Lapsi näkee "pojan" katonrajassa

Hyi... mä en oo kyl lapsena mitään outoja nähnyt, onneksi...

Pois se kiljupönttö sieltä kirjahyllyn päältä!

Ap, tähän saat kahdensorttisia vastauksia riippuen siitä, uskooko vastaaja yliluonnolliseen vai ei usko.

Minä en usko, vaan pidän tuollaista lapsen mielikuvituksen tuotteena. Ja huom - ne mielikuvitusystävät ovat lapselle ns. todellisia, eli he todella kuvittelevat näkevänsä jotain. Mutta se ei silti tee niistä aaveita tai enkeleitä, vaan mielikuvitusystäviä.

Meilläkin lapsi näkee aina välillä kotona huutavan pirttihirmun. Jostain syystä en itse näe häntä koskaan.

Meidän tyttö näki pitkään kaksi lasta milloin missäkin. Usein ne kuulemma olivat korkeissa paikoissa kuten kiipeilivät verhoissa tms. Nyt 5-vuotiaana puhuu heistä enää harvoin. Viimeksi piti ihan kysyä, että mitäs heille kuuluu nykyään. Ovat kuulemma kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet "tädin" luo. :) 

Mutta silloin pelästyin, kun tyttö kerran nosti katseensa leikeistään, katsoa minua ja sanoi "äiti, sun vieressä sohvalla istuu toinen äiti". Rauhallisesti vaan totesi näin.

Ei tsiisus... Onko se niin hankalaa olla aikuinen? Uskotko todella kummituksiin tms? Luulisi jokaisen tietävän, että suurimmalla osalla lapsia tulee jossakin varhaisten vuosien iässä mielikuvitusystäviä ja vastaavia juttuja. Ne on juttuja, joihin aikuisten ei missään nimessä kuulu lähteä mukaan. Minun tyttöni käveli 3-vuotiaana luokseni käsi sivulle ojennettuna ja kysyi "Äiti, voiko tämä ystäväni tulla mukaamme ulos?". Enpä alkanut tiirailla ja ihmetellä, vastasin vain, että "Voi." Enkä puhunut asiasta mitään ylimääräistä. Lapsen annoin aikansa (pari viikkoa) höpötellä ystävästään, mutta itse en lähtenyt mukaan mielikuvitusleikkiin.

uppaan huvikseni =)

Syy miksi en automaationa sijoita lapsen näkemiä juttuja suoraan liian vilkas mielikuvitusosastoon, on, että olen itsekin lapsena nähnyt jotain. Tämä ei varsinaisesti myöskään tarkoita, että mieltäisin näyt "kummituksiksi" tmv, vaan ennemmin ajattelen, että on olemassa muita ulottuuvuuksia, mitkä eivät kaikille avaudu.

Onhan näistä puhetta ollu paljon http://www.iskelma.fi/viihde/lasten-karmeimmat-mielikuvitusystavat-pelottavat-vanhempiakin-komerossa-asui-kuollut-tytto/2/7633

Herkkyyttä ei hirveän paljon arvosteta tässä maailmassa. Pienellä lapsella on paljon enemmän synapseja siellä hermokimpussa, mikä sijaitse näköosastolla. Ajan myötä ne vähenevät, kyky havaita luonnollisia kehottomia henkiä vähenee ja poistuu kokonaan, koska lapseen vaikuttavat erittäin suuresti aikuisen vähättelyt ja höpöhöpöttelyt. Tämä on minusta valtavan surullista.

Ihmisen aivot kyllä ihan oikein blokkaavat valtavia määriä informaatiota, koska se häiritsisi liika. Esimerkiksi ihminen on koko ajan "kyvykäs" näkemään oman nenänsä kokonaisuudessaan, mutt aivot eivät käsittele sitä näköinformaatiota, niin että oikeasti näkisi.

Minusta ei voi olla niin vaarallista jos näkee "kummituksia" niin halutessaan.

Hahahaaa, lapset ovat hauskoja =D

mistähän lasten mielikuvitusystävät tulevat..? Täällä kommentoijien mielestä nämä ovat vain huvittavia leijuvia setiä ja tätejä, mutta eikös lasten kertomukset muutenkin aina vähän poikkea totuudesta. Ehkä se setä ei leiju, vaan esim seisoo. Kyllä aikuisetkin värittävät juttujaan. Jos lapsi on taas nähnyt jonkun vanhan herran istumassa sohvalla mutta äiti ei ketään, niin miksi epäillä, varsinkin jos isovanhempi on kuollut, talo on vanha tms. 

No mä taidan sit teidän monen mielestä elää jossain mielikuvitusmaailmassa ja osa sitten tietää että näen enemmän ku jotkut muut. Ekat muistikuvat on läpinäkyvästä miehestä pellolla mun mummoni kanssa. Tuo läpinäkyvä mies oli mun isoisä, joka kuoli ennen mun syntymää. Ja vieläkin yli 30-kymppisenä näen "läpinäkyviä" tyyppejä, esim. mun kuollut ukki (jonka siis tunsin) istuu monesti mun toisen elossa olevan mummon vieressä sohvalla, kun käyn siellä kylässä.

