietää, että " isäni" ei ole oikea biologinen isäni. Mutta siitä ei jutella. Eipä silti, isäni on minulle se " oikea" isä, mutta olisi joskus kiva kuulla biologisesta isästäkin. Vaikka edes, että oli yhdenyön juttu tai miten se on mennytkään. Ja että onko minulla jossain sisaruksia.



Ehkä tämä nyt ei edes ole mikään nuoruuden juttu... Mutta teininä tätä tuli mietittyä kovasti. Nykyään ei enää niinkään.

Vierailija:

Minä tiedän ja äiti tietää, että " isäni" ei ole oikea biologinen isäni.

Itsellä on vain niin mitätön juttu kuin että muistan yhden pesispelin koulussa, kun jäin viimeiseksi valituksi. No en mä osaa edelleenkään heittää palloa, enkä muutakaan, mutta kyllä se silloin otti itsetunnolle ja ottaa edelleenkin.

Olin alta kouluikäinen koska pikkuveljeni ei ollut vielä syntynyt. Oli joulu ja halusin antaa äidilleni lahjan. Koska rahaa minulla ei tietenkään ollut, niin päätin antaa erään rakkaimmista leikki koruistani äidille. Ajattelin, että koska se oli minulle kovin rakas, niin se on myös äidilleni mieluinen lahja. Paketoin sen ihan itse pieneen kääröön ja laitoi kuusen alle.

Kun lahjat oli jaettu huomasin, että lahjani äidille oli vielä kuusen alla ja iloisena sitten olin antamassa sitä äidille, että kato mikä oli vielä jäänyt. Äitini sanoi minulle vaan tylysti, että " en minä tuollaisia humpuuki lahjoja avaa. Eihän se ole mikään oikea lahja." Ja samalla heitti sen takaisin kuusen alle. Siinä murtui todellakin pienen lapsen sydän ja joka joulu tuo tunne nousee pinnalle ja olen todella maassa.

Toisilla on ollut rankempaa ja toisilla helpompaa, kumpikin ryhmä laittaa omat pahimmat muistonsa rehellisesti. Eihän ne kurjia kokeneet voi muistojaan sievistelläkään?

lapsena? En vaan kerta kaikkiaan muista/halua muistaa.

Vaivaamaan on jäänyt se, että en ehtinyt kertoa isoäidilleni kuinka tärkeä ja merkittävä ihminen hän oli minulle. Hän oli sairaalassa ja suunnittelin mielessäni kirjettä, jossa kertoisin kuinka paljon hän minulle merkitsee. Ehti kuolla ennen kirjettä. Kuolema tuli yllätyksenä, oli vain lievän infektion takia hoidettavana. En osannut sanoa sitä ääneen puhelimessa, olisin kuitenkin halunnut että hän tietää. Vietin suuren osan lasuudestani maalla heidän luonaan, hän oli minulle kuin toinen äiti, niin kovin rakas. No, kyllähän hän sen varmaan tiesi, kuitenkin...

Vierailija:

Itsellä on vain niin mitätön juttu kuin että muistan yhden pesispelin koulussa, kun jäin viimeiseksi valituksi. No en mä osaa edelleenkään heittää palloa, enkä muutakaan, mutta kyllä se silloin otti itsetunnolle ja ottaa edelleenkin.

Mä olin aina viimeinen, aina. Inhoan pesäpalloa vieläkin.

(Niin täähän ei ollut kilpailu? ;)

Muistan kuinka ala-asteella 4-5luokalla(?) pidin sormessani sellaista " karvaista" askartelurautalankaa kiedottuna sormeni ympärillä putkeen yhteensä yli vuoden! En ottanut pois ollenkaan. Se oli ns. sormus, jota pidin koska olin ihastunut erääseen ujoon ja syrjittyyn poikaan.

Nykyään " sormus" o n silloisen päiväkirjani välissä. Voi missäköhän se päiväkirja on, olisi kiva lukea....



Lisäksi muistan kuinka aina häpesi todella paljon suutani. Minulla oli töröhampaat ja suuret huulet, joita häpesin niin että pidin aina kättä suuni edessä (nykyään vain plussaa;)).

Muistan kuin sain vihdoin poistatettua hammasrautani monen vuoden jälkeen ja paras ystäväni sanoi, että " sähän olet oikeestaan ihan nätti" ja olin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ylpeä! Se oli ensimmäinen hetki kun ajattelin, että ehkä en olekaan niin ruma kun olin aina kuvitellut.



