Lue keskustelun säännöt.
Uskotteko oikeasti työssä uupumiseen?
21.02.2014 |
Sukulaisnainen haki saikkua työssä uupumisen takia. Taisi vuosi sitten olla edellinen kerta. Voisin tsempata helpommin, jos todella uskoisin tuollaiseen diagnoosiin. Ihminen, joka on uupunut ei mielestäni suunnittele harrastukseen liittyviä hankintoja tai tee luontoretkiä mökillään. Miksi nykypäivänä noi uupumiset on niin hyväksyttäviä. Eikö kysymys ole paremminkin selvästä laiskuudesta, jolle haluaa vaan jonkun hyväksyttävän syyn?
Kommentit (95)
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 08:38"][quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 08:30"]
Tule kyselemään uudelleen, kun olet ollut vuosia narsistin hampaissa työpaikallasi. Se on täyttä helvettiä ja siinä uupuu vahvempikin vaikka kuinka olisi muiden työntekijöiden tuki takana.
En uskonut itsekään aikaisemmin työuupumukseen, ennen kuin piti itse se kokea. Kun menetät yöunesi niin, että nukut vain pari tuntia ja työssä pitäisi olla skarppina kaiken aikaa, niin kyllä siinä psyyke kärsii.
Lääkäri käski tehdä itselle miellyttäviä asioita, kuten ulkoilua, liikuntaa, olemista, matkustusta. Samoin käski psykologi.
Nyt olen lopultakin kunnossa ja toipuminen vei todella kauan aikaa. Älkää vähätelkö asioita, joista ette tiedä.
Eikä työuupumuksen diagnoosi ole välttämättä depressio. On myös olemassa exhaustio, insomnia yms yms
[/quote]
Haluaisinkin kysyä sinulta ihan ystävällisesti, että miksi et lähtenyt työpaikastasi? Oliko terveyden menettäminen jotenkin helpompaa kuitenkin (lue: helpommin naapureille selitettävissä). Nostitko narsistin käytöksen pöydälle: otit yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun jne. Olisko voinut olla mahdollista, että et vaan syystä tai toisesta ollut työhösi sopiva? Oliko elämäntilanteessasi jotain muuta haastavaa, jota oli helpompi käsitellä työuupumuksen takia otetulla sairaslomalla?
Ap
[/quote]
Tällä hetkellä ei ole saatavilla alani töitä, enkä halunnut ryhtyä av-palstalla roikkuvaksi mammaksikaan. Haluan tehdä työtä josta pidän ja jossa olen hyvä. Työttömyys ei houkutellut. Juuri siksi tilanne pääsikin niin pahaksi, kun en halunnut luovuttaa vaan menin itkien töihin useimpina aamuina.
Tässä tapauksessa työsuojeluvaltuutettu oli se kiusaaja, joten asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä kuin muutaman rivin nettikirjoituksen perusteella voisi kuvitella olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi voi... Mikähän mahtaa olla ap: n ikä ja ammatti? Elämä ei aina vaan mene kuten on suunnitellut. Et voi estää itseäsi sairastumasta syöpään etkä liioin uupumukseenkaan.
Ihmettelet miksi ihmiset ovat jatkaneet työpaikoillaan uupumuksesta ja narsisteista huolimatta. Olisikohan taloustilanteella mitään tekemistä sen kanssa? Työpaikkoja ei vaan kasva joka oksalla tällä hetkellä.
Grow up!
Jaa, ettäkö se olisi uskon asia. Jos oma ammattitaito/koulutus ei yllä vaatimustasolle niin siinä uupuu. Myös työmäärä voi olla mitoitettu väärin. Jos kokee riittämättömyyden tunnetta, sitä uupuu, oli vapaa-aika tai työ. Esim. hoitoalalla voi joutua työskentelemään vastoin omaa moraalia (miksei jossain kaupan tai teollisuudenkin alalla). On taatusti uuvuttavaa. Kiusaaminen esimiestaholta tai kolleegalta uuvuttaa. Kaikki eivät ole luonteeltaan sellaisia, että tekisivät ongelmista ajoissa lopun. Toivottavasti itse varjellun työuupumiselta!
