Uskotteko oikeasti työssä uupumiseen?

Se ei ole uskon asia.

On uupumusta ja uupumusta. Esimerkkitapaus lienee tyypillinen saikuttelija.

Onhan se ihan mahdollista uupua työstä, jos monesta muustakin asiasta elämässä. Mikä siinä on niin erikoista, ettet usko sellaisen mahdollisuuteen?

Harrastuksiin ja muuhun kivaan keskittyminen voi olla tällaisessa tilanteessa terapeuttista. Pitäisikö sinun mielestäsi uupuneen jäädä siihen uupuneeseen olotilaan makaamaan vai onko hänellä oikeus yrittää parantaa oloaan esim. harrastusten kautta?

Uupumuksesta ei saa sairauslomaa. Lääkäri kirjoittaa diagnoosiksi depression. Eli uupumus ei ole sairaus.

Jos työpaineet ja stressi kuormittavat liikaa ja se on este työnteolle, on setyöperäistä uupumista. Silloin nimenomaan suositellaan tekevän niitä asioita joista nauttii. Tämä auttaa toipumaan ja ehkäisemään sairastumista masennushäiriöihin. Saikuttaminen tulee halvemmaksi yhteiskunnalle, kuin sairastuminen esim krooniseen masennukseen.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:25"]

Onhan se ihan mahdollista uupua työstä, jos monesta muustakin asiasta elämässä. Mikä siinä on niin erikoista, ettet usko sellaisen mahdollisuuteen?

Harrastuksiin ja muuhun kivaan keskittyminen voi olla tällaisessa tilanteessa terapeuttista. Pitäisikö sinun mielestäsi uupuneen jäädä siihen uupuneeseen olotilaan makaamaan vai onko hänellä oikeus yrittää parantaa oloaan esim. harrastusten kautta?

[/quote]

Tätä en juuri ymmärrä. Jos jaksaa tehdä "kivaa", pitäisi kyllä jaksaa tehdä töitäkin.

Ap

Uskon. Olen lähihoita ja hoidin vanhuksia hoivaosatolla tein työtä 100% sydämellä. En ollut pois edes raskausaikana. Viimeinen vuosi oli todella rankka meni aivan sumussa. En ollut jälkikäteen ajatellen työkuntoinen ja vauvakin kasvu jäi pieneksi vaikka terve olikin.

Olen ollut nyt 5 vuotta parin lapsen kanssa kotona. Nyt alan toipua noista työjutuista vaikka kotona voin nauttia elästäi ihan täysillä.

Mietinkin kuinka pitää tehdä työtä ettei nyt uupuisi kun palaan kohta samaan paikkaan.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:27"]

Jos työpaineet ja stressi kuormittavat liikaa ja se on este työnteolle, on setyöperäistä uupumista. Silloin nimenomaan suositellaan tekevän niitä asioita joista nauttii. Tämä auttaa toipumaan ja ehkäisemään sairastumista masennushäiriöihin. Saikuttaminen tulee halvemmaksi yhteiskunnalle, kuin sairastuminen esim krooniseen masennukseen.

[/quote]

Välillä ihmetyttää, eikö ihmiset voisi vaihtaa alaa eikä jäädä niihin stressaaviin työsuhteisiin roikkumaan.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:29"]

Tätä en juuri ymmärrä. Jos jaksaa tehdä "kivaa", pitäisi kyllä jaksaa tehdä töitäkin.

[/quote]

Ahaa. Ongelma oli siis se, ettet ymmärrä ihmisen psykologian toimintaa.

Uupumusta tai masennusta ei ole helppo ymmärtää. Varsinkaan jos on kovin kadehtivaa tyyppiä. Minä en itse ole yleensä tajunnut kadehtimista.

Mä uskon siihen, että työssä uupuminen lähtee aina huonosta työilmapiiristä ja siitä ettei voi vaikuttaa omaan työhönsä. Työssäkäynti on tällöin ahdistavaa eikä se tarjoa minkäänlaista tyydytystä vaan henkisen ja fyysisen pahanolon. Tottakai jos on uupumuksen takia sairaslomalla, niin paras lääke olon paranemiseen on tehdä jotain kivaa mistä saa tyydytystä.

Ei se ammatin tai työnvaihto aina ole mahdollista.