Olin luonnossa yhdellä näköalakalliolla ja siihen tuli perhe, jonka n. 4-v. tyttö sanoi "Äiti katso enkeli!" iloisen kirkkaalla äänellä. Äiti siihen totesi, ettei hän mitään enkeliä näe. Katsoin tytön osoittamaan suuntaan ja näin sinisen läpinäkyvän muodon. Kukakohan sit näki väärin? No kukin uskoo mihin haluaa, mutta itse voisin kokemuksesta sanoa, ettei vanhemman ehkä kannata heti torpedoida, "ettet sä näe oikein, tai ettei siellä mitään ole", vaan antaa lapsen nähdä mitä haluaa. Kuten monet tässäkin viestiketjussa kertoneet, ovat ne ajan kanssa unohtuneet tai muuttaneet muualle. Ja teille jotka olette huolissani mun mielenterveydestäni, niin en ole psykoosissa tai skitsofreeninen, vaikka ehkä hieman hullu jonkun koulukunnan lääkäreiden silmissä.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 19:26"]

No mä taidan sit teidän monen mielestä elää jossain mielikuvitusmaailmassa ja osa sitten tietää että näen enemmän ku jotkut muut. Ekat muistikuvat on läpinäkyvästä miehestä pellolla mun mummoni kanssa. Tuo läpinäkyvä mies oli mun isoisä, joka kuoli ennen mun syntymää. Ja vieläkin yli 30-kymppisenä näen "läpinäkyviä" tyyppejä, esim. mun kuollut ukki (jonka siis tunsin) istuu monesti mun toisen elossa olevan mummon vieressä sohvalla, kun käyn siellä kylässä.

Olin luonnossa yhdellä näköalakalliolla ja siihen tuli perhe, jonka n. 4-v. tyttö sanoi "Äiti katso enkeli!" iloisen kirkkaalla äänellä. Äiti siihen totesi, ettei hän mitään enkeliä näe. Katsoin tytön osoittamaan suuntaan ja näin sinisen läpinäkyvän muodon. Kukakohan sit näki väärin? No kukin uskoo mihin haluaa, mutta itse voisin kokemuksesta sanoa, ettei vanhemman ehkä kannata heti torpedoida, "ettet sä näe oikein, tai ettei siellä mitään ole", vaan antaa lapsen nähdä mitä haluaa. Kuten monet tässäkin viestiketjussa kertoneet, ovat ne ajan kanssa unohtuneet tai muuttaneet muualle. Ja teille jotka olette huolissani mun mielenterveydestäni, niin en ole psykoosissa tai skitsofreeninen, vaikka ehkä hieman hullu jonkun koulukunnan lääkäreiden silmissä.

[/quote]

:'D

Hui... Jos minä en usko henkiin tai aaveisiin, se ei tarkoita, etteikä niitä oikeasti voisi olla olemassa....

muistan tavanneenie rään, joka oli juuri muuttanut. Lapsi kysyi yks ilta "äiti, missä tuo setä asuu?" " Mikä setä" "tuo setä, joka on tuolla portaissa".

Minunkin lapseni näki suunnilleen samanikäisenä henkiä. Kirjoitinkin siitä silloin tänne (jos kiinnostaa lukea, niin löytyy täältä http://www.vauva.fi/keskustelu/1339863/ketju/lapseni_nakee_henkia). Nyt henkien näkeminen on loppunut, mutta lapsi on edelleen erittäin herkkä vaistoamaan asioita, tunteita ja mielialoja - joskus jopa ihan telepaattisella tavalla. 

Mun 4v. poika näki saunassa "vanhan naisen" viime viikolla. 

Meidän poika ihan saman ikäisenä n. 2,5 v myös näki katon rajassa jotain. Pidemmän aikaa, samassa paikassa. Sillä oli kuulemma keltainen paita. Pelleili sille, oli kiva ei pelottava (lapsen mielestä). Tyttö uskoo nähneensä enkelin 6 v ikäisenä. Tytöllä oli myös mielikuvitusystäviä 2-3 vuotiaana, mutta se oli eri. Ne eivät tuntuneet aikuisesta todelliselta kuten pojan katonrajassa oleva hahmo tms.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 15:52"]

Ei tsiisus... Onko se niin hankalaa olla aikuinen? Uskotko todella kummituksiin tms?

[/quote]

Unohdetaan sana kummitus, ja mietitään mitä sielu on.Ja unohdetaanpa heti myöskin raamattu, sen ymmärtäminen on monille vaikeaa, itsekään en sitä siksi luekaan.

Lisätään tähän erittäin herkkä ihminen ja meillä kaikilla on mahdollisuus nähdä ja kuulla sielun sanoma, välikäden kautta tietenkin.Jos oikein harjoittelisimme, niin me kaikki näkisimme ja kuulisimme verhon toiselle puolelle.Ja tämän myöntäminen vaatii aikuisuutta.

Jokainen saa puolestani uskoa mitä haluaa, kunhan ei muksulle lässytä mitään että "oiiih ihana herkkä kulta kun näet henkiä ja enkeleitä ihan niinku mami pienenä!!!".