Mikä neuvoksi lapsen uhmaan?

Ja ruoka-aikana syödään, ei muulloin, olkoon nälissään.

Lelun takavarikointi autaa meillä usein. Annan myös valita: Jos ei halua lähteä esim ulos, sanon että nyt mennään ulos, kumman takin laitat. Tai jos ei halua nukkumaan; sanon nyt menet nukkumaan luenko nale- vai pupu-kirjan iltasaduksi. Jos et mene nyt sänkyyn niin ei lueta mitään jne. jne. Ei hän läheskään aina lepy valintatilanteesta tai tee kiltisti yhtään mitään mutta olempahan ainakin sanonut että mitä jokatapauksessa tulee tapahtumaan, halusipa hän tai ei, mutta että hänellä on jotain mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen.



Aika toivotontahan se välillä (=lähes aina) on näitten uhmisten kanssa. Miten ne osaakin olla niin raivostuttavia ja vaikeita! Ja kuinka ne todella koettelevat hermoja! Minulla ianakin menee hermot ihan kunnolla ainakin kerran päivässä.

Lue vaikkapa uusimman Vauva-lehden juttu aiheesta ja täältä, Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta:



http: //vanhemmat. mll. fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa. php

pitääpä lukaista tuota mll:n sivustoa, sieltä löytyy varmasti hyvää tietoa. Kiitti paljon :)

Siellä on hyvinkin paljon kaikenlaista kasvatukseen ja lapsen kehitykseen liittyvää, löytyy myös pääsivulta vasemmasta reunasta klikkaamalla Vanhemmille -osiota.

valtapeliä, koska sitä peliähän sitten saa pelata päivästä toiseen ja siinä menee hermot. Laita lapselle ruoka eteen ja lapsi saa itse päättää syökö vai ei. Jos ei syö, niin anna olla, kyllä se sitten seuraavana ruoka-aikana syö. Ei siis mitään uhkailuja tyyliin jos et syö ei mennä uimahalliin eikä toisaalta vuolasta kiittelyä jos lapsi syö. Eikä mitään keksejä muulloin kuin juhlatilanteissa.

välillä huonosti ja välillä hyvin. Jos ei syö niin ei syö. Tämä tieto helpotti minua. Päätin, että olkoon syömättä jos ei syö.

Usko mua, parhaiten lapsesi syö silloin kun et lähde niihin tappeluihin ollenkaan etkä muutenkaan ota puheeksi lapsen kanssa syötyjä ruokamääriä tai vahdi haukan lailla syömistilanteessa syödäänkö vai ei. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei kehuta (ainakaan ylenmäärin) jos lapsi syö hyvin. Kaksivuotias alkaa olla jo niin iso, että sille voi laittaa ruoan eteen ja jättää syöminen lapsen huoleksi kokonaan. Kun isompi valittaa esim. ettei halua syödä jotain ruokaa, sanon vain että no ei sun sitten tarvi syödä, mutta meillä on nyt ruokana tätä. Ja jatkan omaa syömistä. Kummasti se ruoka sitten katoaa lautaselta kun vaihtoehto on ei ruokaa.



Ottaa aivoon kun monella kaverilla on just aivan hirveä homma saada lapsi syömään ja ruokailut on yhtä kinaa, tuputusta ja motkotusta.

Muistan vielä liiankin elävästi meidän tytön ensimmäiset uhmakaudet, sitä oli itse ihan pihalla kun oma pikku enkeli onkin yhtäkkiä muuttunut raivoavaksi riiviöksi. Tuntui että olen kasvattajana mennyt ihan metsään ja pilannut koko lapsen. Kaikkien muiden lapset oli tietenkin edelleen niitä enkeleitä..

Kummasti se aina vaan helpotti jossain vaiheessa ja taas oli vähän aikaa tasaisempaa.

Silti on tärkeää sopia miehen kanssa pelisäännöt että miten uhmailijaa kohdellaan. Juuri tuon syömisen, pukemisen ym suhteen.

Periksi ei saa antaa jos on kerran uhannut tekevänsä jotain.

Meillä pidetään ruoka-ajoista kiinni. Jos ei silloin maistu kun ruokaa tarjotaan niin ok, pakko ei ole syödä. Mutta seuraavan kerran saa ruokaa vasta kun ruoka-aika taas on. Ei se lapsi muutamassa tunnissa nälkään kuole.

Aikamoista taistelua tämä elämä tuntuu välillä olevan mutta pitäisi vaan yrittää muistaa että ohi se menee ja yrittää selvitä vain tästä päivästä eikä ajatella etukäteen niitä tulevia uhmia.

Pysy lujana vaan!

Jos oikein pahasti alkaa ahdistaa niin muista että uhmakaudet on hyväksi lapsen itsetunnolle ja hänestä kasvaa tervejärkinen ihminen kun hän saa rauhassa testailla rajojaan :)

En ole koskaan menettänyt malttiani näin lapseni kanssa. Minä annan vaihtoehtoja ja usein se auttaakin. Nyt on pinna kireellä koko perheellä. Mieskin on kiukkuinen kun lapsi huutaa ja raivoaa koko ajan. Onneksi tuolla kestää kuitenkin pinna hiukan pidempään kuin minulla.



Tiedän että tämä on vasta alkua, mutta jos tätä jatkuu vielä monta kuukautta, niin en todellakaan tiedä miten jaksan. Kai tuo on jotain rajojen ja huomion hakemista sitten. Huomiota vaan saa nyt jo vähän liikaakin.



AP

Meidän 3,5 vuotiaan kanssa on ollut todella hankalaa, ei usko mitään, ärjyy..



Sitten palautin taas mieleeni jostain kuulemani selityksen; lapsi haluaa vain huomiota.

Nyt ärjymiset loppuu aina kun heitän jutun vähän leikiksi ja otan lapsen halaukseen, suukottelen ja sipitän korvaan jotain höpöjuttuja.



Miksi en taas muistanu tätäkään vinkkiä aiemmin..

Ja videonauhoja / kirjoja vain yksi, jonka jälkeen nukutaan, ei enempää. Meidänkin 2,5-vuotias oli jonkin aikaa sitten tuollainen, aina olisi pitänyt lukea lisää tms. Pyyntöjen lista on loputon. Valita saa itse tietyistä vaihtoehdoista, mutta vanhemmat päättävät määrän (yksi satu). Ruokailussa toimii joskus myös lautasen pois ottaminen (" kun et kerran syö niin otetaan pois" ) tai sitten lupaan syödä myös lapsen annoksen (" no äiti syö tämän sitten pois niin ei pilaannu" ). Kyllä maistuu :-) Mutta varsinaisesti ei uhkailla millään.

" hei mennääs syömään, äiti teki hyvää ruokaa" tms.

Vierailija:

Ruokailussa toimii joskus myös lautasen pois ottaminen (" kun et kerran syö niin otetaan pois" ) tai sitten lupaan syödä myös lapsen annoksen (" no äiti syö tämän sitten pois niin ei pilaannu" ). Kyllä maistuu :-) Mutta varsinaisesti ei uhkailla millään.