En usko siihen että pelkästään työnsä takia voisi uupua niin pahasti että joutuisi hoitoon. Kyllä silloin on mielenterveydessä muutenkin vikaa ja muissakin elämänalueissa jokin pahasti vialla. Vaikka ei pitäisi työstään tai työ tuntuisi raskaalta, yleensä elämästä jaksaa silti nauttia jos perhe-ja harrastusasiat on kunnossa ja elämä muuten mallillaan.
Itse sairastuin työuupumukseen ihan työelämän/kodin paineiden takia. Lisäksi olen entinen koulukiusattu ja asiat tulivat käsittelemättöminä pintaan. Sairastuin syvään masennukseen. Vieläkään en ole ihan toipunut. Olen erityisen herkkä työpaikan huonolle ilmapiirille. Eli mistä työpaikka missä aina kivaa ja kukaan ei puukota selän takana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 10:40"]
Olen erityisen herkkä työpaikan huonolle ilmapiirille. Eli mistä työpaikka missä aina kivaa ja kukaan ei puukota selän takana?
[/quote]
Ei sellaista ole olemassa. Se selkään puukottaminen tapahtuu vain sinun päässäsi / annat sen tapahtua/ sallit huonon kohtelun. Sinun pitää oppia sietämään muita yhtä epätäydellisiä ihmisiä, jotka käyttäytyvät huonosti. Tai sitten perustat oman firman, mutta silloinkin todennäköisesti joudut tekemään yhteistyötä muiden kanssa.
Joo ja en. Työuupumus ei ole tule työnteosta. Työtä tekemällä tulee sellainen väsymys, joka lähtee nukkumalla. :)
Mut joo, epäilemättä moni voi työn takia pahoin. Yleisin syy on oman kokemukseni pohjalta se, että omat kyvyt eivät riitä työn hallintaan. Huithapelimpi luonne ohittaisi tällaiset asiat, tunnollisempi murehtii ja ahdistuu niistä. Esimerkkinä tästä voisin kertoa yläkoulun opettajista, joilla menee suurin osa tunneista kertomansa mukaan kurinpitoon. Silloin on aika vaikeaa saada edes niitä opiskeluhaluisia oppimaan kaikkea mitä opetussuunnitelmassa velvoitetaan. Tai lääkäreistä, joiden väsyneenä 21. päivystystunnilla tehdyt diagnoosit eivät menneet nappiin - ja sillä on myöhäisseurauksia tekijälleen.
Noissa esimerkeissäni on kyse siitä, että erinomaisen työn tekemiseen pitäisi olla aika yli-ihminen. Monesti ongelmat voitaisiin ratkaista (esim. tekemällä tasoryhmiä tai päättämällä, ettei tehdä yli 10 h päivystyksiä), mutta niitä ei haluta tehdä. (Esim. lääkärit vastustavat henkeen ja vereen vuorotyöhön siirtymistä, koska palkka tällöin pienenisi.) Sitten on kyllä myös niitä tapauksia, joissa työntekijä ei kykene työn kohtuullisiinkaan vaatimuksiin vastaamaan. Sekin on tosi henkisesti kuluttavaa, ja monesti siihen liittyy salailua ja peittelyä. :(
Sitten tiedän myös ihmisiä, joilla on pitkän työuran jälkeen puhjennut vakava psyykkinen sairaus, ja monella ensimmäinen sairaslomaperuste on ollut työuupumus / ekshaustio. Vähän sellainen poliittisesti korrekti sairasloman peruste siis. :)
On myös sellaisia työpaikkoja, joissa jotakuta yritetään kiusata hengiltä. Näitä on hyvin paljon vähemmän kuin väitetään, mutta kyllä sellaisiakin on. Enemmän on sellaista, että vaikeat ihmiset riitelevät keskenään. Kaikki nämä osapuolet ovat saikulle jäädessään työuupuneita, vaikka joku parempikin nimike kaikille löytyisi.