Sellaisia pikkujuttuja riittää vaikka kuinka paljon...

Muistan mm. kuinka äitini meni uusiin naimisiin ja meille muutti 2 tyttöä sisaruksikseni. EN muista paljon niistä ajoista, mutta kapinoin mm. siten, että sanoin toiselle tytölle että meillä ei saa käyttää kuin yhden palan vessapaperia kerralla..

Ja muistan kuinka kerran isäpuoli huusi iahn täysillä äidilleni että minä olen kauhea tyranni!

Jotain pätkiä muistan, mutta jotenki on kadoksissa ne ajat.

Äiti ja isäpuoli sitten kuitenkin erosivat lopulta..

yläasteen ajan kuulla olevansa niin ruma ja hölmö ettei kukaan poika voi ikinä seurustella. Ja välitunnit saa aina olla yksin. Luokassa pari- ja ryhmätyöt painajaisia kun tietää ettei kukaan halua seuraansa. Oikeastaan olisi ihan hauskaa nyt nähdä näitä koulukavereita ja kysyä miksi olivat ilkeitä. No onneksi elämä on nyt mallillaan (ihana mies, 3 lasta ja hyvä työpaikka).

2) kun isä käveli haulikon kanssa läpi talon ja lupasi ampua itsensä.



3) kun mummu kuoli



4) kun isä sairastui vakavasti



5) kun minua kiusattiin koulussa ala- ja etenkin yläasteella



6) kun join liikaa nuorena ja minulla oli monia satunnaisia poikaystäviä



7) kun olin niin yksinäinen ja peloissani

jatkan vielä...

2) kun isä käveli haulikon kanssa läpi talon ja lupasi ampua itsensä.



3) kun mummu kuoli



4) kun isä sairastui vakavasti



5) kun minua kiusattiin koulussa ala- ja etenkin yläasteella



6) kun join liikaa nuorena ja minulla oli monia satunnaisia poikaystäviä



7) kun olin niin yksinäinen ja peloissani

[/quote]

...mutta ei minulla ole näistä enää kovin paha mieli, jotain arvaamatonta omassa käytöksessä kyllä. Masennukset ja sen sellaiset ovat vuosien mittaan hellittäneet.

Siis oikeasti mä en IKINÄ voisi tehdä lapselleni noin, en ikinä. Mä en vaan ikinä pysty ymmärtämään vanhempia, jotka kohtelee lapsiaan noin. SIis toki on paljon pahempiakin asioita, mutta jotenkin se on niin hirveää, että kun lapsi yrittää tehdä vanhemmilleen jotain kivaa, ja sitten vanhemmat kuittaa sen noin : (

Vierailija:

Olin alta kouluikäinen koska pikkuveljeni ei ollut vielä syntynyt. Oli joulu ja halusin antaa äidilleni lahjan. Koska rahaa minulla ei tietenkään ollut, niin päätin antaa erään rakkaimmista leikki koruistani äidille. Ajattelin, että koska se oli minulle kovin rakas, niin se on myös äidilleni mieluinen lahja. Paketoin sen ihan itse pieneen kääröön ja laitoi kuusen alle.

Kun lahjat oli jaettu huomasin, että lahjani äidille oli vielä kuusen alla ja iloisena sitten olin antamassa sitä äidille, että kato mikä oli vielä jäänyt. Äitini sanoi minulle vaan tylysti, että " en minä tuollaisia humpuuki lahjoja avaa. Eihän se ole mikään oikea lahja." Ja samalla heitti sen takaisin kuusen alle. Siinä murtui todellakin pienen lapsen sydän ja joka joulu tuo tunne nousee pinnalle ja olen todella maassa.

Onneksi olen suurimmasta osasta pannut vanhempani tilille.



SIitä en ole, että kerran teininä kävellessäni isäni ohi, hän tarttui minua rinnasta. Siis " kokeili" tissiä, kuten teki äidilleni...Tiedän ja näin sen silloin jo heti hänen kasvoistaan, että se oli jotenkin ajattelematon vahinko,eikä se koskaan toistunut, eikä isäni koskaan lähennellyt minua, mutta hyi yök kun yrjöttää aina kun asian muistaa.