Jatkuva vertailu ja kehuskelu kyllästyttää

Tuntuu, että viime vuosina on oman ikäisen tutavapiirin touhu mennyt pelkäksi kehuskeluksi ja itsensä vertailuksi muihin. Mua tympäisee toden teolla.

Tuntuu, että tärkeimmäksi on tullut se, mitä on ostettu, mitä ostetaan seuraavaksi, missä käytiin juuri matkalla, kuinka kallissa ravintolassa syötiin ja kuinka paljon käydään jossain tapahtumissa, jne.

Varsinkin Facebook on täynnä tätä. Kukaan ei juurikaan kirjoita sinne normaaleja kuulumisia vaan räps, kuva uuden nimekkään ravintolan annoksesta, onpa maukasta. Minä @ laskettelukeskus. Kolme postausta saman päivän aikana jostain tilaisuudesta: sinne menosta, siellä olosta (ja keitä julkkiksia istui 10 pöydän päässä) ja takaisintulosta. Seuraavana päivänä vielä ah ja voi, olipa kekkerit. Ja sitä rataa.

Tärkeintä on se, millainen auto, puhelin, merkkihuonekalu on kenelläkin. Harrastukset vaihtuu sen mukaan, mikä on trendikästä, ei sen mukaan, mikä on itsestä aidosti välttämättä kivaa. (Jos olisi aidosti kivaa, niin ei kai se harrastus vaihtuisi 2 vuoden välein: 4 vuotta sitten leivonta, 2 vuotta sitten käsityöt, nyt juoksu.) Tyyliin, ihmettelinkin tuttavani äkillistä jousiammuntainnostusta - sitten luin Hesarista, että se onkin nyt hip ja hop ja pop. Niinpä niin, tietysti.

Valittelin tuttavalle, kun yhteen paikkaan oli haastava löytää. Vastaukseksi hän työnsi naamaani kiinni uuden kännykkänsä ja kehui, miten tässä on mahtava karttaohjelma, ootko muuten nähnyt tätä mun uutta kännykkää.

Ja auta armia, kun jollakulla on kalliimpi auto, uudempi kännykkä, mitä hyvänsä. Oksat pois ja puhe kääntyy siihen, miten mekin ollaan muuten tota autoa vaihtamassa.

Huippu oli se, kun yksi tuttavaperhe osti ihanan uuden talon. Käytiin tupareissa. Käärmeissään toinen tuttavani alkoi haukkua mulle, että joo, on niin hieno talo ja piha, mutta vanhat huonekalut. Kyllä mä pitäisin vähintään vaatimuksena sitä, että jos on uusi talo, on oltava uudet huonekalutkin!

Joopa joo. Kaikki tietää, että heillä ei ole varaa sen kummemmin uuteen taloon kuin uusiin huonekaluihinkaan. Typerää, ettei voi olla toisten kodista iloinen.

Nyt joku alkaa kiljua, että olen kade. En ole. Ei tarvi. Meillä menee taloudellisesti niin hyvin, että voitaisiin ruveta myös tuohon kilpajuoksuun, jos tahdottaisiin. Mutta en halua. Mulla on 2 vuotta vanha kännykkä, toimii, ei mitään halua vaihtaa uuteen. Voisin mennä nyt heti kauppaan ja ostaa kalleimman tabletin ja järkkärin, mitä sieltä löytyy, mutta ei mulla ole tarvetta leuhkia sillä.

Esim. tuttava osti uuden auton. Kehui ja leuhki sillä ennen ja jälkeen auton saamisen. Me ostettiin uusi auto, oltiin siitä iloisia ja on hyvä auto - mutta en mä sitä muille mainosta. Nyt, kun auto on ollut meillä jo 1,5 vuotta, joku kysyi, hei onko teillä uusi auto. Sanoin, joo, mutta on se ollut jo kohta 2 vuotta. Et ole mitään puhunut?

No, en viitsi. Ei se ole musta tärkeä keskustelun aihe. Ja sitäpaitsi, kun yksi kaveri alkoi puhua autoista ja aloin sitten suosittelemaan, että meidän uusi auto ainakin on ylittänyt mun odotukset, hanki sellainen, niin tyypistä tuli niin hapan (ja myöhemminkin reagoinut oudosti kaikkiin auto juttuhíhin), etten viitsi siitä enää puhua.

Kyllä mäkin käyn oopperassa ja standupshowssa ja ties missä konserteissa. En mä koe mitään hinkua hehkuttaa sitä ennen, aikana ja jälkikäteen FBssä.

Onko mussa joku vika, kun tämä touhu kismittää?