Omassakin tuttavapiirissä on näitä uupujia, jotka eivät jaksa mitään. Ei varsinkaan sen jälkeen kun pääsevät kaikkien tukiverkkojen kannattelemiksi.

Siis onko ihmiset todella näin yksinkertaisia kuin AP antaa ymmärtää??

Työperäinen stressi tappaa, invalidisoi ym. Stressi on todella riski ihmisen terveydelle pitkäaikaisesti! Ja fakta on, että ihmisten stressinsietokyky vaihtelee, samoin työn kuormittavuus, elämäntilannekin vaikuttaa työperäiseen uupumiseen, esim. jos on samaan aikaan muitakin kuormittavia tilanteita päällä, esim. avioero, sairautta, taloudellisia vaikeuksia jne.

Ihan perusterve ihminen voi muutamassa vuodessa uupua työstä täysin työkyvyttömäksi. Eräs johtajana toimiva tuttuni vaihtoi työpaikkaa, ja uusi työpaikka osoittautuikin erittäin stressaavaksi,kuormittavaksi, hankalaksi työnjohdollisesti, oli irtisansanomisia irtisanomisien perään, liikaa työtä yhdelle ihmiselle (teki kolmen ihmisen työt käytännössä), oli tulostavavoitteet joihin ei koskaan ylletty jne. Teki lähes ympäripyörieitä päiviä pari vuotta,uupui vakavasti ja nyt on pitkällä sairaslomalla... Entisestä kivasta, erittäin sporttisesta ja energisestä, superfiksusta ja aktiivisesta, ahkerasta, motivoituneesta ihmisestä on tullut epävarma, henkisesti ja fyysisesti heikko, väsynyt, masentunut, negatiivinen, kyyninen, ihmisraunio. Aivan kuin olisi persoona kokonaan muuttunut. Terveys mennyt (mm. veriarvot aivan sekaisin, fyysinen kunto romahtanut, huono terveystilanne ihan fyysisestikin) ja henkinen hyvinvointi mennyt. Niin surullista ja turhauttavaa katsoa yhden ihmisen elämän työuupumisen pilannut elämä.

Hänellekin lääkäri kehoitti tekemään kaikkea sellaista mistä voisi saada iloa ja voimaa, mm. marjastusta, ulkoilua, kuntoilua, lukemista jne. Nykyään tämä ihminen ei jaksa enää edes avata konetta, saa paniikkihäiriöitä vähänkin kun tulee stressiä, ja stressinsietokyky mennyt tyystin. Ei kestä enää mitään painetta, tuskin kuntoutuu työkykyiseksi.

Kyllä se on vaikeaa perustyhmälle ihmiselle tajuta, että toinen voi olla sairas, vaikkei se näykään päälle päin.

Ap, yhden burn outin sairastaneena voin vakuuttaa ettei siinä ole mitään kadehdittavaa. Sitä voisi vaikka verrata siihen, että haluaisit lonkkamurtuman voidaksesi olla pois töistä. 

Voi uupua! Jopa niin että miettii ratkaisuksi kuolemaa. Aina ei ole helppoa jättää työtä, kun se työ voi olla tärkeää, olosuhteet voivat muuten olla huonot. Ja täällä maalla sitä uutta työtä on vaikea saada, kun paikkoja on vähän. Olen ollut slomalla melkein vuoden, en jaksa tehdä mitään, pelkään mennä ulos jne. Kenenkään ei kannata minua kadehtia. Iloisesta aikaansaavasta naisesta on tullut tyhjä kuori.

Uupumukseen eivät sairastu laiskat työnvieroksujat vaan tunnolliset, kiltit, kunnianhimoiset ihmiset.

Mun ystäväni selvisi miehensä äkillisestä kuolemasta ilman, että oli töistä pois muuta kuin pakolliset (eli käytännössä hautajaiset). Viisi vuotta tämän jälkeen hän sairastui rintasyöpään ja jälleen oli pois vain leikkauksen jälkeisen viikon ja sädehoitojen ajan. Tästä viiden vuoden päästä hän sairastui työuupumukseen ja oli pois kolme kuukautta. Eli uskon kyllä työssä uupumiseen, eikä se kyllä ole mikään laiskojen ihmisten tauti...

Uupumisesta ja masennuksesta voi parantua, mutta idiotismista ei, niin ikävää kuin se onkin AP.n tapauksessa.