En siis usko, että työuupumus (tai burn out) iskee tekemällä paljon töitä. On hienoa, että ihmiset tekevät paljon työtä ja ovat tuottavia. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hienoa, että suomalaisella sisulla koetetaan niska limassa paahtaa menemään, vaikka itse asiassa ollaan jo ihan hämärän rajamailla. Silloin on parempi puhaltaa ajoissa peli poikki ja olla pari päivää sairaslomalla, vaikka kuinka hommat muka kaatuisivat niskaan. Ja on paljon parempi vaihtaa ajoissa työpaikkaa tai vaikkapa siirtyä joksikin aikaa osa-aikaiseksi kuin henkitoreissaan koettaa pärjätä. Kun suorituskyky alkaa laskea ja sen itsekin huomaa, moni koettaa kompensoida jatkamalla työpäivää. Siinä monesti käy ajan kanssa niin, että sitä mitä ennen ei ehtinyt tehdä kahdeksassa tunnissa, ei enää ehdi tehdä kahdessatoistakaan tunnissa. Yhdennentoista työtunnin tuottavuus harvalla meistä noin muutenkaan on huipussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 10:40"]
Olen erityisen herkkä työpaikan huonolle ilmapiirille. Eli mistä työpaikka missä aina kivaa ja kukaan ei puukota selän takana?
[/quote]
Ei sellaista ole olemassa. Se selkään puukottaminen tapahtuu vain sinun päässäsi / annat sen tapahtua/ sallit huonon kohtelun. Sinun pitää oppia sietämään muita yhtä epätäydellisiä ihmisiä, jotka käyttäytyvät huonosti. Tai sitten perustat oman firman, mutta silloinkin todennäköisesti joudut tekemään yhteistyötä muiden kanssa.
[/quote]
Niin kyllähän mä tämän tajuan ettei sellaista ole. Mutta en ole oppinut vielä omaa oikeaa suhtautumistapaani asiaan. En halua nipoksikaan ryhtyä. Siis että valittaisin aina kun joku puhuu toisesta pahaa kuulteni. Toisaalta ei se (anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos) neuvokaan hyvä ole. Sitä harrastin koulussa kun kiusattiin. Molempi huono. Pitäisi ruveta kylmäksi paskiaiseksi itsekin ja puukotella selkään toisia tilaisuuden tullen. Aiheita kyllä olisi.
Ei kaikki voi vain valita, etta kaynko toissa vai en. Minun on pakko tehda toita, pakko olla narsistisia taipumuksia omaavan pomon pikku orjana viela muutama kuukausi. Entisesta iloisesta naisesta on tullut elamanhalunsa kadottanut naama norsun vitulla kulkeva zombi. Kun aikansa kuuntelee haukkumista ja arvostelua, alkaa itsekin uskoa olevansa paska hylkio. Tiedan, etta tama loppuu joku paiva, mutta silti en osaa iloita. Monilla ihmisilla on asiat paljon pahemmin, jos ei ole muita tyopaikkoja tarjolla, niin on pakko tyytya siihen mita on ja kaikilla ei ole myoskaan rahaa perustaa omaa yritysta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti työuupumus on melko yleistä. Itse olin myös todella loppu jossain vaiheessa, mutta selvisin omin avuin. Töitä vaan tulee koko ajan lisää ja nuorena henkilönä näytettävä mihin pystyy. Kaverini joutui jäämään burnoutin takia pois töistä niin hänen työt jaettiin kolmelle henkilölle. http://tinyurl.com/tarinoita
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:39"]Voi uupua! Jopa niin että miettii ratkaisuksi kuolemaa. Aina ei ole helppoa jättää työtä, kun se työ voi olla tärkeää, olosuhteet voivat muuten olla huonot. Ja täällä maalla sitä uutta työtä on vaikea saada, kun paikkoja on vähän. Olen ollut slomalla melkein vuoden, en jaksa tehdä mitään, pelkään mennä ulos jne. Kenenkään ei kannata minua kadehtia. Iloisesta aikaansaavasta naisesta on tullut tyhjä kuori.
