Mummolassa lapseni leikkikaverit ovat vanhempieni

Minäkin vähän ihmettelen sitä ajatusmaailmaa, että lapset on välttämätön paha, jotka pitää tehdä ja kasvattaa alta pois, että sitten ehtii vähän elääkin ennen kuin kuolla kupsahtaa. Vaihtoehtona kun vois olla sellainenkin, että ensin elettäisiin sitä elämää vapaana menemään ja tulemaan, ja sitten tehdään lapsia jos huvittaa. Jotenkin kurjaa jos parikymppisen pitää odottaa parikymmentä vuotta päästäkseen siihen elämänvaiheeseen, Eldoradoon jossa lapset ei pyöri jaloissa ja jossa on oma vapaus. Kun sellainen elämä ois ollut tarjolla myös tässä ja nyt.

tai sun lapsen mummlla on eri ikäisiä ystäviä. Minulla on vanhin ystävä yli 80v ja nuorin alle 30 v..

Eiks oo kauheeta!

Yli 40v on ne vanhempieni ystävät eli ei mitään nuoria (ja en siis tarkoita että yli 40v olisi vielä vanha, taaperon vanhemmaksi kyllä). ap

Hmmm. Minusta taas nelikymppinen ei ole vanha taaperon vanhemmaksi.

Ystäväni sai juuri kuopuksensa 37-vuotiaana. Minä olen 39-vuotias ja minulla on taapero. Toinen ystäväni on 42-vuotias ja hänellä on 2-vuotias lapsi.

En näe tässä mitään tavatonta. Ystäväpiirini on laaja siinä mielessä, että löytyy korkeakoulun käyneitä ja ammattikoulun käyneitä ja ikähaarukkakin on laaja esim. paras ystäväni on 65-vuotias ja vanhempiani vanhempi.

Toinen hyvä ystäväni on saanut lapsensa pääasiassa 90-luvulla, esikoisen 24-vuotiaana ja kuopuksensa 38-vuotiaana. Ei siis ole mikään uusi trendi, että lähempänä neljääkymppiä saadaan vielä lapsia.

Oma mummoni sai 12 lasta, nuorimman 43-vuotiaana.

Nykyään ollaan vaan vieraannuttu asiasta, kun ehkäisykeinot ovat parantuneet. Heti ajatellaan, että tuonkin olisi pitänyt ehkäistä, kun ei ole luonnollista olla äiti noin vanhana. Mikään ei ole sen luonnollisempaa! Tämä 65-vuotias ystäväni on nyt 20-vuotiaan nuoren miehen äiti, ehkäisy petti. Luonnotonta tässä kuviossa on se, että ihmiset kuvittelevat voivansa hallita kaikkea.

Niin? Minä olen 42, minulla on 2-vuotias lapsi (ja muun ikäisiä). Ihan sama ihminen olen kuin ennenkin, ja - kiitos huolestasi - oikein hyvin jaksan hoitaa kuopuksenikin. :)

Minä taas en halua mennä kaverille silloin, kun hänen lapsenlapsensa tulevat kylään. Kirkuvat, riekkuvat omaan aikaansa panostavan opiskelijaäidin (26v) lapset eivät todellakaan ole sitä seuraa, jota omille lapsilleni haluan.

Keksi-ikä ensisynnyttjäillä taitaa olla 29-vuotta. Eli eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Tuntuu, että valtaosa äideistä, joihin törmää on saanut esikoisensa juuri tuossa kolmenkympin tienoilla. Minä olen 27v ja esikoinen 3v ja olen todella nuori äidiksi jos vertaa moniin muihin. Eli on nämä ääripäät, me ja nelikymppiset ja valtaosa on kolmekymppisiä. :) Ei voi olettaa, että kaikilla menee elämä samoin ja silloin tuota ikähaarukkaa tulee reippaasti. Mikä sopii kenellekin parhaiten. :)

Tosin mitä kuuntelen ihmisiä, niin olen tullut miettineeksi onko tämä alueellista. Toiset valittavat, että kaikilla kavereilla on lapsia, vaikka vasta kahdenkympin alkupuolella ja omassa piirissä taas lapset hankitaan kolmekymppisenä.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 10:00"]ystävien lapset. Olen  27v ja lapseni on 2v. Ihmeen myöhään nykyään tehdään lapsia.

[/quote]

Entä jos eivät syystä tai toisesta ole saaneet tai halunneet lasta aiemmin.