[/quote]
Alapeukutusta paljon, miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kielenkäyttö ja teksti kertoo kyllä karua totuutta. Taas joku WT ihminen yksinkertaisuuttaan luulee tietävänsä "totuuden" asioista joista ei oikeasti ymmärrä yhtään mitään.
Sen tunnustan, että varmasti osa porukasta käyttää tätä "uupumisdiagnoosia" päästäkseen saikulle, lomalle jne. Aina kaikessa työelämässä hyvin pieni osa käyttää hyväksi systeemiä; laiskottelee töissä, luistelee vaikeista työtehtävistä, saikuttaa puolisairaana, kokee "työuupumista" vaikka oikeasti ei ole työuupunut jne. Mutta sitten oikeasti suurin osa työuupuneista ON työuupuneita! Ja AP yksinkertaisuuttaan leimaa kaikki työuupuneet joko laiskoiksi tai rahanahneiksi... SE on tyhmyyttä.
Jos ihmisellä on asuntolainat päällä, uutta työpaikkaa ei löydykään tilalle, niin milläs sitä ihminen lähtisi töistään, mihin??
AP yritä edes avartaa näkökulmaasi, ja tule ulos sieltä poterostasi, josta on niin helppo tuomita kaikki ihmiset, joilla on eri elämäntilanne kuin sinulla. Kielenkäyttösi on järkyttävää, yritä edes vaikuttaa asialliselta, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:44"]
Tein parin kuukauden ajan 80h/viikko töitä joten uskoisin tietäväni jotain työuupumuksesta.. ainakin väsymys nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin oireineen.
Ei enää ikinä minulle.
[/quote]
Ihmiset näkyvät kestävän kovin eri määrän töitä. 2 kuukautta 80 h/vk töitä ja tuloksena burnout? Oikeasti? Ehkä rankemmat työuupumustapaukset ovat saaneet muut ihmiset herkemmin tarkkailemaan omaa vointiaan, mutta ei minun mielestäni 2 kk 15 h työpäiviä vielä ketään niin rajoille vie, että voisi puhua ainakaan vakavasta työuupumuksesta. Pari viikkoa normityötä ja huolellista nukkumista sen jälkeen, tai viikko lomaa ja on taas terässä, uskoisin. Vakavasta uupumuksesta toipuminen vie kuukausia, ehkä vuosia.
Tein 10 vuotta 60-110 h/vk töitä ja reissasin ympäri Suomea ja välillä kaupempanakin. Samaan aikaan oli muutto, keskenmeno, isän kuolema leikkauspöydälle, parhaan ystävän sairaus ja kuolema, äidin ja siskon isot leikkaukset, kahden hometalon loukku oikeudenkäynteineen sekä kolmilapsisen perheen normielämä... kun rankan työrupeaman jälkeen jäin hartaasti odotetulle kesälomalle ja sitten isä otti ja kuoli, kävin kerran terkkarilla itkemässä väsymystä. Hän sanoi että voisin saada saikkua, mutta mitäpä se pari viikkoa olisi auttanut kun huolet olivat mielessä vatvomassa ja lisänä vielä huoli tekemättömistä töistä. Vasta miehen ulkomaankomennuksella huomasin, miten väsynyt olin. Puoli vuotta kului etten tehnyt muuta kuin hoidin kotia ja lasten kouluasioita. Sitten alkoi nukkuminen sujua ja vähitellen muu elämä kiinnostaa.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:04"]
Tein 10 vuotta 60-110 h/vk töitä
[/quote]
Millaisilla työpäivillä saa kasaan 110h/vko? 16h/päivä/7pv? Millä alalla tuo onnistuu?
Itse olen tehnyt viimeiset kuukaudet noin 50h/vko arkipäivisin ja sekin väsyttää mutta tuohon verrattuna se on puolikas viikko.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:04"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:44"]
Tein parin kuukauden ajan 80h/viikko töitä joten uskoisin tietäväni jotain työuupumuksesta.. ainakin väsymys nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin oireineen.
Ei enää ikinä minulle.
[/quote]
Ihmiset näkyvät kestävän kovin eri määrän töitä. 2 kuukautta 80 h/vk töitä ja tuloksena burnout? Oikeasti? Ehkä rankemmat työuupumustapaukset ovat saaneet muut ihmiset herkemmin tarkkailemaan omaa vointiaan, mutta ei minun mielestäni 2 kk 15 h työpäiviä vielä ketään niin rajoille vie, että voisi puhua ainakaan vakavasta työuupumuksesta. Pari viikkoa normityötä ja huolellista nukkumista sen jälkeen, tai viikko lomaa ja on taas terässä, uskoisin. Vakavasta uupumuksesta toipuminen vie kuukausia, ehkä vuosia.
Tein 10 vuotta 60-110 h/vk töitä ja reissasin ympäri Suomea ja välillä kaupempanakin. Samaan aikaan oli muutto, keskenmeno, isän kuolema leikkauspöydälle, parhaan ystävän sairaus ja kuolema, äidin ja siskon isot leikkaukset, kahden hometalon loukku oikeudenkäynteineen sekä kolmilapsisen perheen normielämä... kun rankan työrupeaman jälkeen jäin hartaasti odotetulle kesälomalle ja sitten isä otti ja kuoli, kävin kerran terkkarilla itkemässä väsymystä. Hän sanoi että voisin saada saikkua, mutta mitäpä se pari viikkoa olisi auttanut kun huolet olivat mielessä vatvomassa ja lisänä vielä huoli tekemättömistä töistä. Vasta miehen ulkomaankomennuksella huomasin, miten väsynyt olin. Puoli vuotta kului etten tehnyt muuta kuin hoidin kotia ja lasten kouluasioita. Sitten alkoi nukkuminen sujua ja vähitellen muu elämä kiinnostaa.
[/quote]
Ja oletus on, että kaikkien pitäisi olla yhtä vahva fyysisesti ja psyykkisesti kuin sinä??? Ei pyhä yksinkertaisuus... Ihmiset ovat erilaisia, sun oletus on, että kaikkien pitäisi pystyä siihen mihin sinäkin? Vai onko tämä taas tällaista oman itsensä korotusta, että tehkää perässä kun minäkin pystyin...
Ja sulle itsesi korokkeelle nostaja, sanoisin, että jotain vikaa on elämänvalinnoissasi jos kerran kaksi kertaa perätysten joudut homeloukkuun... Joten se siitä oman itsesi nostatuksesta.
Nro 18 jatkaa. Työstäni sain kiitosta aina, sekä esimieheltä että asiakkailta. Esimiehen oli muutoin vaikea suhtautua minuun, yritti olla niin kaveria että ahdisti, ja kun huomasi etten pysty samaan, ei hyväksynyt. Painostus oli kamalaa. En itse halunnut jäädä pois, mutta lääkäri määräsi, kun sain vakavan kohtauksen työpaikalla. Esimies sai useita käskyjä korjata käytöstään, ei vaan oystynyt, jotain kateutta se kai oli. Työni menettämistä suren varmaan elämäni loppuun. En ole matkaillut sloman aikana, hyvää varmasti tekisi. Hyvä kun uskalkan kaupassa käydä. Onneksi nyt saan apua ja ylös aioin nousta ja saamaa toivon kaikille kohtalotovereille. Ja toistan kateellinen ei kannata olla, eikä tässä pääse tienaamaan. Ja epäilijöille, suhteet läheisiin ovat kunnossa, eikä ole aongelmaa eikä taloudellisia huolia, on ollut varaa TARPEELLISEEN, muuta en ole kaivannut.! Ja edelleen; työstäni tykkäsin ja tiedän että osasin sen hyvin ja sain tunnustusta usein. Liekö se ollutkin syynä esimieheni käytökseen!