Hui kamala. Ap on selvästi niitä ihmisiä, jotka aikovat olla toinen jalka haudassa jo nelikymppisenä. Joten jos uskoo vilpittömästi, ettei itsestä enää siinä iässä ole mihinkään, niin on hyvä vaan että on tehnyt ne lapset mahdollisimman nuorena.

Minä saln esikoiseni kun olin 28 ja nuorimman kun olin 37.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 10:25"]

Hui kamala. Ap on selvästi niitä ihmisiä, jotka aikovat olla toinen jalka haudassa jo nelikymppisenä. Joten jos uskoo vilpittömästi, ettei itsestä enää siinä iässä ole mihinkään, niin on hyvä vaan että on tehnyt ne lapset mahdollisimman nuorena.

[/quote]

Tää on aina yhtä huvittava möläytys tällä palstalla. Että jos ei halua olla taaperon äiti 40+ iässä, on silloin toinen jalka haudassa...

Ikävä kyllä se näyttäisi olevan enemmän niin, että mitä pienemmät lapset tuossa iässä, sen mummomman näköinen löllykkä äitinä. Kun ei se kroppa palaudu, ja valvominenkin jättää ihan erilaiset jäljet kuin nuoremmalle äidille.

Ei sillä, saatanhan itsekin tuossa iässä vielä lapsen pyöräyttää, todennäköisemmin kuitenkaan en. Tarkoituksella en missään tapauksessa, mulla on 40v iässä 10,13 ja 15v mukelot. Mutta jos vahinko kävisi, niin sitten kävisi, sitten elettäisiin sen mukaan.

Lähtökohtaisesti kyllä ajattelen eläväni tuossa vaiheessa ihanaa vapauden aikaa isojen lasteni ja omien harrastusteni kanssa.

Haittaavatko ne ns. puutteet ulkonäössä niin kamalasti? Mä olen 40v 2- ja 3-vuotiaiden lasten äiti - mielelläni menetän ulkonäössä sen, minkä saan ilona pienissä lapsissani.

Voi tätä.... "mun tapani on ainoa oikea tapa"!

Ap, sulle tiedoksi: yli nelikymppiset ENSIsynnyttäjät ovat pääkaupunkiseudulla jo yleisempiä kuin alle 20-vuotiaat. Ensisynnyttäjien keski-ikä on pk-seudulla nyt 30 vuotta, ja muu Suomi seuraa perässä.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 11:07"]

Lähtökohtaisesti kyllä ajattelen eläväni tuossa vaiheessa ihanaa vapauden aikaa isojen lasteni ja omien harrastusteni kanssa.

[/quote]

Lapset on jokin pakkopaita? Rasite, josta on päästävä nopeasti eroon?

Ihan oikeasti, ihmisen eliniänodote on noin 85 vuotta, joten mikä kumman kiire on olla vapaa ilman lapsia.

Minä nautin lasteni seurasta. He eivät ole ihan vauvavuotta lukuunottamatta rajoittaneet harrastuksiani eikä menemisiäni - tosin itse olen monet menot vaihtanut lapsiystävällisempiin ihan siksi, että nautin heidän seurastaan. Matkustamme nyt pikkulapsiaikana enemmän kuin ennen lapsia, koska nyt taloutemme on vakaa. Lapset saimme keskimääräistä myöhemmin eli 30v, 33v ja 37v. Sitä ennen opiskelimme, saimme vakituiset työt ja nautimme parisuhdeajasta. Emme kiirehtineet mihinkään siksi, että saisimme homman ohi vaan oikeasti nautimme matkasta, emme päämäärästä.

Täytän pian 40 vuotta eikä minulla ole minkäänlaisia toiveita olla vaikkapa 50-vuotiaana vapaa lapsistani. Toivon hauskoja hetkiä heidän kanssaan, olivat he minkä ikäisiä tahansa.

Mitä ulkonäöllisiin seikkoihin tulee, niin pidän itsestäni toki huolta, mutta en kuvittele naiivisti olevani samannäköinen kuin 25-vuotiaana, kun mieheni tapasin. Ikä on tehnyt tehtävänsä, rinnat riippuvat ja vatsamakkaraakin löytyy, vaikka paino taitaa huidella samoissa kuin tuolloinkin. En pidä ikää vihollisena niin kuin en pidä pikkulapsiaikaakaan vihollisena.

Ei ole kiire päteä, kokea eikä edetä. Viihdyn oikein hyvin juuri tässä ja nyt.