Nro 18 jatkaa. Työstäni sain kiitosta aina, sekä esimieheltä että asiakkailta. Esimiehen oli muutoin vaikea suhtautua minuun, yritti olla niin kaveria että ahdisti, ja kun huomasi etten pysty samaan, ei hyväksynyt. Painostus oli kamalaa. En itse halunnut jäädä pois, mutta lääkäri määräsi, kun sain vakavan kohtauksen työpaikalla. Esimies sai useita käskyjä korjata käytöstään, ei vaan oystynyt, jotain kateutta se kai oli. Työni menettämistä suren varmaan elämäni loppuun. En ole matkaillut sloman aikana, hyvää varmasti tekisi. Hyvä kun uskalkan kaupassa käydä. Onneksi nyt saan apua ja ylös aioin nousta ja saamaa toivon kaikille kohtalotovereille. Ja toistan kateellinen ei kannata olla, eikä tässä pääse tienaamaan. Ja epäilijöille, suhteet läheisiin ovat kunnossa, eikä ole aongelmaa eikä taloudellisia huolia, on ollut varaa TARPEELLISEEN, muuta en ole kaivannut.! Ja edelleen; työstäni tykkäsin ja tiedän että osasin sen hyvin ja sain tunnustusta usein. Liekö se ollutkin syynä esimieheni käytökseen!
En ihan ymmärrä, miten kielenkäyttöni on järkyttävää,kuten tuolla joku kirjoittaa. Mutta sanon nyt vielä, että selvää on, että masennus on vakava sairaus ja sen hoitoon on omat ammattilaisensa. Yhtä selvää on, että näitä muita työssä uupujia on yhteiskunnassa silitetty siinä määrin myötäkarvaan, että työssä uupumisesta on tullut paremmissa ja huonommissakin piireissä hyväksyttyä aivan syyttä. Ihmiset hoitakoot omat ongelmansa omasta pussistaan, ja jos taloudellinen tilanne ei salli sitä terveyden säilyttämisen mahdollistavaa elämänmuutosta, niin nokka umpeen ja duuniin.
Tuolla Inarin korkeudella on kivoja pieniä tönöjä vapaana, johon voi mennä hoitamaan itsensä kuntoon oikein ajan kanssa, mutta ei kai tarvitse olettaa, että muut sillä aikaa tekevät työsi jne jne.
Mut hei kaikki tsemppi mielenterveydeltään oikeasti sairastuneille. Tietenkään sitä ei voi itse valita, mutta nyt en puhunutkaan heistä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 23:39"]
Ap, yhden burn outin sairastaneena voin vakuuttaa ettei siinä ole mitään kadehdittavaa. Sitä voisi vaikka verrata siihen, että haluaisit lonkkamurtuman voidaksesi olla pois töistä.
[/quote]
Puolet alapeukuttaa tätä? Uskomatonta miten pihalla av-kansa voi olla.
Kun päästään tästä homo-hehkutuksesta ja saadaan heidän oikeudet kohdalleen niin voisi seuraavaksi yrittää valistaa kansaa mielenterveyden ongelmista. Ei niitä kukaan itselleen valitse, eikä kyse ole laiskuudesta vaikka tietämättömät näin väittävätkin.
Olen kokenut sekä pitkäkestoisen vaikean masennuksen että rankat syöpähoidot. Jos jompi kumpi näistä pitäisi kokea uudelleen niin valitsen syövän minä päivänä tahansa.